Moskova reunion

Marraskuisen tiistai-illan hämärissä seisoin vähän jännittyneenä Helsingin rautatieasemalla ja odotin pääsyä Tolstoi-junaan päämääränä Moskova.
Edellisen kerran olin vieraillut Moskovassa yli 30 vuotta sitten, silloin tapaamassa kaupungissa opiskelijavaihdossa ollutta ystävätärtä. Oman repun lisäksi matkassa oli mukana ystävättären vanhemmilta saatu iso ruokakassi. Silloisessa Moskovassa kun saattoi ruoan hankintaankin kulua aikaa ja rahaa. Elettiinhän vielä neuvostoaikaa.
Se matka oli elämys. Asuin Hotelli Intouristissa, jossa myös ystävättäreni yöpyi vierailuni ajan. Ymmärrettävistä syistä. Pääsin kurkistamaan silloiseen opiskelija-asuntolaan, joka oli lievästi ilmaistuna karu.
Siltä reissulta jäivät eniten mieleen yökerhot ja pari armenialaista tyyppiä, jotka liimautuivat seuraamme ja kuljettivat meitä muutaman päivän Ladallaan pitkin kaupunkia. Viatonta meininkiä, vaikka näin jälkikäteen ajatellen oltiin kyllä jokseenkin sinisilmäisiä. Tosin syy meidän hyysäämiseen selvisi lähtöpäivänä. Toinen armenialaisveijari kosi minua rautatieasemalla. Hän halusi päästä pois rautaesiripun takaa ja naimiskauppa olisi ollut – hänen kannaltaan – mainio ratkaisu. Jouduin antamaan hänelle pakit, ’tunteiden palo’ ei ollut molemminpuolista ja sitä paitsi olin jo valmiiksi kihloissa.
Ja kerrottakoon vielä, ettei ystävättärestäkään tullut armenialaisen vaimoa.
Nyt, 33 vuotta myöhemmin ja tanakasti keski-ikäisenä en uskonut enää saavani kutsua armenialaispoikien ladoihin, mutta muuten kyllä odotukset olivat korkealla.
Tämän kertaisen matkan järjestelyistä oli vastannut matkakumppanini, venäjänkielentaitoinen ystävättäreni, joten minun tehtäväksi oli jäänyt vain viisumin hankinta.

Hyppäsin siis junaan alkuillasta ja kotiuduin ykkösluokan hyttiin, jonka pöydällä odotti vesi- ja mehupulloja ja picnic-paketti. Illallinen tarjoiltiin Kouvolan jälkeen. Hytti oli pieni mutta toimiva ja vaunun toisessa päässä oli kaksi vessaa, joista toisessa oli myös suihku.
Ystävätär tuli junaan Kouvolasta ja yhteisen matkan kunniaksi nautimme illallisen kanssa mukaan tuomani pienen kuohuviinipullon. Passintarkastus sujui nopeasti molemmin puolin rajaa. Huonounisena olin etukäteen vähän jännittänyt nukkumista, mutta yllättävän hyvin junainen tasainen meno toi unen.
Aamulla meille tarjoiltiin aamukahvi/tee (hinta 100 ruplaa= noin 0,7 euroa) ja yhdeksän aikoihin saavuimme Moskovaan.

Meidän ei tarvinnut säätää taksien kanssa, sillä ystävättären entinen työkaveri Jevgeni oli meitä asemalla vastassa ja hänen kyydissään pyyhälsimme hotelli Nationaliin ja check inin jälkeen samalla kyydillä kahvila One Teaspooniin (www.instagram.com/oneteaspoontea/) aamiaiselle. Jos minulla sitä ennen olisikin ollut jotakin ennakkoluuloja venäläistä kahvila- ja ravintolatarjontaa kohtaan niin ne katosivat saman tien.
Suloinen kodikas kahvila olisi voinut yhtä hyvin sijaita New Yorkin trendikkäässä East Villagessa ja nautimme maistuvan aamiaisen täydellisen americanon kera.
Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli Tretjakovin galleria (www.tretyakovgallery.ru/en/), jonne matkustimme metrolla. Metrossa kulkeminen vaatii valppautta varsinkin risteysasemilla, vaikka asemien nimet ovatkin myös latinalaisin kirjaimin. Meidän menemistä helpotti ystävättären kielitaito, mutta kyllä tavan turistikin Moskovan metrossa pärjäisi.

Tretjakovin pääsymaksu oli 500 ruplaa ja me keskityimme 1900-luvun alun taiteeseen. Paljon muutakin näkemistä galleriassa toki riittää, mutta noin kahden tunnin kierros oli ainakin meille ihan riittävä. Parhaiten mieleen jäi Ivan Pokhitonovin miniatyyritaiteen näyttely, joka sattumoisin oli juuri avautunut.
Ensimmäisen matkapäivän pölyt saivat illalla kyytiä hotellimme spa-osastolla. Ystävätär lähti tapaamaan moskovalaisia ystäviään, minä jäin hemmottelemaan itseäni. Uima-allas oli riittävän iso ja lämmitetty ja porealtaaseenkin olisi voinut pulahtaa. Sauna sen sijaan oli pieni pettymys. Spa-osastolla oli vain yksi pieni sauna ja sekin oli lämmitetty yli 100-asteiseksi. Käperryin alalauteille ja seurasin kiinnostuneena, kun sisään astui rehvakkaasti amerikkalainen(?) herrasmies, joka kiipesi ylälauteella ja alkoi heittää löylyä. Poistuminen puolen minuutin jälkeen tapahtui melko vilkkaasti.

Iltapalan nautin hotellin loungebaarissa. Caesar-salaatti ja kaksi lasia kuohuviiniä maksoivat kohtuulliset 45 euroa ja gluteenittomuuteni osattiin ottaa hyvin huomioon.

Torstaiaamumme käynnistyi samppanja-aamiaisella hotellin toisen kerroksen ravintolassa. Ylellisyyden täydensivät lämpimät gluteenittomat sämpylät, jotka pyynnöstä tuotiin pöytään. Onnistuimme saamaan ikkunapöydän, josta oli näköala Kremliin. Mahtava aloitus päivälle.
Lähdimme kävellen kohti Maxim Gorkin kotimuseota ja ohitimme matkalla viehättäviä pieniä kauppoja ja kahviloita. Mikään ei muistuttanut neukkuajasta.
Gorkin kotimuseo (www.moscovery.com/maxim-gorky-apartment-museum/) on varsinkin moskovalaisen museomittapuun mukaan pieni. Ulkoa rakennus kiinnittää huomion Art Nouveau -tyylillään, sisätilat sen sijaan henkivät mennyttä maailmaa. Olimme ensimmäiset asiakkaat ja meidät ympäröi kolme mummoa (myöhemmin heitä ilmaantui lisää), jotka huolehtivat takkimme narikkaan ja ohjastivat huoneisiin. Puhetta ja selostusta riitti!

Talon ensimmäinen kerros oli Gorkin asuinkerros, ylimmissä kerroksissa asuivat lapset perheineen sekä talossa asuneet vieraat. Museo on käymisen arvoinen, varsinkin jos on perehtynyt Gorkin tuotantoon. Kiinnostava persoona, josta museoon säilötyistä dokumenteista löytyi uusiakin piirteitä. Ainakin minulle.

Lounaan nautimme GUM-tavaratalon perinteisessä ja jo neuvostoaikaan hyvin suositussa Stolovaya 57- ravintolassa (https://gumrussia.com/cafe/stolovaya-57)/. Luku viittaa ravintoloiden lukumäärään. Jonotimme kiltisti pitkässä mutta hyvin etenevässä jonossa ja valitsimme vitriinistä haluamamme annokset. Viini tilattiin erikseen baarista. Tehokasta, pelkistettyä ja edullista, mutta maistuvaa. Ruoalle tuli hintaa noin viisi euroa.
Paluumatkalla pääsimme katsomaan Punaisella Torilla järjestettyä Moscow Paradea. 78 vuotta sitten puna-armeija esti saksalaisten pääsyn Moskovaan ja sen kunniaksi järjestetään vuosittain näyttävä tapahtuma. Kansaa oli pilvin pimein ja kaiken sorttiset tankit kiinnostivat väkeä. Muutamat innostuivat jopa laulamaan tankkien vieressä.

Toisenlaisiin tunnelmiin päästiin illalla, kun tälläydyimme mekkoihin ja menimme Bolsoi-teatteriin nauttimaan La Traviata-oopperasta. Teatteri on uusittu jokunen vuosi sitten ja on loistelias, tosin ensikertalaisen silmiin vähän sokkeloinen. Noin 100 euroa maksaneilla lipuilla pääsimme permannolle ja huh, miten upeaa. Nautimme kaikilla aisteilla!
Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että yksi miessolisteista muistutti huomattavasti tuttua suomalaiskiekkoilija Mörkö-Anttilaa. Tämän myönsi todeksi myös jääkiekkoa aktiivisesti seuraava ystävätär.

Perjantaiaamun nautimme jo tuttuun tapaan samppanja-aamiaisen ja sen vahvistamana lähdimme kolmen tunnin Kreml-kierrokselle. Oppaanamme oli Sasha, historianopettaja ja Kremlin tuntija. Kuulimme sujuvalla englannilla kerrottuja kiehtovia tarinoita tsaareista ja muista Kremlin historiaan liittyvistä hahmoista sekä kiinnostavia yksityiskohtia museoon kerätyistä esineistä.

Yhteensä maksoimme Kremlin kierroksesta (sisäänpääsy+ opas) noin 70 euroa/hlö, josta oppaan osuus on noin puolet. Mutta ehdottomasti sen väärtti, sillä ilman opasta kierros olisi jäänyt jokseenkin torsoksi.

Myöhäisen lounaan söimme Mari Vanna – ravintolassa (www.inyourpocket.com/moscow/mari-vanna_59999v,) joka löytyi TripAdvisorin suosituksen perusteella. Ruoka oli perinteistä venäläistä, ja miljöö oli sokkeloinen ja täynnä kaikenlaista vanhaa tavaraa. Olimme iloisia löydettyämme ’aidon’ paikan, jossa saattoi vielä aistia menneen maailman tunnelmaa.
Olimme maksaneet hieman extraa siitä, että saimme pitää hotellihuoneen klo 19:ään asti illalla. Junamme lähti vasta klo 23.15, joten odotusaikaa jäi silti. Käytimme sen hotellin loungessa hengailuun ja kirjojen lukuun, siihen kun ei aikaisemmin ollut ollut aikaa.
Yöjuna vei meidät turvallisesti takaisin kotiin ja Helsingissä olin noin 12:lta seuraavana päivänä.

Päällimmäisenä tästä reissusta jäi mieleen Moskovan kauneus, valtavan leveät kadut ja koristeelliset rakennukset. Englannillakin olisi pärjännyt, mutta tällä kertaa sitä ei monta kertaa tarvinnut testata. Ravintoloiden ja museoiden vessat olivat siistejä eikä kaduilla näkynyt juopuneita. Ruoka oli hyvää eikä gluteenittomuus tuottanut hankaluutta.
Shoppailua kaipaaville Venäjä on tällä hetkellä edullinen, minä tyydyin tällä kertaa pariin käsivoiteeseen ja sukkahousuihin.
Menen mieluusti uudestaankin, ehkä kuitenkin seuraavan kerran kesällä.
Ai niin, naimatarjousta ei tosiaan tällä kertaa tullut!

Moskovan ihmeitä kävi ihmettelemässä

Tiina

Piipahdus Portugalin keväässä

Toukokuinen Portugali osoittautui täydelliseksi matkakohteeksi työntäyteisen talven jälkeen. Viikon pituisella matkalla ehti nähdä paljon ja todeta että tänne pitää päästä uudestaan.

Oma matkani alkoi perjantain varhaislennolla Lissaboniin. Kiiruhdin kentälle aamuviideksi huomatakseni että koneen ilmoitettu lähtöaika oli siirtynyt tunnilla eteenpäin. Onneksi vain sen verran.
Perillä Lissabonissa olin ennen puoltapäivää ja kun matkustin käsimatkatavaroilla, seisoin taksijonossa jo puoli tuntia laskeutumisen jälkeen. Taksi vei minut Campo Grandelle, linja-autoasemalle, jossa ystävällinen taksikuski etsi minulle Ericeiraan menevän bussin ja katsoi vielä perään että kävelin oikealle pysäkille.
Bussimatka Lissabonista Ericeiraan maksoi 6,50 e ja kesti reilun tunnin. Kiersimme kaikki mahdolliset pikkukylät matkan varrella ja kyytiin nousi ja poistui koululaisia ja paikallisia mummoja ja pappoja.

Ericeirassa minua oli vastassa Ville, joka oli surffannut kylässä jo viikon verran. Säät olivat olleet vaihtelevat, mutta olivat juuri muuttumassa lämpimän kesäiseksi. Otimme haltuun airbnb-asuntomme, joka osoittautui mainioksi valinnaksi. Tilaa oli kahdessa kerroksessa ja terassilta avautui näkymä merelle. (www.airbnb.fi/rooms/18147677?guests=1&adults=1&sl_alternate_dates_exclusion=true&source_impression_id=p3_1557554582_SqVug09o%2BpTwq6VM).
Lounaan nautimme Sunset Bambuu Bar -kahvilassa, joka on kuuluisa voileivistään. Minulle maistui salaatti kahvilan pienellä terassilla.

Iltapäivällä käveltiin ja minä tutustuin surffarien suosimaan pieneen ja todella kauniiseen Ericieran kylään. Elämä keskittyy kauniin keskusaukion ympärille, ja rantaa hallitsevat jyrkät kalliot.
Ensimmäisen illan maukas illallinen syötiin italialaisessa Pedra Dura -ravintolassa (https://sites.google.com/view/pedradurarestaurante), jossa minä söin scampi-curryn, Ville vegelasagnen. Molemmat hyviä, samoin viini – ja laskun loppusumma 40 euroa.

Lauantaina Villen surffaillessa tein pitkän kävelyn rantaa pitkin. Ericeiran rannat sopivat mainiosti kävelyyn ja pyöräilyyn, ja fillarivuokraamoja näyttikin olevan useita. Maisemat ovat huikeita eikä rantateillä ollut liian kuuma kävellä, kun leuto merituuli puhalteli sopivasti.
Ericeira on ensisijaisesti surffauspaikka, mutta parin päivän vierailuun se sopii rauhaa, patikointia ja kauniita maisemia etsiville. Myös hyviä ruokapaikkoja löytyy useita.
Edellämainittujen lisäksi me ehdimme tutustua The Mill Ericeira -kahvilaan (https://themill.pt/en/), jonka aamiaistarjotin näytti olevan suosituin annos. Lauantai-illan ruokapaikaksi valikoitui Tik tapas – ravintolaan, jonka tapakset maistuivat kyllä. (www.facebook.com/tapas.tik/).

Sunnuntaina päätimme bussin sijaan matkata Lissaboniin uberilla. Matka maksoi 40 euroa ja pääsimme vaivatta ovelta ovelle. Lissabonissa meitä odottivat Maija ja Aarni, jotka olivat jo ehtineet ottaa airbnb-asunnon haltuun. (www.airbnb.fi/rooms/27823487?guests=1&adults=1&sl_alternate_dates_exclusion=true&source_impression_id=p3_1559048504_TAL268dvi3%2FB7Vih).

Tämäkin airbnb oli hyvä valinta, kolme makuuhuonetta, kolme vessaa, olohuone, hyvin varusteltu keittiö ja iso terassi. Vieressä oli hyvätasoinen Continente-ruokakauppa, josta löytyi tuoreiden leipien ja vihannesten lisäksi muun muassa erittäin laaja viinivalikoima ja runsaasti gluteenittomia tuotteita.
Sunnuntailounaan söimme ranskalaisessa Chipie la Calette -kahvilassa (www.facebook.com/chipielagalettelisboa), jonka galetit (ohuet pitsimäiset letut) olivat iloiseksi yllätyksekseni gluteenittomia. Vuohenjuusto-hunaja-pähkinä -galette vei kielen mennessään.
Matkan ainoa draama koettiin iltapäivällä, kun Villen matkalaukun lukko oli jumiutunut ja laukun väkivaltaiseen avaamiseen tarvittiin meidät kaikki neljä. Asunnosta kun ei yllättävää kyllä, löytynyt sahaa, jolla lukko olisi voitu tiirikoida.
Edessä oli uuden laukun etsintä ja sellainen löytyi El Corte Ingles -tavaratalon laukkuosastolta. Valituksi tuli tällä kertaa vetoketjullinen versio.

Sunnuntain illallinen oli matkan ainoa ei niin hyvä -ruokakokemus. Menimme turistien suosimalle ravintolakadulle ja söimme ylihinnoitellun ja melko mauttoman illallisen. Mutta ilta oli ihanan leppeä ja oli kiva istua ulkona ja katsella ohikulkevia ihmisiä. Ja viini oli sielläkin hyvää.

Viisi päivää Lissabonissa kuluivat nopeasti. Sää suosi meitä, lämpötila oli päivisin noin + 30 ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.
Kävelimme paljon ylös alas Lissabonin katuja ja nautimme vilkkaasta katuelämästä. Kävellen kaupungin saakin parhaiten haltuun, tosin jyrkkien katujen ylös-alas -kävely edellyttää myös kohtalaista kuntoa ja hyviä kenkiä.
Ravintolavalinnat olivat kasvispainotteisia emmekä joutuneet pettymään missään. Joissain paikoissa asiakaspalvelu oli lievästi välinpitämätöntä, mutta todella huonoa se ei ollut missään.

Erityisesti mieleen jäi AO26 -ravintola (m.facebook.com/ao26veganfoodproject), ja Dear Breakfast (dearbreakfast.com), joka nimensä mukaisesti erikoistunut aamiaisiin mutta jonka listalta löytyi myös mainioita lounasruokia. Nämä ravintolat sijaitsivat Portugalin vanhassa keskustassa, jonka kapeat kadut kiemurtelevat ylös ja alas kukkuloita.
Ihania aamiais/lounaspaikkoja olivat myös Zenith( http://www.zenithcaffe.pt) ja Fauna & Flora (www.instagram.com/faunafloralisboa/).

Lähellä meidän airbnb-asuntoamme löysimme vegaanisen PSI-ravintolan (www.restaurante-psi.com/), jonka tunnelmallisessa paviljongissa illastimme tiistaina. Pieni miinus tuli siitä, ettei ravintolassa myydä alkoholia. Hyvä ruoka korvasi sen puutteen.
Iltapaikoista mieleen jäivät nepalilainen ravintola Casa Nepalesa (www.casanepalesa), joka sijaitsi
keskustan ulkopuolella Avenida Elias Garcialla. Paikka oli tosi suosittu ja pöytävaraus ehdoton. Nepalilaista ruokaa on tullut ennenkin nautittua eri puolilla maailmaa, mutta tämä jäi kyllä mieleen yhtenä parhaimmista. Myös viimeisen illan italialainen ravintola Al Garage (http://algarage.pt)/oli iloinen yllätys. Gluteeniton aglio y olio -pasta oli hieno makuelämys eikä peruspastakaan hullumpaa kuulemma ollut.
Puolivahingossa löytyi myös tiibetiläinen vegeravintola Los Tibetanos (www.tibetanos.com), joka oli lounasaikaan tupaten täynnä. Saatiin kuitenkin pöytä ja herkulliset lounasannokset tulivat nopeasti. Viiniä kaadettiin ronskilla kädellä, lasillista pyytäessäni sain noin 20-25 cl.

Lissabonin nähtävyyksistä ehdimme katsastaa vanhan kaupungin lisäksi Hieronymoksen luostarin, joka on Unescon maailmanperintökohde. Matkasimme sinnekin uberilla ja luostari häikäisi kauneudellaan. Vaikka turisteja oli paljon, tunnelma luostarissa oli rauhallinen. Luostarin kirkosta löytyy myös Vasco da Caman hauta. Kannattaa kyllä olla tarkkana, mekin pällistelimme ensin ihan väärää hautaa, joka näytti ihan samanlaiselta kuin vastapäätä oleva oikea hauta. Takaisin tulimme paikallisella tuk tukilla, joka on yksi turistien suosimista kulkuvälineistä.
’Pakollisiin’ tekemisiin Lissabonissa kuuluu myös ratikalla ajelu. Valittavana on joko sight seeing- ratikka numero 28, joka kiertää pidemmän reitin tai lyhyempiä ylös alas yhtä katua kulkevia ratikoita.

Villen kanssa ehdimme käväistä myös Carcavelosin kylässä, joka on surffailu- ja rantapaikka noin 30 km päässä Lissabonista (lisbonlisboaportugal.com/lisbon-beaches/Praia-Carcavelos-beach-Lisbon.html).
Kylän elämä keskittyy rantaan. Surffi- ja perhelomailupaikaksi se soveltuu hyvin, muuten tekemistä näytti olevan rajallisesti. Junayhteys Lissabonista on näppärä ja edullinen.

Poikien reissu loppui päivää aikaisemmin ja Maijan kanssa vietimme perjantaina äiti-tytär-päivän. Lentomme lähti vasta 23.15 illalla, ja airbnb – asunto piti luovuttaa jo aamupäivällä, joten olin varannut meille ’päiväpaikan’ läheisestä Universo Romantico -guesthousesta. (http://universoromantico.com/). Jätimme laukut säilöön ja läksimme kävelemään kohti Castelo de Sao Jorgea, upeaa keskiaikaista linnaa lähes Lissabonin keskustassa (castelodesaojorge.pt/en/). Linnalle kävelee ylämäkeen puolisen tuntia- Pääsymaksu linnan alueelle on 10 euroa. Lippuja voi ostaa myös ennakkoon, jolloin välttyy jonoilta. Me tulimme paikalla 11 aikaan ja jonotimme alle 10 minuuttia.
Linna on peräisin 1100-luvulta ja sen historia liittyy kristittyjen ja muslimien taisteluun kaupungin herruudesta. Alueen kiertämiseen kannattaa varata aikaa parisen tuntia. Vanhan linnoituksen muureilta voi ihastella upeita näkymiä, ja pienessä museossa voi tutustua vanhoihin esineisiin.

Päivän päätteeksi asetuimme hetkeksi lepäämään guesthouseemme. Huone oli pieni ja pimeä, mutta siisti. Vessat ja suihkut olivat käytävällä. Ihanan airbnb -kokemuksemme jälkeen huone tuntui tunkkaiselta ja omiin mukavuuksiin tottuneena parinkin tunnin oleskelu huoneessa, jonka seinän takaa kuului selvästi yhteisen vessan kaikki äänet, alkoi ahdistaa. Minun vaatimuksesta oleskelu Universo Romanticossa jäi huomattavasti suunniteltua lyhyemmäksi, ja läksimme odottelemaan paluulentoa kentälle.
Vajaan viiden tunnin paluulento saapui Helsinki-Vantaalle vähän ennen kuutta aamulla. Olo oli llevästi ryytynyt, mutta ihanasta matkasta onnellinen.

Portugalin keväässä Maijan, Aarnin ja Villen kanssa matkasi Tiina