Moottoripyöräkolari ja aviodraamaa Italiassa 2021

Koronapandemia ei laantunut vielä vuonna 2021. Täkäläisten virologien ennusteissa on kahdenlaisia näkemyksiä: pandemia joko hellittää jo vuonna 2022 tai sitten se jatkuu vielä useamman vuoden ajan uusin virusvariantein.

Koska Jürgenillä on enemmän matkakuumetta kuin minulla, ja hän kokee, että hänen ikäisensä elämästä pandemia ryövää kallisarvoista elämysaikaa, hän teki viime keväänä rohkean tempun ja varasi meille sekä motoristiystävällemme F:lle hotellimajoituksen Garda-järveltä Italiasta ajalle 14.-21.9.2021.

Saman tien Jürgen varasi myös autojunapaikat Hampurista Innsbruckiin mennen tullen, sillä emme halunneet ajaa pitkähköä siirtymäväliä moottoripyörillä vaan ottaa rennommin ja nukkua yön autojunassa. Hampuri – Innsbruck -väli on ajaen noin 950 km, joten emme olisi ajaneet sitä yhdessä, ehkä emme edes kahdessa päivässä, sillä meidän etenemisvauhtimme on kaukana rautaperseajamisesta.
Autojunalla tuo välimatka taittuu 13 tunnissa, eli illalla lähdetään Hampurista ja aamulla on perilletulo Innsbruckiin.

Saksan DB ei enää aja autojunilla kansainvälisiä reittejä, joten palvelun tarjosi Itävallan ÖBB. Totuuden nimessä on sanottava, etteivät Itävallankaan autojunat mitään luksuskulkuneuvoja ole. Liikennettä pyöritetään melko vanhoilla makuu- ja lepovaunuilla ja ajoneuvojen kuljetusvaunut ovat samanlaisia kuin olivat Saksan DB:n vaunut, eli ainakin motoristille ahtaita (kyyryssä) ajettavia. Lepo-osastojen sängyt ovat suht kapeita ja patjat melko ohuita. Lisäksi juna kolistelee ja kallistelee öiseen aikaan niin, että ainakin yläpediltä meinaa pudota alas. Mutta kyyti on edullista.

Innsbruckista meillä oli sitten vain noin 260 km perille majapaikkaamme Garda-järvelle, Toscolano-Madernoon.

Yhtenä pakollisena koronatoimenpiteenä oli Italian maahantulolomakkeen (EU Digital Passenger Locator Form, dPLF) täyttäminen ennen Italiaan saapumista. Olipa kamalan vaikeaselkoinen ja verkossa huonosti toimiva lomake. Minulla meni aikaa noin kaksi tuntia ja alkoi särkeä päätä. Kuvaavaa on, että kyseisen lomakkeen täyttämistä varten on laadittu 69-sivuinen (!) englanninkielinen ohje…… Pirskatin vaikeaa on saada ensin itsensä edes rekisteröidyksi järjestelmään. Entä lomakkeen tarve? No, eihän sitä Italiassa missään kysytty.

Matkaan me lähdimme Saksasta 13.9.2021. Garda-järvellä meillä oli varattuna Toscolano-Madernasta hotelli Piccolo Paradiso, täysihoidolla. Sinne tulivat meidän lisäksemme henkilöautolla Düsseldorfista meidän reippaat lauluystävämme D ja U, ikää heillä 77 ja 80 vuotta.

Parina ensimmäisenä päivänä me tutustuimme lähiympäristöön kävellen. Tapasin italialaisen ystäväni Susannan, johon tutustuin 1981 Lontoossa. Susanna asuu Montichiarissa, eli noin 30 km etelään Garda-järveltä. Susanna lapsineen ja jopa hänen iäkkäät vanhempansa olivat välttyneet koronalta, vaikka se vuonna 2020 riehui pahiten juuri Pohjois-Italiassa.

Jürgenin kanssa me kävimme kaksin tutustumassa Vittoriale degli italiani –museokompleksissa, eli Gabriele D’Anunzon La Prioria -huvilassa ja mystisessä puutarhassa Gardonessa. Puutarhassa on mm. kuivalla maalla eli korkealla La Fida -rinteellä iso laiva (Puglia), valtava mausoleumi, torpedovene MAS-96 vuodelta 1918, amfiteatteri, patsaita, kanjoni jne. Kuten Italiassa muuallakin, meidän EU-rokotustodistukset syynättiin tarkkaan ennen kuin me pääsimme sisään.

Paha kolari

Kolmantena lomapäivänä rysähti: Ystävämme F joutui pahaan kolariin Vestonen ja Nozzan välillä klo 14-15 välillä. Moottoripyörä meni lunastukseen ja mies helikopterilla sairaalaan pahoin loukkaantuneena. Me emme olleet läsnä tilanteessa, koska me ajoimme edellä ja F tuli perässä. Jürgen ohitti kuorma-auton, mutta F ei voinut siinä paikassa, koska liikennettä oli todella paljon molempiin suuntiin, joten hän jäi meistä jälkeen. Me siis ”kadotettiin” F, minkä vuoksi me ajoimme takaisin hotellille. Me arvelimme, että F tulee varmaan kohta meidän perään. Ei näet ollut ensimmäinen kerta, kun me joudumme liikenteessä eroon toisistamme.

Tällä kertaa näin ei ollut vaan F oli joutunut vakavaan onnettomuuteen. Hän oli ohittanut yhden kuorma-auton paikassa, jossa edessä olikin oikealle kaartuva mutka ja vastaan tuli toinen kuorma-auto. F törmäsi tämän vastaantulevan rekan vasempaan etukulmaan niin, että rekan lamput särkyivät pirstaleiksi. F:n moottoripyörä sinkosi tien oikeassa reunassa olleeseen kivimuuriin ja mies itse laahautui tien pinnassa sekä joutui ohittamansa rekan tönäisemäksi.
Onnena oli, että liikkeellä olivat autolla myös meidän düsseldorfilaisystävät. He tulivat liikennevirran mukana jonkin ajan kuluttua onnettomuuspaikalle ja olivat sitten läsnä siellä, kunnes pelastushelikopteri tuli. He keräsivät F:n tavaroita mukaan ja lähtivät autolla kopterin perään sairaalaan. Sairaala sijaitsee Bresciassa, noin 50 km päässä meidän hotelliltamme.
Ensimmäisen tiedon mukaan F:lla oli vammoja sisäelimissä ja kylkiluita murtuneina, mutta ei hengenvaaraa.

Paikallinen uutinen F:n onnettomuudesta:
https://www.vallesabbianews.it/notizie-it/(Vestone)-Vivo-per-miracolo-58502.html 

Seuraavana päivänä F siirrettiin teho-osastolle, leikkauksia tarvittiin. Lantioluussa oli murtuma ym. vammoja. Päässä iso ruhje, aivotärähdys. F pysyi sairaalassa Italiassa, siirto Saksaan liian riskialtis. Yhdennessätoista nikamassa oli epästabiili murtuma.

Me läksimme murheisin mielin takaisin kotia kohti varattujen autojunalippujen mukaisesti 21.9.2021.

Eipä tullut meidän tällä matkalla paljon ajettua moottoripyörällä, vaikka me olimme tietenkin etukäteen kivoja päiväreissuja suunnitelleet. F:n kolarin jälkeen kaikki aktiviteetit olivat jäissä, emme käyneet edes Limonen roikkuvia sitruunatarhoja katsomassa, vaikka nekin olivat matkasuunnitelmissa olleiden käyntikohteiden listalla.

Avioliittodraamaa

Laulajaystävämme D joutui kaiketi jonkinlaiseen psykoosiin tullessaan F:n onnettomuuspaikalle. Siitä hetkestä lähtien hänen ajatuksissaan oli vain F. Päivittäin D tuppasi sairaalaan Bresciassa. Koronasääntöjen vuoksi sairaalassa sallittiin vain yksi vierailija ja vain yhden tunnin ajan päivässä. Meillä ei ollut mitään jakoa päästä katsomaan F:a, koska D otti itselleen tuon vierailumahdollisuuden.

D ja hänen miehensä U saivat itse kaamean uutisen heti Italian loman alussa. Heidän 51-vuotias vävynsä oli kuollut sydänkohtaukseen Etelä-Ranskassa samana päivänä, kun me tulimme Garda-järvelle. D ja U jatkoivat Italian oleskelua meidän kotiinlähtömme jälkeen vielä Bresciassa muutaman päivän ajan, minkä jälkeen he ajoivat suoraan Etelä-Ranskaan hakemaan sieltä vävynsä tuhkauurnaa.

Me palasimme kotiin 22.9.2021. Tällä kertaa Jürgenkin sanoi, että nyt on ihana saada palata kotiin – yleensä hän niin tykkää olla reissussa eikä pidä mitään kiirettä palata takaisin. Tunnelma oli autojunassa omituinen, kun meidän matkakaveri ei ollutkaan mukana meidän hytissämme vaan tiesimme, että siellä hän makaa sairaalan sängyssä tosi huonossa kunnossa. Hajuakaan ei ollut siitä, miten kauan F:n pitää olla Bresciassa, jossa ainakin ensimmäiset leikkaukset, eli 11. nikaman ja oikean käden leikkaus piti tehdä.

Leikkaukset tehtiin 25.9.21 ja F laitettiin istumaan korsetin kanssa 28.9.21. Saksaan eli Rendsburgin sairaalaan F siirrettiin potilaslentokoneella 29.9.21. Pitkä reissu tästä tuli F:lle, sillä saksalaissairaalasta tuli seuraava siirto 12.10.21 kuntoutuslaitokseen, ei kotiin. Vasta 6.11.21 koitti kotiin pääsy.

Palaan mainitsemaani aviodraamaan. D hurahti täysin. Hän on ollut jo – ties miten pitkän aikaa – kovasti F:n perään, istui mm. aina perinteisillä laulutreffeillämme aina F:n vieressä kylki kyljessä. Nyt D sanoi, että hän on niin rakastunut F:iin, että hän hylkää miehensä U:n ja haluaa viettää elämänsä loppuun asti F:n kanssa F:n talossa Schleswigissä!! D lähtikin Düsseldorfista 4.10.21 Rendsburgiin, jotta voisi olla lähellä F:n sairaalaa ja jatkaakseen sieltä sitten Schleswigiin. Tämän aviodraaman osapuolet: D on 76-vuotias, U jo 80-vuotias ja F on 77-v.! Neljäskin osapuoli on olemassa, nimittäin F:n naisystävä I, jonka kanssa F on seurustellut jo yli 5 vuotta. Eikä I halua luopua F:sta.
Joulukuun alussa draama sai uuden käänteen, kun D palasi U:n luokse ja I palasi F:n luokse.

Meidän matkamme tuntuvat saavan vuosien mittaan ja iän karttuessa todella yllättäviä käänteitä.

Nyt jännitetään niin koronan kuin muidenkin muuttujien osalta, mitä tapahtuukaan vuonna 2022?

ITALIAN MATKAN FAKTOJA (09-2021):

Ajoa vain 752 km (ajaminen ei enää houkutellut F:n liikenneonnettomuuden jälkeen)

  • Diesel                      1,539
  • Bensiini 95E            1,689
  • Espresso                  1,10
  • Cappuccino             1,60
  • 0,5 L olut                 5,00

ÖBB-autojuna

  • meno 222,56/2 hlöä ja moottoripyörä (sis. aamiaisen ja lepovaunupaikan)
  • paluu 205,90/ 2 hlöä ja moottoripyörä (sis. aamiaisen ja lepovaunupaikan)

(Hampuri – Innsbruck olisi ajaen yhteen suuntaan 965 km)

Linkki infoon ja varauksiin:
https://www.nightjet.com/en/angebote/automotorrad

Hotelli Picolo Paradiso, Toscolano-Maderno

  • 7 vuorokautta täysihoito (14.-21.9.2021) järvinäköalalla
  • yhteensä 7 vuorokautta 624,66 / 2 henkilöä – eli 44,62 euroa/henkilö/vrk
  • Kurtaxe 2,20/päivä/henkilö = 30,80 kahdelta henkilöltä

Tämän reissun käänteet kirjasi Eila

Advertisement