Leppoisa Ljubljana

Perinteisen kesäretkemme kohde kolmen aikuisen lapseni kanssa suuntautui tänä vuonna Slovenian Ljubljanaan. Kohde oli kaikille uusi, mutta hyvää oltiin kuultu monelta suunnalta.
Lensimme kaupunkiin Finnairin suoralla lennolla ja perillä Ljubljanassa oltiin iltakuuden aikoihin. Vaikka olen olevinani kokenut reissaaja, niin menin kentällä retkuun. Taksikyyti kentältä airbnb-kohteeseemme maksoi huikean ylihinnan, kun en etukäteen älynnyt kysyä hintaa. Tyhmyydestä sakotetaan.

Huoneistomme sijainti oli hyvä, noin 20 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta modernissa valoisassa talossa. Tilaa oli neljälle hengelle riittävästi ja kämppä toimi koko reissun ajan mainiona tukikohtana. (www.airbnb.fi/rooms/14307181).

Ensimmäisen illan ainoa ohjelmanumero oli ruokailu, ja illallista lähdimme etsimään Ljubljanan keskustasta joen varrelta. Tripadvisorin opastamana päädyimme Most-ravintolaan, josta oli upea näkymä joen yli iltatorille ja Ljubljanan linnaan. (http://www.restavracija-most.si/index.php/en/).

Tarjoilija oli tehtäviensä tasolla ja osasi kertoa meille kasvis- ja gluteenittomat vaihtoehdot. Illan hämärtyessä söimme mainion illallisen, alkupalaksi sieni/juusto –lautasen ja pääruoaksi kahdelle vegapastaa ja kahdelle seafood -risottoa. Jälkkäriksi tilattu creme brylee oli täydellinen.
Tuloiltana olin ehtinyt käväistä kaupassa, joten aamulla nuorison nukkuessa keitin kahvit ja söin pienen aamiaisen huoneistomme terassilla. Aurinko paistoi, elämä tuntui hyvältä.
Nuorison herättyä lähdimme yhdessä kaupungille kahvilan etsintään. Vanha kunnon tripadvisor ohjasi meidät Le Petit Cafeseeen, josta löytyi ihania aamiaisvaihtoehtoja (munakkaita, voileipiä, croissanteja) ja hyvää kahvia. (www.lepetit.si)
Konsta lähti omille teilleen tapaamaan Ljubljanassa vaihdossa olevaa kaveriaan, me kolme läksimme kipuamaan Ljubljanan linnaa kohti. Ylhäällä kiersimme linnan ja kipusimme vielä linnan korkeimpaan torniin (perhelippu maksoi 19 e), ja ihailimme upeita maisemia. Linnan sisäpihan kahvilassa joimme kahvit ja palasimme melko jyrkkää mäkeä pitkin takaisin kaupunkiin.

Lounaspaikkamme lauantaina oli Aroma, jossa Villen vegelasagne oli paras osuma. Maijan lohisalaatti ok, minun seafood –salaattini öljyinen pettymys. Viini ja tunnelma oli hyvää. Lähipöytiin tilatut pizzat näyttivät hyviltä, joten luultavasti teimme ruoan suhteen hieman vääriä valintoja. (www.aroma-ljubljana.si).
Lyhyen ostoskierroksen jälkeen palasimme huilimaan kämpille. Iltariennoille kiersimme viereisen Tivoli-puiston kautta. Nimestään huolimatta mitään Tivolia ei puistossa ole, mutta sen sijaan paljon ihania nurmikoita ja erilaisia liikuntapaikkoja. Viikonloppuisin suosittu picnic-paikka.
Ennen illallista kävimme paikallisessa skyscraperissa (peräti 12 kerrosta!) drinksuilla. Paikka oli tupaten täynnä, mutta löysimme pöydän ja pian seuraamme liittyi Konsta ystävänsä Binin kanssa. (www.neboticnik.si/)

Illallinen syötiin intialaisessa Namaste –ravintolassa, ruoka oli hyvää, mutta parissa annoksessa potkua olisi saanut olla enemmän, Konstan ja Binin annokset puolestaan olivat melko kuivia. Muttei haitannut, leppeässä kesäillassa nautimme hyvästä seurasta ja kuuntelimme Binin tarinoita vaihto-opiskeluajaltaan. (www.restavracija-namaste.si/en/).
Sunnuntai käynnistyi edellisen päivän tapaan. Nuorten aamiaiskahvilaksi valikoitui tällä kertaa Cafe Robba, josta minulle löytyi gluteenitonta leipää. Paahdettuna erinomaisen hyvää, kuten myös nuorten jogurtti-, kananmuna-, paahtoleipä-aamupalat. (robbarestaurant.com/en/)
Aamupäivä kului autovuokraamon etsinnässä. Ensimmäinen ei tärpännyt, mutta Hertzin vuokraamosta meille löytyi iso tila-auto – kaikki pienet olivat jo varatut. Rattiin tarttui ensin Ville ja lähdimme kohti Bled-järveä, yhtä Slovenian kauneimmaksi mainittua paikkaa. Ajomatka kesti noin 45 minuuttia ja tie oli erittäin hyvä.

Bledin pikkukaupunki oli ruuhkainen emmekä löytäneet heti isolle autollemme parkkipaikkaa, joten jatkoimme järven toiselle puolelle, joka näytti olevan suosittu retkikohde. Keskellä Bled-järveä on pieni saari ja siellä kirkko, ja kun rannassa näytti olevan soutuvenevuokrausta, päätimme lähteä saarelle veneellä.
Vuokraussysteemi oli hieman epämääräinen, mutta uskaltauduin kuitenkin antamaan passini veneen pantiksi. Läksimme matkaan, Konsta souti. Edettyämme noin 30 metriä toisesta airosta kuului raksahdus ja hups, se oli poikki. Onneksi ei oltu keskellä järveä, joten paluu yhdellä airolla onnistui jotenkuten. Vähän pitkin hampain keski-ikäinen vuokraajasetä ja hänen iäkäs äitinsä (näytti olevan perheyritys) antoivat meille uuden airon.

Hisilicon K3

Tällä kertaa saarelle soutu onnistui. Jätimme veneen – kuten kaikki muutkin – pieneen laituriin ja kapusimme ylös kirkolle. Palattuamme laiturille huomasimme että veneemme oli kadonnut. Samanlaisia vuokraveneitä oli tietty useampi kiinni laiturissa, mutta meidän numerolla varustettu vene oli sieltä hävinnyt. Vuokra-aikamme oli lopussa eikä rannalla ollut ketään jolta olisi voinut kysyä apua. Niinpä oli pakko laittaa vahinko kiertämään ja napata jonkun toisen vene. Vuokrasetä ja äitinsä olivat luonnollisesti näreissään ja pelkäsin jo passini puolesta, mutta lopulta sain passini ja poistuimme paikalta melko sukkelaan. Lounaalla taivastelimme vuokrasysteemin epämääräisyyttä – ja luulen että tämä tapaus ei ollut ainoa laatuaan. Sen verran sävyisästi väärän veneen palautus kuitenkin toimi.
Venesähläyksen (josta kyllä riitti paljon nauruakin) ajoimme vielä autolla ylös Bledin linnalle, josta oli henkeäsalpaavat näkymät alas järvelle ja ympäröiville vuorille. Paljon maailmaa kiertäneet matkakumppaninikin menivät miltei sanattomiksi.

Paluumatkalla yritimme vielä käydä katsomassa Vintgarin kuuluisaa luonnon rotkoa (http://www.vintgar.si/), mutta pihiys iski portilla ja tyydyimme vain kurkkimaan sisäänpääsyn kohdalla alhaalla kuohuvaa koskea. Ehkä väsymyskin jo painoi.
Ljubljanaan palattuamme päädyimme syömään La Paninoteca –ravintolaan, jossa alkupaloiksi nautimme monipuolisen vege-lautasen ja pääruoaksi ensimmäisen illan tapaan pastaa ja risottoa. Ruoka huuhdeltiin hyvällä kuohuviinillä. Tunnelmallinen paikka ja palvelu pelasi hyvin – toisin kuin useissa muissa ravintoloissa. (www.facebook.com/Paninoteka.Restaurant)

Maijan ja Konstan vatsaan mahtui vielä jäätelöt, joten kävimme Cacao-kahvilassa vielä ihastelemassa jokivarren ihmisvilinää. Skyscraperin drinkkibaarissa, jonne vielä jaksoimme, oli sen sijaan sunnuntai-iltana jo hyvin hiljaista. (cacao.si/en/).
Maanantai oli lähtöpäivä. Airbnb –emäntämme oli joustava ja niinpä saimme jättää matkatavarat huoneistoon lähtöhetkeen asti. Aamiainen syötiin Bazilica Bistrossa, joka oli viihtyisä ja josta löytyi jokaiselle jotakin (gluteenitonta tosin heikohkosti).

Päivä kului kävellessä, Konsta tosin piipahti läheisessä ostoskeskuksessa. Shoppailu jäi tällä reissulla vähäiseksi, osin lämpimän sään (ei maltettu hengailla kaupoissa), osin melko korkean hintatason vuoksi. Hinnat ovat merkkituotteissa suurin piirtein Suomen tasoa.
Ruoka on jonkin verran edullisempaa, neljä henkeä söi illallisen noin 80-100 eurolla. Palvelutasossa on vielä parantamisen varaa, mutta luultavasti sekin ajan kuluessa – ja turismin lisääntyessä – paranee.
Retken viimeinen lounas syötiin tutussa aamiaispaikassa Le Petit Cafeessa, auringon lämmittäessä ihanasti. Taksi kentälle maksoi puolet siitä mitä olin maksanut kyydistä kentältä kaupunkiin.
Helsinkiin palattiin yhdentoista aikoihin illalla. Totesimme jälleen kerran tehneemme onnistuneen yhteisen matkan – ja jatkoa on varmasti luvassa.

Suosittelen Ljubljanaa viikonloppukohteeksi. Se on rento, helposti lähestyttävä, kaunis ja vielä kohtuullisen hintainen. Gluteenittomalle suht vaivaton. Englannilla pärjää mainiosti.

Ljubljanassa retkeili nuorten kanssa Tiina

Afganistanin upea luonto koukuttaa

Kävin huhtikuussa 2017 kymmenen päivän reissulla Afganistanissa. Paluumatkalla Kabulista Istanbuliin vieressäni istuu Saksassa lääkärinä työuransa tehnyt afgaaniherrasmies, joka muistutti kotimaansa olleen länsimaisten luontomatkailijoiden suosikkikohde aina 1970-luvun alkupuolelle asti.  Viime vuosina maa turvallisuustilanne on muuttunut entistä huonommaksi, mikä on karkottanut matkailijat liki kokonaan.

Aikanaan vuoristoinen ja metsäinen maa olikin eläinten paratiisi. Tiedetään, että maan pohjoisosassa vaelsi siperiantiikereitä ja aavikoilla laidunsi antilooppeja ja gaselleja. Erilaisia lintulajeja on tavattu noin 380. Vuonna 2009 suojeltiin lumileopardi. Nykyään maassa on yksi luonnonsuojelualue. Sotien jälkeen ei ole ollut saatavilla ajantasaista tietoa maan eläimistöstä.

Silkkitien varrella sijaitseva Afganistan on vuosisatojen varrella kiinnostanut erilaisia valloittajia. Afganistan oli alkujaan kuningaskunta, joka liitettiin 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua osaksi Persian valtakuntaa. Sen jälkeen sen kävi ottamassa nimiinsä Aleksanteri Suuri, jonka aikakautta seurasi jälleen kuningaskuntia. 100-luvulla oli buddhalaispaimentolaisten valtakunnan vuoro valloittaa maa. Heidän jälkeensä tulivat taas persialaiset. Islamin usko tuli alueelle heti 600-luvulla.

Afganistanin valloituksesta on kisattu kiivaasti 1800-luvulta alkaen. Iso-Britannia yritti silloin valloittaa maan estääkseen Venäjää saamasta sitä. Afganistan antoikin ulkopoliittisen määräysvallan Isolle-Britannialle, mutta säilytti itsenäisyytensä sisäisissä asioissaan. Britit tunnustivat maan itsenäiseksi vasta 1919.

Vuonna 1928 käytyä sisällissotaa seurasi useita rauhallisia vuosikymmeniä. Vuoden 1973 vallankaappaus aloitti epävakauden aika, joka on jatkunut näihin päiviin. Viisi vuotta myöhemmin marxilainen HDKA kaappasi vallan ja solmi Neuvostoliiton kanssa yhteistyö- ja avunantosopimuksen. Seuraavana vuonna Neuvostoliitto miehitti maan.

Miehitysvaltaa vastaan ryhtyivät taistelemaan mujahideen-sissit, joita tukivat Kiina, Pakistan, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat. Sissit valtasivat Kabulin huhtikuussa 1992 ja sisällissota jatkui. Taliban-liike voimistui vuodesta 1994 alkaen ja tuhosi unikkopeltoja. Vuonna 2001 Yhdysvallat ja Iso-Britannia hyökkäsivät maahan ja syöksivät Talibanin vallasta. Tälläkin hetkellä Taliban-sissit pitävät isoja osia maasta hallussaan. Myös Isis-järjestön ja Al-Qaidan kannattajia piileksii maassa. Talibanin valtakausi oli karua maan naisille ja tytöille, joilla ei ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin.

Lennolla tapaamani afgaanilääkäri kertoi, että hän on oman tuttavaverkostonsa rahoituksella rakennuttanut maahan 500 alakoulua lapsille. Afganistanissa lapset eivät käy koulua pahimpana pakkaskautena, sillä koulurakennuksia ei pystytä lämmittämään. Hänellä on tapana viettää maassa keväisin kuukausi ja katsoa, että verkoston pyörittämät koulut pääsevät aloittamaan lukukautensa ongelmitta maaliskuussa. Hän vakuutti uskovansa, että kotimaan ongelmat väistyvät, kun nuoret oppivat lukemaan ja muuttavat ajattelutapoja. Nykyään tyttöjen opiskelu päätetään perheen sisällä. Monilla alueilla levottomuudet estävät kuitenkin turvallisen koulunkäynnin.

Maa on nyt islamilainen tasavalta, jossa on sunnimuslimienemmistö. Valtaa pitää vaaleilla valittu presidentti. Lukutaidottomuus on yleistä ja köyhyys piinaa kansaa. Maa on kaunis edelleen, mutta sodat ja köyhyys ovat raunioittaneen sen rakenteita dramaattisesti, eikä vakautta ole näköpiirissä. Maan sisäinen pakolaisuus on yksi suurista ongelmista, kun maaseudun köyhät hakeutuvat kaupunkien lähistölle keikkatöiden toivossa.

Vahva maatalousmaa vei aikanaan tuotteitaan maailmalle, mutta on nyt eletään tuonnin varassa. Vierustoverini listasi, mitä kaikkea hänen kotimaansa aikanaan vei maailmalle ja harmitteli, että nyt ollaan käytännössä täysin tuonnin varassa. Kun vielä tärkein kauppakumppani ja naapurimaa Pakistan sulkee halutessaan rajansa tuotteiltaan, se nostaa ruoan hintaa ja eniten kärsii tavallinen kansa.

Maan laajoja mineraalivaroja ovat GTK:nkin malminetsijät kartoittaneet. Afganistanin litium-varoja pidetään niin merkittävinä, että Yhdysvaltojen puolustusministeriö on luonnehtinut maata litiumin Saudi-Arabiaksi. Yksin litium riittää tekemään maasta ja sen luonnonvaroista kiinnostavan eri suurvaltojen näkökulmasta. Maan onkin sanottu olevan ns. resurssikirouksen uhri, josta eri ryhmittymät taistelevat hyötyäkseen taloudellisesti. Samalla jatkuva sotilaallinen uhka romuttaa tavallisten ihmisten mahdollisuudet elää turvallista arkea. Matkatoverini kertoi, että esimerkiksi Isis-järjestö on hakeutunut kahteen maakuntaan rikkaiden jalokivivarantojen perässä, ja myy kivia pilkkahintaan laittomasti Pakistaniin rahoittaakseen toimintaansa.

Ennätysmäiset ennakkovalmistelut

Lähdin huhtikuun puolivälissä 2017 reissuun. Me suomalaiset olemme turvallisuushakuista kansaa, ja Afganistanin-matkailuun liittyy väkisinkin melkoinen määrä varotoimia ja ennakointia. Jäykkäkouristusrokotuksen pitää olla kunnossa. Maan vesijohtovedellä ei kannata pestä edes hampaita. Vatsavaivoihin kannattaa varautua syömällä jo ennakkoon maitohappobakteereja. Otin myös Precosania sillä seurauksella, että vatsani oli – siitä tai jostain muusta syystä –  iloisesti sekaisin jo Helsingissä.

Olin käynyt myös Heat-koulutuksen eli saanut käytännön neuvoja siihen, miten vihamielisessä ympäristössä voi pienin keinoin yrittää parantaa omaa turvallisuuttaan eli matkalaukussa oli varapuhelin, taskulamppu, pieniä ledilamppuja ja keveitä hälyttimiä, joita voi asentaa oviin ja ikkunoihin. Oli myös kevyt reppu, johon voisi pakata pariksi päiväksi välttämättömimmät tarvikkeet ja pitää reppua aina ulottuvilla.

Turkish Airlines sallii 30 kiloa matkatavaroita yhdelle matkustajalle, mutta punnitsee siihen mukaan käsitavarat. Lento Kabuliin vaatii vaihdon Istanbulissa. Matkalla Turkkiin tarjottiin lämmin ateria ja vapaasti juomaa. Kentällä oli muutama tunti vapaata aikaa, joten otin selkähieronnan.

Lento lähti yöllä terminaalin alakerrasta. Viereisellä portilla tekivät lähtöä Mekkaan päästä varpaisiin mustiin hunnutetut naiset, joista näkyivät vain silmät. Siinä vaiheessa aloin jotenkin vaistomaisesti nykiä omaakin huiviani ja miettiä, että onkohan sitä peittävää vaatetusta tarpeeksi mukana. Nyrkkisääntönä naisten pukeutumisessa Afganistanissa on, että ranteet, nilkat ja niska ovat peitossa ja helma ulottuu puoliväliin reittä. Käytännössä nuoret afgaaninaiset pukeutuvat hyvin muodikkaasti ja sirosti. Lyhyitä nahkatakkeja ja korkokenkiä näkee paljon. Monet naiset myös kokoavat hiuksensa ”räystääksi” ja tekevät niin komeita huivimuodostelmia.

Kabulin-lennolla oli sama kattaus eli lämmintä ruokaa ja vapaasti juomia. Jaossa oli myös vihreitä pussukoita, joista löytyi sukat, korvatulpat ja silmäsuojat. Tilaa oli reilusti ja osa ihmisistä hyödynsi reilun viiden tunnin yölennon nukkumalla vaaka-asennossa. Kabulin kenttä on maailman vilkkaimpia yhden kiitotien lentokenttiä. Sen ympärillä on paljon sotilastukikohtia ja sotilasliikennettä.

Kentällä meitä oli vastassa suurlähetystön edustaja, joka pääsi diplomaattistatuksellaan sisälle terminaalirakennukseen saakka. Kabulin kentällä pitäisi saapuvien matkustajien täyttää paperinen henkilötietolomake ja sitä varten pitäisi olla mukana valmiiksi kaksi passikuvaa. Lomakkeet olivat kuitenkin päässeet loppumaan, eikä lähtiessäkään kukaan kysellyt asiakirjan perään.

Ensivaikutelma piti hyvin kutinsa eli maa on hampaisiin saakka aseistettu. Eivätkä tuliaseet ole mitään käsiaseita, vaan raskaita konetuliaseita. Kahta päivää aiemmin Yhdysvallat oli pudottanut kaikkien pommien äitinä pidetyn pommin maan pohjoisosaan yrittäen hävittää Isis-järjestön käyttämiä luolastoja. Uutiset kertoivat, että 36 extrimistiä olisi saanut surmansa ja paikalliset olisi evakuoitu kotoaan aiemmin. Yksi kuljettajistamme kertoi, että hänen sukuaan asuu lähistöllä, eikä hän saanut heistä mitään tietoja koko matkamme aikana, mikä huolestutti häntä kovasti. Matkani aikana elettiin jaksoa, jonka aikana tiedettiin pelätä vastakostoiskuja.

Kabulin keskustassa sijaitseva hotellimme oli saanut edustalleen laajan turvalisärakennuksen. Pienen kadun varrella sijaitsevan hotellin ovelle tultaessa piti ensin ohittaa kaksi tiesulkua portteineen ja vartijoineen. Hotellin sisäänkäynti oli hyvin suojattu, joten autosta ulos astuessa ei tarvinnut ottaa kuin muutama askel kadulla.

Hotellin aulaan mennään useiden metalliovien kautta ja jokaisella on raskaasti aseistautunut vartija. Ensimmäisen metallioven avannut vartija osoittaai naiset verholla eristettyyn koppiin, jossa naisvartija käy läpi tavarat ja tekee ruumiintarkastuksen. Jos hän ei ollut työvuorossa, metallinpaljastinportti ja miespuoliset vartijat hoitivat samat rutiinit. Käytännössä turvatoimet toistuivat joka kerta hotelliin tultaessa.

Huone oli siisti ja valoisa. Ohjeistukseen kuului, että verhot piti pitää koko ajan edessä. Hotellin sisäpihalla voi oleskella, mutta sielläkin piti katsoa, ettei läheisestä korkeasta toimistorakennuksesta ollut suoraa sihtiä siihen, missä istui. Turvallisuussyistä meidät oli ohjeistettu valitsemaan nelikerroksisesta hotellista toinen tai kolmas kerros. Hotellin ylimmässä kerroksessa oli vartiokoppi aseistautuneine vartijoineen.

Hotellin buffet-aamiainen tarjoiltiin samassa tilassa sekä miehille että naisille. Ensimmäisenä aamuna aamiaisella olleet paikalliset naiset varoittelivat, että kaupungissa on äskettäin kidnapattu saksalainen nainen, joten olkaa varovaisia, älkääkä luottako edes kuljettajiin. Oma mieli oli kuitenkin levollinen, vaikka faktat ja ihmiset ympärillä todistelivat muuta. Kaduille ei luonnollisesti ollut mitään asiaa toikkaroimaan jalan. Kaikki siirtymät tehtiin kahdella autolla lähetystön autonkuljettajien seurassa.

Sähkökatkoksia ja pätkiviä nettiyhteyksiä

Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Bamyania jo ennen kuutta hotellista. Sähkökatkokset ovat hyvin yleisiä ja pieni sähkökatkos tuli juuri ennen kuin olin lähdössä huoneesta eli onneksi pieniä ledlamppuja roikkui selkärepussa. Sähkökatkosten takia kannattaa myös miettiä hissien käyttöä. Keväinen Kabul oli aamulla rauhallinen. Kesemmällä lentokentälle vievän bulevardin keskellä kukkivat ruusupensaat.

Kentälle tultaessa on syytä varautua lukuisiin ruumiintarkastuksiin ja matkatavaroiden läpivalaisuihin. Käytännössä meiltä kului tunti ja 20 minuuttia erilaisissa tarkastuspisteissä jo ennen kuin pääsimme sisälle terminaalirakennukseen. Siellä odotti sitten lopullinen ja perusteellisin turvatarkastus eli kengät pois jalasta, juomat roskiin, nesteitä sisältävät pussukat esille samoin kuin läppärit ja kamerat. Kabulin kotimaan terminaalin odotustilassa on pieni kioski, joka avautui vasta koneen tehdessä jo lähtöä, eikä sieltäkään löytynyt kahvia kahviaddikteille.

Kabulista noin 240 kilometrin päässä sijaitsevaan Bamyaniin ei ole länsimaalaisten turvallista mennä maanteitse, vaan on parasta turvautua lentoihin. Bamyaniin kuljetti pieni Kar Airin 11-rivinen kone, jossa toisella puolen käytävää oli kaksi istuinta ja toisella puolen yksi. Kaikki naiset oli sopivasti buukattu ikkunapaikoille. 35 minuuttia kestäneen lennon aikana näkyivät hienot lumiset vuorenhuiput ja laaksoihin istutetut puurivit ja pienet, vihertävät peltotilkut. Lennolla istui arvioideni mukaan lähinnä eri hankkeiden ja kansalaisjärjestöjen väkeä.

Perillä matkalaukut tuotiin koneesta suoraan terminaalirakennuksen ulkopuolella odotteleville matkustajille. Ukrainalainen avustustehtävissä ollut mies hämmästeli suureen ääneen, että koneen stuertti oli hänen kotikylästään Ukrainasta eli lentoyhtiö oli ilmeisesti liisannut koneet ulkomailta ja käytti vuokratyövoimaa muun muassa Ukrainasta.

Bamyanissa majoituimme pieneen kodikkaaseen hotelliin, jonka ikkunoista näkyi kaupunki ja yksi talebanien tuhoamista buddhapatsaista sekä maatiloja. Suomalainen DNA:n puhelinyhteys ei näyttänyt palkin palkkia. Myöhemmin tilanne korjaantui, kun kävimme paikallisella radioasemalla eli löytyi uusi operaattoriyhteys, jonka varassa kuuluvuus oli maksimissaan koko loppumatkan. Tekstareiden lähettäminen oli yhtä sutjakkaa kuin kotimaassa, soittamista en edes kokeillut. Käytössäni oli myös toinen puhelin, jossa oli paikallinen liittymä puhtaasti maan sisäiseen käyttöön. Siinä kun Kabulissa kävivät meikäläiset pistorasiat, Bamyanissa tarvittiin adaptereita, mutta hotellista niitä onneksi löytyi.

Perillä huomasin, että kaikista ennätysmäisistä varotoimista huolimatta olin unohtanut tulostaa itselleni paperiversion paluulipusta Suomeen. Tai ainakin olin jättänyt printin kotiin. Eli kun huolehtii uusista asioista, jokin vanha rutiini jää huomiotta. Nykyaikana tuokaan hätä ei ole enää iso, kun hotellissa toimi kuitenkin osan aikaa nettiyhteys ja kotimaan päästä onnistui lipun lähetys.

Paikan päällä koulutimme muutaman päivän yhteistyössä paikallisen kansalaisjärjestön kanssa.  Oman lisämausteensa käytännön kuvioihin toi, että olin tehnyt materiaaleja nettiin ja jouduin käymään niitä läpi pääosin ilman nettiyhteyttä. Onneksi mukana oli tuhti nippu monisteita.

Pääsin käymään paikallisella radioasemalla, joka työllisti useita naisia joko hankkeiden kautta tai vapaaehtoistyössä. Tapasin myös pyöräileviä nuoria naisia, jotka ovat muutaman vuoden ajan harjoitelleet pyöräilyä kunnianhimoisesti ja saaneet tukijoikseen perheidensä lisäksi myös helsinkiläisen pyöräilykerhon.

Bamyanin luonto hurmaa

Kaupunki tunnetaan muinaisten hindu-buddhalaisten luostarista. Kaupungin nimi Bamyan, Bamiyan ja Bamian tulee sanskriitista ja tarkoittaa loistavan valon paikkaa. Ja kaupunki tosiaan onkin. Kun iltapäivällä aurinko laskee, se valaisee lumihuippuiset vuoret, osan vuoreen kaiverretuista 800 luolan suuaukosta ja hedelmällisen laakson.

Laakson arkeologisissa aarteissa on kreikkalaisia, turkkilaisia, persialaisia, kiinalaisia ja intialaisia vaikutteita. Bamyanin buddhat ovat asia, josta monet suomalaisetkin ovat kuulleet. Kaupungin lähistöllä vuorilla luolissa asuneet buddhalaismunkit tekivät 500-luvulla kaksi valtavaa buddhapatsasta, joista suurimpi oli 53-metrinen ja pienempi 37-metrinen. Taliban tuhosi ne osana omaa valtakamppailuaan vuonna 2001 väittäen niiden olevan islamin vastaisia, vaikka patsaat olivat saaneet olla rauhassa muslimivallan aikana 1200 vuotta.

Luoliin kiipeillään vuoren sisälle louhittuja portaikoita pitkin. Askelmien välit ovat puolisen metriäkin, joten ylöspäin kapuaminen vaatii varsin kevyttä varustusta ja hyviä kenkiä. Itselläni kävi välillä mielessä, että tämäntyyppinen luolasto voisi olla myös muinaisten lintuflunssavirusten hautomo, sillä linnut olivat ottaneet vuosisatojen aikana ilon irti harvinaisista pesäpaikoista.

Paikallinen opas kiipeilytti meitä pienen buddhan ympärillä olevissa luolissa ja näytti, että täydelliseltä tuholta oli osin säilynyt muutaman luolan kattoon maalattuja öljyvärimaalauksia, joita pidetään maailman vanhimpina öljymaalauksina. Luoliin paenneet paikalliset löysivät Taliban-kaudella myös yli 10 000 muinaisten buddhalaisten käsikirjoitusten osaa luoliin jätetyistä ruukuista. Näitä säilytetään nyt osana Schøyen-kokoelmaa, maailman suurinta yksityistä käsikirjoitusten kokoelmaa Oslossa ja Lontoossa. Uusimpia löytöjä on suuren buddhan vierestä löytynyt muinainen lähde, elämän lähde, jonka vierelle oli aikoinaan unohtunut jopa juomakuppi.

Unescolla on suunnitelmia entisöidä yksi buddhista, mahdollisesti suurin. Räjäytyksissä säästyneitä kivenlohkareita on varastoitu sateelta suojaan odottamaan entisöintiä, ja se kattaa arviolta kolmasosan alkuperäisestä patsaan materiaalista. Tosin maallikkokin älyää, ettei kyse ole mistään pienestä entisöintiurakasta. Useat valtiot ovat valmiita rahoittamaan jälleenrakennusta.

Bamyanin buddhat ja luolastot ovat niin vetovoimainen kohde, että niissä on käynyt koko ajan asianharrastajia ja matkailijoita. Palveluita luolien lähellä oli yksi naisten tekemiä käsitöitä myynyt kioski. Paikallinen opas oli erinomainen kertoja, joka nautti työstään vielä seitsemän vuoden jälkeenkin. Hänen harrastuksiinsa kuuluu lasketella paikallisessa hiihtokeskuksessa. Kuntoilusta se käykin, sillä keskuksessa ei ole hissiä ja vuoren päälle kapuamiseen menee 3-4 tuntia kerrallaan. Ja kuulemma koko perhe nauttii yhteisestä harrastuksesta.

Nykyään Bamyan on hazaroiden kulttuurinen keskus. Heidän osuutensa koko väestöstä on noin viidesosa ja he ovat yleensä shiiamuslimeja. Afganistanin historian eri vaiheissa hazarat ovat joutuneet jopa joukkomurhien kohteeksi. Nykyään Bamyanin aluetta pidetään yhtenä maan turvallisimmista. Käytännössä itse kaupungin liikekeskusta on varsin pieni. Leimallista sille on vilkas basaarialue, jolta löytyy paljon paikallisia käsitöitä ns. naisten torilta erittäin edullisesti. Tuliaisina lähti mukaan erilaisia huiveja, perinneasuja ja laukkuja. Kaupungissa on myös saksalaisten rahoittama naisten kahvila, jota paikalliset naiset pyörittävät ja jossa esimerkiksi opiskelijatytöt voivat viettää hyppytuntejaan rauhassa.

Kävimme myös kahtena iltana syömässä kuljettajamme mukana. Ravintolat sijaitsivat pääkadun varrella toisessa kerroksessa, minne mentiin jyrkkiä portaita pitkin. Naisille oli oma loosinsa, karu betoniseinäinen tila, jossa istuttiin ohuilla patjoilla. Kattauksena lattialle laitettiin kernipöytäliina ja siihen tulivat ruoat. Paikalliset isot leivät huiskaistiin kaiken keskelle. Lihavartaat valmistettiin kadulla hiiligrillillä, mikä teki niistä erinomaista. Peruskattaukseen kuului myös riisiä, erilaisia kastikkeita ja tuoresalaattia.

Ilmasto-oloiltaan kaupunki vastaa Suomea eli talvet ovat lumiset ja kylmä talvi kestää puolisen vuotta. Vuoristoiset maisemat ja käsittämättömän upea valo tuovat mieleen lähinnä Sveitsin Alpit ja Norjan vuoret kauniilla säällä.

Kuuden järven luonnonpuistossa polkuveneilemässä

Band-e Amirin luonnonpuisto on maan ensimmäinen. Se tunnetaan kuudesta syvästä vuoristojärvestään noin 3000 metrin korkeudessa, ja niitä erottavat travertiiniesiintymien muodostamat luonnolliset padot.

Alueelle ajaa noin parisen tuntia kaupungista. Länsimaalaisille ei suositella alueelle menoa ilman poliisivartiota. Maastossa on edelleen polkujen ulkopuolella räjähteitä ja sieppaukset lienevät edelleen varteenotettava uhka.

Meitä oli kaksi autoa sekä maakunnan poliisipäällikön jeeppi täynnä aseistettuja vartijoita. Autoja on aina oltava kaksi, jos toinen joutuu vaikeuksiin tai vaikka juuttuu mutavelliin, toisella voi hakea apua. Olin paikallisten ihmisten kanssa samassa autossa ja vaikka oli kuuma päivä, kuljettaja veti kaikki ikkunat kiinni tiettyjen tien varteen ulottuvien kukkuloiden kohdalla eli ilmeisesti niistä kohdista oli jotain muistitietoa olemassa. Auton takaovet pidettiin myös koko ajan takalukossa, mikä oli muutenkin käytäntönä, jos kyydissä istui länsimaisia naisia.

Tie perille oli paikoitellen lumien sulamisen takia vielä vellimäinen ja paikka paikoin lunta oli vielä teiden varsilla jäljellä. Talvisin lämpötila laskee alueella pariinkymmeneen asteeseen.

Kesäsesonkina paikan päällä käy tuhansia paikallisia lomailemassa. Suurimman järven rannalta voi vuokrata polkuveneitä, joilla voi huristella pitkin järveä hengästyttävän kauniissa maisemassa. Sinne sitten lähtivät polkuveneilemään myös mukanamme olleet poliisit tuliaseineen

Rannalla on myös pieni temppeli, jota kunnostettiin parhaillaan. Lähistöllä asuu ympärivuotisesti pieni yhdyskunta, jolla on kauppa ja sesongin ajaksi avataan basaari. Täälläkin näki saman ilmiön eli burkha päällä kulkevat maalaisnaiset piiloutuivat maisemaan, kun huomasivat länsimaalaisia kulkijoita. Nyrkkisääntönä pidetään, että naisia ei saisi kuvata tunnistettavasti, mutta varsinkin burkhiin verhotut naiset, joista ei näy edes silmiä, tekevät itse katoamistempun matkailijoita ja kameroita nähdessään.

Ainakin sesonkikauden ulkopuolella alueelle kannattaa ottaa eväitä ja varmistaa, että nenässä on aurinkorasvaa ja yllä riittävän keveät kuteet. Paikalliset nuoret miehet hyppivät kalliolta innoissaan jääkylmään veteen, mutta viileiden vesien naisille se ei tässä maassa olisi ollut mahdollista edes kokouimapuku päällä.

Kabulin naisten puistossa piknikillä

Kabulissa liikkuminen oli tosiaankin rajoitettua. Kävimme pari kertaa tutussa mattokaupassa ostoksilla. Minun ei tietenkään pitänyt ostaa mitään mattoja, mutta lopulta ostin kolme pientä pätkää ja yhden ison perinteisen punaisen elefantinjalka-kuvioiden maton. Samaisesta kaupasta löytyi myös huiveja, kynttilänjalkoja, laukkuja ja koruja. Kun kauppaa alettiin hieroa tosissaan, kauppias keitti teetä ja esitteli kiireettömästi monta pinoa mattoja.

Perjantainen kohokohta kaupungin naisilla on naisten puiston avautuminen. Sinne on pääsylippu, ja portilla tarkistetaan laukut. Paikalliset naiset varoittivat tällä kertaa useaan kertaan, että täällä on taskuvarkaista, katsokaa tarkkaan laukkujenne perään. Taskuvarkaat eivät meihin iskeneet, mutta yksi isoäiti kahden lapsenlapsensa kanssa kyllä selvästi kyttäsi aidan takaa reppuani, joka oli varsin lähellä aitaa, kun minulle tehtiin hennatatuointia. Kun toinen lapsenlapsista, tyttö, oli sitten siirtynyt jo ruohikon puolelle ja mummo mutisi hänelle ohjeitaan eikä ottanut katsekontaktia minuun, tajusin, että minun reppunihan se tässä kiinnostaa ja kun nostin sen toiselle puolelleni, joukko hävisi saman tien.

Tunnelma oli aika hilpeä. Naiset olivat lapsineen ja ystävineen piknikillä nurmikoilla, huivit oli heitetty pois, burkhista puhumattakaan. Oman ruohokaistan löydettyämme saimme naapurista seuraksi piknikille joukon paikallisia naisia lapsineen. Heiltä löytyi teetä ja ruokia meillekin. Yksi meidän seurueemme naisista kipaisi hakemaan koko joukolle grilliruokaa ja nuori tyttö pelmahti siihen tekemään hennatatuointeja. Paljoa siinä ei yhteistä kieltä löytynyt, mutta kuvia otettiin ja naureskeltiin. Naisten puistosta näitä kännykkäkuvaajia löytyikin sitten aika paljon. Ideana oli, että paikallisia ja meikäläisiä kuvaan ja paikalliset ottamaan kännykkäkuvia. Kuvioon ei kuitenkaan sopinut, että tilanteesta olisivat meikäläiset ottaneet kuvia. Ymmärrän kyllä, että afgaaninaiset eivät halua kuviensa leviävän esimerkiksi Facebookissa, sillä siitä voi koitua heille harmia.

Naisten puistossa on myös melko laaja basaarialue täynnä pieniä kauppoja ja niissä yrittäjänaiset tekevät kauppaa tosissaan. Meille lähti mukaan melkoinen määrä perinnevaatteita, jälleen kerran huiveja ja muuta pientä kivaa. Muutaman kymmenen minuutin aikana myös yksi vaate korjattiin vastaamaan paremmin ostajan kokoa.

Naisten puisto on saanut kansainvälistä rahoitusta toimintaansa ja siellä näkyi tienviittoja autokouluun ja tietokonekoulutukseen eli tarjolla on muutakin kuin leppoisaa ajanvietettä.

Mitä jäi mieleen?

Ei Afganistan mikään kepeä lomakohde ole. Turvallisuushakuisen matkailijan kannattaa tehdä ennakkovalmisteluja eri tilanteiden varalta. Facebookissa on ryhmiä, joissa ihmiset raportoivat Kabulin turvallisuustilanteesta eli tulituksista, räjäytyksistä, ruuhkista, katujen sulkemisista ja maanjäristyksistä. Turvallisuusriskit ovat isoja, vaikkakin yksittäiset iskut ovat tällä hetkellä varsin paikallisia ja kohdistuvat ilmeisesti etupäässä sotilaisiin, poliisiin ja maan hallintoon. Sieppausuhkat ovat todellisia, sillä länsimaisen ihmisen lunnaina paikallinen voi kuvitella voivansa pyytää useita satoja tuhansia dollareita. Sieppaajat eivät välttämättä ole aina ääriliikkeiden jäseniä, vaan he voivat olla ihan tavallisia köyhiä ihmisiä, jotka arvelevat kaikkien länsimaisten ihmisten olevan lähtökohtaisesti upporikkaita.

Itse en reilun viikon aikana nähnyt yhtään hälytysajoneuvoa edes Kabulissa. Jossain New Yorkissa niiden hälytysäänet olisivat olleet jatkuva osa äänimaisemaa.

Voin vain ajatella, että satuin tavanomaista rauhallisempaa rakoseen. Edellisellä viikolla tosiaankin USA oli pudottanut ns. superpommin Isis-järjestön luolastoon ja matkaviikollammekin käytiin tulitaisteluja vaikkei Kabulissa. Levottomuudet ovat jatkuneet matkan jälkeen tasaisena virtana. Vaaratilanteiden sanotaan olevan paikallisia ja ajoittaisia, joten ennakoida ongelmia ei voi. Kabulissa myös liikennevirta on ajoittain tukossa, mikä tuo lisäriskejä.

Oleellisinta on olla käyttäytymättä paikallisia pukeutumissääntöjä vastaan, olla kailottamatta vierasta kieltä kamera kaulalla ja levittelemättä rahojaan, pysyä pimeällä pois kaduilta ja käyttää tervettä maalaisjärkeään. Samoilla perusohjeilla pärjää varsin pitkälle monissa muissakin maissa.

Toisaalta ihmiset elävät omaa tavallista arkeaan ja yrittävät selviytyä niissä reunaehdoissa, mitkä kulloinkin ovat tarjolla.

Sitten on myös näitä matkailijoita, jotka tiedostavat riskit ja silti uskaltautuvat jopa majoittumaan coachsurfing-malliin Afganistanissa eli sohvasurffailua maassa on harjoitettu jo kuutisen vuotta.

https://www.lostwithpurpose.com/afghanistan-travel-guide/

Kirjoitti Päivi