Matkat Saksassa koronavuonna 2020

Hautajaisreissulla me kävimme vuoden 2020 tammikuussa, kun Hunsrückissä Steffenshofissa olevan Pension Pies -majatalon pitäjä kuoli juuri täytettyään 80 vuotta. Me olemme käyneet tuossa todella vaatimattomassa majapaikassa aina pääsiäisenä ja helluntaina, kun siellä on ollut laulavien Bündische Jugend -kaverusten treffit. Hautajaisissa olikin väkeä ainakin parisataa henkilöä, kahvia ja voileipiä meni kilotolkulla ja laulu raikasi myöhään yöhön.

Heti perään ennen tammikuun loppua me kävimme ihan toisella suunnalla, eli lähellä Tanskan rajaa olevalla Syltin saarella. Sehän on minulle muistojen paikka, sillä siellä olin ensimmäistä kertaa Saksassa kesätöissä vuonna 1979. Syltille pääsee autolla erikoisella tavalla, joka on turisteille jännä kokemus. Saarelle johtaa matalaan merenpohjaan marskimaalle tehty ratapenkere, jonka nimi on Hindenburgdamm. Ajoneuvot matkustajineen ajetaan junan avovaunuihin, joilla sitten ”seilataan” meren halki saarelle. Jos on nousuvesi, vesi yltää lähes junaraiteille saakka. Nyt me kävimme Syltillä Jürgenin entisen kollegan eläkkeelle läksiäisissä ja lisäksi vielä yllättäen tapaamassa Jürgenin serkkua, jota Jürgen ei ollut tavannut vuoden 1966 jälkeen kertaakaan! Serkku otti ykskaks yhteyttä ja sovittiin tapaaminen. Siinä sitä riittikin muistelua ja vanhojen valokuvien tutkailua.

Syltin saarta pidetään Saksan Cote d’Azurina, rikkaiden ja kuuluisien kultahammasrannikkona. Saarella käy vuosittain lähes miljoona matkailijaa, lähes kaikki saksalaisia. Syltillä on noin 40 kilometriä hienoa hiekkarantaa ja Pohjanmeri houkuttelee sekä surffaajia sekä purjehtijoita.

Toukokuun loppupuolella me teimme matkailuautolla retken Bad Bramstedtiin, jossa Jürgenin tytär asuu nykyään. Koronapandemian ensimmäinen lockdown oli juuri saatu jotakuinkin päätökseen, eli 18.5.2020 jälkeen sai taas matkustaa Schleswig-Holsteinin osavaltioon ja meidänkin osavaltiossa Alasaksissa sai avata hotellit ja retkeilymajat sekä leirintäalueet 25.5. jälkeen. Me vietimme yön Kellinghusenin matkaparkissa ja olimme ainoat yöpyjät, mikä olisi harvinaista Saksassa normaalioloissa. Lähistöllä sijaitsee Hohenlockstedt, jossa on suomalaisten jääkärien museo. Kävin siellä ensimmäistä kertaa, kuuluhan tämäkin Suomen historiaan.

Helluntaina me pistäydyimme ensin Friesoythessa Jürgenin veljen vaimon 79-vuotissynttäreillä. Meidän osavaltiossa on ollut näihin päiviin asti voimassa kontaktikielto, jonka perusteella enintään 10 henkilöä on saanut olla koolla yhdessä esimerkiksi perhejuhlissa. Juotiin rahkapiirakkakahvit ja sitten jatkettiin matkailuautollamme matkaa kohti Osnabrückiä. En ollut käynyt siellä vielä koskaan, joten oli jännä katsella uusia maisemia. Kaupungin vanhassa raatihuoneessa allekirjoitettiin 30-vuotisen sodan (jossa Ruotsi-Suomi kalisteli sapeleita Saksassa) päätteeksi Westfalenin rauha vuonna 1648.

Osnabrückin Nettebad-kylpylä oli koronan vuoksi edelleen suljettuna, mutta kylpylän matkaparkki oli auki, tosin ilman mitään palveluja. Siksi 15 euron yöpymismaksu oli mielestämme melko kallis, eihän sillä saanut mitään vastiketta. Matkaparkista on noin 4 km keskustaan.

Seutu on miellyttävää, eli loivasti kumpuilevaa mutta ei vuoristoista. Teutoburgin metsä alkaa Osnabrückin eteläpuolelta. Meidän matkailuautossa rikkoutui 100.000 ajokilometrin raja, eli noin 10.000 kilometriä me ollaan huruuteltu joka vuosi. Minusta karavaanailu on edelleen kaikkein kivoin matkailumuoto ja sopii meille tosi hyvin.

Koska suunnittelemamme Romanian (ja Itävallan/Unkarin) moottoripyörä- ja autojunamatkamme peruuntui, niin me päätimme tehdä pienen moottoripyörämatkan Saksassa. Olimme viikolla 25 ja siis juhannuksena Thüringer Waldissa, tarkemmin sanoen Zella Mehliksessä. En ollut ennen matkaa moisesta kaupungista kuullutkaan, mutta se osoittaa vain, että vielä on Saksassakin paljon paikkoja, joissa ei ole tullut käytyä. Hotel Stadt Suhlissa kahden hengen huone aamiaisella maksoi 72,-/vrk. Asuimme hotellissa neljä vuorokautta, koska pidimme parempana pysyä yhdessä ja samassa hotellissa, kun ei voinut tietää, ovatko kaikki hotellit näin korona-aikana edes auki.

Thüringer Wald on kaunista seutua, on niin paljon kuusimetsiä ja mustikkaa, että tulee kieltämättä Suomi mieleen. Seutu on kyllä Suomea monin verroin vuoristoisempaa. Kävimme myös osavaltion pääkaupungissa Erfurtissa ja sen jykevässä tuomiokirkossa. Kovasti on kohennettu entisen Itä-Saksan kaupunkeja ja maanteitä. Minä kun olin opiskeluaikoinani Leipzigin yliopistossa vuonna 1982, olivat kaikki idän kaupungit ihan hiilestä mustia, talot ruskeiksi rapattuja ja tiet huonossa kunnossa. Ruskohiili haisi kaikkialla.

Meiningenin kaupunki oli valloittava. Hienoin pytinki on Elisabetin linna, Schloss Elisabethenburg, joka on edustaa barokkia ja on rakennettu 1682-92 herttuatar Elisabeth Eleonorelle. Linna on nykyään museona, jossa on näytillä yli 50 erilaista huonetta.

Meidän motukkareissu oli 90-prosenttisesti onnistunut. Sää oli kiva, ei liian kuuma ja kurveja oli riittävästi, mutta ei liikaa pelkkää serpentiiniä. Kerran vedimme lipat, mutta ihan seisaaltaan risteyksessä. Jürgenin vasen jalka osui asfalttikuoppaan eikä hän jaksanut pitää raskasta noin 280 kiloa painavaa matka-Bemaria pystyssä, vaan me keikahdimme sivusuunnassa kuin heiluri maahan. Motskarin sivulaukkuun tuli pari naarmua, minulle mahtava mustelma takalistoon ja Jürgenillä turposi pikkasen vasen kämmen. Kyllä me sen jälkeen puhuimme, että pitääkö sitä tällä iällä lopettaa moottoripyörällä ajo? Kilometrejä meille tuli tuosta 6 päivän retkestä yhteensä 1.176 km.

Heinäkuussa me teimme kaksi lyhyttä reissua matkailuautolla. Ensin Lüneburgin Heiden kautta Egestorfiin, jossa on mukava matkaparkki paljasjalkapatikkapolun ja maauimalan pysäköintialueella. Uimalaan oli hirmuiset jonot. Matkaparkissa kaikki matkailuautot ovat rivissä peräkkäin, joten jokaiselle jää kivasti omaa tilaa mm. leiripöydälle ja -tuoleille. Mekin istuimme ulkona automme vieressä, Jürgen lauloi ja soitti kitaraa.
Toisen reissun Lüneburgin Heiden suuntaan me teimme Schneverdingeniin, jossa matkaparkki on Quellenbad-uimalan pysäköintialueella. Kävin uimassa illemmalla, kun isoin osa pulikoista oli häipynyt. Hellettä oli noin 30 astetta.

Elokuun alussa tein sitten lentomatkan Suomeen. Olin vain Mäntyharjussa enkä juuri kertonut kenellekään tulostani, jotta saisin pidettyä koronaetäisyyttä. Hyvin toimikin, sillä tapasin vain veljeni ja äitini. Lentokentillä oli hiljaista ja koneessa piti olla koko ajan maski naamalla.

Matkailuautoreissut jatkuivat elokuun lopulla, sehän se oli vuoden 2020 trendikkäin matkailumuoto niin täällä kuin monessa muussakin maassa. Me kävimme elo-syyskuun vaihteessa Lüneburgin nummilla sekä Elbe-joen varren entisen Itä-Saksan kaupungeissa Dömitz, Wittenberg, Havelberg ja Tangermünde.

Havelbergissä on hulppean iso tuomiokirkko korkealla mäellä ja kirkon edessä seisoo Pietari Suuren patsas. Juu, ihan totta. Otatin oikein itsestäni valokuvan Pietarin vieressä. Pietari Suuri tapasi marraskuussa 1716 Havelbergissä Preussin kuninkaan Friedrich-Wilhelm I:n, joka antoi Katariinan palatsissa sittemmin olleen kuuluisan meripihkahuoneen lahjaksi Pietarille. Niin että tuli viime vuonna koronasta piittaamatta käytyä parissa kohteessa, jossa tuntuu historian havinaa.

Seutu on maastollisesti mukavaa, ei ihan tasamaastoa vaan on jopa mäkiä. Lisäksi metsiä. Noissa kaupungeissa huomaa, että entisen DDR:n elintaso ja palvelut eivät vieläkään ole samat kuin lännen puolella. Paljon on tyhjiä kauppoja eikä kahviloita tai ravintoloita ole juuri lainkaan. Totta kai koronallakin on vaikutusta. Jotkut ravintoloitsijat tai hotellit eivät ole avanneet lainkaan oviaan, kun on niin tiukat hygienia- ym. ehdot.

Syyskuun loppupuolella me käytiin Uslarissa, Weser-Berglandin alueella. Se on hienoa seutua, puolivuoristoa, eli on jopa muutamia serpentiiniteitä, mutta ei Alppien tasoisia kiemuroita. Maisemassa kiemurtelee Weser-joki, jota pitkin voi pyöräillä kymmeniä, jos ei satoja kilometrejä. Jokilaaksosta aukeaa avaria kumpuilevia peltomaisemia sekä metsiä, jotka vallankin syksyllä ruska-aikaan ovat kauniita väriloistossaan. Uslarissahan meillä on joka syksy laulavien ystävien tapaaminen, jossa yleensä on paikalla noin 30 – 50 henkilöä. Tällä kertaa oli vain 16, eli koronapelkoa on. Yhdessä laulaminen on muuten kielletty koko Saksassa, koska laulaessa lentää triljoonia aerosoleja. Kuorotkin saavat harjoitella vain ulkosalla tai katetuilla terasseilla ja välimatkaa toiseen laulajaan on oltava 2 metriä.

Lokakuun puolivälissä ei vielä ollut toinen koronasulku alkanut. Meidän karavaani suuntasi kulkunsa taas entisen Itä-Saksan puolelle, ensin Zarrentiniin, jossa on hieno järvi. Sieltä Mecklenburg-Vorpommernin pääkaupunkiin Schweriniin, jossa on hieno linna ja vielä hienompi järvi. Schwerinissä on hirmuisen kalliit matkaparkit! Rantapaikasta vaadittiin 40,-/ vrk. Me valitsimme Ziegelseen rannalla olevan matkaparkin, jossa yöpymishinta oli 18,-/vrk. Reissu jatkui Güstrowiin, josta suuntasimme ihmettelemään yli 1.000 vuotta vanhoja Ivenackin tammia (Ivenacker Eichen).

Neustrelitz on ehdottomasti näkemisen arvoinen kaupunki. Matkaparkki rannalla oli hyvä ja rantakadulla on monenlaista tarjontaa. Brandenburgissa on myös kiva matkaparkki ja viereemme osui meidän hallintopiirin, eli Staden, rekisterissä oleva matkailuauto. Turisimme ”naapureiden” kanssa ja ihmettelimme sitä, miten pieni Saksakin voi olla, kun heti reissulla näkee oman paikkakunnan ihmisiä.

Lutherin museossa Lutherhaus me kävimme tutustumassa protestanttisen uskonnon historiaan Wittenbergissä. Kirkon oveen naulatut teesit ovat siellä edelleenkin nähtävillä, mutta niin pienellä printillä, etten ainakaan minä nähnyt niitä lukea. Kun oltiin uskonnon kanssa vauhtiin päästy, niin seuraavaksi suuntasimme Eislebeniin Lutheriin kuolintaloon (Luther Sterbehaus). Tässä museossa oli esillä monenlaiset teemat kuolemaan liittyen.

Lokakuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna olimme Jürgenille historiallisessa kohteessa. Paikka on Hoher Meissner, Pohjois-Hessenin korkein vuori, noin 720 metriä. Täällä on perustettu laululiike Bündische Jugend yli 100 vuotta sitten. Silloin oli kokoonnuttu Meissner Haus -talon vieressä olevalle niitylle, jonne oli pystytetty telttoja ja leiritulia. Jürgen on käynyt Hohen Meissnerissa ensimmäisen kerran vuonna 1963.

Laulavien ystävien patikointikohteena on useimmiten Hansteinin linna, joka on näiden Bündische Jugend -liikkeeseen kuuluvien saksalaisten ”pyhiinvaelluskohteita”. Hanstein sijaitsee juuri ja juuri entisen DDR:n puolella, Thüringenissä. DDR:n aikana linnan tornissa kyttäsi rajavartiosto. Hansteinin linnan muurissa on kieltä näyttävä irvistyskuva (Neidkopf), joka katsoo suoraan Länsi-Saksan eli Hessenin osavaltion puolella sijaitsevaan Ludwigsteinin linnaan. Ludwigsteinissa on vastaava irvistyskuva, joka on suunnattu Hansteinin linnalle.
http://wiki-de.genealogy.net/Burg_Hanstein

Sitten 2.11.2020 alkoikin koronapandemian toinen sulkukausi ja matkailut päättyivät. Täällä on edelleen ankarat koronarajoitukset, eli ravintolat, kahvilat, hotellit, leirintäalueet kaikki kiinni, saavat myydä vain noutoruokaa tai kotiin toimituksia. Voimassa ainakin 7.3.2021 asti.

Google-karttojen yhteenveto vuodelta 2020 kertoo, että

  • olen käynyt 92 kaupungissa
  • autoilua oli 5.730 km
  • moottoripyöräilyä 1.037 km.

Nyt odotellaan, mitä vuonna 2021 tapahtuu. Jürgenillä on jo melkoinen matkakuume…

Koronavuoden kotimaan eli Saksan reissuilla retkeili Eila

Matkailuautolla Sleesiassa ja Tšekeissä

Pyörähdimme tässä ennen pääsiäistä matkailuautollamme Puolassa ja Tšekeissä.

Pienenä kuin huomaamatta esiin nousseena teemana reissulla olivat joet: lähdimme Elben rannoilta, sitten seurasivat Spree (Bautzen D) – Neisse (Görlitz D) – Oder (Wroclaw PL) – Elbe (!) (Pardubice CZ) – Vltava eli Moldau (Ceske Budejovice ja Cesky Krumlov CZ) – Tonava (Deggendorf D) – Altmühl (Riedenburg D) – Rein (Speyer D) – Kocher (Schwäbisch Hall D) – Weser (Minden ja Verden D). Moselin lähellä Hunsrückissä oltiin pääsiäisenä.
Keskityn tässä katselmuksessa vain kokemuksiimme Puolassa ja Tšekeissä.

GÖRLITZ

Ajoimme ensin Saksassa Görlitziin, joka oli kylmän sodan aikana jaettu kaupunki. Neissejoki erotti Görtlitzin ja Puolan Zgorzelecin vuodesta 1950 vuoteen 1989, jolloin Saksat yhdistyivät. Görlitz on niin Saksan laidalla, että jää varmaan monelta käymättä. Vaikka kannattaisi, sillä Görlitz säästyi toisen maailmansodan hävitykseltä lähes vahingoittumattomana ja vanhakaupunki on yksi Euroopan parhaiten säilyneitä. Vanhakaupunki sekä Nikolaivorstadt edustavat tyylisuunnaltaan myöhäisgotiikkaa, renessanssia ja barokkia.

Minä oli etukäteen lukenut Görlitzin Jugend-tyyliä edustavasta valtavan tyylikkäästä vuonna 1913 avatusta tavaratalosta (Görlitzer Warenhaus). DDR:n loppuajan ja Saksojen yhdistymisestä aiheutuneen myllerryksen vuoksi tavaratalo on ollut suljettuna vuodesta 2005 lähtien. Nyt näytti siltä, että remontti on saanut vauhtia ja toivoa sopii, että talo saadaan alkuperäiseen loistoonsa. Ikkunoissa on kuvia vanhoilta ajoilta ja kuvissa voi ihailla kauniita portaikkoja, joissa on käsin jalopuista veistetyt ja kaiverretut kaiteet. Tavaratalon atriumin lasikatto on myös koristeellinen taideteos ja valaisee upeasti koko sisätilan. Kantavissa rakenteissa on jugendtyylisiä kaiverruksia. Katosta roikkuvat kattokruunut ovat yhtä hienoja ja isoja kuin monissa kirkoissa.

Historiallisesti koskemattoman vanhankaupungin sekä arkkitehtuurin vuoksi Görlitz on saanut olla useiden elokuvien näyttämönä. 1800-luvun Pariisia Görlitz esitti mm. vuonna 2002 valmistuneessa elokuvassa ”80 päivässä maailman ympäri”. Kate Winsletin tähdittämän elokuvan tapahtumapaikkana elokuvassa Lukija (The Reader) oli myös Görlitz. Kaupungin tavaratalo pääsi myös kuviin leffassa Grand Budapest Hotel (2012-13). Unohtamatta lukuisia saksalaisia elokuvia, joiden kulissina Görlitz on saanut olla.

PUOLA – A4tie – WROCLAW

Me olemme käyneet Görlitzissä jo aiemminkin, joten tällä kertaa tehtiin vain iltapäivän mittainen pyrähdys ennen kuin jatkoimme Puolan puolelle Sleesiaan. Hurautimme kansallistietä (droga krajowa) A4 pitkin noin 170 kilometriä Wroclawiin, josta saksalaiset edelleen puhuvat Breslauna. A4-tiellä oli vilskettä kuin Vilkkilässä, lähinnä rekkoja junamaisina letkoina, jopa enemmän kuin Saksassa. Lisäksi tie on aika huono ja kapeahko. Ehkä se oli siksi vielä ilmainen moottoritie tältä osuudelta, tie jatkuu Wroclawin jälkeen osin maksullisena etelä-Puolan halki kohti Ukrainaa.

Yritimme päästä Wroclawin olympiastadionin leirintäalueelle (camping no 117), mutta kun emme olleet tarkastaneet aukioloaikoja etukäteen, niin portilla huitoi tomera naisihminen, joka sanoi, että leirintäalue avataan vasta toukokuussa! Kello oli 19.00, joten emme etsineet enää sinä iltana muita leirintäalueita vaan jäimme yöksi Morskie-järven urheilualueen pysäköintipaikalle Frederyka Chopina -kadun varrelle. Rauhallista oli eikä kukaan kysellyt, miksi kaksi ulkomaista matkailuautoa seisoo alueella yöparkissa.

Seuraavana päivänä lähdimme heti aamusta etsimään Wroclawin toista leirintäaluetta (camping no 126). Paikka sijaitsee keskellä vanhahkoa asuinaluetta omakotitalojen ympäröimänä. Paikan pitäjät asuvat itse omakotitalossa sisääntuloportin vieressä. Pariskunta on erittäin ystävällinen ja alueella on oikeastaan kaikki, mitä karavaanari tarvitsee. Portti kadulle on tiukasti lukittuna ja alueen ympärillä on aita, joten meillä ainakin oli turvallinen olo. Palvelut: juomaveden täydennys, WC:n ja harmaan veden tyhjennys, tiskipaikka, WC:t ja suihkut. Yöpyminen maksoi 25 euroa/vrk kahdelta henkilöltä ja matkailuautolta sisältäen sähkön.
Osoite: Starodworska 11A, 52-020 Wrocław
Verkkosivut: http://www.camping-wroclaw.pl/de/

Wroclawiin keskustaan pääsee leirintäalueelta ratikalla 3 tai 5, ja kun on körötellyt 10 pysäkkiä, voi hypätä ulos ja ihmetellä, miten puolalaiset ovat ahkeria. He joko entisöivät vanhoja saksalaisrakennuksia tai rakentavat uusia, arkkitehtuuri on monesti rohkeampaa kuin Suomessa tai Saksassa. Me kävelimme tietysti 1200-luvulta peräisin olevalle suurelle kauppatorille ja ihastelimme ensin kuuluisaa raatihuonetta. Sitten teimme kaupunkikiertoajelun pienellä muovisella sähköbussilla, johon mahtuu kyytiin noin 10 henkilöä. Lähtö torin kulmalta. Meitä oli vain neljä, joten saimme yksityisopastuksen. Ystävällinen ja komea kuljettajamme puhui hyvää englantia ja minä tulkkailin tärkeimpiä pointteja saksaksi. Korvakuulokkeista sai kuunnella opastusta saksaksi. Noin tunnin kiertoajelu maksoi 45 euroa. Suosittelen ehdottomasti, oli hauskaa, näki paljon ja matkan aikana oli reilusti valokuvaustaukoja.

Kaupungin suurin barokkirakennus on Oderin rantaa myötäilevä Wrocławin yliopisto. Yliopiston juhlasalia Aula Leopoldinaa sanotaan Puolan maallisen barokin helmeksi. Ostrov Tumskilla eli tuomiokirkkojen saarella on useita kirkkoja, piispanpalatsi ja muita kirkollisia rakennuksia. Raclawicen panoraamamaalaus on erikoinen nähtävyys ja tosi tärkeä puolalaisille. Kerrankin he voittivat taistelussa Venäjän – tämä tapahtui Raclawicessä 4.4.1794. Maalaus on 115 metriä pitkä ja 15 m korkea.

Wroclawissa pitää muistaa katsella maan tai katujen pintaa. Yksi kaupungin tunnusmerkki ovat pienet valurautaiset kääpiöpatsaat (”krasnale”). Pienoispatsailla on poliittinen tausta. 1980-luvulla oppositioliikkeen nimi oli oranssi vaihtoehto ja liikkeen jäsenillä oli tapana pukeutua esimerkiksi kääpiöasusteisiin. Swidnicka-kadulla on ensimmäinen kääpiöpatsas, ”Papa Krasnal”. Vuoden 2001 jälkeen opiskelijat ovat pystyttäneet kääpiöpatsaita sinne sun tänne. Nykyään hahmoja on yli 300.

WROCLAW – E67-tie – KLODZKO – KUDOWA ZDROJ – TŠEKIN RAJA – PARDUBICE (202 km)

Viileähkön 7-asteisen ja pilvisen kevätsään vallitessa lähdimme Wroclawista kohti etelää ja Tšekin rajaa. Ai kun oli jännä tunne olla tuttuakin tutummalla ”Via Balticalla” siis E67-tiellä!! Eihän tie E67 täällä Etelä-Puolassa tietenkään ole nimellä Via Baltica, mutta omaan päähän se on syöpynyt ikuisesti tuolla nimikkeellä. Joka tapauksessa maisemat Wroclawista etelään olivat ensin kuin Baltiassa eli aika lailla aakeeta laakeeta. Tiekin oli kapea eikä piennarta nimeksikään. Tien tuttuusaste senkun vahvistui. Via Baltica oli 1990-luvulla melkoinen kinttupolku… niin ne ajat muuttuvat. Tšekin rajaa lähestyttäessä alkoi olla mutkia ja mäkiä.

Klodzkon kaupunki vaikutti valtavine linnoituksineen tosi mielenkiintoiselta, mutta valitettavasti kaupunki on tosi rapistunut. Kaupungissa on melkoinen työttömyys, noin 24 % ja monet rakennukset ovat päässeet tosi huonoon kuntoon. Ajoimme kaupungin läpi ja jatkoimme matkaa. Jos Klodzkoon tullaan uudestaan, pitää käydä Minieurolandissa, eli Eurooppaa pienoismalleina esittelevässä teemapuistossa (https://minieuroland.pl/) .  Pitää tietty käydä myös linnoituksella sekä kaupungin maanalaisessa tunnelilabyrintissä. Maanalaiset käytävät on tehty 1200-1600-luvuilla ja ne ovat toimineet niin elintarvike- ja olutvarastoina kuin myös turvana sotien aikana.

Ohitimme myös Kudowa Zdrojin kaupungin, joka on kuuluisa elvyttävistä lähteistään ja kaivoistaan tunnettu terveyskylpyläkaupunki. Kudowa Zdrojin lähellä on Czermnan kylä, jossa on Tšekin Kutna Horan tapaan luukappeli (Kaplica Czaszek), jonka seinillä on 3 000 pääkalloa. Kappeli edustaa barokkia ja on rakennettu 1776. Kappelin luilla kunnioitetaan mm. 30-vuotisessa sodassa kaatuneita mutta myös koleraan, ruttoon ja nälkään kuolleita. Czermnan luukappeli on Puolassa ainut laatuaan.

Tšekin rajan ylitettyämme painelimme suoraa päätä ostamaan maan moottoritietarran tuulilasiin, ettei vaan tule jälkikäteen sakkoja kotiosoitteeseen, kuten nykyään niin monelle on käynyt. Tarra maksoi 310,- CZK eli noin 12 euroa 10 vuorokaudelle, lyhyemmälle ajalle ei tarraa ole saatavilla.

Yöksi jäimme Pardubiceen, Elbe-joen varrelle. Netissä ja kartoissa oli matkaparkki/leirintäalue Autokemp Padubice, osoite Areal vodnich sportu, 530 09 Pardubice, joten eikun sinne. Taas sama kohtalo kuin Wroclawissa: leirintäalue on auki vain kesäisin, turha on huhtikuussa ovia kolkutella. Jäimme yöksi leirintäalueen aidan ulkopuolella olevalle pysäköintipaikalle. Iltaruoka nautittiin tosi eksoottisessa vietnamilaisravintolassa suurten kommunismin aikaisten kerrostalojen sisäpihan kätköissä. Ruoka ja palvelu oli mahtavaa sekä tosi edullista.

PARDUBICE – CESKY KRUMLOV (ajoa 240 km)

Ajelimme tietä 34 (E551) Humpolecin ja Jindrichuv Hradecin (vanha saksalainen nimi Neuhaus) kautta. Koska meillä oli tavoitteena ehtiä illaksi Cesky Krumloviin, jäi Etelä-Böömin helmen Jindrichuv Hradecin nähtävyydet katsomatta. Tämä on hyvä siksi, että onpa aihetta lähteä sinne toistamiseen. Jindrichuv Hradecissa on nimittäin Tšekin kolmanneksi suurin linna, suurin on Prahassa ja toiseksi suurin Cesky Krumlovissa. Linnan alue on yli kolmen hehtaarin kokoinen, huoneita on 320 ja taideteoksia yli 10 000. Jindrichuv Hradecin museossa on Guinnessin ennätyskirjaan päässyt maailman suurin mekaaninen jouluseimi. Seimessä on lähes 1 400 noin 16 cm:n korkuista hahmoa, joista 133 ihmis- ja eläinhahmoa on mekaanisesti liikkuvia. Seimellä on pituutta 17 metriä, leveyttä ja korkeutta kumpaistakin  kaksi metriä.

Jindrichuv Hradecin ja České Budějovicen välisellä tieosuudella (tie 34/E551) Etelä-Böömissä on järviä ja lampia tämän tästä.

České Budějovice (saks. Budweis) oli sitten ihan pakollinen pysähtymisetappi ennen Cesky Krumlovia. Kaupungissa on kuuluisan olutpanimon lisäksi keskiaikaisia rakennuksia sekä mielenkiintoista goottilais-, renessanssi- ja barokkiarkkitehtuuria. Keskusaukio on yksi Böömin suurimpia, 133  x 137 metriä. Tärkeitä maamerkkejä ovat renessanssia edustava raatihuone, Samsonin suihkulähde ja 72 metrin korkuinen Musta Torni. Mutta kaupungissa on myös kesällä avoinna oleva moottoripyörämuseo, jossa on noin 90 historiallista konepyörää.

České Budějovicesta on vain noin 30 km Cesky Krumloviin, joka oli meidän tämän päivän kohteemme. Leirintäaluetta ei ole ihan keskustassa, joten me valitsimme vaatimattoman matkaparkin linja-autojen pysäköintialueella kävelymatkan päässä linnasta. Yöpymisen hinta oli 5 euroa eikä hintaan sisältynyt mitään palveluita tai mukavuuksia.

Cesky Krumlov on Unescon maailmanperintökohde. Asukasmäärältään kaupunki on pieni, mutta vanhassakaupungissa pyörii paljon lähinnä aasialaisia turisteja. Me kiipesimme oitis rinnettä ylös linnalle. Český Krumlovin linna Vltava-joen (saks. Moldau) rannalla edustaa goottilaista tyyliä. Linna on Tšekin toiseksi suurin linna ja uljautta lisää sen sijainti ylhäällä jokitörmän päällä. Linna on 40:n eri rakennuksen kompleksi, joita yhdistää viisi suurta linnanpihaa. Rakennustyöt alkoivat jo 1200-luvulla. Linnan erikoisnähtävyys on naamiosali, saksaksi Maskensaal, joka on rokokoon huippuluomus. Illuusiomaalauksissa on italialaisia ja ranskalaisia Comedia Dell arten hahmoja, naisia ja miehinä espanjalaisissa, turkkilaisissa ja paikallisissa kansanpuvuissa sekä runsaasti muita hahmoja. Linnaan tullaan karhuportin kautta, eli linnan vallihaudassa on pääsisääntuloportin yhteydessä aina ollut ja on vielä nykyäänkin kaksi elävää karhua.

Itävaltalainen boheemi ekspressionistitaiteilija Egon Schiele asusti Cesky Krumolovissa jonkin aikaa ennen kuin hänet karkotettiin kaupungista epäsovinnaisten elämäntapojensa takia. Hänen taidettaan voi ihailla Egon Schiele Art Centrumissa.

BÖÖMIN METSÄN KAUTTA BAIJERIN METSÄÄN

Sää oli valitettavasti matkapäiviemme aikana viilentynyt viilenemistään. Nyt tultiin jo nollarajoille, eli Böhmerwaldiin (tšekiksi Sumava) ajaessamme mittarissa oli 2 astetta.  Kun nousimme mutkia ja mäkiä ja olimme noin 1 000 metrin korkeudella, satoi räntää, ja lunta oli hieman puissa sekä tien pientareillakin. Alla oli kesärenkaat, mutta onneksi tien pinta pysyi sulana.

Maisemat olivat hulppeita, vuoria, kukkuloita, niittyjä, pieniä vuoristojärviä sekä tietysti metsää. Keski-Euroopan suurin metsämaisema löytyy Böhmerwaldin ja Bayerishe Waldin kansallispuistoista.

Böhmerwald siis Böömin metsä on noin 120 km pitkä ja jopa 50 km leveä vuoristoalue, joka sijaitsee Tšekin, Saksan ja Itävallan rajoilla. Korkeimmat huiput ovat Großer Arber Saksan Baijerin puolella (1 456 m) ja Tšekissä sijaitseva Plechy (Plöckenstein) (1 375 m). Yhdessä Saksassa sijaitsevan Baijerin metsän kanssa Sumava muodostaa Keski-Euroopan laajimman metsäisen alueen. Aluetta kutsutaankin ”Euroopan vihreäksi katoksi”.

Tšekin ja Saksan rajan me ylitimme Straznyn (CZ) ja Philippsreutin (D) kautta. Kilometrin korkeudessa sijaitsevilla paikkakunnilla voi harrastaa talviurheilua tai kesäisin patikoida.

Baijerin metsän kansallispuisto (saks. Nationalpark Bayerischer Wald) sijaitsee Itä-Baijerissa lähellä Tsekin rajaa.  1970. Nykyisin sen pinta-ala on 24 250 hehtaaria. Lähinnä metsän Tšekin rajan puoleisessa osassa on jääkauden jälkeensä jättämiä reunamoreenialueita, moreenivalleja sekä jääkauden luomia järviä. Neuschönaussa on Lusenin kansallispuistokeskuksessa erikoinen metsäelämys, Baumwipfelpfad. Metsään on rakennettu yli kilometrin pituinen ja 25 metrin korkeuteen nouseva puiden latvojen tasalla kulkeva patikkareitti. Huippuna on ovaalinmuotoinen näköalatorni, jonne pääsee jopa pyörätuolilla. Linkki: https://www.baumwipfelpfade.de/bayerischer-wald/

Me päädyimme Deggendorfiin Tonavan rannalle. Joimme kahvit ennen kuin jatkoimme matkaa Altmühl-joen laaksoon.

### ### ### ### ### ###

20190411_141324

Koko matkan ajokilometrit: 2 620 km, joista

  • Puolassa 312 km
  • Tšekeissä 240 km ja
  • Saksassa 2068 km

Dieselin hinta: Saksassa: 1,18 €/l, Puolassa 1,15 €/l ja Tšekeissä 1,23 €/l

Karavaanarina reissasi Eila