Johannesburgissa turistina

Konferenssireissu Etelä-Afrikan Johannesburgiin tarjosi muutaman päivän mahdollisuuden tutustua värikkään historian omaavaan, suurten tuloerojen värittämään suurkaupunkiin.

Lensin Lufthansalla Helsingistä Frankfurt am Mainiin, jossa sekä meno- ja paluulennoilla jäi odotteluaikaa noin kahdeksan tuntia. Z-terminaalin sisääntuloaulassa on Be relax -hierontapiste, josta ostin ns. ruotsalaisen hieronnan tietämättä, mistä on kyse. Sain perusteellisen tunnin öljyhieronnan, jossa käsiteltiin myös vatsa ja rintojen ympärykset. Hieronta ennen pitkää lentomatkaa kannattaa aina.

Lufthansa tarjoaa mahdollisuutta varata mieleinen istuinpaikka jo etukäteen 25 euron lisämaksusta. Koska kyse oli yölennoista, varasin ikkunapaikat molemmille etapeille, enkä katunut jälkeenpäin. Koneen boarding-vaiheessa ilmeni, että kone oli ylibuukattu ja ihmisiä houkuteltiin jäämään seuraavan päivän koneeseen. Tarjoukseen tarttuneille oli menomatkalla tarjolla hotelliyöpyminen, illallinen ja rahaa kuutisen sataa euroa jokaiselle tarjoukseen tarttuneelle. Paluumatkalla oli sama tilanne eli kone oli täynnä myös Helsinkiin mentäessä ja silloin ihmisiä houkuteltiin lentämään Tukholman kautta tai seuraavana päivänä samantyyppisin eduin.

Historia tulee iholle

Asukasluvultaan ainakin kahdeksan miljoonan Johannesburg kantaa monenlaista menneisyyden painolastia niskassaan. Yksin matkustavalle länsimaiselle naiselle ei suositella yksin kävelemistä edes päivällä, pienessä ryhmässä tilanne olisi toinen. Pidempiä aikoja kaupungissa asunut kaveri suosittelikin, että turvallisinta on tutustua kaupunkiin hop on hop off –nähtävyyskierroksilla kaksikerroksisissa busseissa. Ostin netin välityksellä jo etukäteen kaksipäiväisen lipun, johon lisäsin parin tunnin retken Sowetoon. Bussireittejä on kaksi ja ne molemmat kohtaavat Constitution Hill -alueella. Bussi vaihtaa nettivarauksen lippuun, joka on pidettävä mukana. Jätin sen seuraavana päivänä ties minne ja olin valmis ostamaan uuden lipun. Henkilökunta oli kuitenkin tosi joustavaa, kun näkivät nettivaraukseni ja huomasivat omasta järjestelmästään, että olin heittänyt pidemmän retken jo edellispäivänä eli sain nimikirjoituksella vahvistettuna nettivaraukseni lipuksi, joka kelpasi ongelmitta.

Constitution Hillin alue toimi pitkään vankilana, jossa istuivat niin Mahatma Gandhi, Nelson Mandelakin kuin monet muut ihmisoikeustaistelijat. Nykyään linnoituksesta löytyy tunnetuimmista vangeista kertova museo ja oppaat kertovat värikkäästi vankien kurjista oloista. Alueella on myös perustuslakituomioistuin, jonka aulassa olevaa paikallista ja kansainvälistä taidetta voi käydä katsomassa, kunhan läpäisee turvatarkastuksen.

Ensimmäinen pidempi pysäkkini oli Apartheid Museum, joka avattiin vuonna 2011. Se kertoo laajasti rotusortoa ylläpitäneen apartheid-politiikan taustasta ja sitä vastustaneista ihmisoikeusaktivisteista. Museon hillitty, osoittelematon tyyli tekee syvän vaikutuksen. Museoon tulija näkee edessään pitkän käytävän ja ihmisten valokuvattuja, reaalikokoisia selkiä. Käveltyään ohi kuvista, näkee myös, keitä nämä eteläafrikkalaiset olivat. Heidän sukujensa tarinaa valotetaan museossa tarkemmin eli ote on moninäkökulmainen.

Luonnollisesti pääosissa museossa ovat Nelson Mandela ja hänen pitkäaikaiset yhteistyökumppaninsa. Winnie Mandelan rooli ANC-puolueen kärkenä 27 vuoden ajan on historian tässä ajanjaksossa jätetty varsin näkymättömiin, vaikka häntä kunnioitetaan laajasti tämän päivän Etelä-Afrikassa ja hänen mainettaan pilaavista skandaaleista ollaan montaa mieltä.

Apartheid Museoon kannattaa varata reilusti aikaa. Museon vieressä on suuri huvipuisto ja Gold Reef City, joka kuvaa aikanaan samaisella paikalla sijainneen kultakaivoksen aikakautta. Kultakauden museo havainnollisine esityksineen jäi minulta välistä, mutta kuulin siitä pelkkää hyvää. Sunnuntaipäivänä paikka pursusi paikallisia.

Gold Reef -hotellin pihasta lähtevät minibussit Soweton kiertoajelulle. Soweto (south western townships) on nykyään reilusti yli miljoonan asukkaan koti. Apartheid-hallinnon aikana Soweto oli varattu mustille. Nykyään kaupunginosasta löytyy jo oma Beverly Hills, keskiluokkaisia asuinalueita, township-tyyppisiä alueita ja kaikkein vanhimman osana hurjassa kunnossa olevat liki museaaliset peltikattoiset romahtamispisteessä olevat hökkelit.

Kaupunginosassa on Hector Pieterson -museo ja muistomerkki, jotka muistuttavat 13-vuotiaan pojan kuolemasta. Museossa on pieni kauppa, josta löytyy paikallisia tuotteita ja sen edustalla sijaitsevalla torilla voi ostaa afrikkalaisia matkamuistoja, kunhan muistaa pitää valuuttakurssin päässään kauppoja tehdessään. Tämä taisikin olla ainoa paikka, jossa minua hivenen vedätettiin koko reissun aikana niin, että sen itsekin tajusin jälkeenpäin. Paikalla oli myös ystävällisiä vanhempia rouvia, joiden kanssa olisin mielelläni tehnyt kauppaa.

Kaupungista löytyy myös mielenkiintoinen muistomerkki perustuslaille ja sen pihalla oli ihana paikallisten kädentaitajien tori, jolta olisin voinut ostaa mitä vain mukaani, jos vain olisin älynnyt varautua riittävällä määrällä käteistä. Myyjät tekivät paikan päälläkin taitavia helmikoruja ja erityisen ihastunut olin pikkuruisiin koreihin, joiden pohja oli kuparilankaa eli korut hehkuivat auringossa kuin pienet aarteet. Sowetossa voi myös käydä benji-hyppäämässä kahden voimalaitoksen väliin viritetyllä riippusillalla. Kokemus, jonka käyttämättä jättäminen hivenen harmittaa, vaikka ajatus hyppäämisestä toki hirvittää vielä enemmän.

Omalla reissullani Sowetossa näin myös Nelson Mandelan alkuperäisen kotitalon, jossa hän vietti vain 11 päivää 27 vuoden vankilajakson päättymisen jälkeen, minkä jälkeen hallitus antoi hänelle talon toiselta puolelta kaupunkia. Talolle vievällä kadulla onkin melkoinen markkinameininki. Mandelan vanhaa kotitaloa vastapäätä asui arkkipiispa Desmond Tutu ja talo on edelleen hänen sukunsa käytössä. Toisella puolella kaupunkia on edelleen juuri 80 vuotta täyttäneen Winnie Mandelan talo.

Soweto näyttäytyy aurinkoisena iltapäivänä kiinnostavana ja monimuotoisena kaupunginosana. Kaupustelijoita piisaa turistien pysähdyspisteissä, mutta meno on maltillista. Mandelan kotitalolla on joukko nuoria miehiä, jotka pyrkivät juttusille, mutta oppaan mukaan heidät pitäisi jättää huomiotta, koska he käyttävät rahansa vain huumeisiin. Sowetosta jäi sellainen mielikuva, että sinne pitäisi päästä uudelleen paremmalla ajalla, että ehtisi käydä museossa, tehdä ostoksia käsityöläisiltä ja istua kahviloissa.

Eläintarhassa ihmettelemässä

Toisena päivänä ajelin ns. vihreää linjaa pitkin ja pysähdyin useammaksi tunniksi eläintarhaan. Johannesburg Zoo on valtava alue, joten kovin kuumalla kelillä kannattaa varautua ison vesipullon ja pikkusuolaisen kanssa ja jos kohdalle osuu, kulkea jokin etappi alueella risteilevien safariautojen kyydissä pientä maksua vastaan. Eläintarhassa on paljon pieniä kioskeja, jotka myyvät pientä purtavaa ja juotavaa, mutta vaihtorahaa niistä ei löydy eli kolikoita ja pieniä seteleitä kannattaa ottaa aina mukaan.

Eläintarhan harvinaisuuksia, kuten mustia sarvikuonoja, tiikereitä ja savannikoiria (African wild dog) voi myös ”adoptoida”, jolloin osa rahoista menee eläinten ylläpidon lisäksi myös harvinaisten eläinten suojeluun. Kiersin eläintarhassa kiireettä. Näin päiväunillaan lekotelleita tiikereitä, pitkästyneitä elefantteja, afrikkalaisia antilooppeja ja valtavan määrän erilaisia apinoita eri mantereilta. Eläintarha mainostaa, että siellä asuu 365 eri eläinlajia ja että siellä voi nähdä big fiven, viisi safareilla bongattavaa suurpetoa, Afrikan norsun, leopardin, leijonan, sarvikuonon ja kafferipuhvelin. Itselleni mieleenpainuva eläin oli myös Afrikassa asuva isokorvainen kettulaji (fennec fox).

Uutisotsikoiden mukaan eläintarhassa oli lintuflunssaa, mutta en nähnyt tarhan alueella mitään mainintaa siitä saati kieltotauluja. Korkeasaaressa jos vastaavaa olisi ollut, asia tuskin olisi jäänyt kävijälle epäselväksi ja olisikohan koko saari mahtanut olla karanteenissa. Johannesburgista järjestetään lyhyitä ja pitkiä safareja Krugerin luonnonpuistoon ja lähempänä sijaitsevaan Pilansbergiin. Olen ollut kahden viikon safari- ja luontoreissulla Namibiassa, joten keskittyä nyt Johannesburgin lähistön kohteisiin.

Leijonapuistossa kiireettä

Kolmantena päivänä ostin matkan Lion Parkiin, joka on yksityinen villieläinpuisto kaupungin pohjoisosassa, reilun tunnin ajomatkan päässä. Siellä tehdään pieniä alle tunnin safariajeluja, joiden aikana nähdään noin kymmenesosa puiston leijonista eli kolmisen perhekuntaa. Puistossa suojellaan harvinaisia valkoisia leijonia sekä savannikoiria. Siellä asuu myös hyeenoja, apinoita sekä monia antilooppilajeja. Parisen vuotta sitten puisto sai käyttöönsä entistä suuremman alueen ja siirtyi pohjoisemmaksi suurisuuntaisten asuntoprojektien alta.

Erittäin hyvin ylläpidetyltä vaikuttava alue teki vaikutuksen kiireettömyydellään, huipputaitavilla oppaillaan ja tyylikkäillä palveluillaan. Oppaani poimi minut kyytiin hotellilta ja ajoimme kaupungin toiselle laidalle poimimaan kyytiin urugualalaisen pariskunnan. Kuvasin safariauton takapenkillä eläimiä ja eläinten nimiä pyysi tavaamaan itselleen pakistanilaiselta vaikuttanut mies, joka välillä kuvasi suurin piirtein kiinni ihollani. Puolivälissä ajelua nenäni ruston sisällä raksahti ja samassa molemmista sieraimista alkoi pulputa verta. Onneksi käsilaukussani oli muutama pieni nenäliinapakkaus. Koska olin takapenkillä, tapahtuma ei häirinnyt muita. Pakistanilaisen näköinen kaveri huomasi tilanteen ja alkoi emota minua ojennellen nenäliinoja. Lopulta vuoto tyrehtyi, kun pääsin ajelun päätteeksi istumaan paikallani liki puoli tuntia päärakennuksen terassilla.

Lion Park on tunnettu siitä, että siellä pääsee silittämään eläinten pentuja. Sillä kertaa omissa aitauksissaan oli leopardin ja leijonien pentuja. Urugualalaispariskunta oli tosi otettu kokemuksesta ja suositteli sitä minullekin. Henkilökunta komppasi, että menet vain, jos kolmiviikkoiset leijonanpennut raatelevat sinua, niin otamme kuvia ja sitä tulee nettimeemi. Söpöjähän puunrungoilla ja kivillä kiipeilevät leijonan pennut olivat, yksi niistä oli vitivalkoinenkin. Pentujen erillään pitäminen emoista selitettiin sillä, että osa emoista ei halua äidin roolia, vaan on pistänyt poskeensa pentujaan, jolloin loput on pelastettu hoitajien suojiin. Puistossa on kaksi monipuolista kauppaa, joista toisessa on enemmän tavallisen kansan kukkaron ulottuvilla olevia matkamuistoja ja toisessa voi ihastella erilaisia luksustuotteita.

Neljäntenä päivänä minulla oli aamupäivä vapaana, joten kävin tutustumassa ennakkoon Wits-yliopiston kampukseen. Museo sijaitsee pääsisäänkäynnin vieressä ja tarjoaa melkoisen matkan ihmiskunnan esihistoriaan san-kansan vaiheiden ja kalliomaalausten kautta. Witsin tutkijoiden mukaan san-kansan kalliomaalaukset ovat maailman vanhimmat. Yliopistolla on meneillään kaupungin pohjoisosassa laajat arkeologiset kaivaukset, joissa tehdään koko ajan uusia löytöjä. San-kansaa nimitettiin aiemmin bushmanneiksi ja naapurikansaa khoisan-kansaa hottentoteiksi, mikä nimi on tuttu Peppi Pitkätossu –kirjojen lukijoille. Myös tässä museossa sijaitsee monipuolinen myymälä, jossa on tieteellistä kirjallisuutta, musiikkia, paikallisia koruja, batiikkikankaita ja grafiikkaa.

Vältä ”hotellikuolema”

Olin varannut konferenssin suosittelemista hotelleista Protea Hotel Parktonian, joka sijaitsee lähellä Constitution Hillin aluetta ja Witsin yliopistoa Braamfonteinin kaupunginosassa. Hotelli on punertava tornimainen rakennus, jonka katolta löytyy kattamaton uima-allas, näköalatasanne baareineen ja auringonottotuoleja. Ylätasanne antaa väljyyttä hotellissa oleskeluun, vaikka huoneissa on myös omat parvekkeet.

Huoneet ovat apartment-tyyppisiä kokonaisuuksia, joissa on makuuhuone sekä tilava oleskelutila keittiönurkkauksineen. Hotellissa voisi periaatteessa viettää pidemmänkin ajan työskennellen tai lomaillen.

Hotellissa on tarjolla erittäin monipuolinen aamupala. Kokki paistaa munakkaita toiveiden mukaan, on useampia tuoremehuja, jugurtteja, leikkeleitä ja hedelmiä. Termoskannuista saa rooibus-teetä ja pöytiin tarjoillaan kahvia. Hotellissa on myös monipuolinen buffet-lounas. Päivällistä voi syödä joko buffet-pöydästä tai tilata ruokalistalta. Nälissään tässä hotellissa ei tarvitse olla.

Makuuhuoneesta löytyi turvalokero. Yleensä en niitä käytä reissuilla, mutta nyt olin päättänyt hyödyntää sitä tehokkaasti. Lokero meni parikin kertaa jumiin ja jouduin kutsumaan hotellin huoltomiehen buuttaamaan järjestelmän. Toisella kerralla huoltomies oli jo varautunut ilmastointiteipillä ja sanoi, että nyt se matto teipataan paikoilleen. Lokerikon pohjalla oli ohut huopapalanen, joka liikkui ja saattoi siksi saada lukitusjärjestelmän jumiutumaan.

Pidempään viipyvällä hotellivieraalla voivat samat seinät tulla vähän liiankin tutuiksi etenkin, jos hotellivieras ei innostu viettämään aikaa kattoterassilla. Itselleni terassi oli lisäbonus. Vietin siellä aikaa kirjoittaen, lukien, ottaen aurinkoa ja useampana päivänä myös pulahdin lämmittämättömään uima-altaaseen. Marraskuun puoliväli on sikäläistä alkukesää, joten aurinko paistoi suomalaisen mittapuun mukaan riittävän lämpimästi ja virkeästä tuulesta huolimatta kannatti lotrata kunnolla aurinkosuojaa ihoon.

Marraskuussa Joburgissa voi ukkostaa. Ja näin todellakin on. Parina iltapäivänä oli melkoinen sadekuuro, jytinää ja salamointia. Sitten heräsin yhtenä yönä elämäni hurjimpaan ukkosenilmaan. Maailma valaistui muutaman sekunnin välein, kun salamat räiskähtelivät tauotta valtavan kuminan säestämänä. En pelkää ukkosta, mutta nyt jäi menemättä parvekkeelle kuvaamaan tuota menoa.

Yhtenä yönä hotellissa oli palohälytys. Hälytysääni oli läpitunkeva, eikä sen viestistä voinut erehtyä. Kävin kurkistamassa käytävässä, mitään paniikkia ei ollut missään, mutta unisia afrikkalaiskollegoja kyseli oven raosta, että mitä tehdään. Päätin, että koska en haista savua mistään, menen Koneen hissillä alas katsomaan tilannetta, mikä on tietysti kaikkea ohjeistusta vastaan. Aulassa länsimaalaisia oli enemmänkin ja jokainen oli rynninyt sinne noin 20 kerrosta hotellin keskellä sijaitsevia kapeita kierreportaita pitkin. Väärä hälytyshän se oli, vaikka osa vieraita poltti päreensä, kun paikalle ei kutsuttu palokuntaa varmistamaan asiaa.

Aulaan oli ilmaantunut myös amerikkalainen sotaveteraani, joka on viime vuosina viettänyt samassa hotellissa useampana vuonna pidempiä aikoja kuunnellen hotellin henkilökunnan juttuja. He kuulemma nimittivät häntä joulupukiksi. Hän jakoi avokätisesti juomarahoja etenkin niille, jotka avautuivat oman elämänsä kurjuudesta. Palohälytyksen aikana hän istui närkästyneenä katsomassa, miten länsimaalaiset tivasivat henkilökunnalta lisätietoja. Seuraavana päivänä hän vielä muistutti, että aulaan päätyneethän olisivat joka tapauksessa pelastaneet oman nahkansa, joten heillä ei olisi ollut mitään syytä kovistella henkilökunnalta lisätietoja.

Neljällä kumipyörällä

Hotellissa voisi helposti viettää pidemmänkin ajan työskennellen, mutta sitten tullaan Johannesburgissa matkailun erityispiirteeseen eli uskoin hotellin henkilökunnan vakuutteluja, enkä liikkunut lyhyitäkään matkoja kävellen, vaan hotellin kuljetusyhtiön kuljettajien kyydissä. Kaupungissa toimii uber-takseja, mutta kätevin vaihtoehto oli käyttää hotellin yhteydessä toimivaa kuljetusyhtiötä, joka ajoi valkoisilla minibusseilla paikasta toiseen. Yksi konferenssivieraista oli unohtanut kännykkänsä uber-taksiin, eikä pystynyt sen jälkeen enää sitä paikallistamaan. Toiselta lähti lompakko oman hotellinsa edustalla toljaillessa.  Liikenteessä näkee välillä pitkiä letkoja valkoisia minibusseja, joissa ei ole taksitunnuksia saati logoja. Minibussin voi soittaa paikalle myös noutokeikoille. Kerran jo minibussin tilattuani ja kyydissä istuessani sain hotellin vastaanotosta hätääntyneen oloisen vahvistussoiton, että auto on tulossa. Kun kerroin jo istuvani kyydissä, minua pyydettiin varmistamaan, että auto on varmasti juuri heidän alihankkijayrityksensä auto.

Johannesburg on ollut vuosikymmeniä erittäin levottoman kaupungin maineessa, vaikka paikalliset vakuuttivatkin, että pyssyillä uhkaamisesta huolimatta viimeisten yhdeksän vuoden aikana murhien määrä olisi ollut laskussa. Paikalliset muistuttavat, että vain hölmö avaa auton ikkunan liikennevaloissa, jos joku uhkaa aseella. Fiksu kuulemma katsoo, että liikennevaloissa jää eteen ja sivuille tilaa niin, että tarvittaessa pystyy kaartamaan karkuun. Varsinaiset autojen kidnappaukset liikennevaloissa kuulemma tapahtuvat ajankohtina, kun liikenteessä ei ole muita ihmisiä.

Yksi kuljettajistani kertoi, että hänet on ryöstetty monta kertaa liikennevaloissa ja kerran kaupungin itäosassa yöllä häntä oli seurannut ilman valoja ajanut bemari, joka oli lopulta koukannut sivukadulta hänen eteensä ja neljä asein varustettua miestä oli pakottanut hänet oman autonsa takakonttiin makuulle. Ajettuaan tunnin verran kaupungin pohjoisosaan maaseudulle, hänet kaivettiin pystyyn ja käskettiin juosta karkuun aseella uhaten. Keskustaan oli pitkä matka kävellä. Hän yritti pysäyttää ihmisiä ja pyytää bussirahaa kävellessään, mutta kesti kauan ennen kuin bussirahat olivat koossa. Hän teki ilmoituksen poliisille ja tekijät saatiin kiinni. Hänen neuvonsa oli, että ryöstötilanteissa ei saa vastustella, vaan pikemminkin kannattaa yrittää herättää sääliä. Hän myös varoitti, että nuoret miehet ovat armottomampia kuin mahdollisesti jo perheelliset iäkkäämmät. Moni matkailee kauniissa maassa vuokra-autolla ja kokemusten perusteella maaseudulla ei ongelmia yleensä olekaan.

Johannesburg on ehdottomasti reissun väärti. Matkaan kannattaa lähteä omalla pikkuporukalla, ehkä vuokrata oma auto ja valita väljähkö matkasuunnitelma, jota ei yksi ukkoskuuro sotke. Yksi konferenssissa tapaamistani kollegoista oli varannut itselleen vaellusretken läheisille vuorille ja yöpymiset aiottiin hoitaa luolissa. Moni varaa itselleen muutaman päivän safarireissun matkan oheen. Tarjontaa riittää, joten se kannattaa hyödyntää tilaisuuden tullen ja nauttia myös ympäröivästä maaseudusta.

Joburgissa kävi Päivi

#Johannesburg #ApartheidMuseum #Soweto #LionPark #JohannesburgZoo

Linkkejä:

Constitution Hill: https://www.constitutionhill.org.za/

Apartheid Museum: https://www.apartheidmuseum.org/

Gold Reef City: http://www.sahistory.org.za/places/gold-reef-city

Zoo: http://www.jhbzoo.org.za/

Lion Park: https://en.wikipedia.org/wiki/Lion_Park

Origins Center: https://www.wits.ac.za/origins/

Afganistanin upea luonto koukuttaa

Kävin huhtikuussa 2017 kymmenen päivän reissulla Afganistanissa. Paluumatkalla Kabulista Istanbuliin vieressäni istuu Saksassa lääkärinä työuransa tehnyt afgaaniherrasmies, joka muistutti kotimaansa olleen länsimaisten luontomatkailijoiden suosikkikohde aina 1970-luvun alkupuolelle asti.  Viime vuosina maa turvallisuustilanne on muuttunut entistä huonommaksi, mikä on karkottanut matkailijat liki kokonaan.

Aikanaan vuoristoinen ja metsäinen maa olikin eläinten paratiisi. Tiedetään, että maan pohjoisosassa vaelsi siperiantiikereitä ja aavikoilla laidunsi antilooppeja ja gaselleja. Erilaisia lintulajeja on tavattu noin 380. Vuonna 2009 suojeltiin lumileopardi. Nykyään maassa on yksi luonnonsuojelualue. Sotien jälkeen ei ole ollut saatavilla ajantasaista tietoa maan eläimistöstä.

Silkkitien varrella sijaitseva Afganistan on vuosisatojen varrella kiinnostanut erilaisia valloittajia. Afganistan oli alkujaan kuningaskunta, joka liitettiin 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua osaksi Persian valtakuntaa. Sen jälkeen sen kävi ottamassa nimiinsä Aleksanteri Suuri, jonka aikakautta seurasi jälleen kuningaskuntia. 100-luvulla oli buddhalaispaimentolaisten valtakunnan vuoro valloittaa maa. Heidän jälkeensä tulivat taas persialaiset. Islamin usko tuli alueelle heti 600-luvulla.

Afganistanin valloituksesta on kisattu kiivaasti 1800-luvulta alkaen. Iso-Britannia yritti silloin valloittaa maan estääkseen Venäjää saamasta sitä. Afganistan antoikin ulkopoliittisen määräysvallan Isolle-Britannialle, mutta säilytti itsenäisyytensä sisäisissä asioissaan. Britit tunnustivat maan itsenäiseksi vasta 1919.

Vuonna 1928 käytyä sisällissotaa seurasi useita rauhallisia vuosikymmeniä. Vuoden 1973 vallankaappaus aloitti epävakauden aika, joka on jatkunut näihin päiviin. Viisi vuotta myöhemmin marxilainen HDKA kaappasi vallan ja solmi Neuvostoliiton kanssa yhteistyö- ja avunantosopimuksen. Seuraavana vuonna Neuvostoliitto miehitti maan.

Miehitysvaltaa vastaan ryhtyivät taistelemaan mujahideen-sissit, joita tukivat Kiina, Pakistan, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat. Sissit valtasivat Kabulin huhtikuussa 1992 ja sisällissota jatkui. Taliban-liike voimistui vuodesta 1994 alkaen ja tuhosi unikkopeltoja. Vuonna 2001 Yhdysvallat ja Iso-Britannia hyökkäsivät maahan ja syöksivät Talibanin vallasta. Tälläkin hetkellä Taliban-sissit pitävät isoja osia maasta hallussaan. Myös Isis-järjestön ja Al-Qaidan kannattajia piileksii maassa. Talibanin valtakausi oli karua maan naisille ja tytöille, joilla ei ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin.

Lennolla tapaamani afgaanilääkäri kertoi, että hän on oman tuttavaverkostonsa rahoituksella rakennuttanut maahan 500 alakoulua lapsille. Afganistanissa lapset eivät käy koulua pahimpana pakkaskautena, sillä koulurakennuksia ei pystytä lämmittämään. Hänellä on tapana viettää maassa keväisin kuukausi ja katsoa, että verkoston pyörittämät koulut pääsevät aloittamaan lukukautensa ongelmitta maaliskuussa. Hän vakuutti uskovansa, että kotimaan ongelmat väistyvät, kun nuoret oppivat lukemaan ja muuttavat ajattelutapoja. Nykyään tyttöjen opiskelu päätetään perheen sisällä. Monilla alueilla levottomuudet estävät kuitenkin turvallisen koulunkäynnin.

Maa on nyt islamilainen tasavalta, jossa on sunnimuslimienemmistö. Valtaa pitää vaaleilla valittu presidentti. Lukutaidottomuus on yleistä ja köyhyys piinaa kansaa. Maa on kaunis edelleen, mutta sodat ja köyhyys ovat raunioittaneen sen rakenteita dramaattisesti, eikä vakautta ole näköpiirissä. Maan sisäinen pakolaisuus on yksi suurista ongelmista, kun maaseudun köyhät hakeutuvat kaupunkien lähistölle keikkatöiden toivossa.

Vahva maatalousmaa vei aikanaan tuotteitaan maailmalle, mutta on nyt eletään tuonnin varassa. Vierustoverini listasi, mitä kaikkea hänen kotimaansa aikanaan vei maailmalle ja harmitteli, että nyt ollaan käytännössä täysin tuonnin varassa. Kun vielä tärkein kauppakumppani ja naapurimaa Pakistan sulkee halutessaan rajansa tuotteiltaan, se nostaa ruoan hintaa ja eniten kärsii tavallinen kansa.

Maan laajoja mineraalivaroja ovat GTK:nkin malminetsijät kartoittaneet. Afganistanin litium-varoja pidetään niin merkittävinä, että Yhdysvaltojen puolustusministeriö on luonnehtinut maata litiumin Saudi-Arabiaksi. Yksin litium riittää tekemään maasta ja sen luonnonvaroista kiinnostavan eri suurvaltojen näkökulmasta. Maan onkin sanottu olevan ns. resurssikirouksen uhri, josta eri ryhmittymät taistelevat hyötyäkseen taloudellisesti. Samalla jatkuva sotilaallinen uhka romuttaa tavallisten ihmisten mahdollisuudet elää turvallista arkea. Matkatoverini kertoi, että esimerkiksi Isis-järjestö on hakeutunut kahteen maakuntaan rikkaiden jalokivivarantojen perässä, ja myy kivia pilkkahintaan laittomasti Pakistaniin rahoittaakseen toimintaansa.

Ennätysmäiset ennakkovalmistelut

Lähdin huhtikuun puolivälissä 2017 reissuun. Me suomalaiset olemme turvallisuushakuista kansaa, ja Afganistanin-matkailuun liittyy väkisinkin melkoinen määrä varotoimia ja ennakointia. Jäykkäkouristusrokotuksen pitää olla kunnossa. Maan vesijohtovedellä ei kannata pestä edes hampaita. Vatsavaivoihin kannattaa varautua syömällä jo ennakkoon maitohappobakteereja. Otin myös Precosania sillä seurauksella, että vatsani oli – siitä tai jostain muusta syystä –  iloisesti sekaisin jo Helsingissä.

Olin käynyt myös Heat-koulutuksen eli saanut käytännön neuvoja siihen, miten vihamielisessä ympäristössä voi pienin keinoin yrittää parantaa omaa turvallisuuttaan eli matkalaukussa oli varapuhelin, taskulamppu, pieniä ledilamppuja ja keveitä hälyttimiä, joita voi asentaa oviin ja ikkunoihin. Oli myös kevyt reppu, johon voisi pakata pariksi päiväksi välttämättömimmät tarvikkeet ja pitää reppua aina ulottuvilla.

Turkish Airlines sallii 30 kiloa matkatavaroita yhdelle matkustajalle, mutta punnitsee siihen mukaan käsitavarat. Lento Kabuliin vaatii vaihdon Istanbulissa. Matkalla Turkkiin tarjottiin lämmin ateria ja vapaasti juomaa. Kentällä oli muutama tunti vapaata aikaa, joten otin selkähieronnan.

Lento lähti yöllä terminaalin alakerrasta. Viereisellä portilla tekivät lähtöä Mekkaan päästä varpaisiin mustiin hunnutetut naiset, joista näkyivät vain silmät. Siinä vaiheessa aloin jotenkin vaistomaisesti nykiä omaakin huiviani ja miettiä, että onkohan sitä peittävää vaatetusta tarpeeksi mukana. Nyrkkisääntönä naisten pukeutumisessa Afganistanissa on, että ranteet, nilkat ja niska ovat peitossa ja helma ulottuu puoliväliin reittä. Käytännössä nuoret afgaaninaiset pukeutuvat hyvin muodikkaasti ja sirosti. Lyhyitä nahkatakkeja ja korkokenkiä näkee paljon. Monet naiset myös kokoavat hiuksensa ”räystääksi” ja tekevät niin komeita huivimuodostelmia.

Kabulin-lennolla oli sama kattaus eli lämmintä ruokaa ja vapaasti juomia. Jaossa oli myös vihreitä pussukoita, joista löytyi sukat, korvatulpat ja silmäsuojat. Tilaa oli reilusti ja osa ihmisistä hyödynsi reilun viiden tunnin yölennon nukkumalla vaaka-asennossa. Kabulin kenttä on maailman vilkkaimpia yhden kiitotien lentokenttiä. Sen ympärillä on paljon sotilastukikohtia ja sotilasliikennettä.

Kentällä meitä oli vastassa suurlähetystön edustaja, joka pääsi diplomaattistatuksellaan sisälle terminaalirakennukseen saakka. Kabulin kentällä pitäisi saapuvien matkustajien täyttää paperinen henkilötietolomake ja sitä varten pitäisi olla mukana valmiiksi kaksi passikuvaa. Lomakkeet olivat kuitenkin päässeet loppumaan, eikä lähtiessäkään kukaan kysellyt asiakirjan perään.

Ensivaikutelma piti hyvin kutinsa eli maa on hampaisiin saakka aseistettu. Eivätkä tuliaseet ole mitään käsiaseita, vaan raskaita konetuliaseita. Kahta päivää aiemmin Yhdysvallat oli pudottanut kaikkien pommien äitinä pidetyn pommin maan pohjoisosaan yrittäen hävittää Isis-järjestön käyttämiä luolastoja. Uutiset kertoivat, että 36 extrimistiä olisi saanut surmansa ja paikalliset olisi evakuoitu kotoaan aiemmin. Yksi kuljettajistamme kertoi, että hänen sukuaan asuu lähistöllä, eikä hän saanut heistä mitään tietoja koko matkamme aikana, mikä huolestutti häntä kovasti. Matkani aikana elettiin jaksoa, jonka aikana tiedettiin pelätä vastakostoiskuja.

Kabulin keskustassa sijaitseva hotellimme oli saanut edustalleen laajan turvalisärakennuksen. Pienen kadun varrella sijaitsevan hotellin ovelle tultaessa piti ensin ohittaa kaksi tiesulkua portteineen ja vartijoineen. Hotellin sisäänkäynti oli hyvin suojattu, joten autosta ulos astuessa ei tarvinnut ottaa kuin muutama askel kadulla.

Hotellin aulaan mennään useiden metalliovien kautta ja jokaisella on raskaasti aseistautunut vartija. Ensimmäisen metallioven avannut vartija osoittaai naiset verholla eristettyyn koppiin, jossa naisvartija käy läpi tavarat ja tekee ruumiintarkastuksen. Jos hän ei ollut työvuorossa, metallinpaljastinportti ja miespuoliset vartijat hoitivat samat rutiinit. Käytännössä turvatoimet toistuivat joka kerta hotelliin tultaessa.

Huone oli siisti ja valoisa. Ohjeistukseen kuului, että verhot piti pitää koko ajan edessä. Hotellin sisäpihalla voi oleskella, mutta sielläkin piti katsoa, ettei läheisestä korkeasta toimistorakennuksesta ollut suoraa sihtiä siihen, missä istui. Turvallisuussyistä meidät oli ohjeistettu valitsemaan nelikerroksisesta hotellista toinen tai kolmas kerros. Hotellin ylimmässä kerroksessa oli vartiokoppi aseistautuneine vartijoineen.

Hotellin buffet-aamiainen tarjoiltiin samassa tilassa sekä miehille että naisille. Ensimmäisenä aamuna aamiaisella olleet paikalliset naiset varoittelivat, että kaupungissa on äskettäin kidnapattu saksalainen nainen, joten olkaa varovaisia, älkääkä luottako edes kuljettajiin. Oma mieli oli kuitenkin levollinen, vaikka faktat ja ihmiset ympärillä todistelivat muuta. Kaduille ei luonnollisesti ollut mitään asiaa toikkaroimaan jalan. Kaikki siirtymät tehtiin kahdella autolla lähetystön autonkuljettajien seurassa.

Sähkökatkoksia ja pätkiviä nettiyhteyksiä

Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Bamyania jo ennen kuutta hotellista. Sähkökatkokset ovat hyvin yleisiä ja pieni sähkökatkos tuli juuri ennen kuin olin lähdössä huoneesta eli onneksi pieniä ledlamppuja roikkui selkärepussa. Sähkökatkosten takia kannattaa myös miettiä hissien käyttöä. Keväinen Kabul oli aamulla rauhallinen. Kesemmällä lentokentälle vievän bulevardin keskellä kukkivat ruusupensaat.

Kentälle tultaessa on syytä varautua lukuisiin ruumiintarkastuksiin ja matkatavaroiden läpivalaisuihin. Käytännössä meiltä kului tunti ja 20 minuuttia erilaisissa tarkastuspisteissä jo ennen kuin pääsimme sisälle terminaalirakennukseen. Siellä odotti sitten lopullinen ja perusteellisin turvatarkastus eli kengät pois jalasta, juomat roskiin, nesteitä sisältävät pussukat esille samoin kuin läppärit ja kamerat. Kabulin kotimaan terminaalin odotustilassa on pieni kioski, joka avautui vasta koneen tehdessä jo lähtöä, eikä sieltäkään löytynyt kahvia kahviaddikteille.

Kabulista noin 240 kilometrin päässä sijaitsevaan Bamyaniin ei ole länsimaalaisten turvallista mennä maanteitse, vaan on parasta turvautua lentoihin. Bamyaniin kuljetti pieni Kar Airin 11-rivinen kone, jossa toisella puolen käytävää oli kaksi istuinta ja toisella puolen yksi. Kaikki naiset oli sopivasti buukattu ikkunapaikoille. 35 minuuttia kestäneen lennon aikana näkyivät hienot lumiset vuorenhuiput ja laaksoihin istutetut puurivit ja pienet, vihertävät peltotilkut. Lennolla istui arvioideni mukaan lähinnä eri hankkeiden ja kansalaisjärjestöjen väkeä.

Perillä matkalaukut tuotiin koneesta suoraan terminaalirakennuksen ulkopuolella odotteleville matkustajille. Ukrainalainen avustustehtävissä ollut mies hämmästeli suureen ääneen, että koneen stuertti oli hänen kotikylästään Ukrainasta eli lentoyhtiö oli ilmeisesti liisannut koneet ulkomailta ja käytti vuokratyövoimaa muun muassa Ukrainasta.

Bamyanissa majoituimme pieneen kodikkaaseen hotelliin, jonka ikkunoista näkyi kaupunki ja yksi talebanien tuhoamista buddhapatsaista sekä maatiloja. Suomalainen DNA:n puhelinyhteys ei näyttänyt palkin palkkia. Myöhemmin tilanne korjaantui, kun kävimme paikallisella radioasemalla eli löytyi uusi operaattoriyhteys, jonka varassa kuuluvuus oli maksimissaan koko loppumatkan. Tekstareiden lähettäminen oli yhtä sutjakkaa kuin kotimaassa, soittamista en edes kokeillut. Käytössäni oli myös toinen puhelin, jossa oli paikallinen liittymä puhtaasti maan sisäiseen käyttöön. Siinä kun Kabulissa kävivät meikäläiset pistorasiat, Bamyanissa tarvittiin adaptereita, mutta hotellista niitä onneksi löytyi.

Perillä huomasin, että kaikista ennätysmäisistä varotoimista huolimatta olin unohtanut tulostaa itselleni paperiversion paluulipusta Suomeen. Tai ainakin olin jättänyt printin kotiin. Eli kun huolehtii uusista asioista, jokin vanha rutiini jää huomiotta. Nykyaikana tuokaan hätä ei ole enää iso, kun hotellissa toimi kuitenkin osan aikaa nettiyhteys ja kotimaan päästä onnistui lipun lähetys.

Paikan päällä koulutimme muutaman päivän yhteistyössä paikallisen kansalaisjärjestön kanssa.  Oman lisämausteensa käytännön kuvioihin toi, että olin tehnyt materiaaleja nettiin ja jouduin käymään niitä läpi pääosin ilman nettiyhteyttä. Onneksi mukana oli tuhti nippu monisteita.

Pääsin käymään paikallisella radioasemalla, joka työllisti useita naisia joko hankkeiden kautta tai vapaaehtoistyössä. Tapasin myös pyöräileviä nuoria naisia, jotka ovat muutaman vuoden ajan harjoitelleet pyöräilyä kunnianhimoisesti ja saaneet tukijoikseen perheidensä lisäksi myös helsinkiläisen pyöräilykerhon.

Bamyanin luonto hurmaa

Kaupunki tunnetaan muinaisten hindu-buddhalaisten luostarista. Kaupungin nimi Bamyan, Bamiyan ja Bamian tulee sanskriitista ja tarkoittaa loistavan valon paikkaa. Ja kaupunki tosiaan onkin. Kun iltapäivällä aurinko laskee, se valaisee lumihuippuiset vuoret, osan vuoreen kaiverretuista 800 luolan suuaukosta ja hedelmällisen laakson.

Laakson arkeologisissa aarteissa on kreikkalaisia, turkkilaisia, persialaisia, kiinalaisia ja intialaisia vaikutteita. Bamyanin buddhat ovat asia, josta monet suomalaisetkin ovat kuulleet. Kaupungin lähistöllä vuorilla luolissa asuneet buddhalaismunkit tekivät 500-luvulla kaksi valtavaa buddhapatsasta, joista suurimpi oli 53-metrinen ja pienempi 37-metrinen. Taliban tuhosi ne osana omaa valtakamppailuaan vuonna 2001 väittäen niiden olevan islamin vastaisia, vaikka patsaat olivat saaneet olla rauhassa muslimivallan aikana 1200 vuotta.

Luoliin kiipeillään vuoren sisälle louhittuja portaikoita pitkin. Askelmien välit ovat puolisen metriäkin, joten ylöspäin kapuaminen vaatii varsin kevyttä varustusta ja hyviä kenkiä. Itselläni kävi välillä mielessä, että tämäntyyppinen luolasto voisi olla myös muinaisten lintuflunssavirusten hautomo, sillä linnut olivat ottaneet vuosisatojen aikana ilon irti harvinaisista pesäpaikoista.

Paikallinen opas kiipeilytti meitä pienen buddhan ympärillä olevissa luolissa ja näytti, että täydelliseltä tuholta oli osin säilynyt muutaman luolan kattoon maalattuja öljyvärimaalauksia, joita pidetään maailman vanhimpina öljymaalauksina. Luoliin paenneet paikalliset löysivät Taliban-kaudella myös yli 10 000 muinaisten buddhalaisten käsikirjoitusten osaa luoliin jätetyistä ruukuista. Näitä säilytetään nyt osana Schøyen-kokoelmaa, maailman suurinta yksityistä käsikirjoitusten kokoelmaa Oslossa ja Lontoossa. Uusimpia löytöjä on suuren buddhan vierestä löytynyt muinainen lähde, elämän lähde, jonka vierelle oli aikoinaan unohtunut jopa juomakuppi.

Unescolla on suunnitelmia entisöidä yksi buddhista, mahdollisesti suurin. Räjäytyksissä säästyneitä kivenlohkareita on varastoitu sateelta suojaan odottamaan entisöintiä, ja se kattaa arviolta kolmasosan alkuperäisestä patsaan materiaalista. Tosin maallikkokin älyää, ettei kyse ole mistään pienestä entisöintiurakasta. Useat valtiot ovat valmiita rahoittamaan jälleenrakennusta.

Bamyanin buddhat ja luolastot ovat niin vetovoimainen kohde, että niissä on käynyt koko ajan asianharrastajia ja matkailijoita. Palveluita luolien lähellä oli yksi naisten tekemiä käsitöitä myynyt kioski. Paikallinen opas oli erinomainen kertoja, joka nautti työstään vielä seitsemän vuoden jälkeenkin. Hänen harrastuksiinsa kuuluu lasketella paikallisessa hiihtokeskuksessa. Kuntoilusta se käykin, sillä keskuksessa ei ole hissiä ja vuoren päälle kapuamiseen menee 3-4 tuntia kerrallaan. Ja kuulemma koko perhe nauttii yhteisestä harrastuksesta.

Nykyään Bamyan on hazaroiden kulttuurinen keskus. Heidän osuutensa koko väestöstä on noin viidesosa ja he ovat yleensä shiiamuslimeja. Afganistanin historian eri vaiheissa hazarat ovat joutuneet jopa joukkomurhien kohteeksi. Nykyään Bamyanin aluetta pidetään yhtenä maan turvallisimmista. Käytännössä itse kaupungin liikekeskusta on varsin pieni. Leimallista sille on vilkas basaarialue, jolta löytyy paljon paikallisia käsitöitä ns. naisten torilta erittäin edullisesti. Tuliaisina lähti mukaan erilaisia huiveja, perinneasuja ja laukkuja. Kaupungissa on myös saksalaisten rahoittama naisten kahvila, jota paikalliset naiset pyörittävät ja jossa esimerkiksi opiskelijatytöt voivat viettää hyppytuntejaan rauhassa.

Kävimme myös kahtena iltana syömässä kuljettajamme mukana. Ravintolat sijaitsivat pääkadun varrella toisessa kerroksessa, minne mentiin jyrkkiä portaita pitkin. Naisille oli oma loosinsa, karu betoniseinäinen tila, jossa istuttiin ohuilla patjoilla. Kattauksena lattialle laitettiin kernipöytäliina ja siihen tulivat ruoat. Paikalliset isot leivät huiskaistiin kaiken keskelle. Lihavartaat valmistettiin kadulla hiiligrillillä, mikä teki niistä erinomaista. Peruskattaukseen kuului myös riisiä, erilaisia kastikkeita ja tuoresalaattia.

Ilmasto-oloiltaan kaupunki vastaa Suomea eli talvet ovat lumiset ja kylmä talvi kestää puolisen vuotta. Vuoristoiset maisemat ja käsittämättömän upea valo tuovat mieleen lähinnä Sveitsin Alpit ja Norjan vuoret kauniilla säällä.

Kuuden järven luonnonpuistossa polkuveneilemässä

Band-e Amirin luonnonpuisto on maan ensimmäinen. Se tunnetaan kuudesta syvästä vuoristojärvestään noin 3000 metrin korkeudessa, ja niitä erottavat travertiiniesiintymien muodostamat luonnolliset padot.

Alueelle ajaa noin parisen tuntia kaupungista. Länsimaalaisille ei suositella alueelle menoa ilman poliisivartiota. Maastossa on edelleen polkujen ulkopuolella räjähteitä ja sieppaukset lienevät edelleen varteenotettava uhka.

Meitä oli kaksi autoa sekä maakunnan poliisipäällikön jeeppi täynnä aseistettuja vartijoita. Autoja on aina oltava kaksi, jos toinen joutuu vaikeuksiin tai vaikka juuttuu mutavelliin, toisella voi hakea apua. Olin paikallisten ihmisten kanssa samassa autossa ja vaikka oli kuuma päivä, kuljettaja veti kaikki ikkunat kiinni tiettyjen tien varteen ulottuvien kukkuloiden kohdalla eli ilmeisesti niistä kohdista oli jotain muistitietoa olemassa. Auton takaovet pidettiin myös koko ajan takalukossa, mikä oli muutenkin käytäntönä, jos kyydissä istui länsimaisia naisia.

Tie perille oli paikoitellen lumien sulamisen takia vielä vellimäinen ja paikka paikoin lunta oli vielä teiden varsilla jäljellä. Talvisin lämpötila laskee alueella pariinkymmeneen asteeseen.

Kesäsesonkina paikan päällä käy tuhansia paikallisia lomailemassa. Suurimman järven rannalta voi vuokrata polkuveneitä, joilla voi huristella pitkin järveä hengästyttävän kauniissa maisemassa. Sinne sitten lähtivät polkuveneilemään myös mukanamme olleet poliisit tuliaseineen

Rannalla on myös pieni temppeli, jota kunnostettiin parhaillaan. Lähistöllä asuu ympärivuotisesti pieni yhdyskunta, jolla on kauppa ja sesongin ajaksi avataan basaari. Täälläkin näki saman ilmiön eli burkha päällä kulkevat maalaisnaiset piiloutuivat maisemaan, kun huomasivat länsimaalaisia kulkijoita. Nyrkkisääntönä pidetään, että naisia ei saisi kuvata tunnistettavasti, mutta varsinkin burkhiin verhotut naiset, joista ei näy edes silmiä, tekevät itse katoamistempun matkailijoita ja kameroita nähdessään.

Ainakin sesonkikauden ulkopuolella alueelle kannattaa ottaa eväitä ja varmistaa, että nenässä on aurinkorasvaa ja yllä riittävän keveät kuteet. Paikalliset nuoret miehet hyppivät kalliolta innoissaan jääkylmään veteen, mutta viileiden vesien naisille se ei tässä maassa olisi ollut mahdollista edes kokouimapuku päällä.

Kabulin naisten puistossa piknikillä

Kabulissa liikkuminen oli tosiaankin rajoitettua. Kävimme pari kertaa tutussa mattokaupassa ostoksilla. Minun ei tietenkään pitänyt ostaa mitään mattoja, mutta lopulta ostin kolme pientä pätkää ja yhden ison perinteisen punaisen elefantinjalka-kuvioiden maton. Samaisesta kaupasta löytyi myös huiveja, kynttilänjalkoja, laukkuja ja koruja. Kun kauppaa alettiin hieroa tosissaan, kauppias keitti teetä ja esitteli kiireettömästi monta pinoa mattoja.

Perjantainen kohokohta kaupungin naisilla on naisten puiston avautuminen. Sinne on pääsylippu, ja portilla tarkistetaan laukut. Paikalliset naiset varoittivat tällä kertaa useaan kertaan, että täällä on taskuvarkaista, katsokaa tarkkaan laukkujenne perään. Taskuvarkaat eivät meihin iskeneet, mutta yksi isoäiti kahden lapsenlapsensa kanssa kyllä selvästi kyttäsi aidan takaa reppuani, joka oli varsin lähellä aitaa, kun minulle tehtiin hennatatuointia. Kun toinen lapsenlapsista, tyttö, oli sitten siirtynyt jo ruohikon puolelle ja mummo mutisi hänelle ohjeitaan eikä ottanut katsekontaktia minuun, tajusin, että minun reppunihan se tässä kiinnostaa ja kun nostin sen toiselle puolelleni, joukko hävisi saman tien.

Tunnelma oli aika hilpeä. Naiset olivat lapsineen ja ystävineen piknikillä nurmikoilla, huivit oli heitetty pois, burkhista puhumattakaan. Oman ruohokaistan löydettyämme saimme naapurista seuraksi piknikille joukon paikallisia naisia lapsineen. Heiltä löytyi teetä ja ruokia meillekin. Yksi meidän seurueemme naisista kipaisi hakemaan koko joukolle grilliruokaa ja nuori tyttö pelmahti siihen tekemään hennatatuointeja. Paljoa siinä ei yhteistä kieltä löytynyt, mutta kuvia otettiin ja naureskeltiin. Naisten puistosta näitä kännykkäkuvaajia löytyikin sitten aika paljon. Ideana oli, että paikallisia ja meikäläisiä kuvaan ja paikalliset ottamaan kännykkäkuvia. Kuvioon ei kuitenkaan sopinut, että tilanteesta olisivat meikäläiset ottaneet kuvia. Ymmärrän kyllä, että afgaaninaiset eivät halua kuviensa leviävän esimerkiksi Facebookissa, sillä siitä voi koitua heille harmia.

Naisten puistossa on myös melko laaja basaarialue täynnä pieniä kauppoja ja niissä yrittäjänaiset tekevät kauppaa tosissaan. Meille lähti mukaan melkoinen määrä perinnevaatteita, jälleen kerran huiveja ja muuta pientä kivaa. Muutaman kymmenen minuutin aikana myös yksi vaate korjattiin vastaamaan paremmin ostajan kokoa.

Naisten puisto on saanut kansainvälistä rahoitusta toimintaansa ja siellä näkyi tienviittoja autokouluun ja tietokonekoulutukseen eli tarjolla on muutakin kuin leppoisaa ajanvietettä.

Mitä jäi mieleen?

Ei Afganistan mikään kepeä lomakohde ole. Turvallisuushakuisen matkailijan kannattaa tehdä ennakkovalmisteluja eri tilanteiden varalta. Facebookissa on ryhmiä, joissa ihmiset raportoivat Kabulin turvallisuustilanteesta eli tulituksista, räjäytyksistä, ruuhkista, katujen sulkemisista ja maanjäristyksistä. Turvallisuusriskit ovat isoja, vaikkakin yksittäiset iskut ovat tällä hetkellä varsin paikallisia ja kohdistuvat ilmeisesti etupäässä sotilaisiin, poliisiin ja maan hallintoon. Sieppausuhkat ovat todellisia, sillä länsimaisen ihmisen lunnaina paikallinen voi kuvitella voivansa pyytää useita satoja tuhansia dollareita. Sieppaajat eivät välttämättä ole aina ääriliikkeiden jäseniä, vaan he voivat olla ihan tavallisia köyhiä ihmisiä, jotka arvelevat kaikkien länsimaisten ihmisten olevan lähtökohtaisesti upporikkaita.

Itse en reilun viikon aikana nähnyt yhtään hälytysajoneuvoa edes Kabulissa. Jossain New Yorkissa niiden hälytysäänet olisivat olleet jatkuva osa äänimaisemaa.

Voin vain ajatella, että satuin tavanomaista rauhallisempaa rakoseen. Edellisellä viikolla tosiaankin USA oli pudottanut ns. superpommin Isis-järjestön luolastoon ja matkaviikollammekin käytiin tulitaisteluja vaikkei Kabulissa. Levottomuudet ovat jatkuneet matkan jälkeen tasaisena virtana. Vaaratilanteiden sanotaan olevan paikallisia ja ajoittaisia, joten ennakoida ongelmia ei voi. Kabulissa myös liikennevirta on ajoittain tukossa, mikä tuo lisäriskejä.

Oleellisinta on olla käyttäytymättä paikallisia pukeutumissääntöjä vastaan, olla kailottamatta vierasta kieltä kamera kaulalla ja levittelemättä rahojaan, pysyä pimeällä pois kaduilta ja käyttää tervettä maalaisjärkeään. Samoilla perusohjeilla pärjää varsin pitkälle monissa muissakin maissa.

Toisaalta ihmiset elävät omaa tavallista arkeaan ja yrittävät selviytyä niissä reunaehdoissa, mitkä kulloinkin ovat tarjolla.

Sitten on myös näitä matkailijoita, jotka tiedostavat riskit ja silti uskaltautuvat jopa majoittumaan coachsurfing-malliin Afganistanissa eli sohvasurffailua maassa on harjoitettu jo kuutisen vuotta.

https://www.lostwithpurpose.com/afghanistan-travel-guide/

Kirjoitti Päivi

#afganistan #kabul #bamiyan #buddhapatsas #BandeAmir #afgaani #naistoimittaja #hazara