Moskova reunion

Marraskuisen tiistai-illan hämärissä seisoin vähän jännittyneenä Helsingin rautatieasemalla ja odotin pääsyä Tolstoi-junaan päämääränä Moskova.
Edellisen kerran olin vieraillut Moskovassa yli 30 vuotta sitten, silloin tapaamassa kaupungissa opiskelijavaihdossa ollutta ystävätärtä. Oman repun lisäksi matkassa oli mukana ystävättären vanhemmilta saatu iso ruokakassi. Silloisessa Moskovassa kun saattoi ruoan hankintaankin kulua aikaa ja rahaa. Elettiinhän vielä neuvostoaikaa.
Se matka oli elämys. Asuin Hotelli Intouristissa, jossa myös ystävättäreni yöpyi vierailuni ajan. Ymmärrettävistä syistä. Pääsin kurkistamaan silloiseen opiskelija-asuntolaan, joka oli lievästi ilmaistuna karu.
Siltä reissulta jäivät eniten mieleen yökerhot ja pari armenialaista tyyppiä, jotka liimautuivat seuraamme ja kuljettivat meitä muutaman päivän Ladallaan pitkin kaupunkia. Viatonta meininkiä, vaikka näin jälkikäteen ajatellen oltiin kyllä jokseenkin sinisilmäisiä. Tosin syy meidän hyysäämiseen selvisi lähtöpäivänä. Toinen armenialaisveijari kosi minua rautatieasemalla. Hän halusi päästä pois rautaesiripun takaa ja naimiskauppa olisi ollut – hänen kannaltaan – mainio ratkaisu. Jouduin antamaan hänelle pakit, ’tunteiden palo’ ei ollut molemminpuolista ja sitä paitsi olin jo valmiiksi kihloissa.
Ja kerrottakoon vielä, ettei ystävättärestäkään tullut armenialaisen vaimoa.
Nyt, 33 vuotta myöhemmin ja tanakasti keski-ikäisenä en uskonut enää saavani kutsua armenialaispoikien ladoihin, mutta muuten kyllä odotukset olivat korkealla.
Tämän kertaisen matkan järjestelyistä oli vastannut matkakumppanini, venäjänkielentaitoinen ystävättäreni, joten minun tehtäväksi oli jäänyt vain viisumin hankinta.

Hyppäsin siis junaan alkuillasta ja kotiuduin ykkösluokan hyttiin, jonka pöydällä odotti vesi- ja mehupulloja ja picnic-paketti. Illallinen tarjoiltiin Kouvolan jälkeen. Hytti oli pieni mutta toimiva ja vaunun toisessa päässä oli kaksi vessaa, joista toisessa oli myös suihku.
Ystävätär tuli junaan Kouvolasta ja yhteisen matkan kunniaksi nautimme illallisen kanssa mukaan tuomani pienen kuohuviinipullon. Passintarkastus sujui nopeasti molemmin puolin rajaa. Huonounisena olin etukäteen vähän jännittänyt nukkumista, mutta yllättävän hyvin junainen tasainen meno toi unen.
Aamulla meille tarjoiltiin aamukahvi/tee (hinta 100 ruplaa= noin 0,7 euroa) ja yhdeksän aikoihin saavuimme Moskovaan.

Meidän ei tarvinnut säätää taksien kanssa, sillä ystävättären entinen työkaveri Jevgeni oli meitä asemalla vastassa ja hänen kyydissään pyyhälsimme hotelli Nationaliin ja check inin jälkeen samalla kyydillä kahvila One Teaspooniin (www.instagram.com/oneteaspoontea/) aamiaiselle. Jos minulla sitä ennen olisikin ollut jotakin ennakkoluuloja venäläistä kahvila- ja ravintolatarjontaa kohtaan niin ne katosivat saman tien.
Suloinen kodikas kahvila olisi voinut yhtä hyvin sijaita New Yorkin trendikkäässä East Villagessa ja nautimme maistuvan aamiaisen täydellisen americanon kera.
Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli Tretjakovin galleria (www.tretyakovgallery.ru/en/), jonne matkustimme metrolla. Metrossa kulkeminen vaatii valppautta varsinkin risteysasemilla, vaikka asemien nimet ovatkin myös latinalaisin kirjaimin. Meidän menemistä helpotti ystävättären kielitaito, mutta kyllä tavan turistikin Moskovan metrossa pärjäisi.

Tretjakovin pääsymaksu oli 500 ruplaa ja me keskityimme 1900-luvun alun taiteeseen. Paljon muutakin näkemistä galleriassa toki riittää, mutta noin kahden tunnin kierros oli ainakin meille ihan riittävä. Parhaiten mieleen jäi Ivan Pokhitonovin miniatyyritaiteen näyttely, joka sattumoisin oli juuri avautunut.
Ensimmäisen matkapäivän pölyt saivat illalla kyytiä hotellimme spa-osastolla. Ystävätär lähti tapaamaan moskovalaisia ystäviään, minä jäin hemmottelemaan itseäni. Uima-allas oli riittävän iso ja lämmitetty ja porealtaaseenkin olisi voinut pulahtaa. Sauna sen sijaan oli pieni pettymys. Spa-osastolla oli vain yksi pieni sauna ja sekin oli lämmitetty yli 100-asteiseksi. Käperryin alalauteille ja seurasin kiinnostuneena, kun sisään astui rehvakkaasti amerikkalainen(?) herrasmies, joka kiipesi ylälauteella ja alkoi heittää löylyä. Poistuminen puolen minuutin jälkeen tapahtui melko vilkkaasti.

Iltapalan nautin hotellin loungebaarissa. Caesar-salaatti ja kaksi lasia kuohuviiniä maksoivat kohtuulliset 45 euroa ja gluteenittomuuteni osattiin ottaa hyvin huomioon.

Torstaiaamumme käynnistyi samppanja-aamiaisella hotellin toisen kerroksen ravintolassa. Ylellisyyden täydensivät lämpimät gluteenittomat sämpylät, jotka pyynnöstä tuotiin pöytään. Onnistuimme saamaan ikkunapöydän, josta oli näköala Kremliin. Mahtava aloitus päivälle.
Lähdimme kävellen kohti Maxim Gorkin kotimuseota ja ohitimme matkalla viehättäviä pieniä kauppoja ja kahviloita. Mikään ei muistuttanut neukkuajasta.
Gorkin kotimuseo (www.moscovery.com/maxim-gorky-apartment-museum/) on varsinkin moskovalaisen museomittapuun mukaan pieni. Ulkoa rakennus kiinnittää huomion Art Nouveau -tyylillään, sisätilat sen sijaan henkivät mennyttä maailmaa. Olimme ensimmäiset asiakkaat ja meidät ympäröi kolme mummoa (myöhemmin heitä ilmaantui lisää), jotka huolehtivat takkimme narikkaan ja ohjastivat huoneisiin. Puhetta ja selostusta riitti!

Talon ensimmäinen kerros oli Gorkin asuinkerros, ylimmissä kerroksissa asuivat lapset perheineen sekä talossa asuneet vieraat. Museo on käymisen arvoinen, varsinkin jos on perehtynyt Gorkin tuotantoon. Kiinnostava persoona, josta museoon säilötyistä dokumenteista löytyi uusiakin piirteitä. Ainakin minulle.

Lounaan nautimme GUM-tavaratalon perinteisessä ja jo neuvostoaikaan hyvin suositussa Stolovaya 57- ravintolassa (https://gumrussia.com/cafe/stolovaya-57)/. Luku viittaa ravintoloiden lukumäärään. Jonotimme kiltisti pitkässä mutta hyvin etenevässä jonossa ja valitsimme vitriinistä haluamamme annokset. Viini tilattiin erikseen baarista. Tehokasta, pelkistettyä ja edullista, mutta maistuvaa. Ruoalle tuli hintaa noin viisi euroa.
Paluumatkalla pääsimme katsomaan Punaisella Torilla järjestettyä Moscow Paradea. 78 vuotta sitten puna-armeija esti saksalaisten pääsyn Moskovaan ja sen kunniaksi järjestetään vuosittain näyttävä tapahtuma. Kansaa oli pilvin pimein ja kaiken sorttiset tankit kiinnostivat väkeä. Muutamat innostuivat jopa laulamaan tankkien vieressä.

Toisenlaisiin tunnelmiin päästiin illalla, kun tälläydyimme mekkoihin ja menimme Bolsoi-teatteriin nauttimaan La Traviata-oopperasta. Teatteri on uusittu jokunen vuosi sitten ja on loistelias, tosin ensikertalaisen silmiin vähän sokkeloinen. Noin 100 euroa maksaneilla lipuilla pääsimme permannolle ja huh, miten upeaa. Nautimme kaikilla aisteilla!
Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että yksi miessolisteista muistutti huomattavasti tuttua suomalaiskiekkoilija Mörkö-Anttilaa. Tämän myönsi todeksi myös jääkiekkoa aktiivisesti seuraava ystävätär.

Perjantaiaamun nautimme jo tuttuun tapaan samppanja-aamiaisen ja sen vahvistamana lähdimme kolmen tunnin Kreml-kierrokselle. Oppaanamme oli Sasha, historianopettaja ja Kremlin tuntija. Kuulimme sujuvalla englannilla kerrottuja kiehtovia tarinoita tsaareista ja muista Kremlin historiaan liittyvistä hahmoista sekä kiinnostavia yksityiskohtia museoon kerätyistä esineistä.

Yhteensä maksoimme Kremlin kierroksesta (sisäänpääsy+ opas) noin 70 euroa/hlö, josta oppaan osuus on noin puolet. Mutta ehdottomasti sen väärtti, sillä ilman opasta kierros olisi jäänyt jokseenkin torsoksi.

Myöhäisen lounaan söimme Mari Vanna – ravintolassa (www.inyourpocket.com/moscow/mari-vanna_59999v,) joka löytyi TripAdvisorin suosituksen perusteella. Ruoka oli perinteistä venäläistä, ja miljöö oli sokkeloinen ja täynnä kaikenlaista vanhaa tavaraa. Olimme iloisia löydettyämme ’aidon’ paikan, jossa saattoi vielä aistia menneen maailman tunnelmaa.
Olimme maksaneet hieman extraa siitä, että saimme pitää hotellihuoneen klo 19:ään asti illalla. Junamme lähti vasta klo 23.15, joten odotusaikaa jäi silti. Käytimme sen hotellin loungessa hengailuun ja kirjojen lukuun, siihen kun ei aikaisemmin ollut ollut aikaa.
Yöjuna vei meidät turvallisesti takaisin kotiin ja Helsingissä olin noin 12:lta seuraavana päivänä.

Päällimmäisenä tästä reissusta jäi mieleen Moskovan kauneus, valtavan leveät kadut ja koristeelliset rakennukset. Englannillakin olisi pärjännyt, mutta tällä kertaa sitä ei monta kertaa tarvinnut testata. Ravintoloiden ja museoiden vessat olivat siistejä eikä kaduilla näkynyt juopuneita. Ruoka oli hyvää eikä gluteenittomuus tuottanut hankaluutta.
Shoppailua kaipaaville Venäjä on tällä hetkellä edullinen, minä tyydyin tällä kertaa pariin käsivoiteeseen ja sukkahousuihin.
Menen mieluusti uudestaankin, ehkä kuitenkin seuraavan kerran kesällä.
Ai niin, naimatarjousta ei tosiaan tällä kertaa tullut!

Moskovan ihmeitä kävi ihmettelemässä

Tiina

Punkaharju vetää väkeä ympäri vuoden

Kävin marraskuun alussa Punkaharjulla autolla Mikkelistä. Vanha, tuiki tuttu kohde, mutta tietoni kaipasivat kyllä kovasti päivitystä. Alueen yrittäjillä on selvästi hyvä meininki menossa yhdessä.

Punkaharjun kunta on lakannut olemasta ja siirtynyt hallinnollisesti osaksi Savonlinnaa. Punkaharju on kuitenkin nimenä poikkeuksellisen vahva brändi tässä maassa, kertoohan se tarinaa maamme vanhimmasta suojelualueesta.

Kun maailmalle halutaan kertoa järvialueemme maisemasta, usein kuviin valitaan Punkaharju, yksi maamme kansallismaisemista. Aikanaan Venäjän tsaari Nikolai I määräsi alueen suojeltavaksi vuonna 1843. Matkailu alueella alkoi, kun harjulle oli rakennettava maja metsänvartijalle. Hän sitten piti silmällä, ettei luonnonkaunis paikka palaisi poroksi. Vähitellen pieni tornillinen maja laajeni hotellityyppiseksi rakennukseksi.

Punkaharjun Valtionhotelli kuului pitkään perheemme jokavuotisiin vierailukohteisiin. Lapset sai mukaan katsomaan taidetta Taidekeskus Retrettiin, kun lupasi, että seuraavan päivän he saisivat viettää Kesämaassa. Nyt Taidekeskus Retretin iso Kalliosali on jälleen konsertti- ja tapahtumakäytössä. Tammikuussa Matkamessuilla jututin Luola Eventsin kavereita Markus Kaskista ja Jussi Silvennoista, jotka ovat kehittämässä luolastosta ympärivuotista musiikki- ja kulttuuritapahtumien pitopaikkaa.

Kerran yövyimme myös Valtionhotellin hulppeassa Keisarinnan huvilassa, jota remontoidaan parhaillaan uuteen uskoon. Hotellin energinen emäntä Saimi Hoyer on pistänyt uuteen kuosiin myös rannan tuntumassa sijaitsevat vanhat leirintämökit. Ennen remonttia ehdin yöpyä alkuperäisessä kunnossa olevassa punapintaisessa pikkumökissä, joka oli söpön nostalginen vanhoine sisustuksineen. Nyt pikkumökit ovat täydellisen kasvojenkohotuksen kokeneita metsähuoneita, joiden suihku- ja WC-tilat sijaitsevat erillisessä huoltorakennuksessa. Huoneissa voi yöpyä toukokuun puolivälistä syyskuun loppuun. Raikkaat unet varmistetaan seuraavaksi kesäksi sillä, että kaikki liinavaatteet ja kalusteet varastoidaan talveksi kuiviin tiloihin.

Hotelli Punkaharjun päärakennuksesta löytyy 22 persoonallista huonetta ja perinteikäs upea ravintolasali. Keittiömestarina aloittanut lähiruoan vannoutunut edistäjä mikkeliläinen Ilkka Arvola hyödyntää lähiseudun raaka-aineita ja ruokalista vaihtuu kuukausittain. Tuliaisiksi voi ostaa vaikka tatti-suklaakeksejä. Myös ravintolan entinen kesäterassi on tehty ympärivuotiseksi tilaksi, jota voi hyödyntää myös kokouksiin.

Otsikoihin Hotelli Punkaharjun on nostanut milloin Presidentti Putinin vierailu, milloin sienikurssit tai investointien notkahduttama talous. Hotellia pyörittävä sitoutunut tiimi on luonut tarjolle laajan oheispalvelujen valikoiman saunajoogasta suppailuun.

Yhteistyötä tehdään myös lähellä sijaitsevan Kruunupuiston, entisen kuntoutussairaalan kanssa, joka tarjoaa kylpylä- ja aktiivilomia. Molemmat majoituskohteet ovat auki myös tulevana jouluna (2019), mikä kertoo siitä, että Punkaharju vetää matkailijoita taas vuoden ympäri.

Lähellä sijaitseva Suomen Metsämuseo ja Metsätietokeskus Lusto vetää sekin ympäri vuoden vierailijoita, ja matkailijamäärä on ollut tänä vuonna ennätysmäinen. Museon perusnäyttely kokee piakkoin myllerryksen, minkä jälkeen vierailija saa entistä selvemmän kuvan metsien merkityksestä myös ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Lustossa voi nyt tutustua suomalaisten metsäsuhteeseen. Onpa siellä jopa metsäsuhdeteltta, jonka sisällä voi vaihtaa mietteitä suhteestaan metsään tai tilata teltan ulos osaksi omaa tilaisuuttaan. Lustosta voi myös tilata oppaan mukaansa metsään. Olen käynyt monta kertaa Lustossa, ollut isossa auditoriossa kokouksissa ja ruokaillutkin, mutta en tiennyt, että sieltä löytyy pienempiäkin kokoustiloja, joissa voi saunoa ja polttaa takkaa. Myös museopuodissa on varsin laaja valikoima tuliaisia tarjolla.

Sitäkään en tiennyt, että Luston rautatieasemalle pääsee junalla monta kertaa päivässä Helsingistä. Rautatieasemaa on kunnostettu 1990-luvulta saakka ja tänä kesänä palautettiin entiseen paikkaan ja kuosiin Lotta-kioski. Asema on nykyään Hannu Huitin ja Mikko Ranta-Huitin koti. He ovat maanviljelijöitä sekä lampaan-, naudan- ja vuodensperman myyjiä sekä taidemesenaatteja ja -keräilijöitä. Heidän taidekotiinsa voi olla mahdollista pistäytyä, kun isännät ovat kotosalla. Tämä kohde jäi vielä kokematta eli siinä on yksi syy lisää poiketa taas Punkaharjulla.

Saimaa Geopark -statusta odotellaan alueelle vajaan parin vuoden kuluessa. Geoparkit ovat Unescon geomatkailua edistävä verkosto, joten Punkaharjunkin harjumuodostelmissa liikkunee lähivuosina lisää luontomatkailijoita. Onneksi he pääsevät sinne kätevästi junallakin.

#Punkaharju #Geopark #Saimaa #Valtionhotelli #Retretti #Kruunupuisto #Lusto #metsäsuhde #Savonlinna #visitsavonlinna #visitpunkaharju #visitfinland #visitetelasavo