Piipahdus Portugalin keväässä

Toukokuinen Portugali osoittautui täydelliseksi matkakohteeksi työntäyteisen talven jälkeen. Viikon pituisella matkalla ehti nähdä paljon ja todeta että tänne pitää päästä uudestaan.

Oma matkani alkoi perjantain varhaislennolla Lissaboniin. Kiiruhdin kentälle aamuviideksi huomatakseni että koneen ilmoitettu lähtöaika oli siirtynyt tunnilla eteenpäin. Onneksi vain sen verran.
Perillä Lissabonissa olin ennen puoltapäivää ja kun matkustin käsimatkatavaroilla, seisoin taksijonossa jo puoli tuntia laskeutumisen jälkeen. Taksi vei minut Campo Grandelle, linja-autoasemalle, jossa ystävällinen taksikuski etsi minulle Ericeiraan menevän bussin ja katsoi vielä perään että kävelin oikealle pysäkille.
Bussimatka Lissabonista Ericeiraan maksoi 6,50 e ja kesti reilun tunnin. Kiersimme kaikki mahdolliset pikkukylät matkan varrella ja kyytiin nousi ja poistui koululaisia ja paikallisia mummoja ja pappoja.

Ericeirassa minua oli vastassa Ville, joka oli surffannut kylässä jo viikon verran. Säät olivat olleet vaihtelevat, mutta olivat juuri muuttumassa lämpimän kesäiseksi. Otimme haltuun airbnb-asuntomme, joka osoittautui mainioksi valinnaksi. Tilaa oli kahdessa kerroksessa ja terassilta avautui näkymä merelle. (www.airbnb.fi/rooms/18147677?guests=1&adults=1&sl_alternate_dates_exclusion=true&source_impression_id=p3_1557554582_SqVug09o%2BpTwq6VM).
Lounaan nautimme Sunset Bambuu Bar -kahvilassa, joka on kuuluisa voileivistään. Minulle maistui salaatti kahvilan pienellä terassilla.

Iltapäivällä käveltiin ja minä tutustuin surffarien suosimaan pieneen ja todella kauniiseen Ericieran kylään. Elämä keskittyy kauniin keskusaukion ympärille, ja rantaa hallitsevat jyrkät kalliot.
Ensimmäisen illan maukas illallinen syötiin italialaisessa Pedra Dura -ravintolassa (https://sites.google.com/view/pedradurarestaurante), jossa minä söin scampi-curryn, Ville vegelasagnen. Molemmat hyviä, samoin viini – ja laskun loppusumma 40 euroa.

Lauantaina Villen surffaillessa tein pitkän kävelyn rantaa pitkin. Ericeiran rannat sopivat mainiosti kävelyyn ja pyöräilyyn, ja fillarivuokraamoja näyttikin olevan useita. Maisemat ovat huikeita eikä rantateillä ollut liian kuuma kävellä, kun leuto merituuli puhalteli sopivasti.
Ericeira on ensisijaisesti surffauspaikka, mutta parin päivän vierailuun se sopii rauhaa, patikointia ja kauniita maisemia etsiville. Myös hyviä ruokapaikkoja löytyy useita.
Edellämainittujen lisäksi me ehdimme tutustua The Mill Ericeira -kahvilaan (https://themill.pt/en/), jonka aamiaistarjotin näytti olevan suosituin annos. Lauantai-illan ruokapaikaksi valikoitui Tik tapas – ravintolaan, jonka tapakset maistuivat kyllä. (www.facebook.com/tapas.tik/).

Sunnuntaina päätimme bussin sijaan matkata Lissaboniin uberilla. Matka maksoi 40 euroa ja pääsimme vaivatta ovelta ovelle. Lissabonissa meitä odottivat Maija ja Aarni, jotka olivat jo ehtineet ottaa airbnb-asunnon haltuun. (www.airbnb.fi/rooms/27823487?guests=1&adults=1&sl_alternate_dates_exclusion=true&source_impression_id=p3_1559048504_TAL268dvi3%2FB7Vih).

Tämäkin airbnb oli hyvä valinta, kolme makuuhuonetta, kolme vessaa, olohuone, hyvin varusteltu keittiö ja iso terassi. Vieressä oli hyvätasoinen Continente-ruokakauppa, josta löytyi tuoreiden leipien ja vihannesten lisäksi muun muassa erittäin laaja viinivalikoima ja runsaasti gluteenittomia tuotteita.
Sunnuntailounaan söimme ranskalaisessa Chipie la Calette -kahvilassa (www.facebook.com/chipielagalettelisboa), jonka galetit (ohuet pitsimäiset letut) olivat iloiseksi yllätyksekseni gluteenittomia. Vuohenjuusto-hunaja-pähkinä -galette vei kielen mennessään.
Matkan ainoa draama koettiin iltapäivällä, kun Villen matkalaukun lukko oli jumiutunut ja laukun väkivaltaiseen avaamiseen tarvittiin meidät kaikki neljä. Asunnosta kun ei yllättävää kyllä, löytynyt sahaa, jolla lukko olisi voitu tiirikoida.
Edessä oli uuden laukun etsintä ja sellainen löytyi El Corte Ingles -tavaratalon laukkuosastolta. Valituksi tuli tällä kertaa vetoketjullinen versio.

Sunnuntain illallinen oli matkan ainoa ei niin hyvä -ruokakokemus. Menimme turistien suosimalle ravintolakadulle ja söimme ylihinnoitellun ja melko mauttoman illallisen. Mutta ilta oli ihanan leppeä ja oli kiva istua ulkona ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Ja viini oli sielläkin hyvää.

Viisi päivää Lissabonissa kuluivat nopeasti. Sää suosi meitä, lämpötila oli päivisin noin + 30 ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.
Kävelimme paljon ylös alas Lissabonin katuja ja nautimme vilkkaasta katuelämästä. Kävellen kaupungin saakin parhaiten haltuun, tosin jyrkkien katujen ylös-alas -kävely edellyttää myös kohtalaista kuntoa ja hyviä kenkiä.
Ravintolavalinnat olivat kasvispainotteisia emmekä joutuneet pettymään missään. Joissain paikoissa asiakaspalvelu oli lievästi välinpitämätöntä, mutta todella huonoa se ei ollut missään.

Erityisesti mieleen jäi AO26 -ravintola (m.facebook.com/ao26veganfoodproject), ja Dear Breakfast (dearbreakfast.com), joka nimensä mukaisesti erikoistunut aamiaisiin mutta jonka listalta löytyi myös mainioita lounasruokia. Nämä ravintolat sijaitsivat Portugalin vanhassa keskustassa, jonka kapeat kadut kiemurtelevat ylös ja alas kukkuloita.
Ihania aamiais/lounaspaikkoja olivat myös Zenith( http://www.zenithcaffe.pt) ja Fauna & Flora (www.instagram.com/faunafloralisboa/).

Lähellä meidän airbnb-asuntoamme löysimme vegaanisen PSI-ravintolan (www.restaurante-psi.com/), jonka tunnelmallisessa paviljongissa illastimme tiistaina. Pieni miinus tuli siitä, ettei ravintolassa myydä alkoholia. Hyvä ruoka korvasi sen puutteen.
Iltapaikoista mieleen jäivät nepalilainen ravintola Casa Nepalesa (www.casanepalesa), joka sijaitsi
keskustan ulkopuolella Avenida Elias Garcialla. Paikka oli tosi suosittu ja pöytävaraus ehdoton. Nepalilaista ruokaa on tullut ennenkin nautittua eri puolilla maailmaa, mutta tämä jäi kyllä mieleen yhtenä parhaimmista. Myös viimeisen illan italialainen ravintola Al Garage (http://algarage.pt)/oli iloinen yllätys. Gluteeniton aglio y olio -pasta oli hieno makuelämys eikä peruspastakaan hullumpaa kuulemma ollut.
Puolivahingossa löytyi myös tiibetiläinen vegeravintola Los Tibetanos (www.tibetanos.com), joka oli lounasaikaan tupaten täynnä. Saatiin kuitenkin pöytä ja herkulliset lounasannokset tulivat nopeasti. Viiniä kaadettiin ronskilla kädellä, lasillista pyytäessäni sain noin 20-25 cl.

Lissabonin nähtävyyksistä ehdimme katsastaa vanhan kaupungin lisäksi Hieronymoksen luostarin, joka on Unescon maailmanperintökohde. Matkasimme sinnekin uberilla ja luostari häikäisi kauneudellaan. Vaikka turisteja oli paljon, tunnelma luostarissa oli rauhallinen. Luostarin kirkosta löytyy myös Vasco da Caman hauta. Kannattaa kyllä olla tarkkana, mekin pällistelimme ensin ihan väärää hautaa, joka näytti ihan samanlaiselta kuin vastapäätä oleva oikea hauta. Takaisin tulimme paikallisella tuk tukilla, joka on yksi turistien suosimista kulkuvälineistä.
’Pakollisiin’ tekemisiin Lissabonissa kuuluu myös ratikalla ajelu. Valittavana on joko sight seeing- ratikka numero 28, joka kiertää pidemmän reitin tai lyhyempiä ylös alas yhtä katua kulkevia ratikoita.

Villen kanssa ehdimme käväistä myös Carcavelosin kylässä, joka on surffailu- ja rantapaikka noin 30 km päässä Lissabonista (lisbonlisboaportugal.com/lisbon-beaches/Praia-Carcavelos-beach-Lisbon.html).
Kylän elämä keskittyy rantaan. Surffi- ja perhelomailupaikaksi se soveltuu hyvin, muuten tekemistä näytti olevan rajallisesti. Junayhteys Lissabonista on näppärä ja edullinen.

Poikien reissu loppui päivää aikaisemmin ja Maijan kanssa vietimme perjantaina äiti-tytär-päivän. Lentomme lähti vasta 23.15 illalla, ja airbnb – asunto piti luovuttaa jo aamupäivällä, joten olin varannut meille ’päiväpaikan’ läheisestä Universo Romantico -guesthousesta. (http://universoromantico.com/). Jätimme laukut säilöön ja läksimme kävelemään kohti Castelo de Sao Jorgea, upeaa keskiaikaista linnaa lähes Lissabonin keskustassa (castelodesaojorge.pt/en/). Linnalle kävelee ylämäkeen puolisen tuntia- Pääsymaksu linnan alueelle on 10 euroa. Lippuja voi ostaa myös ennakkoon, jolloin välttyy jonoilta. Me tulimme paikalla 11 aikaan ja jonotimme alle 10 minuuttia.
Linna on peräisin 1100-luvulta ja sen historia liittyy kristittyjen ja muslimien taisteluun kaupungin herruudesta. Alueen kiertämiseen kannattaa varata aikaa parisen tuntia. Vanhan linnoituksen muureilta voi ihastella upeita näkymiä, ja pienessä museossa voi tutustua vanhoihin esineisiin.

Päivän päätteeksi asetuimme hetkeksi lepäämään guesthouseemme. Huone oli pieni ja pimeä, mutta siisti. Vessat ja suihkut olivat käytävällä. Ihanan airbnb -kokemuksemme jälkeen huone tuntui tunkkaiselta ja omiin mukavuuksiin tottuneena parinkin tunnin oleskelu huoneessa, jonka seinän takaa kuului selvästi yhteisen vessan kaikki äänet, alkoi ahdistaa. Minun vaatimuksesta oleskelu Universo Romanticossa jäi huomattavasti suunniteltua lyhyemmäksi, ja läksimme odottelemaan paluulentoa kentälle.
Vajaan viiden tunnin paluulento saapui Helsinki-Vantaalle vähän ennen kuutta aamulla. Olo oli llevästi ryytynyt, mutta ihanasta matkasta onnellinen.

Portugalin keväässä Maijan, Aarnin ja Villen kanssa matkasi Tiina

Advertisement

Matkaelämyksiä Kambodzasta

Viimevuotisen, onnistuneen joulureissun jälkeen uuden matkan suunnittelu alkoi hyvissä ajoin. Kambodza on kiehtonut jo pitkään, monessakin mielessä. Olen lukenut paljon maan järkyttävästä historiasta, kuullut sen kiehtovasta kauneudesta ja perehtynyt kambodzalaisten naisten arkeen Naisten Pankin hankkeiden kautta.

Viime joulumatkan tavoin nuoriso lähti nytkin mukaan, mutta tällä kertaa halusin viettää aikaa yksin, joogata, mietiskellä, olla omien ajatusteni seurassa.

 

Ensimmäiset kaksi päivää kiersin pääkaupunki Phnom Penhiä. Pitkän lennon jäljiltä olin kuin puulla päähän lyöty kaiken metelin, liikenteen, pölyn ja ihmismassan keskellä. Naisten Pankki -tuttuni oli suositellut minulle Pandan Boutique –hotellia, joka olikin hyvä vaihtoehto. Se sijaitsi hieman syrjässä varsinaiselta turistialueelta, mutta siitä oli lyhyt kävelymatka tärkeimmille nähtävyyksille. Ensimmäisen päivän hortoilin, yritin pää pyörällä saada selkoa kartasta ja selvitä hengissä katujen ylitykset.

Phnom Penh on kiehtova kaupunki kaikessa rosoisuudessaan. Liikenne on hurjaa, autoja, tuktukeja ja skoottereita kulkee kaduilla hurjaa vauhtia, jalkakäytävät ovat täynnä pysäköityjä autoja eikä punaisista valoistakaan aina välitetä. Englantia puhutaan, mutta monin paikoin hyvin puutteellisesti. Kävelemällä näkee paljon, mutta aina voi hypätä tuktukin kyytiin, joita on tarjolla joka kulmassa. Parissa päivässä ehdin nähdä olennaiset nähtävyydet, muun muassa Royal Palace –alueen ja muut keskustan isot temppelit, Riversiden ja Correspondence clubin, joka oli ulkomaalaisten toimittajien turvapaikka Pol Potin hirmuvallan aikana sekä Central Marketin ja muita vilkkaita toreja. Pol Potin aikaiset ’nähtävyydet’ jätin väliin, en halunnut yksin lähteä käymään Kuoleman kentillä.

 

Keskiviikkona siirryin taksikyydillä (55 dollaria) Kampotin pienehköön rannikkokaupunkiin, ja matka sujui mukavasti Lexuksen kyydissä. Aikaa kului vajaat kolme tuntia. Taitava kuski puhui välillä kahteen puhelimeen samalla kun teki pelottavan näköisiä ohituksia. Perille kuitenkin päästiin hyvin.

Majoituin hotelli Five S:ään, joka sijaitsee kaupungin pienen keskustan reunalla. Pienehkö, hyvin viihtyisä boutique-hotelli, huoneita taisi yhteensä noin 10. Hotellin pihalla on pieni merivesiuima-allas, johon oli mukava pulahtaa päivän päätteeksi.

Kampotista löysin kaksi hyvää joogapaikkaa. Banteay Srey Spa on pieni, viihtyisä keskus, jossa koulutetaan köyhiä ja vaikeassa tilanteessa olevia naisia vapaaehtoisten voimin. Paikka oli joen rannalla, noin kolmen kilometrin päässä keskustasta. Joogan lisäksi paikassa pääsee hierontaan (ihanaa) ja siellä tarjoillaan myös erilaisia luomuruokia. Minä nautiskelin siellä mm. herkullisia hedelmäsmoothieita.

Pääosin joogasin Simple Things –studiolla, joka oli saman nimisen kahvilan yläkerrassa. Puhtaudessa oli toivomisen varaa (mm. matot olivat pölyisiä, niitä ei putsattu tunnin jälkeen), mutta se tuntui toissijaiselta. Jooga oli etenevää flow joogaa, tuttua ja tehokasta. Iltajoogan jälkeen oli tarjolla vielä maksuton meditaatiotuokio, josta myös pidin. Ohjaajana oli asiansa osaava amerikkalaisnainen, ja ryhmät olivat pieniä. Huolimatta alakerran kahvilan hälystä ja kadulta kuuluvasta melusta pystyin– ainakin hetkittäin – rauhoittumaan ja keskittymään hetkeen.

Tuntien jälkeen jäin yleensä alakerran kahvilaan nauttimaan joko kupillisen yrttiteetä tai lasin viiniä.

Kampotissa päivän ohjelmaan kuului myös hieronta, joka siellä maksoi paikasta ja ajasta riippuen 5-10 dollaria.

Kampotin ravintoloista iso osa sijaitsee joen rannalla ja suosikikseni valikoitui länsimaalaisten suosima Rusty Keyhole. Ruokalista oli monipuolinen, mutta yleensä valitsin joko vegetable tai seafood curryn. Olen huono tinkimään viinilasillisestani, vaikka sen hinta Kambodzassa onkin sikäläisittäin kova. Usein saattoi käydä niinkin, että viinilasillinen (3 dollaria) oli yhtä kallis kuin ruoka-annokseni. Viini oli pääsääntöisesti kuitenkin hyvää, yleensä tarjolla oli australialaista tai chileläistä viiniä.

Yksinäinen viikkoni meni nopeasti. Rakastuin Kampotiin, se oli minulle sopivan kokoinen, kaunis kaikessa likaisuudessaankin, liikenne Phnom Penhiin verrattuna erittäin rauhallista. Matkailijoita on sielläkin, mutta enimmäkseen reppureissailijoita tai muita omatoimimatkailijoita. Isot turistiryhmät eivät ole vielä ehtineet Kampotiin.  Lähistöllä olisi ollut nähtävyyksiä, mutta minä tyydyin kävellen ihmettelemään lähialueen ympäristöä. Kaikkialla oli silmiin pistävää köyhää, asunnot ovat erittäin vaatimattomia, osa edelleen maapohjaisia, huterien talojen rakennusmateriaalina lauta tai pelti, ovena pressu. Ruoka tehdään useimmiten kyykkysillään tai pienen tuolin päällä ulkona – ja jätteet heitetään tien poskeen.

Kampotissa näin myös useita hääjuhlia. Koristeelliset teltat pystytettiin keskelle katua, liikenne sai väistyä juhlien tieltä. Telttoihin katettiin hienot juhlapöydät ja valtavasti ruokaa ja teltan päätyyn rakennettiin iso lava esiintyjiä varten. Isoista ämyreistä tuli sitten ennen juhlaa yksitotista polotusta ja juhlien aikana ’viihdyttävää’ tanssimusiikkia. Kauhuissani katsoin yhden juhlateltan rakentumista hotellini kadulla ja erityisen järkyttynyt olin kaiuttimien koosta. Ne oli suunnattu suoraan meidän hotellia kohti. Hotellini ystävälliset ’pojat’ vakuuttivat että juhlat loppuvat kymmeneen mennessä. Ja niin onneksi tapahtuikin.  Seuraavana päivänä teltta tykötarpeineen korjattiin pois. Kauhistelin sitä roskan ja ylijääneen ruoan määrää, joka juhlista oli jäänyt jäljelle.

Jouluaattona siirryin Kampotista Sihaunoukvilleen, tarkemmin sanottuna Otres Villageen, noin 5 kilometrin päähän varsinaisesta Sihanoukvillen kaupungista. Olimme vuokranneet sieltä talon 9 päiväksi. Taksi vei minut 35 dollarilla sujuvasti perille. Nuoret tulivat myöhemmin suoraan Phnom Penhistä, taksikyydillä hekin.

Minun taksini löysi talon helposti ja perillä odotti Gary, vuokraisäntämme, pieni musta mies. Talo oli ulkoa hyvän näköinen ja sisältäkin suurin piirtein odotusten mukainen. Järkytys sen sijaan oli sijainti. Google Mapsissa talo oli näyttänyt sijaitsevan rauhallisella paikalla keskellä vihreitä peltoja. Niin oli varmasti joskus ollutkin, mutta nyt naapuriin rakennettiin hotelleja, vieressä oli kahvila, jonka vessatilat olivat noin 5 metrin päässä keittiön ikkunastamme. Isot rekat rymistelivät tiellä jatkuvasti ja pöllyttivät hiekkatien sakeaksi.

Toinen järkytyksen aihe oli talon jätehuolto. Toisin sanoen sen puuttuminen. Kun kysyin jäteastiaa, Gary osoitti talon vieressä olevaa ojaa. Sinne kuulemma rakennustyömaan jätteetkin heitetään. Niin todella tapahtui ja muutamana aamuna jätteet tuikattiin tuleen, josta seurauksena oli sankka musta savu.

Nuoret saapuivat paikalle myöhässä, heidän taksinsa oli kiertänyt tunnin verran ympäri aluetta kunnes oikea talo löytyi. Kaiken lisäksi kuski oli ottanut melko alkumatkasta takakonttiin kyytiin kaverinsa, joka rouskutteli snackseja pitkin matkaa. Kuski kavereineen oli myös kysymättä pysähtynyt puolen tunnin lounastauolle.

Vuokrasimme kaksi skootteria, joiden lisäksi käytössämme oli talon puolesta ikivanha tuktukin rämä. Pojat innostuivat siitä, ja se toimikin useimmiten kulkuvälineenämme.

Otres Village on pieni, reppureissaajien suosima kylä, jonne meidän talolta käveli kymmenisen minuuttia. Vaikka palveluja oli vähän, kaikki tarpeellinen apteekkia myöten löytyi. Apteekin tarjonta oli kyllä hieman kyseenalainen. Melatoniineja myymälästä ei löytynyt, mutta ’farmaseutti’ tarjosi minulle sen sijaan 10 mg:n diapameja. En ostanut.

Kylässä ja sen liepeiltä löysimme useita hyviä ravintoloita. Erityisesti mieleen jäi Secret Gardenin hotellin ravintola, jossa söimme useammankin aamupalan. Rannan ravintoloiden tarjonta oli melko samankaltaista, mutta curry-ruoan ystäville löytyi aina herkullista syötävää.

Otresin ranta oli mahtava. Hienoa hiekkaa, melko vähän ihmisiä ja puhdas meri. Ainoa miinus oli vessojen puute, joten pissalla piti käydä uintireissulla. Sihanoukvillen muut rannat ovat melko kansoitettuja ja meluisia ja rannat täyteen rakennettu hotelleja. Kävimme vain kerran illallisella Serendipity Beachilla, joka sinänsä kaikkine turisteineen ja kaupustelijoineen on kiinnostava nähdä. Meitä miellytti kuitenkin rauhallisempi Otres.

Skoottereiden kanssa meille sattui ensimmäisenä päivänä välikohtaus, joka ensi järkytti, myöhemmin naurattikin. Villen skootteri hävisi ravintolan edessä hänen juodessaan kahvia. Vuokraamosta oli kerrottu varastetun skootterin hinnaksi 1 200 dollaria, joten hätäännys oli melkoinen. Oli myös käsketty käyttää lukitusketjua, jota Ville ei ollut laittanut kun piipahdus ravintolassa oli lyhyt ja skootteri lähellä (eikä muissakaan skoottereissa ketjuja juurikaan näkynyt).

Mietimme eri vaihtoehtoja ja palasimme sitten vuokraamoon kertomaan tilanteen. Minä vaadin poliisia, mutta paikalla olleet länsimaalaiset sanoivat ettei kannata. Poliisit vaativat vielä enemmän rahaa hoitaakseen tilanteen. Lopulta Ville lähti vuokraajan kanssa selvittämään tilannetta skootterien varsinaisen omistajan luokse. Me jäimme kolmisin ihmettelemään ja spekuloimaan erilaisia kauhuskenaarioita (mm. että vuokraaja vie Villen viidakkoon ja hakkaa palasiksi ja muita realistisia vaihtoehtoja). Pian kuitenkin mies palasi – ilman Villeä ja perässä ajoi mopo, jota ajoi meille tuntematon nuori mies ja kyydissä Ville. Oli selvinnyt, että ranskalaisreissaaja oli vahingossa ottanut Villen mopon ja ajanut sillä kämpilleen. Huomattuaan erehdyksen hän palasi ravintolaan, jossa kertoivat minne vuokraaja ja Ville olivat menneet.

Joulun ihme, kuten Konsta totesi jälkeen päin – ja skootterien ketjut laitettiin sen jälkeen joka kerta tiukasti paikalleen.

Samana päivän sattui toinenkin tapaus skootterien kanssa. Kävimme Villen kanssa sight seeing –ajelulla, kun poliisit pysäyttivät meidät ja vaativat Villeltä ajokorttia. Hänellä ei ollut sitä mukanaan, joten sakko olisi 50 dollaria. Minä ryhdyin jo kauhuissani kaivamaan lompakkoa kun Ville sanoi poliiseille, että me maksetaan viisi dollaria. Vähän aikaa poliisit pähkäilivät ja totesivat sitten että viisi on okei. Minulla oli vain 10 dollarin seteli ja ajattelin että menköön se, mutta kappas vaan, poliisit antoivat vielä viisi dollaria minulle kympistä takaisin. Harvemmin kait lahjuksista annetaan vaihtorahaa, mutta nyt niin kävi.

Kahtena päivänä kävimme Otresissa joogassa, joka löytyi ihan sattumalta. Kylän syrjältä löytyi Anam jooga –keskus, jossa ohjaajana oli ulkonäöltään täydellinen vanha hippijoogi Greg. Menimme kolmestaan, Ville, Maija ja minä. Konsta valitsi rentoutumispaikakseen ullakollamme olevan riippumaton.

Jooga oli hyvä kokemus. Pyöreässä joogahuoneessa Buddha-patsaan valvovan silmän alla teimme monipuolisen, tehokkaan ja rentouttavan kaksituntisen joogaharjoituksen. Toisen päivän jooga ei enää ollut ihan meidän mieleen, Greg teetti parijoogaa, joka meille kaikille (ja myös meidän pareillemme, joka oli toisen länkkäriperheen äiti, isä ja tytär), oli hieman epämukava kokemus. Mutta tehokas ja toisaalta teki ihan hyvää joutua omalle epämukavuusalueelleen.

Ke-to –päivinä teimme retken Koh Rong- saarella, jossa Ville oli viettänyt viitisen vuotta sitten useamman päivän. Saari on todellinen paratiisisaari, jonka rannoille on rakentunut eritasoisia guest houseja ja hotelleja. Me saavuimme perille pikaveneellä, josta jatkoimme omaan hotelliimme pitkähäntäveneellä (saaren maasto on hyvin vaikeakulkuinen, joten autoilla liikkuminen on lähes mahdotonta) Long Set Resort–nimiseen resortiin. Paikka oli kaunis ja hyvätasoinen, huoneet oli sijoiteltu uima-altaan ympärille ja omalla rannalla saattoi lötkötellä joko riippukeinuissa tai aurinkotuoleissa. Hiekka oli samettisen pehmeää. Rantaa pitkin oli ihana kävellä edes takaisin ja tutkiskella erilaisia asumuksia. Tarjolla oli niin telttamajoitusta kuin meidän resortin kaltaisia, hieman parempitasoisia hotelleja. Neljältä hengeltä yöpyminen aamiaisineen maksoi noin 200 dollaria. Otimme kuntosalia myöten kaiken irti yhden yön oleskelustamme.

Seuraavana päivänä kävelimme laivarantaan viidakon läpi rantaviivaa mukaellen ja matkan varrella ihastelimme muun muassa puuhun rakennettuja bungaloweja. Niissä olisi mahtava yöpyä. Ohitimme myös Villen edelliskertaisen guest housen.

Saari on viidessä vuodessa muuttunut paljon, hotelleja rakennetaan jatkuvasti lisää ja suunnitteilla on kuulemma myös lento- ja golfkenttä. Jos haluaa vielä kokea Koh Rongin ihanan rauhan ja aidon tunnelman, niin kannattaa käydä siellä nyt. Me saimme vielä siitä nauttia.

Koska majoituksemme Otresissa ei ollut ihan sitä mitä odotettiin ja koska Ville oli joka tapauksessa lähdössä Phnom Penhiin jo lauantaina, teimme viikon aikana muutoksia suunnitelmiin. Viimeinen niitti oli loppuviikosta keittiön ikkunan alle ilmestynyt betonimylly, joka jauhoi betonia päivittäin säännöllisesti. Ei varsinainen lomarentoutumista edistävä ääni.

Emme siis jääneet kolmestaan Otresiin, vaan palasimme lauantaina kaikki samalla taksilla Phnom Penhiin. Maijan kanssa päätimme tehdä vielä parin päivän retken Angkor Watin temppeleille Siem Reapiin, Konsta puolestaan suuntasi Vietnamiin. Villen suunnitelmissa oli jo alun perinkin lähteä Filippiineille Siargaon saarelle surffaamaan.

Olin pyytänyt vuokraisäntäämme Garya tilaamaan meille taksin talolle, mutta sitä ei tekstiviestisekaannusten vuoksi koskaan tullut. Odottelimme aikamme ja lopulta ajoimme Villen kanssa tuktukilla kylään ja kuin ihmeen kaupalla saimme (sikäläisittäin) nopealla aikataululla meille toisen taksikyydin.

Teimme matkaa Phnom Penhiin kaikkiaan viisi tuntia. Se tuntui ikuisuudelta varsinkin lopussa, kun pissahätäkin alkoi olla jo melkoinen. Kuskille pääkaupunki oli täysin outo ja hän taisi jopa vähän hätääntyäkin. Lopulta päädyimme pimeään umpikujaan, josta nuoret onneksi osasivat suunnistaa hotellille (Ville oli majaillut siellä ennen Sihanoukvilleen tuloa). Nousimme taksista ja minä nostin selkääni rinkan, jota olin siihen mennessä kantanut matkan aikana vain muutamia metrejä. Matka ei nytkään ollut pitkä, mutta pimeässä kompastuin ja kaaduin maahan rinkan alle. Lapset kuulivat huutoni ja kääntyessään näkivät ’mytyn jonka alla makasi äiti’. Onneksi selvisin pienellä polvinaarmulla, mutta sain kyllä kuulla hyväntahtoista kuittailua reppureissaavasta äidistä, joka lyyhistyy rinkkansa alle heti kun joutuu pari askelta ottamaan.

Phnom Penhissä majoituimme Ohana Phnom Penh Palace –hotelliin, jonka hinta/laatu –taso on loistava ja jota voin sydämestäni suositella. Huoneet ovat tilavia, palvelu joustavaa ja kattotasanteella on sekä ravintola että uima-allas aurinkotuoleineen. Katolta avautuu upeat näköalat Mekong-joelle.

Illallisella kävimme hotellin lähellä intialaisessa ravintolassa ja totesimme yhteisen lomamme sujuneen taas kerran mukavissa merkeissä. Paljon iloista yhdessäoloa ja pienet vastoinkäymisetkin tuntuivat porukassa vähäisiltä.

Aamulla Ville lähti jo varhain kohti Bangkokia ja sieltä Filippiineille. Konsta, Maija ja minä jatkoimme matkaa aamupäivällä, Konsta Ho Chi Minhiin, Maija ja minä Siem Reapiin.

Taksikyyti hotelliin meni nopsasti, mutta huono maku jäi kuskista, joka puoliväkisin yritti myydä meille seuraavan päivän temppeliretkeä. Kun emme suostuneet, hän ei hotelliin saavuttuamme päästänyt meitä taksista heti ulos, vaan puhui puhelimessa useamman minuutin ennen kuin suostui avaamaan ovet.

Hotellimme Visoth Boutique oli pieni, siisti ja toimiva. Takapihalla oli pieni, mutta kaunis uima-allas. Meidät vastaanotti rouva, joka lupasi järjestää aamuksi tuktuk-kyydin Angkor Watin kierrokselle. Hinta oli 15 dollaria eli viisi dollaria tollon taksikuskin taksoja edullisempi. Lisäksi rouva kutsui meidät hotellin uuden vuoden juhlaan, joka oli alkamassa kuudelta.

Läksimme omille menoillemme ennen kuutta ja hotellin aamiaishuoneessa oli jo juhlat käynnissä. Hotelliasukkaita ei näkynyt, sen sijaan henkilökunta näytti olevan jo kovassa juhlavauhdissa.

Uudenvuoden illallispaikaksi olimme alun perin suunnitelleet jotakin ’vähän parempaa’. Netistä olimme löytäneet vähän kauempana olevan Kroya –ravintolan, jonka lista näytti houkuttelevalta. Kävelimme sinne puolisen tuntia ja astuimme halvoissa hellemekoissamme sisään ravintolaan, jonka pöydissä istui pukuherroja ja silkkileninkisiä naisia. Meille olisi löytynyt tilaa, mutta peruslista (joka sekin oli suht kallis) ei ollut voimassa, vaan uudenvuoden kunniaksi tarjolla oli 145 dollarin hintainen viiden ruokalajin menu. Poistuimme vähin äänin paikalta.

Seuraavaksi valitsimme joenrantaravintolan, hintataso normaalia 3-5 dollarin luokkaa. Otimme alkupaloiksi vihreän salaatin ja kasvis spring rollsit. Saimme lihasalaatin ja liharollsit. Viiniksi tuotiin punaviiniä, vaikka tilasin valkoista. Emme halunneet jäädä, vaan maksoimme (myös pääruoasta) yhteensä 15 dollaria ja poistuimme vähin äänin paikalta.

Seuraava paikka oli keskustassa, ravintola jota oltiin jo päivällä katseltu. Paikka oli aika tyhjä, mutta nälkä alkoi olla kova, joten menimme sisään ja saimme ruokalistat. Hetken istuttuamme totesimme olevan kahden kadulla olevan kovaäänisen musiikin välissä, kakofonia oli kamala. Poistuimme vähin äänin paikalta.

Kolmannessa paikassakin ehdimme jo istua, kunnes kävi ilmi että ravintolassa on tarjolla vain ’black wine’, ei valkoista ollenkaan. Poistuimme.

Lopulta päädyimme Natural Suite – nimiseen ravintolaan lähellä omaa hotelliamme. Oikeanväristä viiniä löytyi, minä söin matkan parhaan prawns-aterian ja Maija ihan kelvollisen fried ricen. Nostimme maljat uudelle vuodelle!

Hotelliin päästyämme henkilökunnan juhlat olivat loppumassa, pöydissä istui vain nuokkumassa muutama työntekijä.

Seuraavana aamuna yksi heistä (huono arpaonni ilmeisesti) oli tarjoilemassa meille kuudelta aamupalaa. Se oli surkea, myötäili tarjoilijan olotilaa, mutta hedelmien ja kananmunan avulla saatiin kuitenkin oma aamu käyntiin.

Tuktuk tuli ajallaan meitä hakemaan ja vekkulin näköinen, pikkupojan oloinen kuski kuljetti meidät temppeleille. Olimme valinneet lyhyemmän kierroksen, joka kesti 5-6 tuntia ja maksoi 37 dollaria(hlö) ja oli ainakin meille ihan riittävä. En ryhdy tarkemmin kuvaamaan näkemäämme, se pitää kokea itse. Vinkiksi kuitenkin että kannattaa painaa mieleen oman tuktukin ja kuskin tuntomerkit, sillä parkkipaikoilla on autoja ja tuktukeja paljon. Oman löytäminen voi olla vaikeaa. Väkeä on liikkeellä todella paljon, joten tarkkana kannattaa olla muutenkin.

Vessoja ei ole tai jos on, ne ovat kamalia. Me käytiin puskapissalla tai oikeastaan polkupissalla, meitä kun oli varoitettu viidakon maamiinoista.

Meitä miellytti tunnelmaltaan eniten pienemmät temppelit, koska niissä oli vähemmän ihmisiä. Isoissa kohteissa (kiinalaiset)turistiporukat olivat äänekkäitä ja kapeilla käytävillä oli välillä tosi ahdasta.

Ainakin yhteen temppeliin sai nousta rappusia pitkin ylös asti. Korkean paikan kammoiselle (minä) se oli hurja mutta palkitseva kokemus.

Hotellille palasimme kahden aikoihin ja palkitsimme itsemme jalkahieronnalla. Maijan hieroja oli innokas keskusteluja ja hän kyseli muun muassa Maijan ikää. Kun Maija kertoi ikänsä hieroja kysäisi minua osoittaen: ”Is this your mother? Is she seventy?” Hotellissa kurkkasin varovasti peiliin, olivatko aurinkorypyt tosiaan niin pahat.

Tiistaiaamuna kävelimme Navutu Dreams Resortiin, joka on noin kolmen kilometrin päässä Siem Reapin keskustasta. Maksoimme kahdeksan dollaria perushyvästä vinyasa-aamujoogasta ja uima-altaan käytöstä. Paikka on todella viehättävä, siellä voisi majoittua jos uudestaan päätyisi Siem Reapiin – kuten aion tehdä.

Palasimme iltakoneella Phnom Penhiin ja tuttuun Ohana –hotelliin, jonne olin jättänyt rinkkani säilytykseen. Tällä kertaa meillä oli mahtava, yli 30 neliön huone käytössämme. Illan päätteeksi kävimme kattoterasssilla lasillisella ja ihailimme vieressä soljuvaa Mekong-jokea.

Lähtöpäivänä kävimme kiertämässä vielä Central Marketin markkinapaikan ja hierotuttamassa jalat pitkää lentoa varten. Viimeinen lounas syötiin Kabbas-ravintolassa, suloinen vege -curryn maku jäi suuhun muistoksi kaikista ihanista ruokakokemuksista.

Tuktuk kuljetti meidät iltapäivällä lentokentälle, josta lensimme Hong Kongin kautta kotiin.

 

Matkan kokemukset:

Omatoimimatka Kambodzaan oli monessa suhteessa iso elämys. Olin kuvitellut varsinkin ensimmäisen viikon olevan hidasta olemista, mietiskelyä, rauhoittumista. En kuitenkaan malttanut. Oli niin paljon uutta ja erilaista, että aika kului kävellen, ihmetellen, paikkoihin tutustuen.

Maana Kambodza muistuttaa vain vähän naapurimaata Thaimaata. Matkailijalta vaaditaan paljon enemmän omatoimisuutta – ellei sitten päätä asua koko aikaa hienommassa hotellissa, jossa kaikki kyllä hoituu eikä sinun tarvitse nähdä todellista elämää juuri lainkaan.

Enemmän saa kuitenkin irti, jos uskaltaa vähän seikkailla ja selvittää asioita itse. Kielitaito on monin paikoin vielä aika vaatimatonta, mutta ajan kanssa kaikki asiat selviävät. Huumori on hyvä pitää mukana, sen avulla selviää vähän epämukavistakin asioista.

Köyhyys on silmiinpistävää. Myös luokkaerot mietityttivät, hökkelikylän vieressä saattoi olla tarkoin aidattu ökytalo. Liikenteessä näkyi skoottereiden ja tuktukien rinnalla paljon isoja katumaastureita, jotka minun mielestäni ovat äärimmäisen epäkäytännöllisiä sekavassa kaupunkiliikenteessä. Mutta ehkä niillä pärjää paremmin huonosti hoidetuilla hiekkateillä – joita suuri osa tiestöstä on.

Kambodzalainen ruoka on maukasta ja kasvissyöjälle löytyy aina vaihtoehtoja. Myös keliaakikko pärjää hyvin, sillä perusruoassa vehnää ei juuri käytetä. Gluteenitonta leipää ei tunneta, mutta sitä ilman pärjää kyllä. Hedelmät ovat uskomattoman hyviä.

Kokeneet reppureissaajanuoreni katsoivat järkyttyneenä tuoreita salaatteja, joita söin usein lounaaksi. Minun vatsani ei ollut niistä moksiskaan.

Ruokailu ja ruokapaikkojen valinta on iso osa meidän reissujamme. Tripadvisorin ravintolalistauksia luettiin tarkasti ja niiden ansiosta löysimmekin paljon onnistuneita ruokakokemuksia.

Kiinalaisia turisteja näkyi paljon ja kiinalaiset rahalla rakennetaan paljon uutta. Muun muassa Sihanoukvillen rantaan oli rakenteilla kolme noin 40 -kerroksista hotellimammuttia – kuulemma kiinalaisia varten. Paikalliset eivät suhtautuneet asiaan erityisen myönteisesti, minkä ymmärtää kyllä hyvin.

Olen onnellinen että tuli lähdettyä. Järisyttävän kaunis, käsittämättömän köyhä maa, jolla on järkyttävä historia, oli matkakokemuksena ainutlaatuinen.  Kuten tyttären kanssa paluulentoa odotellessamme totesimme: pieni pala sydäntä taisi jäädä Kambodzaan.

 

Kambodzassa omatoimimatkalla nuorten kanssa joulunpyhiä vietti Tiina