Lapsiperhe reissaa Euroopassa

Lehmänhermoinen perheenäiti selviytyy automatkailusta pesueen kanssa, kun virittelee vanhoilta tutuilta kortteerin, toppaa takapenkkiläisille tarpeeksi virikkeitä ja välipalaa, eikä sorru tekemään liian tarkkoja suunnitelmia.

Nelihenkinen perheemme teki kaikkiaan neljänä kesänä pitkän automatkan minimaalisin valmisteluin eli tuttuja varoitettiin mahdollisista saapumispäivistä, laivaliput ostettiin ennakkoon ja ehkä jopa yksi yöpyminen matkan alkupään. Jokainen matkoista ajoittui kesäkuulle, joten sekin toi huolettomuutta majoitusvarauksiimme.

Matkaan varustautuminen oli lähinnä muutaman paperikartan hankinta aikana, kun navigaattoreita ei vielä ollut tarjolla ja tupakansytyttimestä virtaa saava kylmälaukku takapenkkiläisten väliin täynnä sopivia välipaloja. Näillä reissuilla soi lähinnä suomalainen hevimusiikki ja matkakohteista ostetut CD:t tyyliin Salzburgin jälkeen Mozartia ja Saksassa iskelmää tai Prinzen-bändiä. Takuuvarma vinkki on myös, että varaudu Sveitsin pitkiin tunneleihin ilmastoidulla autolla ja syötä porukka ennen tunneliin ajoa. Hikinen ja nälkäinen pesue 10-17 kilometriä pitkässä tunnelissä, jonka molemmilla kaistoilla vaappuu superpitkiä rekkoja ei ole asia, mikä kohottaa kenenkään lomafiiliksiä. St. Gotthardin tunnelin sisäänajoreitillä on kunnon tankkauspaikka, jota kannattaa käyttää muutakin kuin auton huoltoon.

Ensimmäisillä kahdella reissulla matkaan lähti myös matkasänky, koska pähkäilimme, että niin pääsemme majoittumaan huoneeseen, jossa on vain yksi lisävuode. Rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, ettei sänkyä käytetty kuin kerran. Vuodevaatteet täyttivät yhden kassin, sillä halusimme olla tuttavaperheissä omavaraisia. Yleensä kuitenkin emäntä oli laittanut vuodevaatteet paikoilleen ja olisi ollut epäkohteliaampaa repiä ne pois.

Monta pussillista varrasleipää, poronlihasäilykkeitä, mehuja ja pähkinöitä kulki mukana. Varrasleipä osoittautui sellaiseksi menestystuotteeksi, että annoimme sitä myös tuliaisiksi. Olipa varrasleipää tarjolla saksalaislääkärin 50-vuotisjuhlillakin, jonne päädyimme kuokkimaan tuttavien matkassa ja sattuma vei muuten meidät kymmenen vuotta myöhemmin myös saman miehen 60-vuotisjuhlille kuokkimaan.

Saksa-Itävalta-Italia-Sveitsi 2000 / takapenkkiläiset 9 v ja 12 v

Reitti: Rostock ­- Rottenbach – Salzburg – Zell am Zee – Riva de Garda – Zürich – Luchow/Volzendorf – Rostock.

Ensimmäinen pitkä autoreissu Manner-Eurooppaan oli kunnianhimoinen koeponnistus. Liikkeelle lähdettiin Finnjetillä kohti Rostockia. Kaikki muut perheenjäsenet olivat Rostockissa käyneet laivalla paitsi kuski, ja hän sitten hermoilikin koko laivamatkan, miten osaa ajaa auton pois laivasta ja löytää autobahnalle. Helposti se sujui.

Ensimmäisenä iltana Manner-Euroopassa tehtiin aloittelijan ykkösvirhe. Tutut eläkeläiset olivat suositelleet Etap-hotellin edullista majoitusta. Se, että äkkinäinen osuu moottoritien varrella sijaitsevaan halpismajataloon Schwerinin kaupungin liepeillä, on jo suoritus sinänsä. 118 kilometrin matkaan meni kolme tuntia ja käytännössä ajoimme vielä väärään suuntaankin seuraavan päivän varikkoa ajatellen. Kuumat kopperot ilman tuuletusta tai mukavuuksia saivat jatkossa painamaan kaasua, kun ketjun logo näkyi jossain pilkottavan. Järkevämpää olisi ollut vetää parkkiin sen mukaan, mitä matkaseurueen keskimääräinen olotila olisi vaatinut.

Entisen Itä-Saksan maantiestö on mukavan pomppivaista laatua kaikkine betonilaattapäällysteineen. Ja jos jostain ylikulkusillalta roikkuu lakanana Stau- eli ruuhkavaroitus niin se kannattaa ottaa vakavasti, vaikkei ketään näkyisi mailla halmeilla. Lasten kanssa matkaavalla on parasta olla aina mukana suolaista purtavaa ja nesteitä, jos helteellä pamauttaa kilometrien pituisiin letkoihin, jotka eivät liiku ei sitten millään.

Fiksu ennakoi ruuhkien suunnan ja huristelee perjantaisin poispäin mereltä ja sunnuntaisin meren suuntaan – sääntö, joka osui aika hyvin omille reissuillemme. Sveitsissä taas oli meneillään ties mitä suuren luokan tienrakennusprojektia ja aina saivat liikenteen kulkemaan ongelmitta siinä kun Saksassa pienelläkin päällystysurakalla saatiin aikaan megakokoiset jonot.

Ensimmäinen reissu oli kiertomatka kolmen tuttavaperheen luona maustettuna Itävallan ja Italian Alpeilla. Ensin parkkeerasimme Lüchow-nimisen pikkukaupungin maaseudulle vanhan kaverin maalaistaloon kunnostamaan asuntoon. Eläinlääkärikaverillani on hyvä sydän, joten hänen luonaan asui parisenkymmentä kissaa ja kaksi omaa koiraa. Kylpyhuone-vessassa majoittui papukaijoja, joten siellä piti liikuskella varovaisesti.

Miljöö oli harvinaista herkkua pikkukaupunkilaislapsille. Pihassa ammui lehmiä ja käyskenteli hevonen. Tilan omistajaperheen tytär teki meihin vaikutuksen karauttamalla vanhan maalaistalon eteisaulaan mustapilkkuisella valkoisella hevosella kuin Peppi Pitkätossu konsanaan. Idylli oli kuin 60-luvulta omasta lapsuudesta: lanta haisi, lehmät ammuivat ja hevosia pääsi silittelemään. Luonnonlampikin löytyi peltojen keskeltä. Palveluiksi riittivät leipomoauto ja kirkko, joka tosin odotteli remonttia.

Vanhan rajan tuntumassa sijaitseva alue on säästynyt isoilta moottoriteiltä. Alue on tunnettu idyllisistä vanhoista kaupungeistaan, kuten Hitzackerista ja Lüchowista, joissa aika tuntuu pysähtyneen. Turisteja näkyy toki, eikä hintataso ole alimmasta päästä. Edullista yksityismajoitusta löytyy, kun silmä tarkkana kurkistelee Ferienwohnung-kylttejä omakotitalojen seinistä. Yleensä tarjolla on kaikin mukavuuksin varustettu loma-asunto.

Saksalaisuuden ytimeen voi kurkistaa monin tavoin. Yhdellä myöhemmällä reissullamme istuimme Lüchowin kaupungintalon kellariravintolan ulkoterassilla syömässä currywurst-annoksia ja katsoimme, kun paikalliset nuoret miehet juhlivat autoletkoissaan Saksan voittamaa jalkapallon maailmanmestaruutta. Sitä riemua, kun Saksan lippua uskallettiin kerrankin tuulettaa kunnolla iloisissa tunnelmissa.

Alueella törmää myös isoihin x-merkkeihin. Ne kertovat asukkaiden vastustavan Gorleben-nimiseen paikkaan suunniteltua ydinjätteiden loppusijoituspaikkaa. Käytettyjä ydinjätteitä välivarastoon kuljettavat junat ovat olleet ydinvoiman vastustajien silmätikkuna vuosikausia. Niinpä idyllinen, tyhjentynyt maaseutu on saanut suurkaupungeista uusia asukkaita, joilla on näin lyhyempi matka mielenosoituksiin. Meille tutuksi tulleessa pikkukylässä Volzendorfissa heitä asui useita perheitä.

Toinen pääetapeista sijaitsi Thüringenin metsässä Rottenbach-nimisessä pikkukylässä. Tuttavaperheen kolmen lapsen kanssa kävimme Waldbadissa eli kylän yhteisessä maauimalassa. Tämäkin kortteeri oli entinen maalaistalo, jonka pelloilla tosin huristeltiin Trabantilla. Kuljettajamme suuri hetki oli, kun kakkujen leipomisesta tunnetun seudun naiset – perheen äiti, isännän sisko ja äiti – pyöräyttivät syntymäpäiväsankarin kunniaksi kaksi kakkua kukin. Siinä oli pakko kannustaa vieressä, että vedät jokaista kakkua tasapuolisesti kaksi palaa ja kehut minkä kerkiät.

Tuttavat pohtivat, pitäisiköhän ostaa tien toiselta puolelta iso kiinteistö ja mitä sillä voisi tehdä. Me siinä kannustamaan, että pistätte Gasthausin pystyyn. Nyt perheen Gästehaus Stein (http://www.zimmer-fewo.de/)  tarjoaa majoitusta kahdessa isossa kiinteistössä ja yhteisessä yrityksessä on pari ulkopuolista osakas-työntekijää eli ei mennyt sijoitusneuvonta pieleen.

Lähistöltä löytyy paljon kohteita saksalaisen korkeakulttuurin ystäville. Lähinnä ovat Paulinenzellen luostarin rauniot ja siellä Goethe on kirjoitellut kuuluisia säkeitään. Lapsiperheen automatkoilla korkeakulttuurin annostelu täytyy tehdä kuitenkin tarkkaan, ettei tule yliannostusta.

Vastavuoroisuuttakin on harjoitettu tämänkin perheen kanssa eli he matkailivat kerran matkailuautolla mökillemme lomalle, ja perheen tyttäret toivat viime kesänä omat poikaystävänsä näytille meidän mökillemme.

Kolmas pääkohde oli vanha koulukaverini Sveitsin Zürichin lähellä sijaitsevassa Regensdorfissa. Ajomatka Saksasta Sveitsiin sujui sutjakasti, mutta pitkien tunneleiden kanssa saa olla tarkkana. Ilmastoimaton auto täynnä hikisiä matkalaisia ei ole hyvä yhdistelmä, ellei ennen tunneliin karauttamista ole älytty pitää kunnollista ruoka- ja vessataukoa.

Omakotitalon vastapäätä sijaitsee kauppakeskus ja Mövenpick-hotelli. Perheen pojasta löytyi jälleen seuraa junnuille ja emäntä toimi makutuomarina vaateostoksilla. Ihan täysillä tyylipisteillä ei siellä selvitty. Kuopus sai eteensä palan Schwarzwaldin kakkua, monitöistä luomusta, ja palaute oli yksikantaan, että ei se nyt niin erikoista ollut.

Zürichistä löytyy katseltavaa lapsiperheelle. Kallista tietysti on, mutta ainahan sitä voi kävellä järven rantamilla, kerätä käpyjä matkamuistoksi ja pulahtaa alusvaatteissa uimaan, vaikkei virallisia uimarantoja näkynytkään.

Siinä väleissä näimme idyllisiä saksalaiskyliä, pikkukaupunkeja, mahdollisimman vähän virallisia nähtävyyksiä, mutta paljon eläimiä ja kasveja. Tutustuimme megakokoiseen sunnuntaikirpputoriin Saksassa ja shoppailimme fondue-pannun sveitsiläiskirpputorilta. Eli vinkki muillekin: etsi  kirpparilta niitä tavaroita, joista kyseinen maa tunnetaan, yleensä niitä löytyy sieltä pilkkahinnalla röykkiöittäin.

Tosin henkilöautoon ei hillittömiä määriä tuliaisia mahdukaan peruspakkailujen lisäksi varsinkin, kun vieraanvaraiset isäntämme pakkasivat matkaan Saksasta maalaismaksamakkaroita lasipurkeissa, miniolut-tynnyrin ja Sveitsistä lähti mukaan monta kassillista alennusmyyntivaatteita. Siis kaikkien kirppareilta löytyneiden keramiikka-astioiden ja jo aiemmin mainittujen aarteiden lisäksi. Yksi näistä oli muuten ns. römer Topf -saviastia kansineen ja sen saimme omaksemme 50 sentillä. Myyjä oli saanut sen anopiltaan ja oli ilmeisesti päättänyt, että kotiin se ei enää palaa. Gastowissa sijaitseva viikonloppuisin suurella pellolla järjestettävä ulkoilmakirpputori on yksi suosikeistamme.

Saksan ja Sveitsin välissä teimme irtioton. Köröttelimme Itävaltaan, ajelimme Salzburgiin, mistä löytyi luksushotellista yöpaikka Schweigers Gasthof zur Plainbrucke (sijaitsee kahden kilometrin päässä keskustasta, kaupungin pohjoisosassa, tilava kahden hengen huoneisto), katselimme päivällä Mozartiin liittyvät perusnähtävyydet ja ajelimme yöksi Zell am Zeehen. Yöpaikka oli Hotel Pension Bernhofer, jota piti Haasin perhe. Vierestä löytyi ratsastustila, tenniskenttä ja pyöräilyreitti. Tilava huoneisto, mutta siihen aikaan suihkut olivat meidän mielestämme vähän alkeelliset.
Sieltä piti jatkaa Italiaan Garda-järvelle. Itävallan karttaa meillä ei tosin ollut ja mietimme yhdessä tienhaarassa, että mitäs tehdään, mennäänkö tuonne Grossglocknerille mikä se sitten onkaan vai pysytäänkö tasangolla. Niinpä sitten suomalaisvalmisteinen Saab körötteli Itävallan Alppien serpentiiniteitä laakerit sauhuten korkeimmalle huipulle liki neljään kilometriin, missä tuuli ja satoi lunta, mutta Edelweiss-kukkaset nähtiin ja monta elämystä olisi jäänyt näkemättä, jos kuljettajalla olisi ollut pienikin haju siitä, minne tie lopulta vei.
Garda-järvelle saavuimme perjantaina myöhään illalla ilman majoitusvarausta. Perhe istui autossa voipuneena odottaen, että taion majapaikan. Täynnä, täynnä ja täynnä. Moukan tuurilla osui lopulta kohdalle Hotel Oasi Via Rovereton varrella. Sieltä löytyi tilava huone ilman ilmastointia ja muutenkin minimaalisin palveluin. Kylmälaukku surisi nurkassa ja hiki virtasi, sillä huoneistossa ei ollut ilmastointia. Hilupilttuista piti huolen hotellin vieressä sijainnut leirintäalue, joka oli täynnä bailaavia saksalaisia karavaanareita. Mutta Garda-järvi teki lähtemättömän vaikutuksen ja viikonloppu oman perheen kesken tuli tarpeeseen. Ihania kävelylenkkejä, viileää vettä, polttavaa aurinkoa, kukkivia pensaita, leppoisaa menoa ja hyvää ruokaa.

Asunnonvaihdossa Nizzan vuorilla 2001

Reitti: Lübeck – Groningen – Volendam – Breda – Pariisi – Lyon – Nizza/Roquebilliere – Zürich – Lüchow  – Rostock. Lähtö 7.6. ja paluu 1.7.

Matkailu avartaa, oli perheemme oppinut ja nälkä kasvoi. Seuraavana kesänä päätettiin tehdä liki kuukauden reissu ja sitä varten ilmoittauduttiin A-lomien ylläpitämään asunnonvaihtokatalogiin. Hienoja tarjouksia tippui eri puolilta Ranskaa. Kiinnostavin oli Nizzasta ja toki Pyreneillekin olisi menty, jos vain aika olisi antanut myöten. Alle oletettiin tällä kertaa Peugeot, kun kerran Ranskaan mentiin.

Finnlinesin rahtilaiva oli luksusta. Perhe alkoi jo oppia jo siihen, että äitiä ei saa ensimmäisenä meripäivänä häiritä. Hän olla möllöttää hytissä, lukee ja syö Tobleronea. Onneksi rahtilaivalla ei liiemmin ole lapsille houkutuksia, eikä heitä tarvitse isommin pitää silmällä. Säännöllisin väliajoin perhettä odottaa tuttu, omalla hyttinumerolla varustettu pöytä ja noutopöydästä voi keräillä apetta tarpeen mukaan. Kerrassaan leppoisa tapa vaihtaa maata ja työvaihteelta vapaalle samalla kertaa.

Laiva oli perillä aikaisin aamulla, joten ehdimme ajella hyvin Hollannin Groningeniin sinappikeitolle. Sitten olikin wau-elämys, kun ajelimme yli 32 kilometriä keskellä merta Afsluitdijk-patotietä pitkin polderin reunamaa. Illansuussa päädyimme rantakaupunkiin, Volendamiin, jossa oli meno kuin välimerellisessä karnevaalissa ja mahtavia merenrantaravintoloita. Tämä etappi olikin toinen netin kautta etukäteen varattu majapaikka (Pension Schilder). Yksityistalon yläkerran kattohuoneisto oli veikeä paikka keskellä elämää. Emännän karut jutut äskettäisistä rasistisista väkivaltaisuuksista toivat lisäväriä tutun maan senhetkiseen elämänmenoon.

Päivän vietimme Amsterdamissa. Van Gogh -museo (http://www.vangoghmuseum.nl) on must jokaisella käynnillä ja lapsillekin sopivan kompakti kokonaisuus. Rijsmuseumille vilkuttelimme sen sijaan pihalta. Hollantiin liittyy jokaisella perheenjäsenellä omatkin muistonsa. Kuljettaja hankki aikoinaan reilireissulla porttikiellon maahan yövyttyään Vondelparkissa, itse kävin aikoinaan siellä perustamassa eurooppalaista opiskelijajärjestöä (FEJS) ja monilla EU-hankkeisiin liittyneillä työreissuilla. Junnut ovat sittemmin hankkineet omat kansainväliset leirikokemuksensa maasta.

Amsterdamilaishotelleista kaikki eivät halua lapsiasiakkaita viikonloppuisin ja osassa on jopa ikärajat. Päädyimme siksi yöpymään myös toisen yön maaseudulla Hollannin rajalla Bredassa ranskalaisketjun Hotel Novotelissa, josta lapset pitivät kovin. Seuraavan päivän aikana ehti ajella Pariisiin.

Pariisin majoitukseen olimme valmistautuneet taas mokalla eli ranskalainen asunnonvaihtoperheemme oli etsinyt meille netistä edullisen ketjuhotellin läheltä Disneyland Parisia. Hotel Ibis Chams sur Marne sijaitsi Pariisin itäreunalla, eikä meillä ollut – kuinka ollakaan – Pariisin tiekarttaa käytössä. Yhdistelin pientä hotellin verkkosivun tulostetta ja koetin miettiä muinaisen reilireissun mielikuvien pohjalta, miten päin mikäkin kaupungin kehäteillä voisi sijaita.

Ajoimme varmaan viisi kertaa ohi majapaikasta ennen kuin lopulta alueelle löysimme. Oman lisämausteensa etenemiseen teki se, että kuljettaja vetäisi pois moottoritieltä joka kerta, kun viitassa luki sortie (ulos) ja väitti, että joku paikannimihän siinä oli ja minne nyt sitten pitäisi ajaa. Marne-la-Vallée on mahdollisimman epätarkka määre viidelle kaupungille eli varsin laajalle alueelle (http://www.epa-marnelavallee.fr/epam_fre). Perillä sitten perhe päätti, ettei mennä koko Eurodisneyhyn vaan sen sijaan perinteikkäämpään Asterix-puistoon eli pohjoispuolelle suurkaupunkia (http://www.parcasterix.fr/en). Olisi ollut fiksua jättää jälleen kerran majoitusvaraus tekemättä ja etsiä majapaikka lähempää Asterix-puistoa… Hommasimme päiväksi liikennekortit ja käytimme sitten julkisia mahdollisimman paljon. Majapaikan vieressä oli onneksi RER-junien asema.

Asterix-puisto on lapsiperheelle must, sopivan leppoisa, eikä silmille hyppivän kaupallinen. Pariisissa kävimme junalla kurkistelemassa perusnähtävyyksiä, kuten Notre Dame -kirkon, joka tyhjennettiin turisteista infernaalisen ukkosmyrskyn alkaessa. Amerikkalaisturistit riemuitsivat aivan kuin heitä varten olisi järjestetty oma ilotulitus ja me muut olimme kauhusta kankeina.

Louvren väki oli lakossa, mutta kyllähän Pariisissa nähtävää piisaa. Pääosa joukkueesta kiipesi Eiffel-tornin näköalatasanteelle ja kävimme ihmettelemässä Dianan autoturman tunnelin. Savolaishenkinen picnic syntyi siitä, kun vedimme varrasleipää ja päälle porosäilykettä Champs Elyseen varrella. Jokainen taaplaa varojensa mukaan. Les Hallessa kävimme iltapalalla ja 4. Pariisin-päivänä koukkasimme vielä Versaillesin kautta matkaan kohti etelää.

Suunnitelmana oli ajaa mahdollisimman lähelle Nizzaa. Meno hyytyi kuitenkin illansuussa Lyonin kaupunkiin ja seuraavana aamuna jatkettiin kohti Avignonia, jonka keskustan nähtävyydet käytiin kunnolla läpi. Perillä Nizzassa olimme 15.6. Vaihtoperheemme antoi käyttöömme vuorilta noin 50 kilometrin päästä oman lomatalonsa Roquebilliere-nimisestä pikkukaupungista. Vuoristokylässä pääsimme hyvin ranskalaiseen elämänmenoon kiinni, aamulla haettiin leipomosta tuoretta leipää, kuljettaja kuskattiin syntymäpäivälahjaksi ummikkoranskalaiseen parturiin ja nautiskeltiin kylän perinteisestä kesäjuhlasta. Kuvankauniista pikkukylistä kirjautuivat videolle myös Templierin kirkko ja Venance.

Lomatalo sijaitsi pienen joen lähellä ja siellä uiskentelimme pikkukäärmeiden joukossa. Niiden mahdollisesta myrkyllisyydestä ei ole tänäkään päivänä tietoa. Ranskalaisperhe vietti kanssamme kaksi viikonloppua. Lapset olivat hyvin samanikäisiä omien lastemme kanssa. Retkeilimme vuorille perheen matkailuautolla, patikoimme ja kolusimme etenkin luonnosta löytyviä nähtävyyksiä. Pääsimme myös kyläilemään eläkkeellä olevan arkkitehdin luona, joka oli työskennellyt kuuluisan ranskalaisarkkitehti le Corbusierin kanssa. Toinen vierailukohteemme oli yksinhuoltajarouva, joka laittoi täytettyjä paprikoita. Lapsemme kiittivät ruon jälkeen suomalaiseen tapaan, mikä sai emännän kyyneliin. Hän kertoi, ettei kukaan ole koskaan kiittänyt häntä ruoasta. Hetki, joka tallentui mieliin.

Nizzan vuorilla paikallisilla on tiedossaan mahtavia uimapaikkoja kristallinkirkkaissa puroissa ja vesiputouksissa. Mieliin jäivät myös kävelyt mahtavissa maisemissa sijaitsevassa Belvedere-kylässä (http://en.wikipedia.org/wiki/Belv%C3%A9d%C3%A8re).

Ettei reissu menisi ihan lomailun puolelle, lähdimme autolla Monacoon. Siellä kuljimme ja ihmettelimme kirkkoa, johon ruhtinatar Grace Kelly oli haudattu, Formula-rataa ja miljonäärien jahteja. Lapsille jäi mieleen, että äiti meinasi tukehtua Monacossa tomaattisalaattiin. Fetasalaatti lienee nähnyt parhaat päivänsä jo aiemmin, sillä yksi tomaattirenkaista otti napakan otteen kitapurjeesta, eikä tukehtuminen tosiaan ollut kovin kaukana.

Matkalla tankkasimme Nizzassa ruokaa suuressa marketissa. Kuljettaja odotteli ulkopuolella. Kun lopulta auto oli lastattu, auto simahti Carrefour-ostoskeskuksen parkkipaikalle. Soitimme isäntäperheemme päälle, joka antoi ohjeet, että pysytte auton lähellä, siinä on lähellä romanileiri ja jos hylkäätte auton niin aamulla siinä kohdalla on vain öljyläikkä. Hän tuli itse paikalle, hälytti myös mekaanikon ja sitten alkoikin Gallian kukkojen tahtojen taisto. Ranskalaismekaanikot tietävät, että Peugeoteissa on kytkimen vaijerin ja kytkimen polkimen välissä oleva muovinen liitososa ja kun se hajoaa, sitä ei pysty kuin pienikätinen mekaanikko korjaamaan. Selvisi, ettei kukaan mekaanikko ota moista hommaa tehtäväkseen, eikä varaosaa saa. Tuttavamme lassoama kaveri ei kuitenkaan päässyt hommasta eroon, vaikka koetti kertoa, että varaosan tuleminen voi kestää pari viikkoa ja hän voi korkeintaan yrittää tehdä oman sovelluksen. Sitä karjunnan määrää. Lopulta auto lähti hinausauton kyydissä korjaamolle ja me saimme kyydin takaisin vuoristokylään.  Sen verran tiukat olivat olleet neuvottelut, että saimme hakea auton kuitenkin jo kahden päivän päästä illalla pois ja mekaanikko suostui ottamaan maksun vain pimeänä. Sen mekaanikot tekivät selväksi, että vain hölmö lähtee Ranskaan Peugeotilla, jos pihassa olisi ollut myös Saab. Kaasuttelimme autolla sitten vielä Cannesiin rannalle.

Ruokaelämyksiä syntyi monenlaisia. Ensimmäisenä iltana saimme kiviuunissa paistettua pizzaa, Lantosque-nimisessä huippukauniissa vuoristokylässä kävimme syömässä jänistä ja isäntäperheemme äiti laittoi lounasta meille kaupungissa. Hän työskentelee opettajana ja käy ruokatunnillaan valmistamassa ja tarjoilemassa alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka -aterioita perheelleen. Tunisialaisravintolasta Nizzassa nappasin kunnon ruokamyrkytyksen, kun söin couscous-annoksen, jonka piti olla aution ravintolan kokin ykkösbravuuri eli muista vanha perussääntö, harkitse tarkkaan, menetkö syömään tyhjään ravintolaan.

Viimeisen matkaviikon maanantaina lähdimme heti aamuseitsemältä ajamaan kohti Zürichiä, minne ehdimme Italian rannikon, Milanon ja Sveitsin järvialueen ajeltuamme 12 tunnin jälkeen. Meidän lastemme ikäiset lapset pärjäävät hätätilassa pitkänkin matkan parilla pissatauolla ja yhdellä kunnon aterialla. Meille vakiintui tavaksi tilata matkapäivinä lapsille pihviannokset ja aikuisille päivän lounaat, mikä piti budjetin balanssissa, eivätkä vatsat kurnineet.

Sveitsin Zürichissä vastassa olivat jälleen tutut ihmiset ja maisemat. Kaverini kertoi, että edellisvuonna hänen naapurinsa – meille tuiki tuntemattomat ihmiset – olivat tarjoutuneet majoittamaan suomalaiset eli meidät seuraavana vuonna eli olisi ollut valinnanvaraakin majapaikkojen kanssa. Sain asiantuntevan stylistin mukaan shoppailemaan. Kaverini oli muuten sitä mieltä, että kyllä tuon ikäisellä ihmisellä pitää jo olla siistejä suoria housuja kaapissaan. Eipä taida olla edelleenkään.

Kurvasimme paluumatkalla katsomaan tuttuja ihmisiä ja eläimiä Volzendorfiin. Sekin siirtymä vei kokonaisen päivän eli kun seitsemältä lähdettiin Reinin putousten kautta liikkeelle, olimme perillä Pohjois-Saksassa vähän ennen iltakuutta. Täydet päivät autossa, jossa ei ole ilmastointia, käyvät väistämättä hermoille ja nivelten päälle, joten sellaisia ei kannata suunnitella lapsiperheen reissulle kovin montaa, eikä ainakaan peräkkäisille päiville.

Rostock on kesäkuun lopulla aika mainio ja selkeä kaupunki sellaisille shoppaajille, jotka eivät kuolaa merkkivaatteiden perään. Me tyhjensimme uutterasti alennusmyyntejä ja iloitsimme löydöistämme. Vuorokauden kestävä paluureissu Finnjetillä latasi akkuja mukavasti. Kun pääsimme kotiin Mikkeliin niin Saab ei suostunut enää inahtamaan pihasta mihinkään ilman hinausta. Perusteellisen huollon jälkeen kärry kulki taas mainiosti useamman vuoden.

Kokematon kuljettajamme oli varautunut matkaan käymässä kuuntelemassa Autoliiton Mikkelissä järjestämän tietoiskun automatkailusta Keski-Euroopassa. Lukijoille tiedoksi, että tietoiskun piti yksi reissunaisistamme, Eila. Pidimme matkoillamme aina mukana vihkoa, johon kirjattiin kilometrit, kulutettu bensan määrä ja hinnat. Valitettavasti näin vuosien jälkeen noilla tiedoilla ei enää muille ole viitteellistäkään arvoa. Kuljettajamme harjaantui reissuilla lopulta niin, että teki omin päin matkan Hannoverin Expo-maailmannäyttelyyn Hannoveriin Volzendorfin kylästä eli ensin Uelzeniin autolla ja sieltä junalla. Paluu tapahtui jo pilkkopimeässä. Jännitimme saksalaiskaverini kanssa, osaako ummikko ajella saksalaisia viitoittamattomia farmiteitä pitkin peltoja takaisin. Mutta sieltä sitä vain köröteltiin, eikä vahvistukseksi tarvittu kuin yksi puhelinsoitto kohdassa, jossa maahan laitettu tienviitta oli jäänyt ruohojen peittoon.

Toisen kerran hän körötteli Rottenbachista Musikhaus Thomanniin ihmettelemään rumpuvalikoimaa. Thomann on yksi hyvä vetonaula musiikkia harrastaville miehille, jos muuten ei meinaa kuskia löytyä autoreissulle. Heillä on yleensä henkilökunnassa myös yksi suomalainen. Kävin kerran itsekin Thomannilla, joka sijaitsee tyypillisessä saksalaiskylässä ja sisäänmeno on kuin menisi kylään saksalaisperheeseen. Mutta talo jatkuu ja jatkuu takaosasta ja kerroksia piisaa. Vähän loitompana on firman logistiikkakeskus, joka on supersuuri. Myymälästä ostoksen tekevä voi seurata reaaliaikaisesti tavaran käsittelyä ja saapumista asiakkaalle. Merkillinen paikka ja kuitenkin tunnelma on täydellisen kiireetön.

Ennen asunnonvaihtomatkaa remontoimme kotimme kylpyhuoneen, vaihdoimme keittiön kaappeihin ovet ja raivasimme muutenkin asunnon kuntoon. Ranskalaisperhe saapui 12.7. ja halusikin majoittua kanssamme mökille. Kun Ranskassa me asuimme heidän loma-asunnossaan ja he yöpyivät pihalla matkailuautossaan, niin Suomessa kuvio oli sama. Me asutimme mökkiämme ja he asuivat asuntoautossa sekä aitassa.

Yhteiselo säilyi hyvin, vaikka kulttuurierojakin toki oli. He olivat matkanneet halki Euroopan peseytymättä suihkussa. Mökkirannassa he sitten innolla lotrasivat sampoopulloineen. Mukana heillä oli iso kanisterillinen juomavettä, joka oli matkannut kuumassa Nizzasta asti. Ensimmäinen yhteinen illallinen päättyikin siihen, että jokaisella oli vatsa sekaisin syystä tai toisesta.

Kokkailen kesällä mökin terassilla. Ranskalaisvieraiden aikoihin metsämansikat kypsyivät ja ensimmäiset kanttarellit olivat poimittavissa. Laittelin ruokaa terassilla kaasuliedellä neljällä levyllä ja siinä oli neljä nenää kiinni kattiloissa ja paistinpannuissa ja valtava pulina velloi ympärillä. Ensin mietin suomalaiseen skeptiseen tyyliin, että haluavatko nähdä, mistä raaka-aineista ruoka tehdään vai mitä. Lopulta oli pakko uskoa, kun he päivä toisensa jälkeen hehkuttivat, ettei Ranskasta saa näin hyvää ruokaa, että olivatkin siinä fanittamassa alusta saakka.

Yhdessäelomme on jatkunut senkin jälkeen. Perheen tytär vietti kanssamme pari viikkoa mökkilomaa pari vuotta myöhemmin, sitten tuli koko perhe mökkeilemään kanssamme vesijohdottomalle mökille jouluksi ja viime vuonna perheen tytär toi joulun alla poikaystävänsä esittäytymään. Tämän kokemuksen pohjalta uskon, että suomalainen matkailumarkkinointi ei ole hyödyntänyt vielä läheskään ranskalaisten vetoa alkeellisiin oloihin ja ohjelmattomaan lomanviettoon.

Kaverini asunnonvaihdot sujuivat perinteisempään tapaan eli kuusihenkinen perhe vietti aikaa kerran sveitsiläistalossa ja toisen kerran keskellä Pariisia kerrostalossa ja isäntäperheet majoittuivat heidän tilavaan rivitaloasuntoonsa Saimaan rannalla. Asunnonvaihto sopii varsinkin lapsiperheille ja säästää matkanteon suurimmissa kuluerissä eli majoituksessa ja ulkona syömisessä.

Linkkejä:

Asunnonvaihtokokemuksia nettivideona: http://nettiradiomikaeli.internetix.fi/mikaeli/arkisto/kulttuuri/asunnonvaihto/

A-lomat: http://www.a-lomat.fi/

Reissut kirjasi Päivi

#automatka #perheloma #asunnonvaihto #yövytuttavilla #saksassa #sveitsissä #ranskassa #nizza #saldwedel  #itävalta #rostock #autollalaivalla #Lüchow #rottenbach #gasthausstein #lapsiperhereissaa #reissussalastenkanssa