Matkaelämyksiä Kambodzasta

Viimevuotisen, onnistuneen joulureissun jälkeen uuden matkan suunnittelu alkoi hyvissä ajoin. Kambodza on kiehtonut jo pitkään, monessakin mielessä. Olen lukenut paljon maan järkyttävästä historiasta, kuullut sen kiehtovasta kauneudesta ja perehtynyt kambodzalaisten naisten arkeen Naisten Pankin hankkeiden kautta.

Viime joulumatkan tavoin nuoriso lähti nytkin mukaan, mutta tällä kertaa halusin viettää aikaa yksin, joogata, mietiskellä, olla omien ajatusteni seurassa.

 

Ensimmäiset kaksi päivää kiersin pääkaupunki Phnom Penhiä. Pitkän lennon jäljiltä olin kuin puulla päähän lyöty kaiken metelin, liikenteen, pölyn ja ihmismassan keskellä. Naisten Pankki -tuttuni oli suositellut minulle Pandan Boutique –hotellia, joka olikin hyvä vaihtoehto. Se sijaitsi hieman syrjässä varsinaiselta turistialueelta, mutta siitä oli lyhyt kävelymatka tärkeimmille nähtävyyksille. Ensimmäisen päivän hortoilin, yritin pää pyörällä saada selkoa kartasta ja selvitä hengissä katujen ylitykset.

1513590390437

Phnom Penh on kiehtova kaupunki kaikessa rosoisuudessaan. Liikenne on hurjaa, autoja, tuktukeja ja skoottereita kulkee kaduilla hurjaa vauhtia, jalkakäytävät ovat täynnä pysäköityjä autoja eikä punaisista valoistakaan aina välitetä. Englantia puhutaan, mutta monin paikoin hyvin puutteellisesti. Kävelemällä näkee paljon, mutta aina voi hypätä tuktukin kyytiin, joita on tarjolla joka kulmassa. Parissa päivässä ehdin nähdä olennaiset nähtävyydet, muun muassa Royal Palace –alueen ja muut keskustan isot temppelit, Riversiden ja Correspondence clubin, joka oli ulkomaalaisten toimittajien turvapaikka Pol Potin hirmuvallan aikana sekä Central Marketin ja muita vilkkaita toreja. Pol Potin aikaiset ’nähtävyydet’ jätin väliin, en halunnut yksin lähteä käymään Kuoleman kentillä.

 

Keskiviikkona siirryin taksikyydillä (55 dollaria) Kampotin pienehköön rannikkokaupunkiin, ja matka sujui mukavasti Lexuksen kyydissä. Aikaa kului vajaat kolme tuntia. Taitava kuski puhui välillä kahteen puhelimeen samalla kun teki pelottavan näköisiä ohituksia. Perille kuitenkin päästiin hyvin.

Majoituin hotelli Five S:ään, joka sijaitsee kaupungin pienen keskustan reunalla. Pienehkö, hyvin viihtyisä boutique-hotelli, huoneita taisi yhteensä noin 10. Hotellin pihalla on pieni merivesiuima-allas, johon oli mukava pulahtaa päivän päätteeksi.

IMG_20171223_090738

Kampotista löysin kaksi hyvää joogapaikkaa. Banteay Srey Spa on pieni, viihtyisä keskus, jossa koulutetaan köyhiä ja vaikeassa tilanteessa olevia naisia vapaaehtoisten voimin. Paikka oli joen rannalla, noin kolmen kilometrin päässä keskustasta. Joogan lisäksi paikassa pääsee hierontaan (ihanaa) ja siellä tarjoillaan myös erilaisia luomuruokia. Minä nautiskelin siellä mm. herkullisia hedelmäsmoothieita.

Pääosin joogasin Simple Things –studiolla, joka oli saman nimisen kahvilan yläkerrassa. Puhtaudessa oli toivomisen varaa (mm. matot olivat pölyisiä, niitä ei putsattu tunnin jälkeen), mutta se tuntui toissijaiselta. Jooga oli etenevää flow joogaa, tuttua ja tehokasta. Iltajoogan jälkeen oli tarjolla vielä maksuton meditaatiotuokio, josta myös pidin. Ohjaajana oli asiansa osaava amerikkalaisnainen, ja ryhmät olivat pieniä. Huolimatta alakerran kahvilan hälystä ja kadulta kuuluvasta melusta pystyin– ainakin hetkittäin – rauhoittumaan ja keskittymään hetkeen.

Tuntien jälkeen jäin yleensä alakerran kahvilaan nauttimaan joko kupillisen yrttiteetä tai lasin viiniä.

Kampotissa päivän ohjelmaan kuului myös hieronta, joka siellä maksoi paikasta ja ajasta riippuen 5-10 dollaria.

Kampotin ravintoloista iso osa sijaitsee joen rannalla ja suosikikseni valikoitui länsimaalaisten suosima Rusty Keyhole. Ruokalista oli monipuolinen, mutta yleensä valitsin joko vegetable tai seafood curryn. Olen huono tinkimään viinilasillisestani, vaikka sen hinta Kambodzassa onkin sikäläisittäin kova. Usein saattoi käydä niinkin, että viinilasillinen (3 dollaria) oli yhtä kallis kuin ruoka-annokseni. Viini oli pääsääntöisesti kuitenkin hyvää, yleensä tarjolla oli australialaista tai chileläistä viiniä.

1513935552651

Yksinäinen viikkoni meni nopeasti. Rakastuin Kampotiin, se oli minulle sopivan kokoinen, kaunis kaikessa likaisuudessaankin, liikenne Phnom Penhiin verrattuna erittäin rauhallista. Matkailijoita on sielläkin, mutta enimmäkseen reppureissailijoita tai muita omatoimimatkailijoita. Isot turistiryhmät eivät ole vielä ehtineet Kampotiin.  Lähistöllä olisi ollut nähtävyyksiä, mutta minä tyydyin kävellen ihmettelemään lähialueen ympäristöä. Kaikkialla oli silmiin pistävää köyhää, asunnot ovat erittäin vaatimattomia, osa edelleen maapohjaisia, huterien talojen rakennusmateriaalina lauta tai pelti, ovena pressu. Ruoka tehdään useimmiten kyykkysillään tai pienen tuolin päällä ulkona – ja jätteet heitetään tien poskeen.

Kampotissa näin myös useita hääjuhlia. Koristeelliset teltat pystytettiin keskelle katua, liikenne sai väistyä juhlien tieltä. Telttoihin katettiin hienot juhlapöydät ja valtavasti ruokaa ja teltan päätyyn rakennettiin iso lava esiintyjiä varten. Isoista ämyreistä tuli sitten ennen juhlaa yksitotista polotusta ja juhlien aikana ’viihdyttävää’ tanssimusiikkia. Kauhuissani katsoin yhden juhlateltan rakentumista hotellini kadulla ja erityisen järkyttynyt olin kaiuttimien koosta. Ne oli suunnattu suoraan meidän hotellia kohti. Hotellini ystävälliset ’pojat’ vakuuttivat että juhlat loppuvat kymmeneen mennessä. Ja niin onneksi tapahtuikin.  Seuraavana päivänä teltta tykötarpeineen korjattiin pois. Kauhistelin sitä roskan ja ylijääneen ruoan määrää, joka juhlista oli jäänyt jäljelle.

Jouluaattona siirryin Kampotista Sihaunoukvilleen, tarkemmin sanottuna Otres Villageen, noin 5 kilometrin päähän varsinaisesta Sihanoukvillen kaupungista. Olimme vuokranneet sieltä talon 9 päiväksi. Taksi vei minut 35 dollarilla sujuvasti perille. Nuoret tulivat myöhemmin suoraan Phnom Penhistä, taksikyydillä hekin.

1514113946564.jpg

Minun taksini löysi talon helposti ja perillä odotti Gary, vuokraisäntämme, pieni musta mies. Talo oli ulkoa hyvän näköinen ja sisältäkin suurin piirtein odotusten mukainen. Järkytys sen sijaan oli sijainti. Google Mapsissa talo oli näyttänyt sijaitsevan rauhallisella paikalla keskellä vihreitä peltoja. Niin oli varmasti joskus ollutkin, mutta nyt naapuriin rakennettiin hotelleja, vieressä oli kahvila, jonka vessatilat olivat noin 5 metrin päässä keittiön ikkunastamme. Isot rekat rymistelivät tiellä jatkuvasti ja pöllyttivät hiekkatien sakeaksi.

Toinen järkytyksen aihe oli talon jätehuolto. Toisin sanoen sen puuttuminen. Kun kysyin jäteastiaa, Gary osoitti talon vieressä olevaa ojaa. Sinne kuulemma rakennustyömaan jätteetkin heitetään. Niin todella tapahtui ja muutamana aamuna jätteet tuikattiin tuleen, josta seurauksena oli sankka musta savu.

Nuoret saapuivat paikalle myöhässä, heidän taksinsa oli kiertänyt tunnin verran ympäri aluetta kunnes oikea talo löytyi. Kaiken lisäksi kuski oli ottanut melko alkumatkasta takakonttiin kyytiin kaverinsa, joka rouskutteli snackseja pitkin matkaa. Kuski kavereineen oli myös kysymättä pysähtynyt puolen tunnin lounastauolle.

Vuokrasimme kaksi skootteria, joiden lisäksi käytössämme oli talon puolesta ikivanha tuktukin rämä. Pojat innostuivat siitä, ja se toimikin useimmiten kulkuvälineenämme.

Otres Village on pieni, reppureissaajien suosima kylä, jonne meidän talolta käveli kymmenisen minuuttia. Vaikka palveluja oli vähän, kaikki tarpeellinen apteekkia myöten löytyi. Apteekin tarjonta oli kyllä hieman kyseenalainen. Melatoniineja myymälästä ei löytynyt, mutta ’farmaseutti’ tarjosi minulle sen sijaan 10 mg:n diapameja. En ostanut.

1514195932026.jpg

Kylässä ja sen liepeiltä löysimme useita hyviä ravintoloita. Erityisesti mieleen jäi Secret Gardenin hotellin ravintola, jossa söimme useammankin aamupalan. Rannan ravintoloiden tarjonta oli melko samankaltaista, mutta curry-ruoan ystäville löytyi aina herkullista syötävää.

1514113948299

Otresin ranta oli mahtava. Hienoa hiekkaa, melko vähän ihmisiä ja puhdas meri. Ainoa miinus oli vessojen puute, joten pissalla piti käydä uintireissulla. Sihanoukvillen muut rannat ovat melko kansoitettuja ja meluisia ja rannat täyteen rakennettu hotelleja. Kävimme vain kerran illallisella Serendipity Beachilla, joka sinänsä kaikkine turisteineen ja kaupustelijoineen on kiinnostava nähdä. Meitä miellytti kuitenkin rauhallisempi Otres.

Skoottereiden kanssa meille sattui ensimmäisenä päivänä välikohtaus, joka ensi järkytti, myöhemmin naurattikin. Villen skootteri hävisi ravintolan edessä hänen juodessaan kahvia. Vuokraamosta oli kerrottu varastetun skootterin hinnaksi 1 200 dollaria, joten hätäännys oli melkoinen. Oli myös käsketty käyttää lukitusketjua, jota Ville ei ollut laittanut kun piipahdus ravintolassa oli lyhyt ja skootteri lähellä (eikä muissakaan skoottereissa ketjuja juurikaan näkynyt).

Mietimme eri vaihtoehtoja ja palasimme sitten vuokraamoon kertomaan tilanteen. Minä vaadin poliisia, mutta paikalla olleet länsimaalaiset sanoivat ettei kannata. Poliisit vaativat vielä enemmän rahaa hoitaakseen tilanteen. Lopulta Ville lähti vuokraajan kanssa selvittämään tilannetta skootterien varsinaisen omistajan luokse. Me jäimme kolmisin ihmettelemään ja spekuloimaan erilaisia kauhuskenaarioita (mm. että vuokraaja vie Villen viidakkoon ja hakkaa palasiksi ja muita realistisia vaihtoehtoja). Pian kuitenkin mies palasi – ilman Villeä ja perässä ajoi mopo, jota ajoi meille tuntematon nuori mies ja kyydissä Ville. Oli selvinnyt, että ranskalaisreissaaja oli vahingossa ottanut Villen mopon ja ajanut sillä kämpilleen. Huomattuaan erehdyksen hän palasi ravintolaan, jossa kertoivat minne vuokraaja ja Ville olivat menneet.

Joulun ihme, kuten Konsta totesi jälkeen päin – ja skootterien ketjut laitettiin sen jälkeen joka kerta tiukasti paikalleen.

Samana päivän sattui toinenkin tapaus skootterien kanssa. Kävimme Villen kanssa sight seeing –ajelulla, kun poliisit pysäyttivät meidät ja vaativat Villeltä ajokorttia. Hänellä ei ollut sitä mukanaan, joten sakko olisi 50 dollaria. Minä ryhdyin jo kauhuissani kaivamaan lompakkoa kun Ville sanoi poliiseille, että me maksetaan viisi dollaria. Vähän aikaa poliisit pähkäilivät ja totesivat sitten että viisi on okei. Minulla oli vain 10 dollarin seteli ja ajattelin että menköön se, mutta kappas vaan, poliisit antoivat vielä viisi dollaria minulle kympistä takaisin. Harvemmin kait lahjuksista annetaan vaihtorahaa, mutta nyt niin kävi.

1514296148449

Kahtena päivänä kävimme Otresissa joogassa, joka löytyi ihan sattumalta. Kylän syrjältä löytyi Anam jooga –keskus, jossa ohjaajana oli ulkonäöltään täydellinen vanha hippijoogi Greg. Menimme kolmestaan, Ville, Maija ja minä. Konsta valitsi rentoutumispaikakseen ullakollamme olevan riippumaton.

Jooga oli hyvä kokemus. Pyöreässä joogahuoneessa Buddha-patsaan valvovan silmän alla teimme monipuolisen, tehokkaan ja rentouttavan kaksituntisen joogaharjoituksen. Toisen päivän jooga ei enää ollut ihan meidän mieleen, Greg teetti parijoogaa, joka meille kaikille (ja myös meidän pareillemme, joka oli toisen länkkäriperheen äiti, isä ja tytär), oli hieman epämukava kokemus. Mutta tehokas ja toisaalta teki ihan hyvää joutua omalle epämukavuusalueelleen.

Ke-to –päivinä teimme retken Koh Rong- saarella, jossa Ville oli viettänyt viitisen vuotta sitten useamman päivän. Saari on todellinen paratiisisaari, jonka rannoille on rakentunut eritasoisia guest houseja ja hotelleja. Me saavuimme perille pikaveneellä, josta jatkoimme omaan hotelliimme pitkähäntäveneellä (saaren maasto on hyvin vaikeakulkuinen, joten autoilla liikkuminen on lähes mahdotonta) Long Set Resort–nimiseen resortiin. Paikka oli kaunis ja hyvätasoinen, huoneet oli sijoiteltu uima-altaan ympärille ja omalla rannalla saattoi lötkötellä joko riippukeinuissa tai aurinkotuoleissa. Hiekka oli samettisen pehmeää. Rantaa pitkin oli ihana kävellä edes takaisin ja tutkiskella erilaisia asumuksia. Tarjolla oli niin telttamajoitusta kuin meidän resortin kaltaisia, hieman parempitasoisia hotelleja. Neljältä hengeltä yöpyminen aamiaisineen maksoi noin 200 dollaria. Otimme kuntosalia myöten kaiken irti yhden yön oleskelustamme.

1514441104481

Seuraavana päivänä kävelimme laivarantaan viidakon läpi rantaviivaa mukaellen ja matkan varrella ihastelimme muun muassa puuhun rakennettuja bungaloweja. Niissä olisi mahtava yöpyä. Ohitimme myös Villen edelliskertaisen guest housen.

1514441102595

Saari on viidessä vuodessa muuttunut paljon, hotelleja rakennetaan jatkuvasti lisää ja suunnitteilla on kuulemma myös lento- ja golfkenttä. Jos haluaa vielä kokea Koh Rongin ihanan rauhan ja aidon tunnelman, niin kannattaa käydä siellä nyt. Me saimme vielä siitä nauttia.

Koska majoituksemme Otresissa ei ollut ihan sitä mitä odotettiin ja koska Ville oli joka tapauksessa lähdössä Phnom Penhiin jo lauantaina, teimme viikon aikana muutoksia suunnitelmiin. Viimeinen niitti oli loppuviikosta keittiön ikkunan alle ilmestynyt betonimylly, joka jauhoi betonia päivittäin säännöllisesti. Ei varsinainen lomarentoutumista edistävä ääni.

Emme siis jääneet kolmestaan Otresiin, vaan palasimme lauantaina kaikki samalla taksilla Phnom Penhiin. Maijan kanssa päätimme tehdä vielä parin päivän retken Angkor Watin temppeleille Siem Reapiin, Konsta puolestaan suuntasi Vietnamiin. Villen suunnitelmissa oli jo alun perinkin lähteä Filippiineille Siargaon saarelle surffaamaan.

Olin pyytänyt vuokraisäntäämme Garya tilaamaan meille taksin talolle, mutta sitä ei tekstiviestisekaannusten vuoksi koskaan tullut. Odottelimme aikamme ja lopulta ajoimme Villen kanssa tuktukilla kylään ja kuin ihmeen kaupalla saimme (sikäläisittäin) nopealla aikataululla meille toisen taksikyydin.

Teimme matkaa Phnom Penhiin kaikkiaan viisi tuntia. Se tuntui ikuisuudelta varsinkin lopussa, kun pissahätäkin alkoi olla jo melkoinen. Kuskille pääkaupunki oli täysin outo ja hän taisi jopa vähän hätääntyäkin. Lopulta päädyimme pimeään umpikujaan, josta nuoret onneksi osasivat suunnistaa hotellille (Ville oli majaillut siellä ennen Sihanoukvilleen tuloa). Nousimme taksista ja minä nostin selkääni rinkan, jota olin siihen mennessä kantanut matkan aikana vain muutamia metrejä. Matka ei nytkään ollut pitkä, mutta pimeässä kompastuin ja kaaduin maahan rinkan alle. Lapset kuulivat huutoni ja kääntyessään näkivät ’mytyn jonka alla makasi äiti’. Onneksi selvisin pienellä polvinaarmulla, mutta sain kyllä kuulla hyväntahtoista kuittailua reppureissaavasta äidistä, joka lyyhistyy rinkkansa alle heti kun joutuu pari askelta ottamaan.

1515053477323

Phnom Penhissä majoituimme Ohana Phnom Penh Palace –hotelliin, jonka hinta/laatu –taso on loistava ja jota voin sydämestäni suositella. Huoneet ovat tilavia, palvelu joustavaa ja kattotasanteella on sekä ravintola että uima-allas aurinkotuoleineen. Katolta avautuu upeat näköalat Mekong-joelle.

Illallisella kävimme hotellin lähellä intialaisessa ravintolassa ja totesimme yhteisen lomamme sujuneen taas kerran mukavissa merkeissä. Paljon iloista yhdessäoloa ja pienet vastoinkäymisetkin tuntuivat porukassa vähäisiltä.

Aamulla Ville lähti jo varhain kohti Bangkokia ja sieltä Filippiineille. Konsta, Maija ja minä jatkoimme matkaa aamupäivällä, Konsta Ho Chi Minhiin, Maija ja minä Siem Reapiin.

Taksikyyti hotelliin meni nopsasti, mutta huono maku jäi kuskista, joka puoliväkisin yritti myydä meille seuraavan päivän temppeliretkeä. Kun emme suostuneet, hän ei hotelliin saavuttuamme päästänyt meitä taksista heti ulos, vaan puhui puhelimessa useamman minuutin ennen kuin suostui avaamaan ovet.

Hotellimme Visoth Boutique oli pieni, siisti ja toimiva. Takapihalla oli pieni, mutta kaunis uima-allas. Meidät vastaanotti rouva, joka lupasi järjestää aamuksi tuktuk-kyydin Angkor Watin kierrokselle. Hinta oli 15 dollaria eli viisi dollaria tollon taksikuskin taksoja edullisempi. Lisäksi rouva kutsui meidät hotellin uuden vuoden juhlaan, joka oli alkamassa kuudelta.

Läksimme omille menoillemme ennen kuutta ja hotellin aamiaishuoneessa oli jo juhlat käynnissä. Hotelliasukkaita ei näkynyt, sen sijaan henkilökunta näytti olevan jo kovassa juhlavauhdissa.

Uudenvuoden illallispaikaksi olimme alun perin suunnitelleet jotakin ’vähän parempaa’. Netistä olimme löytäneet vähän kauempana olevan Kroya –ravintolan, jonka lista näytti houkuttelevalta. Kävelimme sinne puolisen tuntia ja astuimme halvoissa hellemekoissamme sisään ravintolaan, jonka pöydissä istui pukuherroja ja silkkileninkisiä naisia. Meille olisi löytynyt tilaa, mutta peruslista (joka sekin oli suht kallis) ei ollut voimassa, vaan uudenvuoden kunniaksi tarjolla oli 145 dollarin hintainen viiden ruokalajin menu. Poistuimme vähin äänin paikalta.

Seuraavaksi valitsimme joenrantaravintolan, hintataso normaalia 3-5 dollarin luokkaa. Otimme alkupaloiksi vihreän salaatin ja kasvis spring rollsit. Saimme lihasalaatin ja liharollsit. Viiniksi tuotiin punaviiniä, vaikka tilasin valkoista. Emme halunneet jäädä, vaan maksoimme (myös pääruoasta) yhteensä 15 dollaria ja poistuimme vähin äänin paikalta.

Seuraava paikka oli keskustassa, ravintola jota oltiin jo päivällä katseltu. Paikka oli aika tyhjä, mutta nälkä alkoi olla kova, joten menimme sisään ja saimme ruokalistat. Hetken istuttuamme totesimme olevan kahden kadulla olevan kovaäänisen musiikin välissä, kakofonia oli kamala. Poistuimme vähin äänin paikalta.

Kolmannessa paikassakin ehdimme jo istua, kunnes kävi ilmi että ravintolassa on tarjolla vain ’black wine’, ei valkoista ollenkaan. Poistuimme.

1514903141225

Lopulta päädyimme Natural Suite – nimiseen ravintolaan lähellä omaa hotelliamme. Oikeanväristä viiniä löytyi, minä söin matkan parhaan prawns-aterian ja Maija ihan kelvollisen fried ricen. Nostimme maljat uudelle vuodelle!

Hotelliin päästyämme henkilökunnan juhlat olivat loppumassa, pöydissä istui vain nuokkumassa muutama työntekijä.

Seuraavana aamuna yksi heistä (huono arpaonni ilmeisesti) oli tarjoilemassa meille kuudelta aamupalaa. Se oli surkea, myötäili tarjoilijan olotilaa, mutta hedelmien ja kananmunan avulla saatiin kuitenkin oma aamu käyntiin.

1514791801491

Tuktuk tuli ajallaan meitä hakemaan ja vekkulin näköinen, pikkupojan oloinen kuski kuljetti meidät temppeleille. Olimme valinneet lyhyemmän kierroksen, joka kesti 5-6 tuntia ja maksoi 37 dollaria(hlö) ja oli ainakin meille ihan riittävä. En ryhdy tarkemmin kuvaamaan näkemäämme, se pitää kokea itse. Vinkiksi kuitenkin että kannattaa painaa mieleen oman tuktukin ja kuskin tuntomerkit, sillä parkkipaikoilla on autoja ja tuktukeja paljon. Oman löytäminen voi olla vaikeaa. Väkeä on liikkeellä todella paljon, joten tarkkana kannattaa olla muutenkin.

Vessoja ei ole tai jos on, ne ovat kamalia. Me käytiin puskapissalla tai oikeastaan polkupissalla, meitä kun oli varoitettu viidakon maamiinoista.

Meitä miellytti tunnelmaltaan eniten pienemmät temppelit, koska niissä oli vähemmän ihmisiä. Isoissa kohteissa (kiinalaiset)turistiporukat olivat äänekkäitä ja kapeilla käytävillä oli välillä tosi ahdasta.

Ainakin yhteen temppeliin sai nousta rappusia pitkin ylös asti. Korkean paikan kammoiselle (minä) se oli hurja mutta palkitseva kokemus.

Hotellille palasimme kahden aikoihin ja palkitsimme itsemme jalkahieronnalla. Maijan hieroja oli innokas keskusteluja ja hän kyseli muun muassa Maijan ikää. Kun Maija kertoi ikänsä hieroja kysäisi minua osoittaen: ”Is this your mother? Is she seventy?” Hotellissa kurkkasin varovasti peiliin, olivatko aurinkorypyt tosiaan niin pahat.

IMG_20180102_102239.jpg

Tiistaiaamuna kävelimme Navutu Dreams Resortiin, joka on noin kolmen kilometrin päässä Siem Reapin keskustasta. Maksoimme kahdeksan dollaria perushyvästä vinyasa-aamujoogasta ja uima-altaan käytöstä. Paikka on todella viehättävä, siellä voisi majoittua jos uudestaan päätyisi Siem Reapiin – kuten aion tehdä.

Palasimme iltakoneella Phnom Penhiin ja tuttuun Ohana –hotelliin, jonne olin jättänyt rinkkani säilytykseen. Tällä kertaa meillä oli mahtava, yli 30 neliön huone käytössämme. Illan päätteeksi kävimme kattoterasssilla lasillisella ja ihailimme vieressä soljuvaa Mekong-jokea.

Lähtöpäivänä kävimme kiertämässä vielä Central Marketin markkinapaikan ja hierotuttamassa jalat pitkää lentoa varten. Viimeinen lounas syötiin Kabbas-ravintolassa, suloinen vege -curryn maku jäi suuhun muistoksi kaikista ihanista ruokakokemuksista.

Tuktuk kuljetti meidät iltapäivällä lentokentälle, josta lensimme Hong Kongin kautta kotiin.

 

Matkan kokemukset:

Omatoimimatka Kambodzaan oli monessa suhteessa iso elämys. Olin kuvitellut varsinkin ensimmäisen viikon olevan hidasta olemista, mietiskelyä, rauhoittumista. En kuitenkaan malttanut. Oli niin paljon uutta ja erilaista, että aika kului kävellen, ihmetellen, paikkoihin tutustuen.

Maana Kambodza muistuttaa vain vähän naapurimaata Thaimaata. Matkailijalta vaaditaan paljon enemmän omatoimisuutta – ellei sitten päätä asua koko aikaa hienommassa hotellissa, jossa kaikki kyllä hoituu eikä sinun tarvitse nähdä todellista elämää juuri lainkaan.

Enemmän saa kuitenkin irti, jos uskaltaa vähän seikkailla ja selvittää asioita itse. Kielitaito on monin paikoin vielä aika vaatimatonta, mutta ajan kanssa kaikki asiat selviävät. Huumori on hyvä pitää mukana, sen avulla selviää vähän epämukavistakin asioista.

Köyhyys on silmiinpistävää. Myös luokkaerot mietityttivät, hökkelikylän vieressä saattoi olla tarkoin aidattu ökytalo. Liikenteessä näkyi skoottereiden ja tuktukien rinnalla paljon isoja katumaastureita, jotka minun mielestäni ovat äärimmäisen epäkäytännöllisiä sekavassa kaupunkiliikenteessä. Mutta ehkä niillä pärjää paremmin huonosti hoidetuilla hiekkateillä – joita suuri osa tiestöstä on.

Kambodzalainen ruoka on maukasta ja kasvissyöjälle löytyy aina vaihtoehtoja. Myös keliaakikko pärjää hyvin, sillä perusruoassa vehnää ei juuri käytetä. Gluteenitonta leipää ei tunneta, mutta sitä ilman pärjää kyllä. Hedelmät ovat uskomattoman hyviä.

Kokeneet reppureissaajanuoreni katsoivat järkyttyneenä tuoreita salaatteja, joita söin usein lounaaksi. Minun vatsani ei ollut niistä moksiskaan.

Ruokailu ja ruokapaikkojen valinta on iso osa meidän reissujamme. Tripadvisorin ravintolalistauksia luettiin tarkasti ja niiden ansiosta löysimmekin paljon onnistuneita ruokakokemuksia.

Kiinalaisia turisteja näkyi paljon ja kiinalaiset rahalla rakennetaan paljon uutta. Muun muassa Sihanoukvillen rantaan oli rakenteilla kolme noin 40 -kerroksista hotellimammuttia – kuulemma kiinalaisia varten. Paikalliset eivät suhtautuneet asiaan erityisen myönteisesti, minkä ymmärtää kyllä hyvin.

Olen onnellinen että tuli lähdettyä. Järisyttävän kaunis, käsittämättömän köyhä maa, jolla on järkyttävä historia, oli matkakokemuksena ainutlaatuinen.  Kuten tyttären kanssa paluulentoa odotellessamme totesimme: pieni pala sydäntä taisi jäädä Kambodzaan.

 

Kambodzassa omatoimimatkalla nuorten kanssa joulunpyhiä vietti Tiina

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Johannesburgissa turistina

Konferenssireissu Etelä-Afrikan Johannesburgiin tarjosi muutaman päivän mahdollisuuden tutustua värikkään historian omaavaan, suurten tuloerojen värittämään suurkaupunkiin.

Lensin Lufthansalla Helsingistä Frankfurt am Mainiin, jossa sekä meno- ja paluulennoilla jäi odotteluaikaa noin kahdeksan tuntia. Z-terminaalin sisääntuloaulassa on Be relax -hierontapiste, josta ostin ns. ruotsalaisen hieronnan tietämättä, mistä on kyse. Sain perusteellisen tunnin öljyhieronnan, jossa käsiteltiin myös vatsa ja rintojen ympärykset. Hieronta ennen pitkää lentomatkaa kannattaa aina.

Lufthansa tarjoaa mahdollisuutta varata mieleinen istuinpaikka jo etukäteen 25 euron lisämaksusta. Koska kyse oli yölennoista, varasin ikkunapaikat molemmille etapeille, enkä katunut jälkeenpäin. Koneen boarding-vaiheessa ilmeni, että kone oli ylibuukattu ja ihmisiä houkuteltiin jäämään seuraavan päivän koneeseen. Tarjoukseen tarttuneille oli menomatkalla tarjolla hotelliyöpyminen, illallinen ja rahaa kuutisen sataa euroa jokaiselle tarjoukseen tarttuneelle. Paluumatkalla oli sama tilanne eli kone oli täynnä myös Helsinkiin mentäessä ja silloin ihmisiä houkuteltiin lentämään Tukholman kautta tai seuraavana päivänä samantyyppisin eduin.

Historia tulee iholle

Asukasluvultaan ainakin kahdeksan miljoonan Johannesburg kantaa monenlaista menneisyyden painolastia niskassaan. Yksin matkustavalle länsimaiselle naiselle ei suositella yksin kävelemistä edes päivällä, pienessä ryhmässä tilanne olisi toinen. Pidempiä aikoja kaupungissa asunut kaveri suosittelikin, että turvallisinta on tutustua kaupunkiin hop on hop off –nähtävyyskierroksilla kaksikerroksisissa busseissa. Ostin netin välityksellä jo etukäteen kaksipäiväisen lipun, johon lisäsin parin tunnin retken Sowetoon. Bussireittejä on kaksi ja ne molemmat kohtaavat Constitution Hill -alueella. Bussi vaihtaa nettivarauksen lippuun, joka on pidettävä mukana. Jätin sen seuraavana päivänä ties minne ja olin valmis ostamaan uuden lipun. Henkilökunta oli kuitenkin tosi joustavaa, kun näkivät nettivaraukseni ja huomasivat omasta järjestelmästään, että olin heittänyt pidemmän retken jo edellispäivänä eli sain nimikirjoituksella vahvistettuna nettivaraukseni lipuksi, joka kelpasi ongelmitta.

Constitution Hillin alue toimi pitkään vankilana, jossa istuivat niin Mahatma Gandhi, Nelson Mandelakin kuin monet muut ihmisoikeustaistelijat. Nykyään linnoituksesta löytyy tunnetuimmista vangeista kertova museo ja oppaat kertovat värikkäästi vankien kurjista oloista. Alueella on myös perustuslakituomioistuin, jonka aulassa olevaa paikallista ja kansainvälistä taidetta voi käydä katsomassa, kunhan läpäisee turvatarkastuksen.

Ensimmäinen pidempi pysäkkini oli Apartheid Museum, joka avattiin vuonna 2011. Se kertoo laajasti rotusortoa ylläpitäneen apartheid-politiikan taustasta ja sitä vastustaneista ihmisoikeusaktivisteista. Museon hillitty, osoittelematon tyyli tekee syvän vaikutuksen. Museoon tulija näkee edessään pitkän käytävän ja ihmisten valokuvattuja, reaalikokoisia selkiä. Käveltyään ohi kuvista, näkee myös, keitä nämä eteläafrikkalaiset olivat. Heidän sukujensa tarinaa valotetaan museossa tarkemmin eli ote on moninäkökulmainen.

Luonnollisesti pääosissa museossa ovat Nelson Mandela ja hänen pitkäaikaiset yhteistyökumppaninsa. Winnie Mandelan rooli ANC-puolueen kärkenä 27 vuoden ajan on historian tässä ajanjaksossa jätetty varsin näkymättömiin, vaikka häntä kunnioitetaan laajasti tämän päivän Etelä-Afrikassa ja hänen mainettaan pilaavista skandaaleista ollaan montaa mieltä.

Apartheid Museoon kannattaa varata reilusti aikaa. Museon vieressä on suuri huvipuisto ja Gold Reef City, joka kuvaa aikanaan samaisella paikalla sijainneen kultakaivoksen aikakautta. Kultakauden museo havainnollisine esityksineen jäi minulta välistä, mutta kuulin siitä pelkkää hyvää. Sunnuntaipäivänä paikka pursusi paikallisia.

Gold Reef -hotellin pihasta lähtevät minibussit Soweton kiertoajelulle. Soweto (south western townships) on nykyään reilusti yli miljoonan asukkaan koti. Apartheid-hallinnon aikana Soweto oli varattu mustille. Nykyään kaupunginosasta löytyy jo oma Beverly Hills, keskiluokkaisia asuinalueita, township-tyyppisiä alueita ja kaikkein vanhimman osana hurjassa kunnossa olevat liki museaaliset peltikattoiset romahtamispisteessä olevat hökkelit.

Kaupunginosassa on Hector Pieterson -museo ja muistomerkki, jotka muistuttavat 13-vuotiaan pojan kuolemasta. Museossa on pieni kauppa, josta löytyy paikallisia tuotteita ja sen edustalla sijaitsevalla torilla voi ostaa afrikkalaisia matkamuistoja, kunhan muistaa pitää valuuttakurssin päässään kauppoja tehdessään. Tämä taisikin olla ainoa paikka, jossa minua hivenen vedätettiin koko reissun aikana niin, että sen itsekin tajusin jälkeenpäin. Paikalla oli myös ystävällisiä vanhempia rouvia, joiden kanssa olisin mielelläni tehnyt kauppaa.

Kaupungista löytyy myös mielenkiintoinen muistomerkki perustuslaille ja sen pihalla oli ihana paikallisten kädentaitajien tori, jolta olisin voinut ostaa mitä vain mukaani, jos vain olisin älynnyt varautua riittävällä määrällä käteistä. Myyjät tekivät paikan päälläkin taitavia helmikoruja ja erityisen ihastunut olin pikkuruisiin koreihin, joiden pohja oli kuparilankaa eli korut hehkuivat auringossa kuin pienet aarteet. Sowetossa voi myös käydä benji-hyppäämässä kahden voimalaitoksen väliin viritetyllä riippusillalla. Kokemus, jonka käyttämättä jättäminen hivenen harmittaa, vaikka ajatus hyppäämisestä toki hirvittää vielä enemmän.

Omalla reissullani Sowetossa näin myös Nelson Mandelan alkuperäisen kotitalon, jossa hän vietti vain 11 päivää 27 vuoden vankilajakson päättymisen jälkeen, minkä jälkeen hallitus antoi hänelle talon toiselta puolelta kaupunkia. Talolle vievällä kadulla onkin melkoinen markkinameininki. Mandelan vanhaa kotitaloa vastapäätä asui arkkipiispa Desmond Tutu ja talo on edelleen hänen sukunsa käytössä. Toisella puolella kaupunkia on edelleen juuri 80 vuotta täyttäneen Winnie Mandelan talo.

Soweto näyttäytyy aurinkoisena iltapäivänä kiinnostavana ja monimuotoisena kaupunginosana. Kaupustelijoita piisaa turistien pysähdyspisteissä, mutta meno on maltillista. Mandelan kotitalolla on joukko nuoria miehiä, jotka pyrkivät juttusille, mutta oppaan mukaan heidät pitäisi jättää huomiotta, koska he käyttävät rahansa vain huumeisiin. Sowetosta jäi sellainen mielikuva, että sinne pitäisi päästä uudelleen paremmalla ajalla, että ehtisi käydä museossa, tehdä ostoksia käsityöläisiltä ja istua kahviloissa.

Eläintarhassa ihmettelemässä

Toisena päivänä ajelin ns. vihreää linjaa pitkin ja pysähdyin useammaksi tunniksi eläintarhaan. Johannesburg Zoo on valtava alue, joten kovin kuumalla kelillä kannattaa varautua ison vesipullon ja pikkusuolaisen kanssa ja jos kohdalle osuu, kulkea jokin etappi alueella risteilevien safariautojen kyydissä pientä maksua vastaan. Eläintarhassa on paljon pieniä kioskeja, jotka myyvät pientä purtavaa ja juotavaa, mutta vaihtorahaa niistä ei löydy eli kolikoita ja pieniä seteleitä kannattaa ottaa aina mukaan.

Eläintarhan harvinaisuuksia, kuten mustia sarvikuonoja, tiikereitä ja savannikoiria (African wild dog) voi myös ”adoptoida”, jolloin osa rahoista menee eläinten ylläpidon lisäksi myös harvinaisten eläinten suojeluun. Kiersin eläintarhassa kiireettä. Näin päiväunillaan lekotelleita tiikereitä, pitkästyneitä elefantteja, afrikkalaisia antilooppeja ja valtavan määrän erilaisia apinoita eri mantereilta. Eläintarha mainostaa, että siellä asuu 365 eri eläinlajia ja että siellä voi nähdä big fiven, viisi safareilla bongattavaa suurpetoa, Afrikan norsun, leopardin, leijonan, sarvikuonon ja kafferipuhvelin. Itselleni mieleenpainuva eläin oli myös Afrikassa asuva isokorvainen kettulaji (fennec fox).

Uutisotsikoiden mukaan eläintarhassa oli lintuflunssaa, mutta en nähnyt tarhan alueella mitään mainintaa siitä saati kieltotauluja. Korkeasaaressa jos vastaavaa olisi ollut, asia tuskin olisi jäänyt kävijälle epäselväksi ja olisikohan koko saari mahtanut olla karanteenissa. Johannesburgista järjestetään lyhyitä ja pitkiä safareja Krugerin luonnonpuistoon ja lähempänä sijaitsevaan Pilansbergiin. Olen ollut kahden viikon safari- ja luontoreissulla Namibiassa, joten keskittyä nyt Johannesburgin lähistön kohteisiin.

Leijonapuistossa kiireettä

Kolmantena päivänä ostin matkan Lion Parkiin, joka on yksityinen villieläinpuisto kaupungin pohjoisosassa, reilun tunnin ajomatkan päässä. Siellä tehdään pieniä alle tunnin safariajeluja, joiden aikana nähdään noin kymmenesosa puiston leijonista eli kolmisen perhekuntaa. Puistossa suojellaan harvinaisia valkoisia leijonia sekä savannikoiria. Siellä asuu myös hyeenoja, apinoita sekä monia antilooppilajeja. Parisen vuotta sitten puisto sai käyttöönsä entistä suuremman alueen ja siirtyi pohjoisemmaksi suurisuuntaisten asuntoprojektien alta.

Erittäin hyvin ylläpidetyltä vaikuttava alue teki vaikutuksen kiireettömyydellään, huipputaitavilla oppaillaan ja tyylikkäillä palveluillaan. Oppaani poimi minut kyytiin hotellilta ja ajoimme kaupungin toiselle laidalle poimimaan kyytiin urugualalaisen pariskunnan. Kuvasin safariauton takapenkillä eläimiä ja eläinten nimiä pyysi tavaamaan itselleen pakistanilaiselta vaikuttanut mies, joka välillä kuvasi suurin piirtein kiinni ihollani. Puolivälissä ajelua nenäni ruston sisällä raksahti ja samassa molemmista sieraimista alkoi pulputa verta. Onneksi käsilaukussani oli muutama pieni nenäliinapakkaus. Koska olin takapenkillä, tapahtuma ei häirinnyt muita. Pakistanilaisen näköinen kaveri huomasi tilanteen ja alkoi emota minua ojennellen nenäliinoja. Lopulta vuoto tyrehtyi, kun pääsin ajelun päätteeksi istumaan paikallani liki puoli tuntia päärakennuksen terassilla.

Lion Park on tunnettu siitä, että siellä pääsee silittämään eläinten pentuja. Sillä kertaa omissa aitauksissaan oli leopardin ja leijonien pentuja. Urugualalaispariskunta oli tosi otettu kokemuksesta ja suositteli sitä minullekin. Henkilökunta komppasi, että menet vain, jos kolmiviikkoiset leijonanpennut raatelevat sinua, niin otamme kuvia ja sitä tulee nettimeemi. Söpöjähän puunrungoilla ja kivillä kiipeilevät leijonan pennut olivat, yksi niistä oli vitivalkoinenkin. Pentujen erillään pitäminen emoista selitettiin sillä, että osa emoista ei halua äidin roolia, vaan on pistänyt poskeensa pentujaan, jolloin loput on pelastettu hoitajien suojiin. Puistossa on kaksi monipuolista kauppaa, joista toisessa on enemmän tavallisen kansan kukkaron ulottuvilla olevia matkamuistoja ja toisessa voi ihastella erilaisia luksustuotteita.

Neljäntenä päivänä minulla oli aamupäivä vapaana, joten kävin tutustumassa ennakkoon Wits-yliopiston kampukseen. Museo sijaitsee pääsisäänkäynnin vieressä ja tarjoaa melkoisen matkan ihmiskunnan esihistoriaan san-kansan vaiheiden ja kalliomaalausten kautta. Witsin tutkijoiden mukaan san-kansan kalliomaalaukset ovat maailman vanhimmat. Yliopistolla on meneillään kaupungin pohjoisosassa laajat arkeologiset kaivaukset, joissa tehdään koko ajan uusia löytöjä. San-kansaa nimitettiin aiemmin bushmanneiksi ja naapurikansaa khoisan-kansaa hottentoteiksi, mikä nimi on tuttu Peppi Pitkätossu –kirjojen lukijoille. Myös tässä museossa sijaitsee monipuolinen myymälä, jossa on tieteellistä kirjallisuutta, musiikkia, paikallisia koruja, batiikkikankaita ja grafiikkaa.

Vältä ”hotellikuolema”

Olin varannut konferenssin suosittelemista hotelleista Protea Hotel Parktonian, joka sijaitsee lähellä Constitution Hillin aluetta ja Witsin yliopistoa Braamfonteinin kaupunginosassa. Hotelli on punertava tornimainen rakennus, jonka katolta löytyy kattamaton uima-allas, näköalatasanne baareineen ja auringonottotuoleja. Ylätasanne antaa väljyyttä hotellissa oleskeluun, vaikka huoneissa on myös omat parvekkeet.

Huoneet ovat apartment-tyyppisiä kokonaisuuksia, joissa on makuuhuone sekä tilava oleskelutila keittiönurkkauksineen. Hotellissa voisi periaatteessa viettää pidemmänkin ajan työskennellen tai lomaillen.

Hotellissa on tarjolla erittäin monipuolinen aamupala. Kokki paistaa munakkaita toiveiden mukaan, on useampia tuoremehuja, jugurtteja, leikkeleitä ja hedelmiä. Termoskannuista saa rooibus-teetä ja pöytiin tarjoillaan kahvia. Hotellissa on myös monipuolinen buffet-lounas. Päivällistä voi syödä joko buffet-pöydästä tai tilata ruokalistalta. Nälissään tässä hotellissa ei tarvitse olla.

Makuuhuoneesta löytyi turvalokero. Yleensä en niitä käytä reissuilla, mutta nyt olin päättänyt hyödyntää sitä tehokkaasti. Lokero meni parikin kertaa jumiin ja jouduin kutsumaan hotellin huoltomiehen buuttaamaan järjestelmän. Toisella kerralla huoltomies oli jo varautunut ilmastointiteipillä ja sanoi, että nyt se matto teipataan paikoilleen. Lokerikon pohjalla oli ohut huopapalanen, joka liikkui ja saattoi siksi saada lukitusjärjestelmän jumiutumaan.

Pidempään viipyvällä hotellivieraalla voivat samat seinät tulla vähän liiankin tutuiksi etenkin, jos hotellivieras ei innostu viettämään aikaa kattoterassilla. Itselleni terassi oli lisäbonus. Vietin siellä aikaa kirjoittaen, lukien, ottaen aurinkoa ja useampana päivänä myös pulahdin lämmittämättömään uima-altaaseen. Marraskuun puoliväli on sikäläistä alkukesää, joten aurinko paistoi suomalaisen mittapuun mukaan riittävän lämpimästi ja virkeästä tuulesta huolimatta kannatti lotrata kunnolla aurinkosuojaa ihoon.

Marraskuussa Joburgissa voi ukkostaa. Ja näin todellakin on. Parina iltapäivänä oli melkoinen sadekuuro, jytinää ja salamointia. Sitten heräsin yhtenä yönä elämäni hurjimpaan ukkosenilmaan. Maailma valaistui muutaman sekunnin välein, kun salamat räiskähtelivät tauotta valtavan kuminan säestämänä. En pelkää ukkosta, mutta nyt jäi menemättä parvekkeelle kuvaamaan tuota menoa.

Yhtenä yönä hotellissa oli palohälytys. Hälytysääni oli läpitunkeva, eikä sen viestistä voinut erehtyä. Kävin kurkistamassa käytävässä, mitään paniikkia ei ollut missään, mutta unisia afrikkalaiskollegoja kyseli oven raosta, että mitä tehdään. Päätin, että koska en haista savua mistään, menen Koneen hissillä alas katsomaan tilannetta, mikä on tietysti kaikkea ohjeistusta vastaan. Aulassa länsimaalaisia oli enemmänkin ja jokainen oli rynninyt sinne noin 20 kerrosta hotellin keskellä sijaitsevia kapeita kierreportaita pitkin. Väärä hälytyshän se oli, vaikka osa vieraita poltti päreensä, kun paikalle ei kutsuttu palokuntaa varmistamaan asiaa.

Aulaan oli ilmaantunut myös amerikkalainen sotaveteraani, joka on viime vuosina viettänyt samassa hotellissa useampana vuonna pidempiä aikoja kuunnellen hotellin henkilökunnan juttuja. He kuulemma nimittivät häntä joulupukiksi. Hän jakoi avokätisesti juomarahoja etenkin niille, jotka avautuivat oman elämänsä kurjuudesta. Palohälytyksen aikana hän istui närkästyneenä katsomassa, miten länsimaalaiset tivasivat henkilökunnalta lisätietoja. Seuraavana päivänä hän vielä muistutti, että aulaan päätyneethän olisivat joka tapauksessa pelastaneet oman nahkansa, joten heillä ei olisi ollut mitään syytä kovistella henkilökunnalta lisätietoja.

Neljällä kumipyörällä

Hotellissa voisi helposti viettää pidemmänkin ajan työskennellen, mutta sitten tullaan Johannesburgissa matkailun erityispiirteeseen eli uskoin hotellin henkilökunnan vakuutteluja, enkä liikkunut lyhyitäkään matkoja kävellen, vaan hotellin kuljetusyhtiön kuljettajien kyydissä. Kaupungissa toimii uber-takseja, mutta kätevin vaihtoehto oli käyttää hotellin yhteydessä toimivaa kuljetusyhtiötä, joka ajoi valkoisilla minibusseilla paikasta toiseen. Yksi konferenssivieraista oli unohtanut kännykkänsä uber-taksiin, eikä pystynyt sen jälkeen enää sitä paikallistamaan. Toiselta lähti lompakko oman hotellinsa edustalla toljaillessa.  Liikenteessä näkee välillä pitkiä letkoja valkoisia minibusseja, joissa ei ole taksitunnuksia saati logoja. Minibussin voi soittaa paikalle myös noutokeikoille. Kerran jo minibussin tilattuani ja kyydissä istuessani sain hotellin vastaanotosta hätääntyneen oloisen vahvistussoiton, että auto on tulossa. Kun kerroin jo istuvani kyydissä, minua pyydettiin varmistamaan, että auto on varmasti juuri heidän alihankkijayrityksensä auto.

Johannesburg on ollut vuosikymmeniä erittäin levottoman kaupungin maineessa, vaikka paikalliset vakuuttivatkin, että pyssyillä uhkaamisesta huolimatta viimeisten yhdeksän vuoden aikana murhien määrä olisi ollut laskussa. Paikalliset muistuttavat, että vain hölmö avaa auton ikkunan liikennevaloissa, jos joku uhkaa aseella. Fiksu kuulemma katsoo, että liikennevaloissa jää eteen ja sivuille tilaa niin, että tarvittaessa pystyy kaartamaan karkuun. Varsinaiset autojen kidnappaukset liikennevaloissa kuulemma tapahtuvat ajankohtina, kun liikenteessä ei ole muita ihmisiä.

Yksi kuljettajistani kertoi, että hänet on ryöstetty monta kertaa liikennevaloissa ja kerran kaupungin itäosassa yöllä häntä oli seurannut ilman valoja ajanut bemari, joka oli lopulta koukannut sivukadulta hänen eteensä ja neljä asein varustettua miestä oli pakottanut hänet oman autonsa takakonttiin makuulle. Ajettuaan tunnin verran kaupungin pohjoisosaan maaseudulle, hänet kaivettiin pystyyn ja käskettiin juosta karkuun aseella uhaten. Keskustaan oli pitkä matka kävellä. Hän yritti pysäyttää ihmisiä ja pyytää bussirahaa kävellessään, mutta kesti kauan ennen kuin bussirahat olivat koossa. Hän teki ilmoituksen poliisille ja tekijät saatiin kiinni. Hänen neuvonsa oli, että ryöstötilanteissa ei saa vastustella, vaan pikemminkin kannattaa yrittää herättää sääliä. Hän myös varoitti, että nuoret miehet ovat armottomampia kuin mahdollisesti jo perheelliset iäkkäämmät. Moni matkailee kauniissa maassa vuokra-autolla ja kokemusten perusteella maaseudulla ei ongelmia yleensä olekaan.

Johannesburg on ehdottomasti reissun väärti. Matkaan kannattaa lähteä omalla pikkuporukalla, ehkä vuokrata oma auto ja valita väljähkö matkasuunnitelma, jota ei yksi ukkoskuuro sotke. Yksi konferenssissa tapaamistani kollegoista oli varannut itselleen vaellusretken läheisille vuorille ja yöpymiset aiottiin hoitaa luolissa. Moni varaa itselleen muutaman päivän safarireissun matkan oheen. Tarjontaa riittää, joten se kannattaa hyödyntää tilaisuuden tullen ja nauttia myös ympäröivästä maaseudusta.

Joburgissa kävi Päivi

#Johannesburg #ApartheidMuseum #Soweto #LionPark #JohannesburgZoo

Linkkejä:

Constitution Hill: https://www.constitutionhill.org.za/

Apartheid Museum: https://www.apartheidmuseum.org/

Gold Reef City: http://www.sahistory.org.za/places/gold-reef-city

Zoo: http://www.jhbzoo.org.za/

Lion Park: https://en.wikipedia.org/wiki/Lion_Park

Origins Center: https://www.wits.ac.za/origins/