Irlannissa moottoripyörällä

24.8.-9.9.2016 17 vrk, 3700 km eli noin 219 km/vrk

24.8.2016 Ajoreitti: Himmelpforten – A1-tie Bremen, Osnabrück – A30-tie (D) – Hengelo (NL) – A1-tie  – Apeldoorn – Utrecht – Rotterdam. Yhteensä 520 km, johon meiltä kului kahvi- ja toilettitaukoineen aikaa 8 tuntia.

Matkan ensimmäinen ajopäivä oli pitkä siirtymäosuus autolautalle Rotterdamin Europort-satamaan. Sää oli tosi helteinen ja Utrechtin kohdilla oli valtaisat ruuhkat. Jälkeenpäin kuulimme eräältä rekkakuskilta, ettei Alankomaissa kannattaisi ajaa Utrechin kautta, vaan on parempi valita pohjoisempi reitti.

Klo 21:00 lähti P & O Ferries -varustamon laiva kohti (Kingston upon) Hullia ja me pääsimme tosi hyvälle illalliselle. Laivan seisova pöytä oli kuin ennen vanhaan Ruotsin laivoilla: tarjolla oli todella herkullista ja tuoretta syötävää. Aasialaiset maut olivat aivan ihania.

Laivamatkojen menopaluuliput Rotterdam-Hull ja Holyhead-Dublin maksoivat noin 650 euroa kahdelta aikuiselta ja yhdeltä moottoripyörältä sisältäen hytin Rotterdam-Hull-reitillä mennen tullen sekä lisäksi kaikki ateriat laivoilla.

25.8.2016 Ajoreitti: (Kingsston upon) Hull (GB) – Leeds – Manchester – M56-tie – Frodsham – Pohjois-Wales – A55-tie – Colwyn Bay – Bangor – Holyhead. Ajoa 360 km, me käytimme aikaa noin 9 tuntia taukoineen.

Heti aamulla laivasta lähdettyämme sää oli ”briteille tyypillinen”, eli satoi vettä. Laivalla oli suuri joukko lähinnä saksalaisia ja hollantilaisia motoristeja, jotka olivat menossa kuuluisalle Man-saarelle Classic TT-ajoihin (27.-29.8.2016).

Englannin halkiajo sujui melko hyvin, vaikka ensin piti totutella vasemmalla puolella ajamiseen. Moottoriteillä ajo ei ole kovin vaikeaa, mutta sen sijaan taajamissa ja liikenneympyröissä ajaminen on melko haasteellista.

Walesiin huomaa saapuneensa, kun kaikissa liikenneopasteissa on ensimmäisenä kielenä kymri ja sen rinnalla toisena kielenä englanti. Kymri on kelttiläinen kieli, jota puhutaan Walesissa. Kieli on sukua iirille ja Skotlannissa puhuttavalle gaelille. Tässä on hieno johdanto kymriin niille, joita lingvistiikka kiinnostaa: www.lausti.com/articles/languages/kymri.html

Pohjois-Walesissa on todella jylhät maisemat. Jylhiä vuoria ja kumpuilevia niittyjä, joilla laiduntavat lehmät ja lampaat. Ihan ajoreittimme lähellä on Snowdon, joka on Walesin korkein vuori (1085 m). Colwynin lahti Irlanninmeren rannikolla komeilee pitkällä hienolla hiekkarannalla ja A55-tie kulkee ihan rantaviivaa pitkin. Todella suositeltava maisemareitti!

Holyheadissa me astuimme illalla Stena Linen laivaan, jolla saavuimme Dubliniin noin 3,5 tunnin kuluttua. Britannian ja Irlannin välillä on vuosittain noin 12 miljoonaa merimatkustajaa.

Koska Dublinissa oli jo koittanut yö , me olimme varanneet ensimmäisen yön majoituksen etukäteen. Majapaikkamme Jacob’s Inn –hostelli sijaitsee keskustassa ja majoitushinta on melko edullinen Dublinin hintatasoon nähden. 4 hengen huone aamiaiseen maksoi 105 euroa/vrk. Hostelli on moderni ja siisti. Kylpyhuone oli suorastaan erinomainen. Aamupala oli mannermainen, eli kahvia, paahtoleipää ja raksuja.

26.8.2016 Ajoreitti: Dublin – Mountrath – Slieve Bloom Mountains – Birr – Portumna. Yhteensä noin 160 km.

Pyrkiessämme Dublinista lounaan suuntaan sekoilimme hieman ulosajossa Dublinin kehätiellä. Pääsimme kuitenkin vihdoin M7-tielle. Garminin navigaattorille ei voi antaa kovin suuria kehuja, sillä se opasti koko Irlannin matkan aikana vähintäänkin omituisesti. Kun kartalta katsoen tai paikallisten antamien neuvojen mukaan piti kääntyä vasemmalle, sanoi navimme, että kurvaapa tästä oikealle!?

Ajoimme aluksi sen vuoksi sisämaan suuntaan, koska oli elokuun viimeinen viikonloppu, ja meitä oli peloteltu, että ennen lomien loppumista kaikki säntäävät rannikoille, minkä vuoksi kaikki majapaikat ovat täynnä.

Slieve Bloom Mountains on kaunista nummimaisemaa. Kanervikot peittävät kumpuilevia rinteitä silmänkantamattomiin. Me pidimme taukoa aurinkoisella rinteellä ennen Birriä ja poimimme mustikoita taukopalaksi. Meille kerrottiin, että kesä on ollut tosi sateinen.

Majoituimme Portumnassa Bed&Breakfast Arch Housessa ja maksoimme 65 euroa kahden hengen huoneesta aamiaisineen. Niin majoitushinnat kuin ruokailut ja juomatkin olivat sisämaassa selvästi halvempia kuin rannikolla tai Dublinissa.

27.8.2016 Ajoreitti: Portumna – Lough Dergin länsiranta – Mountshannon. Ajoa vain noin 30 km.

Lough Derg on koko Irlannin kolmanneksi suurin järvi, jolla on pituutta 38 km ja syvin kohta on 36 m. Huomasimme Mountshannonissa sattumoisin Lakeside camping -leirintäalueen kyltin, joten päätimme kysyä, olisiko siellä mahdollista yöpyä ilman telttaa, eli siis vuokrata matkailuvaunu tai asua bungalowissa. Saimmekin vuokrattua bungalowin, joka on ikään kuin suuri matkailuvaunu ilman pyöriä. Tämä oli kohtuuhintainen majapaikka aivan järven rannalla: 159 euroa/2 vrk. Tosin tietysti ilman ruokailuja, eli laitoimme itse aamupalat sekä muut ateriat.

Vastaanoton mukaan järven vesi on 16-asteista, mutta sää oli lämmin, joten lapset pulikoivat innolla. Minäkin kävin virkistäytymässä aamu-uinnilla.

28.8.2016

Ajoreitti: Mountshannon- Limerick – Tipperary – Rock of Cashel – tiet 503 ja 465 – Mountshannon. Ajoa noin 220 km.

Teimme päiväretken Tipperaryn maakuntaan Rock of Cashelille, joka kuuluu Irlannin historin merkittävimpiin kohteisiin. Linnoituksen/kirkon raunioiden vanhimmat osat ovat peräisin 1100-luvulta. Legendan mukaan Munsterin kuningas kääntyi kristinuskoon pyhän Patrickin aikana 400-luvulla Cashelissa. Rauniot sijaitsevat korkealla mäellä, jolla on myös merkittäviä vanhoja hautamuistomerkkejä. Lisäksi mäeltä avautuvat hienot näköalat.

Matkalla me kohtasimme paikallisen motoristin, joka kyseli kiinnostuneena, missä kaikkialla me aiomme käydä Irlannissa. Hän oli tosi tyypillinen irlantilainen, eli hyväntuulinen ja mukavalla tavalla utelias kuulemaan vieraiden ihmisten kommentteja omasta maastaan. Hän ei ollut pahalla päällä, vaikka hän oli juuri kaatunut moottoripyörällään lehmänlantakasan takia ja pyörään oli tullut aikamoiset naarmut. Hän vain varoitteli meitä, että Irlannissa pitää tarkkaan seurata tienpintaa, koska laiduntavia eläimiä on tosi paljon.

Takaisin Mountshannonin me palasimme eri reittiä, eli pienempiä teitä pitkin. Reitti oli vuoristoisempi, eli saimme nauttia tosi hienoista maisemista. Killaloen kaupunki Shannon-joen rannalla on tosi pittoreski: vanha kivisilta, hienot veneet satamassa, matkailuautojen matkaparkki Killaloen katedraalinen edessä ihan Shannon-joen rannalla. Hieman tuli Naantali mieleen…

29.8.2016

Ajoreitti: Mountshannon – Adare – Killarney, 160 km.

Toki meidänkin piti päästä länsirannikolle, joka on matkailullisesti suosituin alue Irlannissa. Monen motoristin unelma on ajaa koko ”Wild Atlantic Way”, joka on yhteensä noin 2600 km pituinen teemareitti länsirannikolla. Verkossa lisätietoa ja kartta: www.thewildatlanticway.com/

Adaressa oli suorastaan pakko poiketa, kun Marco Polon matkaopas meni kehumaan kylää koko Irlannin kauneimmaksi. Olihan siellä jokunen ruokokattotalo, mutta muuten jäi mieleen vain erittäin vilkkaasti liikennöity pääkatu, joka kulkee kylän halki. Valitettavasti kaksi hienoa vanhaa ruokokattotaloa oli tuhoutunut tulipalossa vuonna 2015.

Killarneyssä kävimme katsomassa International hostellia, mutta emme jääneet sinne, koska rakennus oli aika hunokuntoinen ja saniteettitilat olivat jäänne joltain menneeltä vuosikymmeneltä. Sen sijaan läysimme viihtyisän ja tosi tasokkaan Bed&Breakfast-talon Rothmore house, joka sijaitsee ihan keskustan tuntumassa. Mary ja Pat ovat yritteliäs pariskunta, joiden tarjoama aamiainen on ehta irlantilainen. Jopa puuroa on tarjolla. Tilavan kahden hengen huoneen hinta oli 85 euroa/vrk. Me varasimme oitis kaksi yötä, sillä aioimme seuraavana päivänä kuuluisalle Ring of Kerryn maisematielle ja kaikkien matkaoppaiden mukaan reitin läpiajamiseen on syyytä varata kokonainen päivä aikaa.

Illalla kävimme vielä tutustumassa ensimmäisen kerran aitoon irlantilaiseen kansanmusiikkiin. Yksi soittajista soitti Irlannin säkkipilliä (Uilleann pipe). Pubi oli täynnä porukkaa, etupäässä amerikkalaisia turisteja, joita riitti kaikissa Irlannin turistikohteissa.

30.8.2016

Ajoreitti: Ring of Kerry, 170 km.

Ajoimme Ring of Kerryn vastapäivään, koska matkaopaskirjat ja motoristien matkakertomukset suosittelevat ajamaan siten. Syynä on se, että lukuisat turistibussit ajavat reitin myötäpäivään. Olimme sitä mieltä, että reitti on ehkä yliarvostettu ja ylimainostettu, vaikka olihan siellä tosi hienoja maisemaosuuksia. Meitä miellytti eniten Valentian saari, jolle pääsee lautalla Reenard Pointista Cahersiveenista ja jolta pääsee pois saaren läpiajon jälkeen siltaa pitkin Portmageen.

Osittain kuskin mielestä Ring of Kerry jäi vähän ”mitäänsanomattomaksi” siitä syystä, että tie on melko kapea ja liikennettäkin riittää. Kuskin pitää siis ennen kaikkea seurata liikennettä ja tietä, joten hän ei pysty nauttimaan maisemista matkustajan tavoin. Lisäksi meille kävi niin, että loppumatkasta pilvistyi ja sää sumeni. Näkyvyys ei ollut kovin hyvä ja tie oli tosi mutkainen. Mutta mieleen jäivät aivan ihanat ruostekukkapuskat teiden varsilla, samoin parimetrisinä ryöppyävät verenpisarat.

Suomalaisittain tai saksalaisittain ei tule ajatelleeksi, että alppiruusu on riesa ja vieraskasvi Irlannissa. Alppiruusulle on maassa erinomaiset kasvuolosuhteet, joten se rehottaa monta metriä korkeana erityisesti länsirannikolla. Killarneyn kansallispuistossa kasvi on maanvaiva, jota yritetään kitkeä myrkyllä ja vesomalla.

31.8.2016

Ajoreitti: Killarney – Tarbert-Killimer, eli Shannon-joen ylitys lautalla – Cliffs of Moher – Doolin. Ajoa noin 150 km.

Shannon-joen ylittäminen autolautalla lyhentää ajomatkaa, jos haluaa pysytellä rannikkoreitillä eikä ajaa Limerickin kautta. Lautta maksoi kahdelta aikuiselta ja moottoripyörältä 9 euroa.

Rynnistimme Irlannin kuuluisimmalle luonnonnähtävyydelle, Moherin kalliojyrkänteille (Cliffs of Moher). Kalliojyrkänteillä on äkkijyrkkää pudotusta Atlantin valtamereen noin 210 metriä ja kallioisen rantajyrkänteen pituus on noin 8 kilometriä. Jyrkänteiltä avautuvat huikeat näköalat Atlantille. Kirkkaalla säällä voi nähdä jopa Aran-saarille saakka. Nähtävyys on tuotteistettu, eli alueella on isot maksulliset pysäkäintipaikat ja pääsymaksuakin peritään (6 euroa aikuiselta). Matkamuistoputiikit ja Visitor Centre on rakennetty tyylikkäästi vuoren rinteen sisään.

Illaksi me halusimme Dooliniin, koska matkaopaskirjamme nimittää kylää ”Irlannin kansanmusiikin Mekaksi”. Pitihän moinen elämys kokea. Saapuessamme Dooliniin ensivaikutelma oli, että tällainenkö parin savun kyläpahanen on tosiaan musiikkikeskus!? No, majoituimme McGannin pubin yläkertaan, eli aivan peli(manni)paikoille. Kun olimme syöneet maittavan illallisen pubissa, jo kohta alkoikin soitanta. Talon emäntä soitti irlantilaista kehärumpua, bodhrania ja lauloi. Myös kitaristi ja banjonsoittaja panivat parastaan. Mutta että koko Irlannin kansanmusiikin keskus? Ei mielestämme, mutta ehkä me emme olleet juuri oikeassa pubissa tai oikeana iltana.

1.9.2016

Ajoreitti: Doolin – Ballyvaughan – Kinvarra – Galway, 75 km.

Melko sateinen päivä, joten istuimme pitkän kahvitauon merkeissä ajovarusteitamme kuivattelemassa Kinvarrassa modernilla huoltoasemalla, jossa oli lämmitetty oleskelutila.

Galwayssa meillä oli majapaikan osoite jo navigaattoriin syötettynä, sillä olimme saanet vinkin Killarneyssä Marylta ja Patilta. Ajoimme siis suoraa kyytiä Griffin Lodgelle. Anne Griffin on tosi huumorintajuinen ja hauska emäntä, joka pyytää kahden hengen huoneesta 80 euroa aamiaisineen.

Irlannin kolmanneksi suurin kaupunki Galway teki mukavan vaikutuksen. Noin 75000 asukkaan kaupungissa on yliopisto, mikä usein on merkki siitä, että kaupunki on eloisa ja vilkas. Galway onkin suosittu matkailukohde historiallisen arkkitehtuurinsa ja runsaan musiikki-, huvi- ja teatteritarjontansa ansiosta.

Me kävimme syömässä Pie Maker –ravintolassa. Tilat ovat pienet, eli käytettävissä on vain pari pöytää sekä myyntitiski, ja paikassa riitti kävijöitä koko ajan. Jürgen sanoi, että tuonne mennään, kun sisältä leijaili hurmaava tuoksu kadulle asti. Tarjolla on sekä suolaisia että makeita piiraita. Suolaisten piirakoiden kanssa voi valita aidot irlantilaiset tykötarpeet, eli perunamuusia ja muussattuja herneitä. Internetistä löytyvien arvostelujen mukaan paikka – ja sen ruoka – on ehdottomasti käynnin arvoinen.

Illalla olimme taas pubissa (Kings Head) irkkumusaa kuuntelemassa. Tämä oli koko matkan paras kimara. Viulistityttö vingutti peliään kuin Paganini konsanaan eikä hänen kaksirivistä näppäinhaitaria soittanut veljensä jäänyt yhtään jälkeen. Lisäksi bändissä oli mukana bodhran-soittaja, joka myös esitti irlantilaistansseja. Perinteisessä irlantilaisessa kansantanssissa ovat elementteinä liikkumaton ylävartalo ja sen vastapainona nopeat askelkuviot, iskut ja ilmavat hypyt. Olihan uljasta katsottavaa!

2.9.2016

Ajoreitti: Galway – Connemaran rantatiet 336 ja 340 – Westport. Ajoa noin 190 km.

Tässä se nyt sitten on: meidän mielestämme Irlannin hienoimmat maisemat ovat Connemarassa. Kuljettajakin ennätti ihailemaan näkymiä, kun ei koko ajan tarvinnut pitää katsetta kiinni tiessä ja muissa liikenteessä olijoissa. Liikennettä oli tosi vähän, enimmäkseen tiet kuuluivat meille. Reitin varrella oli pieniä syvänsinisiä järviä, vuorenrinteitä, kivenlohkareita, kiviaitoja, niittyjä, lehmiä, nummimaisemaa….

Clifdenistä me teimme vähän yli 10 kilometrin mittaisen Sky Road –maisemakierroksen. Connemaran kansallispuiston pohjoispuolella on Pollacapall-järven rannnalla kuuluisa Kylemore Abbey, joka toimi aluksi englantilaisena aateliskartanona, koska rakennuttaja ihastui alueen kauniiseen luontoon. Nykyisin benediktiiniläisnunnien johtaman luostarin suojissa toimii kansainvälinen sisäoppilaitos. Luostarin alueella on kaunis goottilaiskirkko, jonka sisustuksessa on käytetty mm. Connemaran vihreää marmoria.

Westport on tunnettu Yrjöjen aikakauden arkkitehtuurista. Me majoituimme keskustassa P. Dunningsin pubissa. Huone oli tosi vanhanaikainen ja kylpyhuoneen katossa oli hometta, mutta sattuhan sitä. Kahden hengen huoneen hinta aamiaisineen oli 70 euroa. Monet kaupungissa yöpyvät käyvät irlantilaisten pyhällä vuorella, Croagh Patrickilla, mutta me jätimme sen väliin.

3.9.2016

Ajoreitti: Westport – Achill islands – Mulletin niemimaa – Blacksod point – Bangor – Ballina. Ajoa noin 230 km.

Olimme saaneet tosi ystävälliseltä irlantilaismieheltä edellisiltana pubissa hänen piirtämänsä kartan, jolla hän oli merkinnyt paikat, joilla meidän ehdottomasti pitää käydä, kun kerran olemme hänen kotinurkillaan! Siispä ajoimme ensin Achill-saarille, mutta käännyimme takaisin noin puolivälistä saarta, koska siellä oli menossa saaren ympäriajo polkupyörillä emmekä me halunneet häiritä pyöräilijöitä.

Sen sijaan lähdimme katsomaan Irlannin historian ikävästä ajasta, eli suuresta 1800-luvun nälänhädästä kertovaa muistomerkkiä. Saimme tämänkin käyntivinkin edellisiltana pubissa. Mulletin niemimaalla on Blacksod point, jonka majakan seinällä on muistolaatta toisesta maailmansodasta. Vuosina 1883-84 Blacksodin lahdelta lähti Amerikkaan 3300 irlantilaista nälänhädän pakottamina. Aiheeseen sopien Jürgen ja Frank lauloivat majakan vieressä laulun, jossa kerrotaan saksalaisten lähdöstä Amerikkaan leveämmän leivän perään: www.youtube.com/watch?v=ZEtS38Fk8LY

Tänään ajoimme ensimmäistä kertaa oikeassa kaatosateessa, jota riitti useamman tunnin ajan. Meillä on hyvät vedenpitävät nahkapuvut, joten emme kastuneet, mitä nyt nahkahanskat olivat litimärät ja vesi tuppasi kauluksen reunasta niskaa pitkin selkään. Olimme iloisia, kun löysimme Ballinassa hotellin, jossa oli vapaita huoneita. Kahden hengen huonehinta Twin Trees -hotellissa oli 99 euroa. Huoneissa ei ollut lämmitystä, jota me olisimme kipeästi tarvinneet märkien asusteiden kuivattamiseksi.

4.9.2016

Ajoreitti: Ballina – Sligo – Donegal (165 km).

Hurautimme hyvän sään vallitessa Sligon kaupunkiin. Sligo on kuuluisa omasta musiikkityylistään ja eri puolilta maailmaa tullaan Sligoon oppimaan irlantilaista kansanmusiikkia. Koska me emme jääneet Sligoon yöksi, emme valitettavasti päässeet nauttimaan paikkakunnan musikaalisista elämyksistä. Sen sijaan me hörppäsimme kahvit kohisevan kosken partaalla ihan kaupungin keskustassa.

Matkamme jatkui kohti pohjoista ja päädyimme Donegaliin, joka jäi tämän reissumme pohjoisimmaksi etapiksi. Otimme majapaikaksi kahden hengen huoneen Guest House Atlanticista 55 eurolla. Tässä majatalossa WC:t ja suihkut eivät ole huoneessa vaan käytävällä. Atlanticin emäntä antoi meille oitis vinkin, että illalla kannattaa mennä Reel Inn –pubiin, sillä siellä on paikkakunnan parhaat elävän musiikin esitykset. Reel Innissä olikin tungosta ja tunkua ja soitto raikui. Asiakaskunta nautti alkoholipitoisia juomia enemmän kuin missään muussa pubissa koko matkallamme.

5.9.2016

Ajoreitti: Donegal – Dundalk eli maan halki länsirannikolta itärannikolle (150 km).

Ajoimme ensin kartalle maisemallisesti kauniina tienä merkittyä Lower Lough Erne –järven pohjoisrantaa pitkin, mutta järveä emme nähneet reitillä kertaakaan, joten aina ei ole karttojen merkintöihin uskomista.

Dundalk oli ensimmäinen kaupunki Irlannissa, joka näytti tosi aidolta vanhalta kaupungilta eikä yhtään turistia näkynyt missään. Dundalk sijaitsee lähellä Pohjois-Irlannin rajaa ja kaupungista on yhtä pitkä matka Belfastiiin sekä Dubliniin. Dundalkissa on ollut palkon teollista tuotantoa, mutta Irlannin tultua EU:n jäseneksi 1970-luvulla tuotanto romahti eurooppalaisen hintakilpailun vuoksi. 1990-luvulla Dundalk on jälleen parantanut asemiaan taloudellisesti.

Dundalkissa on enemmän ulkomaalaisia asukkaita kuin monissa muissa näkemissämme kaupungeissa. Niinpä meidän majatalon pitäjämmekin oli Latviasta kotoisin. Lismar House oli siisti ja hyvin ylläpidetty bed&breakfast-majatalo, jossa kahden hengen huoneen hinta oli 79 euroa.

6.9.2016

Ajoreitti: Dundalk – Monasterboice – Dublin (100 km).

Monasterboice on Irlannin varhaiskristillisyyden muistomerkki. Alueella on kahden 1300-luvulla rakennetun kirkon rauniot, mutta niitä merkittävämpi muistomerkki ovat alueen korkeat kiviristit, jotka ovat peräisin 900-luvulta. Muiredachin 5,5 metrin korkuista kiviristiä pidetään koko Irlannin hienoimpana kiviristinä. Ristiin on taottu kuvaelmina sekä Vanhan että Uuden testamentin kertomuksia.

Aioimme käydä myös Uneson maailmanperintöluettelossa olevassa kohteessa, Brú na Bóinnessa, mutta sinne oli motoristin kannalta hankalat pysäköintijärjestelyt ja P-alueet olivat täynnä autoja ja turistibusseja, joten jätimme nähtävyyden väliin ja suuntasimme Dubliniin. Brú na Bóinne on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä neoliittisen kauden muistomerkeistä. Alueelle pääsee vain oppaan kera. Brú na Bóinnessa on 5000 vuotta vanhoja hautakammioita ja esimerkiksi 18 meträ pitkä ahdas hautatunneli. Paikka on myös astronomisesti merkittävä. Aurinko paistaa hautakammioon 5 vuorokauden ajan talvipäivänseisauksen aikaan. Sinne voisi mennä jollain tulevalla Irlannin käynnillä, ilman moottoripyörää…

Dubliniin me ajoimme moottoritietä M1 pitkin. Tie on maksullinen ja hinta moottoripyörältä sekä kahdelta matkustajalta oli tasan euro. Dublinia lähestyttäessä huomasi, että liikenne lisääntyy ja tierakennelmat muuttuvat mahtipontisemmiksi. Piti olla tarkkana, mistä Dublinin kehätien (M50) liittymästä meidän pitää ajaa löytääksemme majapaikkamme, eli Home from Home Apartments –huoneistot.

Asunto oli tasokas ja melko uudessa kerrostalossa. Meillä oli käytettävissämme kaksi kahden hengen makuuhuonetta, iso olohuone, kaksi kylpyhuonetta, tilava keittiö ja iso parveke. Mitä sitä muuta kaipaakaan! Pesukone laitettiin heti pyörimään, sillä olihan pyykättävää jo ehtinyt kertyä lähes perin viikon reissun aikana. Huoneisto maksoi 270 euroa kahdelta vuorokaudelta, joten laskien kahden hengen huoneen hintoina tariffi oli 67,50 euroa/huone, mikä ei ole lainkaan kallis Dubliniin hintatasoon verrattuna. Asunnon sijainti Ringsend Roadilla oli hyvä, sillä jaksoimme hyvin mennä kävellen keskustaan. Tosin yhden kerran me pääsimme paikallisbussilla ilmaiseksi, koska meillä ei ollut lipun hintaa vaadittuina kolikkoina (2 euroa/henkilö) ja koska kuljettaja oli niin suopea, että otti meidät kyytiin maksutta.

Tässä pääsen jälleen kerran mainitsemaan Irlannin matkan parhaan elämyksen: mahdottoman ystävälliset ihmiset. En ole missään muualla kokenut noin luoksekäypäisiä ja mukavalla tavalla uteliaita paikallisia asukkaita.

Dublinissa me huomasimme heti syömässä käytyämme, että kaupungin hintataso on muuta maata selvästi korkeampi. Ruokakaupasta me ostimme aamiaistarvikkeet ja kauppalasku oli mielestäni jopa kalliimpi kuin Suomessa.

Illalla me kävimme tuhansien muiden turistien tavoin Temple Barin alueella. Olihan siellä pubeja pubin vieressä, porukka pulisi, joi Guinnessia ja soitto soi. Huh-huh, että olikin tunnelma katossa ja monella kadulla, ei vain yhdessä baarissa. Kävimme myös alueen nimibaarissa, siis Temple Barissa, joka on todella iso ja jonka baaritiskeillä on monta kymmentä oluthanaa. Pintin hinta oli noin 7 euroa.

7.92016

Ei ajoa, vaan tutustuimme Dubliniin.

Kävelimme kaupungilla Oscar Wilden jalanjäljissä, tai ainakin käväisimme hänen muistomerkillään Merrion Squarella. Muistomerkillä on kivipaaseihin kirjattu Wilden mielelauseita, kuten: ”Juon pitääkseni ruumiin ja sielun erossa toisistaan” tai ”Ei ole olemassa syntiä paitsi typeryys”.

Meillä oli tärkeä tehtävä ostaa Shamrock-koru eräälle ystävällemme, jolla oli elokuussa 70-vuotispäivä. Kolmilehtinen apila (shamrock) on Irlannin tunnus ja pyhän kolminaisuuden vertauskuva. Löysimmekin päivänsankarille kauniin kaulakorun, jossa oli hopeaketju ja kolmiapila Connemaran marmorista.

Eräs Dublinin kuuluisimmasta nähtävyyksistä on Trinity Collegen yliopisto, jonka on perustanut kuningatar Elisabeth I. Vanhassa upeassa kirjastossa säilytetään kelttien kansallisaarretta, kahdesta osasta koostuvan Book of Kells –kirjaa. Kelttimunkit ovat kuvittaneet kirjaan neljä evankeliumia.

Meiltä jäi Dublinissa näkemättä Titanic Quarter -kortteli, jossa aikanaan rakennettiin Harland & Wolff -yhtiön kuuluisin alus Titanic. Maailman suurin aiheesta kertova näyttely avattiin vuonna 2012, sata vuotta aluksen uppoamisen jälkeen. Uusinta teknologiaa hyödyntävä näyttely kertoo laivan rakennusvaiheista, neitsytmatkasta ja uppoamisesta. Titanic-aluksen muotoon rakennetusta näyttelystä on erinomaiset näkymät viereiselle telakalle, jossa alus aikanaan rakennettiin. Täältä näkee myös Lagan-joen, jolta Titanicin ensimmäinen ja viimeinen matka alkoi traagisin seurauksin. Tässä olisi siis ehdottomasti kohde, johon pitää tutustua seuraavalla mahdollisella Irlannin käynnillä.

8.9.2016

Ajoreitti: Dublinin satama – lautta Dublin-Holyhead – Bangor- Manchester – Leeds – (Kingston upon) Hull – autolautta kohti Hollantia (370 km).

Aamulla oli aikainen herätys, klo 06:00. Stena Linen lautta lähti Dublinista 08:20 ja saapui Holyheadiin Britanniaan 11:50. Pääsimme ulos laivasta 12:15.

Ihailimme jälleen paluumatkalla Pohjois-Walesin jylhää luontoa ja pidimme pari kahvitaukoa kiirehtiessämme illaksi laivalle kohti Alankomaita. Hullissa me olimme klo 18:10, eli taitoimme 370 km:n taipaleen noin kuudessa tunnissa. P & O Ferriesin laiva lähti 20:30 ja pääsimme heti tosi maukkaalle illalliselle.

9.9.2016

Ajoreitti: Rotterdam (Europort) – A15-, A50 ja A1-tiet Alankomaissa eli Utrechtin eteläpuolelta kulkeva reitti – Apeldoorn – Hengelo – Osnabrück (Saksan A1-tie) – Bremen – Himmelpforten. Ajoa 510 km.

Rotterdamissa me pääsimme ulos laivasta 09:15. Kotimatkan ajosää oli hyvä, lämpöä noin 20 astetta. Matka sujui muuten ongelmitta ja vauhdikkaasti, mutta Bremenin kohdalla jumitti ensin tietyömaa ja sitten vielä pari peräänajokolaria. Kotiin pääsimme kuitenkin klo 20:00.

Istuimme tovin terassilla ja mietimme matkan antia. Olimme molemmat sitä mieltä, ettei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, eli Iso-Britannian maisemat olivat paikoin niin vaikuttavia, ettei luonnon tai näköalojen takia tarvitse mennä Irlantiin saakka. Eri asia on sitten muut elämykset, kuten lupsakat immeiset tai irlantilainen musiikki. Joka tapauksessa omalla ajoneuvolla me tuskin lähdemme toista kertaa noin monen meren taakse… Tämä on siis matkanjälkeinen tuore tuntemus, voihan mieliala tästä muuttua.

Joka tapauksessa Irlanti on ehdottomasti matkan arvoinen kohde, erilainen maa Euroopassa. Irlannissa ei muuten näkynyt yhtään suomalaisia tai pohjoismaisia autoja. Aika monia saksalaismotoristeja sekä matkailuautoilijoita nähtiin. Dublin on tosi kallis, hinnat vähintään Suomen tasoa jos ei ylikin. Hintataso varmaan karsii matkailijoita. Muuta nähtävää riittää ja Dublin on ihan kreisi hullunmylly. Sääkään ei ollut niin sateinen kuin mitä kaikki matkaopaskirjat olivat varoittaneet.

Oikeaan tunnelmaan pääsemiseksi kokeilkaapa vaikka tätä: https://www.youtube.com/watch?v=Yfwjoztf2Dk

“…. musha ring dumma do damma da
whack for the daddy ’ol
whack for the daddy ’ol
there’s whiskey in the jar….”

Prätkäruusuna reissasi EILA

Moottoripyörällä kurviteillä Reinin laaksossa ja Hunsrückissä

Moottoripyörämatka Wuppertaliin, Reinin laaksoon, Hunsrückiin, Westerlandiin, Siegerlandiin ja Sauerlandin kautta Sollingiin

23.8.-30.8.2008

HAMPURI – BREMEN – MÜNSTER – SOLINGEN
23.8.2008
n.400 km

Matka sujui loppujen lopuksi hyvin. Aluksi lähtiessä perjantaina 23.8. kastuin ihan perin pohjin, sillä vettä tuli kuin aisaa Bremenistä eteenpäin. Ajettiin A1-moottoritietä kaatosateessa n. 4,5 tuntia ja mun Goretex-ajopuku eikä hanskat eivät enää pitäneet vettä ulkopuolella, vaan imuroivat sisäänpäin. Olin Münsterin kohdalla märkä kuin uitettu kissa ja vilukin tuli. Oltiin menossa kylään J:n ystäville Solingeniin (= Ruhrin aluetta). Jochen tuli meitä autolla vastaan n.60 kmennen määränpäätä Lichtendorfin Raststättelle ja minä pääsin kuivaan kyytiin. Olin ihan tönkkönä. Kerkesin jopa itkeäkin, kun ajattelin, että tämä on ihan hullun hommaa ajaa tällaisessa sateessa. Jürgen säilyi kuivana BMW:n vettä pitävän nahkapuvun ansiosta. Ajatella, että minunkin vehkeet maksaa liki 1000 euroa, eikä silti kestä moista sadetta…. Ajosaappaat olivat ainoat, jotka pysyi kuivina! Huh. huh. Olin sentään Suomessakin ollut motukalla sateessa, mutta pysynyt kuivana. No perillä piti sitten ottaa pari tuutinkia viluun ja tuskaan.

24.8.2008

Lauantaina oli Wuppertalissa lauluiltamat Jürgenin nuoruuden aikaisten ystävien kanssa. He kokoontuvat monta kertaa vuodessa laulamaan yhdessä. Kyseessä on ei-poliittinen nuorisoliike. Aina kitarat mukana ja harrastavat yhteislaulua.

Sunnuntaina käytiin makkaraperunoilla kuuluisassa motoristien kohtaamispaikassa, Cafe Hubraumissa, eli kahvila Kuutiotilavuudessa. Paikalla oli ainakin satakunta lähinnä kyykkypyörää ja muutama chopperi. Kahvilan ulkoseinustalla oli erikoisuutena pieni visiirien pesupaikka.

25.8.2008

SOLINGEN – LINZ AM RHEIN – BAD HÖNNINGEN – NEUWIED – KOBLENZ –  BOPPARD

Oltiin Solingenissa vielä maanantaihin asti, kun oli hiukka epävakaista keliä. Sitten jatkettiin Reinin jokilaaksoon, joka on pullollaan linnoja. Linnoja on joen oikealla ja vasemmalla rannalla ihan muutaman kilometrin välein. Erityisesti Koblenzin eteläpuolella on vanhoja linnoja ihan tukuttain. Maisemat ovat uljaita, sillä joen rannat ovat jylhiä. Me oltiin 2 yötä Boppardissa. Hotelliyöpyminen maksoi Hotel Sonnenscheinissa 60,-/vrk/2-h-huone sisältäen aamupalan.

Annoimme TomTom-navigaattorin viedä meitä mihin haluaa. Asetuksena oli lyhyin reitti.. Silloin navigaattori vie jopa metsäteille. On toi huvittavaa seurata, mihin tuo pieni vempele ihmistä oikein ajattaa. Välillä tuntuu, että tie loppuu kokonaan

26.8.2008

BOPPARD – LORELEY – BACHARACH – RHEINBÖLLEN – BUDENBACH – HORN – LAUBACH – EBSCHEID – GÖDENROTH – BELTHEIM – DORWEILER – MACKEN – BURGEN – BRODENBACH – BUCHHOLZ – BOPPARD
n.100 km

Käytiin Saksan kansallislegendan maisemissa, Loreleyn kalliojyrkänteellä St. Goarshausenissa. Loreleyhän oli tarukaunotar, joka houkutteli seireenilaulullaan laivoja tuolla kohdalla karille tai rantamatalikkoon. Olipa jyrkkä pudotus Loreleyn kalliolta alas joelle! Otin innolla valokuvia maisemista.

Lauttamatkat Reinin yli maksoivat 3,50 euroa kahdelta aikuiselta ja moottoripyörältä. Reinin voi ylittää ajoneuvon kanssa monesta kohtaa.

Bacharachissa on Stahldeckin linnassa hostelli. Linna on korkealla vuorella. Sitten jatkettiin ajoa Hunsrückin maisemissa. Hunsrück on kuuluisa TV-sarjasta ”Heimat”, eli Kotiseutu. Hunsrück on vuoristoinen ylänköalue Reinin ja Moselin välissä. Heimat-sarja kuvaa aluetta Saksan köyhimpänä ja takapajuisimpana seutuna ennen toista maailmansotaa, mutta nykyään siellä on kyliä kunnostettu ja kaikki näyttää yhtä siistiltä kuin muuallakin Saksassa. Ai että oli upeita ja mutkikkaita teitä sekä ihania peltoja vuorten rinteillä.

Jos lentää Ryan Airilla Tampereelta Frankfurt an Hahniin, on tuon alueen vieressä.

Myös Hunsrückissä, Dorweilerissa, on yksi Jürgenin lauluystävien kokoontumispaikka. Siellä porukka laulaa aina helluntaisin. Vieressä on ränsistynyt rauniolinna Burg Waldeck.

Burgenissa Moselin rannalla juotiin tosi laihat kahvit. Kuin värjättyä vettä. Tapahtuu harvoin Saksassa. Sitten ihailtiin Moselin maisemia Brodenbachin lähellä olevalta Hubertushöhen näköalapaikalta. Moselin rantatörmät eivät ole niin jylhiä kuin Reinin rannat.

27.8.2008

BOPPARD – BAD EMS – NASSAU – BIGGESEE
n.179 km

Keskiviikkona jatkettiin Boppardista Reinin yli lautalla kohti Bad Emsiä. Reittinä Nassau – Hömberg – Oberelbert – Montabaur – Wirges – Leuterod – Ewighausen – Freilingen – Hachenburg – Molzhain – Steineroth – Betzdorf – Siegen – Olpe – Biggesee (halusin käydä tuolla patojärvellä, sillä sinne tehtiin retki FIA:n Kölnin konferenssiviikolla  vuonna 2006) – Dumicke.

Ajettiin motoristikartan keltaisella tai valkoisella merkittyjä teitä (usein ne ovat Landesstrassen, eli osavaltion teitä). Ne ovat tosi hyviä vaihtoehtoja myös automatkailijoille. Niiden etu verrattuna Bundesstrasseihin, eli liittotasavallan tason (Saksan eri osavaltioita yhdistäviin) teihin on se, että Landesstrasseilla on paljon vähemmän liikennettä ja paikkakunnat, joiden läpi tiet kulkevat, ovat pieniä kyliä. Bundesstrasseilla liikkuu paljon rekkoja ja kauttakulkupaikkakunnat ovat usein isoja kaupunkeja. Landesstrasseilla saa välillä ajaa kuin Suomessa konsanaan, eli muita kulkijoita ei juuri näy. Lisäksi karttoihin keltaisella tai valkoisella merkityt tiet voivat olla yhtä hienoja kuin vihreällä maisemateiksi merkityt tiet. Karttoihin ei useinkaan ole merkitty näiden keltaisten tai valkoisten teiden numeroita, mutta niillä on helppo suunnistaa kylien nimien mukaan (kun on tarpeeksi tarkka kartta…).

Keskiviikon-torstain välinen yö majoituttiin Dumickessa, moottoripyörälehti TouringFahrerin, suosittelemassa Hotel Dumicketalissa. Olikin tasokas hotelli. Saatiin huone aamiaisineen yhdeksi yöksi pienen tinkimisen jälkeen 60 eurolla.

28.8.2008

DUMICKE – ALTENA – FINNENTROP
n.97 km

Torstaina tehtiin retki Altenaan. Ajettiin sinne moottoritietä A45. Baanalla oli ihmeen vähän liikennettä ja tiellä on huikeita siltoja. Laaksoja ja kyliä ylittävät korkeat sillat ovat enimmillään puolen kilometrin korkeudessa meren pinnan yläpuolella, eli ne ovat suunnilleen yhtä korkeita kuin Levi-tunturi.

Jürgen halusi tutustua Saksan vanhimpaan hostelliin, joka sijaitsee Altenan linnassa korkealla vuorella. Saksan hostellijärjestö DJH täyttää 100 vuotta vuonna 2009, joten Altenan linnahostelliin oli jo nyt sisustettu satavuotisjuhlan merkeissä retkeilymajan majoitussali sellaiseksi kuin se oli 1900-luvun alussa.

Saksassa on useita hostelleja, jotka sijaitsevat vanhoissa linnoissa, mm. Monschaussa ja Bacharachissa Stahleckin linnassa. Altena ja koko lähiseutu Lenne-joen varrella on vanhaa teollisuusaluetta. Lenne-joki on merkitty motoristikartalla näkemisen arvoiseksi, ei huippumaisemien, vaan vanhojen teollisuuskiinteistöjen vuoksi.

Torstaista perjantaihin yövyttiin Finnentropissa – melkein vain siitä syystä, että paikan nimi kalskahtaa suomalaiselta. Finne on saksaksi suomalainen… Hotel Cordes oli ihan tien varrella ja vastaanotossa komeili pieni Ruotsin lippu. Sanoin, että eikös tämä ole Finnentrop, eikä Schwedentrop, johon isäntä vastasi nauraen, että hänellä on ruotsalainen vaimo ja heillä on kesämökki Ruotsissa. Isäntä jopa puhui ruotsia. Kahden hengen huoneesta oli pyyntö 79 euroa, mutta kun aamulla valiteltiin, että suihkun viemäri on tukkeessa ja suihkusta tuli vain kylmää vettä, kunnes Jürgen hoksasi kytkeä veden kaasulämmittimen päälle, niin johan hinta tipahti 60 euroon.

29.8.2008

FINNENTROP – SCHMALLENBERG – WINTERBERG – 59964 KÜSTELBERG – KORBACH – 34454 BAD AROLSEN – HOFGEISMAR – OBERWESER – BODENFELDE – USLAR
n.245 km

Perjantaina ajettiin Sauerlandin vuoristoisia teitä. Serpentiinit ja huikeat maisemat ovat todellisia herkkuja motoristeille. Joitain kaksipyöräisiä olikin liikkeellä, vaikka oli tosi pilvistä ja sumuista. Me ajoimme Schmallenbergin kautta Winterbergille, joka on talviurheilukeskus. Siellä olimme pilven sisällä, näkyvyyttä ei ollut kuin pari metriä. Winterbergin jälkeen sää selkeni äkkiä. Sauerlandin kuuluisin vuorenhuippu on Kahler Asten,841 metriä meren pinnan yläpuolella.

Schmallenbergin jälkeen Niedersorpessa oli jännittävä taidegalleria tien poskessa. Taideteokset olivat isoja kuparista tai messingistä tehtyjä hyönteisiä, sammakoita tai lintuja. Täällä tosiaan voisi sanoa kuten vanhassa suomalaisvitsissä, että suurimmista itikoista kuivatetaan saunajakkaroita… Nimittäin gallerian pihalla olevat metalliset sääsket olivat monta kertaa saunajakkaran kokoisia. Taideteoksiin oli yhdistetty hienosti vesi. Vieressä virtasi kirkas puro ja pihalla oli monia suihkulähteitä. Paikka oli vaikuttava sen vuoksi, että se sijaitsee laakson pohjalla jylhien, suorastaan synkkien, metsien siimeksessä. Lisätietoa: www.klute-waldemai.de

Uljaat maisemat jatkuivat reitillä Küstelberg – Oberschledehorn – Lengefeld – Korbach – Bad Arolsen. Bad Arolsen vaikutti hyvinvoivalta ja sievältä kaupungilta. Kaupungissa on barokkilinna ja linnan edustalla komeilee keisari Wilhelm Suuren patsas. Matka jatkui reittiä Volksmarsen – Breuna – Hofgeismar. Viimeksi mainitusta jäi myös mukava vaikutelma. Sitten eteenpäin Friedrichsfeld – Gottsbürer – Gieselwerder – Oberweser. Bodenfeldessä käytin katsomassa Jürgenin sedän entistä talon paikkaa. Täällä Jürgen oli kesäisin leikkinyt naapurin lasten kanssa ja auttanut naapurin maanviljelijää hänen peltotöissään. Naapurin poika oli kotona ja juteltiin hänen kanssaan muistellen vanhoja aikoja 1950-luvulla.

Yökylään mentiin Jürgenin ystäville Uslariin. Tämäkin seutu on kumpuilevaa. Ei niin vuoristoista kuin Sauerland, mutta serpentiinejä täältäkin löytyy. Välillä meitä vastaan tulikin moottoripyöräletkoja. Metsä- ja mäkialueen nimi on Solling.

30.8.2008

USLAR – DASSEL – 31061 ALFELD – DIECKHOLZEN – HILDESHEIM- HAMPURI
n.263 km

Neuhausiin on vuoden 2000 Hannoverin Expo-näyttelyn merkeissä tehty kokonainen elämysmetsä (Erlebniswald), jossa on korkea maisema- ja säähavaintotorni, metsälaboratorio, satumetsä lapsille, puihin rakennettuja yömajoja jne. Tutustuttiin alueeseen ja kiivettiin torniin lauantaina.

Lauantaina ajeltiin sitten auringonpaisteessa kohti kotia, eli Hampuria. Eschershausen – Dassel – väli oli mahtava tie moottoripyöräilijälle. Tieosuus on pitkä ja kurvikas pätkä ilman asutusta. Jatkettiin matkaa Einbeck – Bundesstrasse 3 – Alfeld. Alfeldistä on hieno maisematie Hildesheimiin (Sibbessen ja Dieckholzenin kautta).

Hildesheimista tultiin haipakkaa A7-moottoritietä pitkin Hampuriin. Lauantai-iltana ei ollut paljon liikennettä kumpaankaan suuntaan. Auringonlasku oli huikea. Taivaanranta hehkui oranssina pitkän aikaa. Lüneburgin nummen kohdalla kukkivat kanervat tien varrella ja männyt tuoksuivat kuin kangasmetsässä Suomessa. Ihan kuin ei olisi ollut lainkaan autobaanalla. Oli hyvä tulla kotiin.

Bensiinin hinta vaihteli 1,42 – 1,53 euron välillä. Lämpötila oli päivisin yli 20 astetta ja öisinkin n. 16 astetta.

Ajettu matka yhteensä noin 1300 km.

Otsikon paikannimet ovat maantieteellisiä nimikkeitä, ei paikkakuntien nimiä.

Jutun kirjoitti Eila