Kööpenhaminassa hyggeilemässä

Marraskuinen pitkä viikonloppu Kööpenhaminassa tarjosi lomasen, josta riitti elämyksiä kaikille aisteille.

Reissu alkoi iltapimeässä Mikkelin Matkakeskuksesta bussilla edullisella nettilipulla. Kentältä hilpaisimme Hilton Inn -hotellille taksilla. Hotellista löytyy saunaosasto ja uima-allas, jotka ovat auki iltayhteentoista ja aamulla aamiaispöytään pääsee jo neljältä eli sikäli varsin kätevää. Netin kautta varattu vähän alle 100 euroa maksanut kahden hengen huone muistutti kesähotellin huoneita. Voisi kuvitella, että huoneeseen majoittuu pidemmäksi aikaa reppureissaajia ja komennusmiehiä. Huoneen lämpötilaa voi säädellä, minkä äkkäsimme tosin vasta aamulla Hotellin oma shuttle-bussi kiikuttaa terminaalille kolme kertaa tunnissa.

Matkakamu oli ehtinyt näppäränä tyttönä varata netistä meille lennot jo useampaa kuukautta aiemmin, joten reilusti alle satasella selvittiin menopaluumatkasta. Norwegianin lento Boeing-suihkukoneella kestää hivenen yli puolisentoista tuntia. Aamuseitsemältä kun istuu koneen kyytiin, perillä on pelivaraa kokonainen päivä.

Tavarat kannattaa pakata käsimatkatavaroihin ja varautua siihen, että osa niistä poimitaan ruumaan, jos matkustamossa tulee ahdasta. Kentällä voi vaihtaa valuuttaa tai nostaa sitä automaatista pankkitililtä tai Visa-kortilta. Tanskan valuutan kanssa pelaamista helpottaa, kun muistelee seitsemän kertotaulua eli yksi euro oli 6,7 paikallista kruunua.

Lentokentän juna-asemalta löytyy myös automaatteja, joista voi ostaa kolmipäiväisen turistikortin, jolla pääsee matkaamaan julkisissa välineissä Suur-Kööpenhaminan alueella (ei kuitenkaan Louisiana-museoon asti, mistä myöhemmin lisää). Kortteja on myynnissä joko päiväksi (noin DKK 80) tai kolmeksi (DKK 200).

Kentältä on helppo körötellä alle puolessa tunnissa ydinkeskustaan. Päärautatieasema on Tivolia vastapäätä. Aamiaista rantauduimme syömään Andersen bakery-kahvilaan rautatieasemaa vastapäätä ja kuinka ollakaan valinta oli parempi kuin arvasimmekaan. Aamiaiseksi on tarjolla valmiiksi tuotteistettuja paketteja sen mukaan, mitä vatsa vetää. Päivällä paikassa kannattaa poiketa nauttimassa kahvileipiä, juustokakkuja ja lagekage- eli kermakakkuhoukutuksia.

Majapaikkamme matkakamu oli varannut rauhalliselta ns. suurlähetystöalueelta Østerportista (ö). Kivitalossa sijaitseva pinnoiltaan valkeaksi remontoitu kaksio oli pohjaratkaisultaan jännä. Eteisen ja vaatehuoneen virkaa toimitti kokonainen pikkiriikkinen huone, avokeittiö löytyi olohuoneesta ja ilmeisesti jälkikäteen oli tehty vielä yksi makuuhuone. Puulattiat narisivat kodikkaasti ja kaikki toimi. Sisustus oli matkakaverin mukaan takuuvarmaa kamaa Ikeasta, mutta vaikea sanoa, kun oma Ikea-neitsyys on vielä tallella.

Itse räätälöidyllä turistikierroksella

Ensimmäisen aidon turistipäivän ykköskohde löytyi läheltä asuntoa eli Pieni merenneito -patsas. Aurinkoisessa marraskuun viimassakin patsasta oli ihailemassa väkeä niin, että pieni väistely oli tarpeen. Patsas on kellottanut paikoillaan yli sata vuotta, eikä sen ympäristöä oli tuotteistettu pilalle saakka. Sen sijaan patsasparkaa on käynyt sahailemassa useampikin ja vieläpä onnistunut siinä. Patsas nousi myös some-uutiseksi, kun Facebook tulkitsi siitä otettujen kuvien sisältävän liikaa paljasta pintaa eli kuvia on jäänyt julkaisematta siitä syystä.

Patsaalta löytyy mukava kävelylenkki kohti keskustaa Kastellet-linnoituksen kautta. Varmasti viehättävä kävelykohde vähän lämpimämmällä kelillä. Joskus kannattaa myös mennä sinne minne kaikki muut menevät. Niinpä päädyimme seuraamaan loppuosaa kuninkaanlinnan vahdinvaihdosta.

Nyhavn eli uusi satama on nykyään värikkääksi maalattuine taloineen kohde, jossa matkailijan kannattaa poiketa ihmettelemässä kahviloita ja baareja. Vedimme hyvät lounaat ulkokahvilassa eli omalla lautasellani oli kaksi mehevää paneerattua kalafilettä, katkarapuja, parsaa, kaviaaria ja alimmaisena leipä salaattilisukkeineen. Vinkki tähän valintaan tuli, kun älysin kuolata, mitä paikalliset vanhat rouvat olivat tilanneet naapuripöydässä. Kanavan varrella oli kokonainen joulutori. Tuotevalikoima oli varsin tyylikäs, ja pääpaino oli tanskalaisialla tuotteilla. Glögin ystävää hemmoteltiin. Toiselta puolen kanavaa löytyy laiva, jossa oli kirjasto ja meneillään Levende menneskerettigheder -näyttely, joka oli jo ehtinyt sulkea ovensa siltä päivältä.

Pääkohteeksi tulikin sitten Kunsthal Charlottenberg, jossa oli An Age of Our Own Making eli laaja näyttely, jossa pohdittiin modernin aikamme kansalaisuutta ja näytettiin kuinka kansalaiset voivat itsekin vaikuttaa kehityksen suuntaan. Kierrätystaide oli esillä niin kuvina kuin filmeinä. Kierrätystaiteeksi oli muuttunut myös Kunsthal itsekin, sillä se oli kääritty kauttaaltaan gambialaisista juuttisäkeistä tehtyyn huppuun.

Seuraava sukellus tanskalaiseen kahvilakulttuuriin tehtiin Royal Copenhagenin lippulaivaliikkeen sisäpihalla sijaitsevassa Royal Smushi Cafessa. Itsepalvelutiskeihin tottuneina vaikeinta oli päätellä, tuleeko palvelua pöytään vai tuleeko. Viihtyisä ja tupaten täynnä kävijöitä oleva kahvila oli kuitenkin odottelun väärti ja palvelua tuli, kun keskityimme vinkkailemaan ainoalle nuorelle miestarjoilijalle. Myös paikan sisäterassin vierestä löytyvä vessa on käymisen arvoinen, sillä sinne on jemmattu seinille kunnioitettava määrä keramiikkatehtaan vuosilautasia. Käytävästä löytyi myös joulupukin pesussa käynyt puku roikkumasta pyykkinarulta ja varsin sammaloitunut reki.

Royal Copenhagenin lippulaivamyymälä levittäytyy koko taloon ja sen eri kerroksista löytyy hivenen erityylistä myytävää. Joulun kunniaksi suunnittelijat olivat kattaneet nimikkopöytiään. Liika makeilu oli vältetty, joten vähemmälläkin jouluhössötyksellä yleensä hyvin pärjäävä ihminenkin kesti innosta piukkana koko kierroksen. Yritys on vuodesta 2013 ollut Fiskarsin omistuksessa. Suomalaisuudesta kertoivat siellä täällä olleet Iittalan lasiesineet.

Ensimmäisen päivän kallistuessa iltaan oli pakko vetäytyä ajoissa kämpille. Kulmakunnan kantapizzeria pisti pakettiin kelpo iltapalat ja mØrk mumme -talvioluiden jälkeen päivä olikin valmiiksi taputeltu.

Black Friday täytti kadut

Perjantaista säätiedotus lupaili säiden puolesta viikonlopun parasta. Sisämaan kasvattien on syytä muistaa, että vaikka luvassa olisi aurinkoa ja mittari näyttäisi ihan kohtuuasteita, meren rannalla voi tuulla ja ilman kosteus tekee tepposensa, jos kerrospukeutuminen on päässyt unohtumaan.

Ensimmäinen kohteemme oli vapaakaupungiksi vuonna 1971 julistautunut Christiania. Noin 34 hehtaarin maapläntti näytti marraskuun kelmeässä valossa kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Tarjolla oli kaikenlaista rihkamaa pienissä kojuissa ja yhden naisten pyörittämän käsityöpajan löysimme vanhasta tehdasrakennuksesta, mutta muuten nähtävä jäi aika vähäiseksi. Remonttia alueella kuitenkin tehtiin siellä sun täällä. Graffitit julistivat, että kovat huumeet ovat alueella kiellettyjä, mutta pössyttely on liitetty vapaakaupunkiin koko sen historian ajan. Kierrätystaidetta Christianiassakin on, mutta vihreyden hiuduttua, yleisvaikutelma jäi varsin karuksi. Paikallinen kahvila taikoi meille kuitenkin huippukahvin ja kaakaon kaikilla mausteilla.

Ihan Christianian vieressä on yksi Tanskan tunnetuimmista kirkoista, Vor Frelsers kirke, vapahtajan kirkko, jonka torniin pääsee kiipeämään ylös saakka pientä maksua vastaan. Paikka on todella suosittu ja portaat kapenevat tornia kohden siinä määrin, että heikkohermoista voi alkaa hirvittää. Tornin eri kerroksissa on tarjolla myös taide-elämyksiä, mikä on aika hämmentäväkin kokemus. Osuimme paikalle myös aikaan, jolloin kirkonkellot pistivät parastaan pitkän kaavan mukaan. Se on muuten elämys, jota en suosittele, vaikka kieltämättä kumajavien kellojen näkeminen lähietäisyydeltä on sinänsä ainutlaatuinen kokemus.

Matkakamu oli ottanut selvää kaupunginosista ja matkasimme seuraavaksi bussilla Fredriksbergiin. Muodin ja hipstereiden kaupunginosaksi leimattu kolkka tarjoaa vaikka mitä, mutta hintoja ei voi edullisiksi sanoa. Kävimme syömässä maukasta aasialaista ruokaa huipputyylikkäässä paikassa.

Sieltä paarustimme illan pimetessä kohti Tivolin jouluvalaistua ihmemaata. Vaikka jouluvalaistusta oli ennätysmäärin, tyylikkyydestä ei oltu tingitty. Tanskalaisen lastenvaatemerkin paita oli jo aiemmin päätynyt matkakamun mukaan. Nyt Tivolista lähti mukaan viikinki-logoilla varustettuja paitoja ja mekko.

Meneillään oli Black Friday, joten väkeä piisasi kaupungilla ja materia vaihtoi omistajaa. Matkakamu paljasti Lego-putiikin kohdalla halunneensa pienenä Lego-suunnittelijaksi ja uppoutui rakennuspalikoiden maailmaan ihan kunnon toviksi.

Paluubussilla kämpille mentiinkin sitten pitkän kaavan mukaan, kun mennä töräytettiin viimaa karkuun aiemmin testaamattoman linjan bussiin. Linja vei merenneitopatsaalle, ja kuljettaja oli sopivan ärhäkällä päällä iltamyöhällä. Tässä bussissa ei sattumoisin ollut digitaalista näyttöä, että siitä olisi voinut päätellä, missä tarkalleen kurvaillaan.

Louisiana-taidemuseossa vierähtää aikaa

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme lauantaina kohti nykytaidetta laajasti esittelevää Louisiana-taidemuseota. Kööpenhaminasta noin 35 kilometrin päässä sijaitsevaan taidemuseoon pääsee kätevästi Helsingørin junalla, eikä reissuun kulu kuin puolisen tuntia. City pass tai turistikortin nimellä myytävät kolmen päivän kortit eivät enää ulotu
Humlebækin pikkukaupunkiin asti.

Asemalla on viitat ja sieltä käy tasainen pyhiinvaellus museolle, joten ei tarvitse muuta kuin heittäytyä virran vietäväksi.

Taidemuseo näyttää kartanon päärakennukselta ja ensimmäinen ajatus olikin, että miten tänne mitään mahtuu. Rakennusrypäs kuitenkin myötäilee ajoittain kahdessa kerroksessa laajaa pihaa ja rajoittuu liki merenrantaan.

Näyttelytiloissa oli Louise Bourgeoisilta teoksia. Hänellä oli laaja näyttely Malagassa vuosi sitten, joten osa töistä oli juttuja teemoiltaan.

Toinen vaikutuksen tehneistä taiteilijoista oli Taryn Simon, amerikkalaistaiteilija, joka tekee tutkivaa työtä välineenään valokuva. Nelikymppinen kuvaaja onkin onnistunut pääsemään kohteisiin, joihin yleensä ei ole pääsyä ja nostamaan esille monia yhteiskunnallisia teemoja keskusteluun The Hidden and Unfamiliar -näyttelynsä teoksilla.

Sen sijaan päänäyttelynä pidetyn Daniel Richterin loputtomasti tilaa saanut näyttely oli todella nopeasti kävelty läpi. Pysyväisnäyttelyistäkin löytyy moneen makuun nähtävää.

Museon kahvilassa voi nauttia omaleimaisia voileipäannoksia ja näköala on suoraan merelle. Piha-alueelta löytyy veistostaidetta ja kesällä paikka palkitsee varmasti ulkoilijan. Kävijälle voi vinkkinä oikeastaan antaa vain sen, että aikaa kannattaa varata kunnolla ja varmistaa, että tulee käyneeksi läpi kaikki sokkeloisen rakennuskokonaisuuden osiot.

Iltapäivän kruunasi erikoiskohde eli tuttu journalisti kutsui meidät tutustumaan ydinkeskustassa sijaitsevaan Tanskan vanhimpaan kriisikeskukseen, Danneriin. Sen rakennutti kuningas aikanaan omalle rakastajattarelleen ja hän – köyhästä kodista kotoisin ollut nainen – tuki säätiön kautta uupuneita työväenluokan naisia vuodesta 1873. Aika ajoi ohi rakennuksen alkuperäisestä tarkoituksesta ja vuonna 1979 talossa asui enää neljä naista, joten säätiö lopetettiin ja talo pistettiin myyntiin. Feministiryhmät valtasivat talon saman vuoden marraskuussa, ostivat sen aikanaan ja keräsivät rahaa sen kunnostukseen. Operaatio on edelleen suurin naisten järjestämä maan historiassa ja yhden valtauksessa mukana olleen pioneerin näimmekin täydessä touhussa.

Nyt rakennus toimii kriisikeskuksena ja turvapaikkana vaikeuksissa oleville naisille. Alkuperäiseen ulkoasuunsa palautetussa rakennuksessa asuu parisenkymmentä perhettä. Edustettuna on monta kansallisuutta. Yleensä naiset asuvat talossa kolmisen kuukautta ennen kuin siirtyvät jatkamaan elämäänsä. Kriisi- ja koulutuskeskusta pyörittää yksityinen yhdistys, joka toteuttaa myös kehitysapuhankkeita ja tuottaa koulutusmateriaalia. Paikka sisällytetään nykyään monien valtiovierailujen ohjelmaan.Nämä valtiovieraat suunnistivat kuitenkin keskustakierroksen jälkeen jälleen kämpän lämpöön.

Lähtöpäivänä sunnuntaina raivailimme kämpän ja pakkailimme kaikessa rauhassa. Kentällä jäi hyvin aikaa shoppailuun. Sieltä löytyi jopa Hygge-niminen huonetuoksu, jolla selviää varmaan aika pitkälle jouluvalmisteluista. Ja mitäkö se hygge oikeasti tarkoittaa? Tanskalaiskamu aikanaan valisti, että se on se kodikkuuden äärimmäinen olotila eli se hetki, kun koko suku istuu joulupöydän ääressä ja lasten silmistä kuvastuvan pöytäkynttilöiden liekit. Johtuneeko tästä vai mistä, mutta tanskalaiset ottavat selvästi suomalaisia vakavammin joulukoristelun.

Kentältä matkakaverin mukaan lähti pari pulloa Gammel Dansk -katkeroa, joka on eräänlainen either you hate it or love it -tuote. Asuin syksyllä 2006 kaksi kuukautta Tanskassa Århusissa, mutta vielä sinä aikana en ehtinyt innostua siitä perinnejuomasta.

Helsingissä ehdimme vielä sietaista kentällä iltapalat menemään ja sitten paluubussilla Mikkeliin. Bussi oli täpötäynnä ja pääsin istumaan 80+ -rouvan viereen, joka kertoili viimeaikaisista reissuistaan ja harrastuksistaan. Vaihdoimme hänen kanssaan jopa yhteystiedot. Hänen kokemuksensa vahvisti sen, että sopiva määrä reissuja lähellä ja kaukana pitää sopivassa vireessä, olipa mittarissa vuosia enemmän tai vähemmän.

Kööpenhaminassa kerrankin pidempään aikaa vietti Päivi

Linkkivinkkejä:

Andersen bakery: http://andersen-danmark.dk/jul-nytar/

Tivolin joulu: http://www.tivoligardens.com/en/jul

Pieni merenneito: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pieni_merenneito_

rantapallo.fi:ssä tarinaa Kööpenhaminan nähtävyyksistä kuvineen: http://www.rantapallo.fi/tastytravelissimo/2015/04/23/koopenhaminan-nahtavyydet/

Royal Smushi Cafe: http://www.royalsmushicafe.dk/

Royal Copenhagen: http://www.royalsmushicafe.dk/

Christiania Wikipediassa, kun alueen oma kotisivu oli alhaalla: https://fi.wikipedia.org/wiki/Christiania

Louisiana-museo: https://en.louisiana.dk/

Gammel dansk: http://www.gammeldansk.dk/ (vain 18 vuotta täyttäneille)

#Kööpenhamina #viikonloppumatka #Tivoli #Louisianamuseo #pienimerenneito #royalcopenhagen #royalsmushicafe #christiania #Danner # VorFrelserskirke

Advertisement

Jokkmokin talvimarkkinoilla riittää ihmeteltävää

Jo 411 vuoden ajan Pohjois-Ruotsin Jokkmokkiin on kerääntynyt keskellä kovimpia paukkupakkasia valtava määrä markkinaväkeä. Viikon kestävä tapahtuma kerää nykyään kymmeniä tuhansia ihmisiä eri puolilta maapalloa. Kulttuuri-, ruoka- ja tavaratarjonta ovat sen mukaisia.

Tälle talviselle reissulle tuli idea naapurimaassa toimittajana työskentelevältä muinaiselta tutulta eli sunnuntai-iltana hän viestitteli, että jos hommaat itsesi torstai-iltapäiväksi Jokkmokiin, tehdään suoraa radiolähetystä Sisuradioon muutama viikko aiemmin valmistuneesta Porot kuuluvat tuulelle -dokumenttielokuvasta.

Ehdotus tuli täysin puskista. Tovin mietin, että yksin moista matkaa ei pysty ajamaan ikivanhalla Saabillani talvikelissä, pitää houkutella mukaan muitakin ajotaitoisia. Ensimmäinen kutsu lähti eläkkeellä olevalle kollegalle, joka tuntee saamelaiskulttuuria. Naamakirjakysymys sunnuntai-iltana kuului, että lähdetkö Jokkmokin markkinoille keskiviikkona aamulla. Paluupostissa tuli vastaus, että joo. Alkuviikon aikana mietittiin talvikeikan kestävää autoa ja kuskia. Lopulta kävi tuuri, kun juniori lupasi lähteä kuskiksi. Tai lupasi ajaa osan matkasta, mutta ajoi käytännössä koko reissun eli yli 2200 kilometriä automaattivaihteisella farmariautolla.

Vaikkei ollutkaan aiemmin käynyt markkinoilla kollega tiesi, että majapaikat Jokkmokin muutamasta hotellista varataan vuotta aiemmin. Hän keksi kysellä majapaikkaa tunturilatulaisilta, jotka järkkäilivät ryhmänä markkinareissua ja saman tien meillä oli kortteerikin valmiina.

Lähdimme Mikkelistä reissun päälle puoli seitsemältä keskiviikkoaamuna. Ajelimme viitostietä Iisalmeen. Ensimmäinen kahvitauko oli Väisäsen Kotilihassa Taipaleessa Iisalmelta. Sieltä saa tuoretta kahvia ja sämpylää, jonka päälle voi tiskistä valita mieleisensä päällykset. Myymälästä löytyy niin poropiirakkaa kuin laajasti muuta retkimuonaa pidempäänkin reissuun.

Siitä sitten ajelimme pikkuteitä Ponssen ohi kohti nelostietä ja Oulua. Oulussa piipahdettiin sen verran, että kuski ehti ostaa itselleen vartissa uuden takin alennusmyynnistä Zeppelin-tavarataivaasta. Sitä seuraava pysäkki olikin jo Tornion ABC, mistä löytyi tunturilatulaisten rytmiryhmä.

Peräkanaa sitten köröttelimme pimenevässä illassa majapaikkaan lähelle Piteån kaupunkia sijaitsevalle Stormyrberget Landgårdille, joka on nimensä mukaisesti maatalossa toimiva aamiaismajoituspaikka. Aamiainen rakennetaan huolella ja tarjolla on oman tilan takuutuoreita tuotteita. Saimme käyttöömme hulppean maalaistalon, jossa oli petipaikkoja solutyyppisissä huoneen tai kahden yksiköissä. Jokaisessa yksikössä oli oma vessa ja suihku. Valtava tupa-keittiö kabinetteineen tarjosi tilat isommallekin juhlalle. Maatilalla on lampaita, hevosia ja omia luomukanoja. Viehättävästä pihapiiristä löytyy myös lapsiperheille katseltavaa ympäri vuoden. Isäntä muuten puhuu suomea.

Majapaikasta oli Jokkmokiin 170 kilometriä yhteen suuntaan. Aamulla lähdimme köröttelemään kohti Pohjoismaiden ja Euroopankin suurinta vapaana kuohuvaa Storforsen-koskea. Vierailijoille on rakennettu väylä, jota pitkin voi turvallisesti kiertää koskialueella aina alajuoksulle saakka. Oli paukkupakkaspäivä ja osa koskesta oli jäätynyt, mikä toi oman erikoisen tunnelmansa näkymään. Alkuosaa koskesta nimitetään ”kuivaksi koskeksi” eli siinä vesi on eräänlaisissa poltereissa. Alueella kasvaa myös metsäruusuja.

Koskella käy arviolta 150 000 ihmistä vuosittain. Talvimatkailun iloihin kuuluu, ettei ruuhkaa tunneta. Kaupparakennuksesta löytyy vessoja ja kauppa, jossa olisi ollut houkuttelevaa shoppailla hyvälaatuisia käsityötuotteita. Jollei ole matkalla kohti Jokkmokin talvimarkkinoita, missä tarjonta on valtaisa ja pääsee ostamaan suoraan käsityöläisiltä ja taiteilijoilta.

Jokkmokk avaa saamelaiskulttuuria

Tapahtuman kotisivu tietää kertoa, että kun markkinat 1600-luvulla aloitettiin, ideana oli lisätä valtion kontrollia alueella. Markkinoiden aikana esivalta halusi kerätä veroja, jakaa oikeutta ja levittää jumalansanaa. Kylmin talvikausi valittiin ajankohdaksi, koska silloin talvilaitumilla liikkuneet saamelaiset pystyivät hyödyntämään liikkumisessaan jäätyneitä vesiteitä.

Jokkmokk eli suomeksi Jokimukka on reilun 5000 asukkaan kunta ja pinta-alaltaan Ruotsin toiseksi suurin. Alue on hyvin harvaan asuttu, ja asukkaat ovat pääosin saamelaisia. Wikipedia tietää kertoa, että Jokkmokin taajamassa asui vuonna 2010 noin 2800 ihmistä.

Ympäri vuoden matkailijoita vetää saamelais- ja tunturimuseo Ájtte, jossa järjestetään myös erilaisia kulttuuritapahtumia. Museossa on suuri kahvila-ravintola, pysyvä näyttely, jossa voi tutustua saamelaiskulttuuriin, pohjoisen luontoon ja käsityöperinteeseen. Markkinoiden aikana Ájttessa järjestettiin konsertteja, joissa esiintyi muun muassa utsjokelainen Niilas Holmberg yhtyeineen. Illalla tarjoiltiin erikoisillallista. Museon pihamaalla paloivat rakovalkeat ja kotaan pääsi fiilistelemään. Illan tullen pihapiiri oli hienosti valaistu.

Markkinat valtaavat koko pienen taajaman. Ohjelma kannattaa tulostaa jo etukäteen ja miettiä hieman, mitä ainakin haluaa nähdä ja kokea. Tarjonta kannattaa suhteuttaa käytettävissä olevaan aikaan. Olimme paikan päällä käytännössä kaksi päivää ja yhden aamun, mutta enemmänkin olisimme viihtyneet.

Vaikka alue on pieni, meiltä otti aikaa keksiä, miten pääsemme katsomaan järven rannalla iltapäivisin järjestettäviä poroajokisoja. Ne oli viritelty etenkin kansainvälisten matkailijoiden riemuksi ja he myös ”ajoivat” poroja pienen ympyrän verran yrittäen lähinnä pysytellä kyydissä. Kisojen suosio oli kuitenkin valtaisa, vaikka samaan aikaan paukkanen paukkui ennätyslukemissa aurinkoisessa iltapäivän kelissä.

Toinen kohde, jota jouduimme etsimällä etsimään, oli kotiseutumuseo. Siellä järjestetään iltaisin kansanmusiikkikonsertteja. Ensinnäkin museon nimi on englanninkielisissä ohjelmalehtisissä open air museum (kartassa nimellä homestead museum, hembygdsgård). Englanninkielisellä nimellä paikallista kotiseutumuseota eivät älynneet edes paikallispoliisit tai paikkakunnalla ikänsä asuneet ihmiset. Museo löytyy suunnistamalla saamelaismuseon lähellä sijaitsevan Östra skolan -koulun ja terveyskeskuksen sivuitse kohti järveä. Illalla tietä valaisevat kynttilät. Paikan päällä odottelee lämmittämätön tupa, jossa kansanmuusikot yrittävät pitää itsensä ja instrumenttinsa toimintakunnossa. Meillä oli siellä todella tunnelmallinen lauantai-ilta, jonka aikana tunnin välein vaihtui esiintyvä ryhmä. Väkeä oli lattialla ja seisomapaikoilla niin, että ulko-ovi unohtui välillä auki ja laitimmaiset olivat kylmettyä. Samassa pihapiirissä toimi myös pieni kahvila, josta sai lämmikettä ja ranskalaisia vohveleita.

Markkinat levittäytyvät taajaman pikkukatujen varsille. Kovin paljoa ei yleistä markkinakrääsää ole edes tarjolla ja olin huomaavinani sitä oikeastaan vain alueen ulkokehällä. Sisemmällä on aitoja asioita eli ruokapuolelta vaikkapa pakastettua poronverta, savustettua poronsydäntä, kuivalihaa, erilaisia makkaroita, marjoja ja mehuja. Saamelaiskäsitöitä oli paljon tarjolla markkinakojuissa, eivätkä hinnat olleet huimia. Myyjiä oli helmikuussa 2016 paljon myös Suomesta ja syyksi he kertoivat, että Ruotsissa sentään markkinoilla raha liikkuu kotimaata paremmin eli lama sai lähtemään pidemmälle myyntireissulle.

Saamelaiskulttuuriin pääsee tutustumaan laajasti. On musiikkia, käsitöitä, ruokia, vaatteita, taidetta. Jotain vain saamelaisille -tarjontaakin on eli ns. saamelaistanssit, jonne sisäänpääsyn edellytyksenä on saamen puku.

Paikalliset koulut toimivat erilaisten käsityönäyttelyiden, myyntinäyttelyinä ja taidenäyttelyiden pitopaikkoina. Koulujen näyttelyt ovat laajoja, joten niihin kannattaa varata aikaa ja ostorahaa. Myynnissä on myös saamelaiskäsityöläisten tarvitsemia tarvikkeita ja kankaita. Kävimme kaikissa kouluilla olleista myyntinäyttelyistä ja jokaisessa oli oma tunnelmansa. Käsityöläiset kertoivat omista töistään, mikä toi lisää kodikkuutta tapahtumaan. Ajoittain Västra skolanin näyttelyissä oli niin kova tungos, ettei valokuvaamisesta tullut mitään. Östra skolan toimi majoituspaikkana.

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen tiloissa oli esillä näyttäviä saamelaiskoruja ja saamelaissuunnittelijoiden tekemiä omia kokoelmia, joissa vanhan pohjalta oli luotu moderneja vaatteita etenkin nuorille. Myös Ája-rakennuksessa oli hieno näyttely, jossa nuoret saamelaistaiteilijat esittelivät vitriineissä ollutta omaa käsityötaidettaan. Samassa rakennuksessa järjestettiin myös iltatapahtumia.

Kaitumgården kirkon vieressä tarjosi paikallista ja lähiruokaa eli sieltä pystyi myös ostamaan lihatuotteita, erilaisia marjatuotteita ja luontaistuotteita, kuten salvoja, mukaan. Myös täällä toimi rennolla otteella kahvila. Täällä kävimme parikin kertaa.

Pari kertaa kävimme myös syömässä saamelaisravintolassa, joka toimi vastapäätä Ájtte-museota. Siellä oli tarjolla perinneruokaa, kuten käristystä ja poronlihakeittoa mykyineen. Hinnat olivat edulliset. Kahvileivät olivat myös omatekemiä ja niissä hyödynnettiin muun muassa lakkoja ja yrttejä.

Ohjelmaa tarjoa markkina-alueella myös valtava kota, joka toimii konserttipaikkana ja kaljatelttana. Onnistuimme osumaan paikalle levynjulkistamiskeikalle.

Matkaan kannattaa nostaa Ruotsin puolelta automaatista kruunuja, sillä Jokkmokin keskustasta löysimme kyselyjen jälkeen ilta-aikaan vain yhden toimivan pankkiautomaatin eli Sparbankenin automaatin läheltä paikallista Alkoa.

Varaudu karuunkin talvikeliin

Vielä torstaiaamuna parkkipaikan löysi markkina-alueelta melko helposti ja yli -20 asteen pakkasessa pystyi virittelemään troikalla autolleen lämmityksen. Taisi olla Ruotsin television sähköpiuha, mutta hyvin pelasi koko päivän.

Ajelimme torstaina 170 kilometriä markkinoille mennen tullen. Kun yksi ryhmäläisistä jäi matkailuinfon vinkkaamaan yksityisasuntoon, menimme perässä seuraavana päivänä. Yksityismajoituksista kannattaa kysellä matkailuinfosta, sillä peruutuksia voi tulla viime tipassakin. Jokkmokin ympärillä on myös muita pienempiä taajamia, joissa saattaa olla tarjolla majoitusta, mutta tällä aikataululla emme ehtineet sitä tarjontaa tarkistella. Ei kuitenkaan kannata tuudittautua ajatukseen, että valkkaa majapaikan matkan varrelta. Nyt puhutaan oikeasti harvaan asutusta alueesta, jolla ei talvimatkailijoita tavallisesti ruuhkaksi asti näy.

Perjantaiaamuna vapaita parkkipaikkoja löytyi enää kirkon parkkipaikalta ilman lämpöpistokkeita, mutta auto lähti liikkeelle, olihan sillä körötelty aamulla jo 170 kilometriä.

Lauantaiaamuna heräsimme Jokkmokista yksityisasunnosta Ája-rakennuksen vierestä. Yllätys oli, että parkkipaikan lämmitystolppa ei ollutkaan käynnistynyt niin kuin ajastin antoi olettaa. Onneksi parkkipaikalta löytyi yksi ihminen, suomalaisnainen, joka antoi meidän ottaa virtaa tuttavansa autokatoksessa olevasta pistorasiasta. Talvimarkkinoille reissaavan kannattaa miettiä auton lämmityskuviot kuntoon ja ottaa riittävän pitkä troikka mukaan, että pystyy virittelemään luovia ratkaisuja tilanteen mukaan. Sanomattakin lienee selvää, että kannattaa ottaa kaikkein lämpimin takki, riittävästi alusvaatekertoja, villavaatteita ja lämpimimmät kengät. Olin onneksi hankkinut mikkeliläiset Kuoma-huopasaappaat reissua varten ja niissä eivät varpaat palelleet.

Paluumatka sujui sitten Jokkmokista suoraan Haaparantaan. Kun emme kääntyneet Luulajaa kohden, niin navigaattori ajatutti meitä pieniä maalaisteitä, jotka olivat onneksi hyvässä kunnossa, vaikkakin jatkuva lumipyry teki oman lisävivahteensa matkantekoon.

Ensimmäinen pidempi pysähdyspaikka oli Kemin lumilinna, jossa olisi kulunut pidempikin aika. Lumilinna on valtava, tyylikkäästi toteutettu kokonaisuus. Kappelissa olivat parhaillaan meneillään talvihäät. Myös lumilinnan myymälä tarjoaa tolkullista tavaraa matkailijoille ja kahvila on sympaattinen.

Ajelin ensimmäistä kertaa automaattivaihteisella autolla Kemistä kohti Oulua. Keli alkoi muuttua taas lumiseksi. Oulun kohdalla moottoritiellä jäin ihmettelemään, kun edessä oli sirkuskarusellivaloin viritelty poliisin rysä, että onkohan sieltä tulossa rattijuoppoja perässä vai mitä. Ei aikaakaan, kun samainen poliisimaija ajaa kiinni auton takapuskurissa, eikä ollut epäselvää, ketä siinä jahdattiin. Vedin hätäpäissäni tosi terävällä jarrutuksella sivuun ja sieltä tulee Oulun polliisi selvittämään, että ovat saaneet autosta ilmiannon ja seuraavasta rampista alas niin tarkistavat ajajan kunnon. Siinä vaiheessa alkoi hiki nousta pintaan. Kun menin maijaan sisälle, niin kaverit eivät kysyneet nimeä, ajokorttia tai rekisteriotetta. Eivät muuten myöskään pistäneet puhaltamaan alkometriin. Kertoivat vain, että ajolinja olisi voinut olla keskemmällä ja vauhti kovempi. Joopa joo, pimenevässä illassa lumisateessa, kun puuterimaista irtolunta oli väylän laidassa vaikka kuinka pöllytettäväksi. Eli ei tullut sakkoja eikä muutakaan. Vakuuttelivat vielä, että seuraavalla kerralla saatan jo nauttia automaattivaihteisella autolla ajamisesta. Jutut niistä Oulun polliiseista eivät taida olla ihan perättömiä…

Vakiokuskimme luotsasi meitä sitten alemmas. Autossa ei ollut sumuvaloja, joten valtavan suuret kovan tuulen kierrättämät lumihiutaleet veivät ajoittain näkyvyyden kokonaan. Hitaasti ja turvallisesti madellen olimme lopulta perillä Mikkelissä yhden aikoihin yöllä. Lähdimme Jokkmokista paikallista aikaa noin yhdentoista aikoihin, joten kannattaa varata sään muutoksille muutama tunti puskuria ja yrittää ajoittaa ajomatkasta mahdollisimman suuri osa valoisan ajalle. Meilläkin oli tavoitteena lähtö paria tuntia aiemmin, mutta jouduimme ”lämmittämään” ensin auton käyntiin. Mutta selvittiin näinkin, kun kotiin saapumisajalle ei laitettu mitään ehdotonta takarajaa. Sen verran karu keli oli, että useamman kerran siinä Vaskikellon puippeilla kyllä jo mietimme yökortteerin kyselemistä.

Reissusta jäi lähinnä sellainen fiilis, että ensi vuonna uudelleen, majapaikka markkinoiden läheltä varaukseen ajoissa ja kunnolla käteistä mukaan. Ohjelmaan vielä tämänvuotistakin enemmän erilaisia konsertteja.

Markkinareissulla kävi Päivi

Tulevien vuosien markkinat:

2.-4.2.2017

1.-3.2.2018

7.-9.2.2019

6.-8.2.2020

4.-6.2.2021

Linkit:

Väisäsen kotiliha (http://www.vaisasenkotiliha.fi/)

Stormyrbergets Landgård (http://www.stormyrberget.se/)

Storforsen Wikipediassa. https://en.wikipedia.org/wiki/Storforsen

http://www.jokkmokksmarknad.se