Itämeren risteilyllä omalla veneellä

Ajatus oli muhinut mielessämme jo pitkään. Usean Saimaa-kesän ja yhden Helsingin ja Turun saaristossa reissatun kesän jälkeen syntyi ajatus lähteä ylittämään yhdeksänmetrisellä moottoriveneellämme Itämeri ja käydä Tukholmassa.
Valmisteluja tehtiin pitkin kevättä, ja heinäkuun puoliväliin mennessä veneen pohja oli maalattu, merikortit hankittu ja kuivamuinat ostettu.
Sääennuste lupasi suotuisia tuulia ja saimme sovittua veneelle kuljetuksen Helsinkiin. Näin vältimme Saimaan kanavan hitaan ja vähän pitkäpiimäisen ajon.

Ensimmäisen yön vietimme Katajanokan vierasvenelaiturissa, josta starttasimme sunnuntaina 13. heinäkuuta. Sää oli puolipilvinen ja tuuli tuiversi melko lujaa, mutta päätimme silti suunnata Hankoon. Matkalla tuuli yltyi ja venettä keinutti jo melko mukavasti. Pääsimme kuitenkin hyvin perille Hankoon, jossa kiinnityimme Itäsataman laituriin. Sinne tullessamme keulapotkurista kuului ikävä ääni, ja se sanoi sopimuksensa irti. Siitä lähtien olimme ilman keulapotkuria.
Itäsatama oli sunnuntai-iltana melko levoton, johtui ehkä osin jalkapallon MM-kisojen finaalista, jota meidänkin veneessä seurattiin telkkarista.
Aamulla heräsimme sumuiseen keliin, mutta tuuli oli rauhoittunut. Sen verran sumun seasta erottui merta, että lähdimme suunnistamaan kohti Nauvoa. Sinne päästyämme sumu oli hellittänyt, aurinkokin näyttäytyi, ja asetuimme Nauvon tuttuun vieraslaituriin.
Reippaan kävelylenkin jälkeen söimme Nauvon kuulussa rantaravintola L’Escalessa, joka ei pettänyt meitä nytkään. Myös vierassataman saunat ja kylppärit olivat hyvässä kunnossa, siivous tuntui toimivan.
Tiistaina ajoimme jo miltei helteiseksi muuttuneessa kelissä kohti Ahvenanmaata, jossa rantauduimme Lodsuddenin vierassatamaan Degerbyssä. Siellä saimme ensikosketuksen ruotsinkieleen, kun rantaravintolan tarjoilija ei ’ymmärtänyt’ juomatilaustamme. Päätimmekin sitten ruokailla veneessä välttyäksemme väärinkäsityksiltä. Lodsuddenissa pääsimme vierassataman saunaan, jonka totesimme ihan kelvolliseksi. Muut peseytymistilat jättivät kyllä vähän toivomisen varaa.
Aamulenkin jälkeen joimme lähtökahvit viihtyisässä Degerbyn Mat & Cafeessa, josta yllätyksekseni löytyi gluteeniton muffinssi. Jyrki söi herkullisen munkin. Paikallisesta K-extrasta ostettiin uusi veneharja ja Ahvenanmaan vieraslippu.

Seuraava etappi oli Rödhamn, vanha majakkasaari, todella kaunis ja vähän karukin. Satama on rauhallinen ja hyvin suosittu, osa purjeveneistä joutui jäämään kauemmas ankkuriin, kun tilaa laiturista ei löytynyt. Rödhamnissa on pieni majakkamuseo, johon tutustuimme ja illalla saimme oman saunavuoron pieneen, tunnelmallisen hämärään rantasaunaan.
Kiva yllätys Rödhamnissa olivat aamiaissämpylät, jotka tilauksesta tuotiin veneelle asti.
Aamu oli upea, aurinko paistoi ja meri oli lähes tyyni, kun läksimme Ahevenanmeren ylitykseen. Puolen päivän jälkeen saavuimme Furusundiin, viehättävään pieneen saaristokylään Ruotsin rannikolla.
Rödhamnissa meitä oli varoiteltu sinilevästä, ja siellä sitä olikin, mutta Furusundissa saattoi huoletta uida meressä. Jyrki sukelsi katsomaan keulapotkuria, mutta sillä erää mitään ei ollut tehtävissä. Jatkoimme siis edelleen matkaa ilman keulapotkurin apua.
Illalla söimme Furusundin nähtävästi ainoassa ravintolassa Värdshusetissa mainion illallisen. Minulle tarjoiltiin turskakeittoa ja Jyrki valitsi hampurilaisen, joita hän ehti muutenkin matkan aikana syödä useita – eikä kertaakaan pettynyt. Ruotsiin pääsyn kunniaksi veneessä korkattiin vielä veneessä samppanjat.
Perjantaina 18. päivä veneemme kokka suuntasi kohti Tukholmaa, jonne saavuimme hyvissä ajoin yhden maissa. Rantauduimme Vasamusemin vieressä olevaan Wasahamnin vierassatamaan, jota oli meille kehuttu keskeiseksi paikaksi. Sitä se olikin, mutta palvelu ja varustelutaso jättivät kyllä toivomisen varaa. Isossa vierassatamassa oli tunkkaiset ja ahtaat peseytymistilat ja vessoja oli yhteensä miehille ja naisille vain viisi. Joka kerta sai jonottaa, ja matka vessaan oli isolta laiturialueelta pitkä! Myös kaikki muu palvelu oli niukkaa, ja ruokakauppakin löytyi vasta keskustasta. Illalla teimme pitkän kävelyn ja kiersimme mm. Kaknäsin tornin.
Reissun ainoa epäonninen illallinen syötiin veneessä, kun ICAsta ostetut pihvit osoittautuivat sitkeiksi.
Lauantaiaamun aloitimme eroottisella pläjäyksellä. Sataman vieressä olevassa Sprit Museumissa oli Swedish Sin –näyttely. Pieni, mutta kiinnostavalla tavalla koottu näyttely ruotsalaisesta erotiikasta ja sen maineesta maailmalla oli ihan hauskaa katsottavaa.
Iltapäivän vietimme kunnon turistien tavoin shoppaillen keskustassa ja joitakin löytöjä alennusmyynneistä teimmekin.
Illalla ei jaksettu enää kaupungin humuun lähteä, joten päädyimme Vasamuseumin vieressä olevaan Josefina-nimiseen ravintolakompleksiin, jossa on ruokaravintolan lisäksi myös yökerho. Paikka on todella tyylikäs ja palvelu tasokasta, ruokakin maistui leppeässä kesäillassa kauniita ihmisiä ihaillessa. Yökerhotunneille emme sentään jaksaneet, vaan vetäydyimme keikkuvaan sviittimme.
Aamulle teimme tuttuun tapaan reilun 10 kilometrin kävelylenkkimme, kävimme kurkkaamassa satama-alueella olevan vanhojen veneiden näyttelyn ja ehdimme vielä vieressä olevaan Abba-museoon. Ajan vähyyden vuoksi emme ottaneet kuulokkeita mukaan, mutta Abba-sukupolven kasvatille museo on ilman kuulokkeitakin kiva kokemus. Suosittelen!

Kolmen maissa jätimme Tukholman ja lähdimme ajamaan kohti Mälaren-järveä. Slussenin sululla kului aikaa lähes tunti, kun jouduimme odottamaan sight seeing- venettä, mutta onneksi aurinko paistoi eikä pitkähihaista tarvinnut vetäistä päälle.
Ajelimme rauhassa Mälarenia pitkin kohti Södertäljeä, jonne saavuimme illansuussa ohitettuamme toisen sulun. Södertäljen vierassatama on melko pieni, mutta hyvätasoinen ja suht edullinen. Saunaa ei ollut, mutta suihkut ja vessat olivat siistit ja niitä oli riittävästi.
Södertäljessäkin sai aamulla ostaa veneeseen tuoreet sämpylät, Tukholmassahan sellaisesta oli turha haaveillakaan.
Helteinen keli sen kun jatkui, kun läksimme Södertäljestä kohti Nynäshamnia, tuttu paikka meille edelliskesästä, kun läksimme sieltä lautalla Gotlantiin. Jo silloin ajattelimme, että tähän satamaan olisi kiva tulla omalla veneellä, ja siellä sitä sitten oltiinkin.
Viihdyimme Nynäshamnissa kaksi yötä, vierassatama oli ehkä paras tällä reissulla käymistä paikoistamme, palvelu oli hyvää ja ripeää, satamapalvelut toimivat, kylppäritiloissa on sauna ja tiloja siivotaan säännöllisesti. Sen lisäksi Nynäshamnin satamassa on useampi ihana pieni ravintola ja savustamo, josta myydään tuoretta kalaa, äyriäisiä ja muita ihania ruokatuotteita. Kaupungin keskusta on kivenheiton päässä satamasta, ja sieltä löysimme hyvin varustetun ruokakaupan (gluteenittomia tuotteitakin oli kiitettävästi) ja Systembolagetin, jossa täydensimme kuohuviini- ja olutvarastojamme.
Kävelylenkkimme Nynäshamnissa suuntautui kaupunkilaisten suosimalle virkistysalueelle, joka on pitkä kallioniemi täynnä pieniä suojaisia auringonotto- ja piknikpaikkoja. Sinne näyttivät paikalliset suunnistavan valtavine eväskoreineen. Me tyydyimme proteiinipatukoihin ja kupilliseen kahvia niemen kärjessä olevan majatalon pihassa.

Helle ei vieläkään hellittänyt, kun Nynäshamnin jälkeen kävimme tervehtimässä vanhaa Mikkelin ystäväämme ja hänen perhettään heidän kesäpaikassaan Gåsön saarella lähellä Tukholmaa. Gåsö on kivenheiton päässä Solsidanin kuvausmaisemista, mikä antoi vierailulla oman hauskan lisämausteen.
Isäntäväkemme helli meitä ihanilla ruoilla ja viineillä ja vietimme iloisen yhteisen illan. Kielivalikoimaan kuului suomen lisäksi englantia ja ruotsia. Tällä visiitillä meille valkeni myös ruotsalaisten tapa mökkeillä, joka poikkeaa melkoisesti suomalaisten tavasta oleilla lähinnä omissa oloissaan. Ainakin Gåsön väki tuntui olevan yhtä suurta perhettä, perheet viettävät huviloillaan koko kesän, eri-ikäiset ovat tekemisissä keskenään ja toisten luona piipahdetaan ilman sen virallista kutsumista.

Oli kuitenkin pikkuhiljaa aika siirtyä paluumatkalle. Aloitimme sen Vaxholmista, jonka ohi olimme tulomatkalla ajaneet ja joka näytti mereltä käsin kiinnostavalta. Emmekä pettyneet sielläkään, vierassatama ei ollut suuren suuri, mutta tilaa löytyi ja minua ilahdutti erityisesti Waxholm Hotelsin ravintolan menu, jossa ensimmäisen kerran löysin G(gluteeniton)-merkinnät ruokalistasta. Eikä ruokakaan hullumpaa ollut, lohi ja burgeri maistuivat hyviltä!
Aamulenkin jälkeen veneen avotilan mittari näytti jo + 60-astetta, ja saunamaisissa tunnelmissa läksimme jatkamaan matkaa kohti Maarianhaminaa.
Sinne saavuimme illansuussa ja varsinainen kaupunkiin tutustuminen alkoi vasta lauantaiaamuna. Jyrki oli bongannut rallikisat kaupungin ulkopuolella ja suuntasi sinne. Minä puolestani vuokrasin rannalta fillarin ja pyörin ympäri kaupunkia hikipäissäni. Lämmin ja leppeä keli nimittäin jatkui edelleen ja pieni, viehättävä kaupunki tuli nähtyä monelta kolkalta.
Rallimiehen kotiuduttua teimme vielä pienen kaupunkikävelyn ja menimme sitten syömään hotelli Arkipelagin terassille. Sinne joutui vähän jonottamaan, mutta tarjoilu pelasi yllättävänkin nopeasti. Salaatit maistuivat helteisen päivän jälkeen molemmille.
Emme jääneet silläkään kertaa yökerhoon, mutta unet jäivät silti lyhyiksi, sillä naapuriveneen seurue ei ymmärtänyt laiturietikettiä ja valvotti kovaäänisellä puheellaan meitä pitkälle aamuyöhön. Vierassatama oli muuten ihan ok, ei jäänyt mieleen mitään erityisen huonoa jos ei mitään mieleen painuvaakaan. Saunaa ei ollut.
Sellainen löytyi sen sijaan Ahvenenmaalta Lapposta, jonne ei alun perin pitänyt mennä mutta jonne päädyimme, kun Kumlingenin satama ei tuntunut kutsuvalta. Lappo oli iloinen yllätys, pieni ja todella kaunis saari ja hyvätasoinen vierassatama. Myös ruoka oli sataman pienessä ravintolassa todella maukasta ja hinta-laatusuhde kohdillaan.
Jyrki katsoi formulat ravintolan isolta screeniltä ja sen päätteeksi tehtiin perinteinen lenkkimme, joka tällä kertaa kulki saaren luontopolkua pitkin. Maisemat kallioilta olivat huikeat ja näimmepä polulla kyynkin, joka makasi keskellä polkua pää pystyssä.
Yö oli hikinen, sillä pikku hyttimme oli siinä vaiheessa helteitä jo varsin lämmin.
Lappoosta lähdettäessä keulapotkurilla olisi ollut käyttöä, sillä tuuli painoi ikävästi venettä vinoon. Asiaa ei suinkaan parantanut se, että naapuriveneiden miehistöt seurasivat tilannetta kiinnostuneina ja huutelivat välillä että noista tilanteista ne avioerot yleensä alkavat. No, me selvisimme kuitenkin tilanteesta kunnialla.

Lappoon jälkeen ajelimme Korppooseen Korpoströmin saaristokeskukseen, jonne tulimme sateen saattamana. Pikkumastosta riisuttiin Ahvenanmaan vieraslippu ja teimme pienen kävelyn lähiympäristössä. Itse keskuksessa on ravintolan ja pienen näyttelytilan lisäksi kokoustiloja ja vieressä Itämeren tutkimukseen keskittyvä pieni tutkimuskeskus.
Saunan jälkeen totesimme vieraslaiturin täyttyneen suomenruotsalaisista, jotka olivat lähteneet matkaan isolla porukalla. Epäluuloisena mulkoilin isoa porukkaa ja aavistelin jo levotonta yötä, mutta seurue oli sivistynyttä ja osasi ottaa huomioon muut laiturille asettuneet.
Korpoströmin ravintola näytti olevan ihan ok, mutta päädyimme silti syömään omat makkarat ja salaatit veneessä. Sauna oli hyvä ja ainakin naisten puolella sai saunoa rauhassa.
Aamulenkin jälkeen jatkoimme sitten matkaa Kasnäsiin, joka on iso ja huonosti opastettu satama. Landasimme ensin privaattipuolelle, josta jouduimme siirtämään veneen uudestaan vieraspaikoille. Sähkötolpista vain osa toimi ja iltasaunaan mentäessä totesimme sekä naisten että miesten saunojen olevan kylmät.
Kasnäsin paviljongissa oli kuitenkin hyvä ruoka ja rannassa hyvin varusteltu kauppa, joten ihan pieleen ei mennyt sekään valinta.

Edellisellä merireissullamme olimme yrittäneet päästä Jussarön majakkasaarelle, mutta silloin pieni laituri oli ihan täysi. Nyt läksimme matkaan ajoissa ja saimmekin hyvän paikan saksalaispurjeveneen vierestä. Jussaröllä on mielenkiintoinen historia, ja saaressa on ollut muun muassa kaivostoimintaa ja se on toiminut myös rajavartiolaitoksen merivartioasema. Kiertelimme saaren polkuja ja ihmettelimme ainutlaatuisten maisemien lisäksi autioituneita taloja ja kaivosrakennuksia.
Iltaolusilla istuessamme sataman isäntä tuli juttelemaan ja viihtyi pitkän tovin kanssamme. Kuulimme kiinnostavia tarinoita sekä itse saaresta että yrittäjyyden haasteista. Aamulla kiipesimme vielä Merivartioston torniin ihailemaan sieltä aukeavia upeita maisemia.
Jussarön sauna oli palanut, joten ainoa pesumahdollisuus oli meri ja veneen suihku. Huussit olivat vähän epäsiistit, mutta epäkohdat kompensoituivat hienoilla maisemilla ja hyvällä palvelulla.

Viimeinen etappimme ennen takaisinpaluuta oli Porkkala, joka oli tuttu paikka entuudestaan. Sataman kesäpojat yllättivät laiskuudessaan, kaikki tieto piti heistä nyhtämällä nyhtää, mutta lopulta saatiin asiat selviksi. Illallinen syötiin ravintola Bryggassa, ja rapukakku oli todella herkullista, Myös Jyrkin nyhtöpossu oli hyvä valinta.
Saunaankin päästiin illan päätteeksi ja pienten alkuvaikeuksien jälkeen (sielläkin kiuas oli pois päältä) saatiin jopa löylytkin.

Perjantaina 1. päivä elokuuta ajettiin sitten melko tuulisessa mutta edelleen aurinkoisessa kelissä takaisin Helsinkiin. Vene nostettiin trailerille Puotilassa ja me joimme lähtökahvit Puotilan rantabaarissa.
Olo oli haikea, matka oli onnistunut ja ehdittiin nähdä paljon uusia ja kauniita paikkoja. Tuulet olivat suotuisat, aurinko helli meitä ja vanha vene kesti hyvin matkan rasitukset. Myös pitkään palvellut jääkaappimme piti pintansa varsin hyvin, vain yhden leikkelepaketin jouduimme heittämään pois.
Mitä ensi kesänä, Tallinnaan tekisi mieli, mutta katsotaan sitä sitten.

Venereissun teki Tiina

Advertisement

Veneillen Saimaan maisemissa

Veneretkeen valmistautuminen vaatii aina hieman enemmän kuin normireissulle lähtö. Sääennusteiden tutkiminen alkaa jo hyvissä ajoin, ja erikokoisia nyssäköitä rupeaa kertymään vaatehuoneen nurkkaan. Mukaan on otettava sekä lämmintä vaatetta että hellehepenet, jotakin sateen pitävää ja tietenkin lenkkivaatteet, ettei loma mene ihan laiskotteluksi. Kirjoja pitää olla paljon!
Omien vaatteiden ja muiden tarvikkeiden lisäksi pitää muistaa tarkistaa, mitä n ruokia ja muuta roinaa veneeseen tulikaan edelliskesältä jätettyä ja miten vanhoja makaroneja ja riisipusseja sieltä nyt löytyy. Ja sitten tietenkin pakataan muutaman päivän ruokatarpeet ja juomavarasto, jos ei kauppoja ihan heti matkan varrelle osuisikaan. Kuohuviini ei saa päästä kesken matkaa loppumaan!
Kaikki mahdolliset laturit on oltava mukana ja tietenkin myös läppäri, että pystyy niitä sääennusteita tutkailemaan myös matkan varrella.
Venematkailijana olen itse noviisi, ja tämän vuoden reissu oli omassa historiassani neljäs. Miehellä matkoja on kertynyt huomattavasti enemmän, minkä kyllä huomaa. Varsin pienillä sanomisilla on kuitenkin selvitty ja joka reissusta sitä itsekin jotakin uutta oppii.

Tänä vuonna venematkan ajankohta oli heinäkuun alku, mikä osoittautuikin kesän yhdeksi lämpimimmäksi viikoksi. Aikaa meillä oli reilu viikko, ja reissuun lähdettiin tuttuun tapaan kotilaiturilta. Tänä vuonna tosin mies otti varaslähdön ja ajoi päivää aikaisemmin Ristiinan Kallioniemeen, josta minä hyppäsin kyytiin seuraavana päivänä.
Veneemme on yhdeksänmetrinen Scand 29, jossa etuhytissä on ruokapöydän lisäksi kaksi pistopunkkaa. Avotilassa on ohjaamon lisäksi pieni keittiö ja takahytissä nukkutila kahdelle ja pieni vessa. Siis ihan riittävästi kahdelle aikuiselle ja parille sorjalle nuorelle.
Tänä vuonna nuoret messityttömme tulivat mukaan vasta Puumalasta, jonne saavuimme toisena matkapäivänä. Veneelle löytyi sopiva kolo vieraslaiturista, ja tyttöjen bussia odotellessa teimme pitkän kävelylenkin Puumalan maastossa. Rauhassa saatiin kävellä eikä satamassakaan kovaa vilskettä ollut.
Jälkikäteen tuli todettua, että Puumalan vierasvenesatama on varustukseltaan yksi Saimaan parhaita. Vessat ja suihkut olivat siistejä ja tilavia, ja pesukonekin löytyi ja siististä isosta pesuhuoneesta. Mies kävi kokeilemassa saunan, jossa kuulemma oli oikein hyvät löylyt.
Puumalasta jatkoimme Lappeenrantaan, jossa viimeksi käydessämme oli täysi hulina. Nyt vieraspaikoissa oli runsaasti valinnan varaa ja menimme vaihteeksi Kasinon laituriin. Oli ehkä väärä valinta, sillä Kasino on remontissa ja vessaan joutui puikkelehtimaan virolaisten työmiesten keskeltä. Eivät kyllä olleet moinaankaan, kun pyjama päällä hiukset sojottaen ryntäilin aamupissalle. Vessa oli työmaakoppi, ahdas ja tunkkainen ja suihkuun piti mennä kasinon kylpylään. Pyykinpesumahdollisuuksista ei ollut tietoakaan. En tykännyt!

Messityttöjen pikareissu päättyi Lappeenrantaan ja kippari ryhtyi auringonpaisteessa ’parin tunnin’ moottoriöljyn vaihtoon. Lopputulema oli se, että mies ähki helteessä mahallaan äänekkäästi kiroillen veneen pohjalla puolitoista päivää, ja minä makasin kannella, lueskelin kirjaa ja kävin välillä viemässä hikiselle miehelle juotavaa. Lopulta saatiin ainakin osa öljyistä vaihdettua, ja päästiin jatkamaan matkaa.

Välietappi oli Imatran kylpylä, jonka rantaan saavuimme illan suussa. Taksi vei meidät tutustumaan Imatran Big Band –festareihin, jotka totesimme huomattavan ylihinnoitelluiksi. Esiintyjät olivat kyllä hyviä, mutta mitään huikaisevan ihmeellistä emme tunteneet kokevamme, vaikka Voca People ja Seminaariväen Mieslaulajat osasivat kyllä kohottaa tunnelmaa.
Seuraavana päivänä patikoimme ihmettelemään Lappeenrannan Vapaa-ajan messutaloja. Hienoja olivat, mutta kummastelimme sitä, että talot oli rakennettu yhteen ryppääseen, tontit melko pieniä eikä yksikään ollut Saimaan rannalla. Rantaviiva oli yhteistä aluetta. Meikäläinen ainakin kaipaisi omaa rantaa, jos kerran asunnon Saimaan rannalta hankkisi.
Väkeä messuilla oli yllättävänkin vähän, mikä teki taloihin tutustumisen mukavaksi. Miestä taisi kiinnostaa eniten hiihtolaite, jonka avulla voisi kesälläkin harjoitella tasatyöntöjä. Hinta lähes 4000 euroa, ei onneksi ostanut!

Imatran jälkeen matka jatkui upeassa kelissä kohti Savonlinnaa, jossa yövyimme ensimmäisen yön tuttavan saunalaiturissa Savonlinnan kupeessa. Isäntäväki oli itse vielä töissä, joten nautiskelimme yksityissaunasta ja ihanasta rauhasta omissa oloissamme.
Hyvä niin, sillä seuraava ilta sattui olemaan perjantai ja Savonlinnan Törninpyörän vieraslaituri oli tupaten täynnä. Aidan ensi-ilta osui samaksi illaksi, mikä entisestään lisäsi kaupungin humua. Meidän iltaohjelmaan kuului pitkä lenkki pitkin Savonlinnan rantoja (suosittelen, ne ovat hyvin hoidettuja ja maastoltaan vaihtelevia), saunominen Hospitzin varsin kosteassa saunassa ja saman ravintolan herkulliset lohileivät.
Yöuni jäi hieman vajaaksi, sillä läheinen puisto osoittautui nuorison jatkomestaksi. Vielä aamukahdeksalta, kun itse – jälleen kerran pyjamassa ja hiukset pystyssä – kipitin aamutoimille Hospitzin vierasvessoihin, muutamia väsähtäneitä nuoria istui yhä juopottelemassa leikkipuiston penkeillä.

Savonlinnasta ajoimme kohti Punkaharjua, keli pysyi edelleen upeana eikä bikinejä kummempaa vaatetusta juuri tarvinnut. Venematkalla vähäisestä vaatetuksesta on suuri etu – pyykinpesuun kun ei joka satamassa ole mahdollisuuksia, ja käsinpyykkäys kyykkyasennossa uimatasolla vaatii vähän tasapainoilua.
Punkaharjun Harjun portin vierasvenesatama Tuunaansaaressa uusittiin viime talvena ja sitä mainostettiin korkeatasoisena ja viihtyisänä paikkana. Ehkä se olisi sitä ollutkin, ellei hieman liian pieneksi mitoitettuja huoltotiloja olisi joutunut jakamaan karavaanareiden kanssa. Ei mitään karavaanareita vastaan, mutta kun vaunuja on kymmenittäin ja vessoja huoltorakennuksessa vain kaksi eikä ilmastointi suihkutilassa toiminut, niin alkoi vähän ahdistaa.
Huomasimme tosin valinneemme väärän laiturin, sillä vierasvenepaikkoja oli kahdessa laiturissa, toisen päähän oli rakennettu huoltotilat pelkästään veneilijöille. Ei kuitenkaan viitsitty vaihtaa enää paikkaa, köysien kanssa temuaminen isolla veneellä kun on aina oma souvinsa.
Iltasaunaan päästiin leirintäalueen miesten saunaan, mikä oli ihan siisti, mutta uimapaikka saunan edestä puuttui. Niinpä tyydyimme suihkuttelemaan ja ihailemaan pieneltä (ja vähän nuhjuiselta) terassilta kaunista iltamaisemaa.
Punkaharjuun tutustuimme perusteellisemmin seuraavana päivänä, kun kävelimme Tuunaansaaresta Punkaharjun keskustaan ja takaisin. Matkaa taisi tulla liki 17 kilometriä, mutta maisemat olivat kyllä upeita ja kävellen näkee aina erilaisia asioita kuin auton ikkunasta.

Punkaharjun jälkeen oli aika aloittaa kotiinpaluu ja ajoimme pitkähkön päiväreissun takaisin etelää ja kotia kohti. Viimeinen ilta vietettiin Mikkelin Pursiseuran tukikohdassa Pönnön saaressa.
Pursiseuralaisten retkisatamat ovatkin sitten ihan oma lukunsa, mikä vaatii myös melkoisen paljon sosiaalista luonnetta.
Retken loppuvaiheessa meikäläisen eväät sillä rintamalla alkoivat olla jo aika lopussa, ja kun Pönnön laiturilla rantautumista seurasi viisi silmäparia, niin rupesin vajoamaan yhä syvemmälle sisälle hyttiin.
-Sauna lämpiää jo ja grillipaikalle mennään sitten saunan jälkeen makkaranpaistoon, kuului iloinen ääni naapuriveneestä. Pyysin miestä virittämään television kanavat kohdilleen, ja päätin jäädä yhteisistä riennoista sivuun.
Alkukärttyily oli kuitenkin vähän turhaa, porukka osoittautui ihan mukavaksi eikä kukaan (tai en ainakaan huomannut) katsonut kieroon, vaikken yhteiseen grillihetkeen osallistunutkaan. Kukin lomailee tavallaan ja toisille uusiin ihmisiin tutustuminen on yksi veneretkeilyn jutuista.

Pönnöstä ajoimme kotiin jo hieman tuuliseksi ja viileäksi muuttuneessa kelissä, ja illalla rantauduimme kotisatamaan jo melko kovassa tuulessa. Vesi oli reissun aikana noussut entisestään, ja jouduimme tekemään hieman poikkeuksellisen rantautumisen veden alle joutuneelle laiturille. Hieman haastavaa oli kantaa kaikki tavarat kahlaten maihin, mutta hitaasti joutuen sekin onnistui.
Ja ei että oli ihanaa lämmittää oma rantasauna ja käydä nukkumaan omaan leveään sänkyyn, josta yöllä pääsi vaivatta.

Lokikirjaa reissulla piti Tiina