Leppoisa Ljubljana

Perinteisen kesäretkemme kohde kolmen aikuisen lapseni kanssa suuntautui tänä vuonna Slovenian Ljubljanaan. Kohde oli kaikille uusi, mutta hyvää oltiin kuultu monelta suunnalta.
Lensimme kaupunkiin Finnairin suoralla lennolla ja perillä Ljubljanassa oltiin iltakuuden aikoihin. Vaikka olen olevinani kokenut reissaaja, niin menin kentällä retkuun. Taksikyyti kentältä airbnb-kohteeseemme maksoi huikean ylihinnan, kun en etukäteen älynnyt kysyä hintaa. Tyhmyydestä sakotetaan.

Huoneistomme sijainti oli hyvä, noin 20 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta modernissa valoisassa talossa. Tilaa oli neljälle hengelle riittävästi ja kämppä toimi koko reissun ajan mainiona tukikohtana. (www.airbnb.fi/rooms/14307181).

Ensimmäisen illan ainoa ohjelmanumero oli ruokailu, ja illallista lähdimme etsimään Ljubljanan keskustasta joen varrelta. Tripadvisorin opastamana päädyimme Most-ravintolaan, josta oli upea näkymä joen yli iltatorille ja Ljubljanan linnaan. (http://www.restavracija-most.si/index.php/en/).

Tarjoilija oli tehtäviensä tasolla ja osasi kertoa meille kasvis- ja gluteenittomat vaihtoehdot. Illan hämärtyessä söimme mainion illallisen, alkupalaksi sieni/juusto –lautasen ja pääruoaksi kahdelle vegapastaa ja kahdelle seafood -risottoa. Jälkkäriksi tilattu creme brylee oli täydellinen.
Tuloiltana olin ehtinyt käväistä kaupassa, joten aamulla nuorison nukkuessa keitin kahvit ja söin pienen aamiaisen huoneistomme terassilla. Aurinko paistoi, elämä tuntui hyvältä.
Nuorison herättyä lähdimme yhdessä kaupungille kahvilan etsintään. Vanha kunnon tripadvisor ohjasi meidät Le Petit Cafeseeen, josta löytyi ihania aamiaisvaihtoehtoja (munakkaita, voileipiä, croissanteja) ja hyvää kahvia. (www.lepetit.si)
Konsta lähti omille teilleen tapaamaan Ljubljanassa vaihdossa olevaa kaveriaan, me kolme läksimme kipuamaan Ljubljanan linnaa kohti. Ylhäällä kiersimme linnan ja kipusimme vielä linnan korkeimpaan torniin (perhelippu maksoi 19 e), ja ihailimme upeita maisemia. Linnan sisäpihan kahvilassa joimme kahvit ja palasimme melko jyrkkää mäkeä pitkin takaisin kaupunkiin.

Lounaspaikkamme lauantaina oli Aroma, jossa Villen vegelasagne oli paras osuma. Maijan lohisalaatti ok, minun seafood –salaattini öljyinen pettymys. Viini ja tunnelma oli hyvää. Lähipöytiin tilatut pizzat näyttivät hyviltä, joten luultavasti teimme ruoan suhteen hieman vääriä valintoja. (www.aroma-ljubljana.si).
Lyhyen ostoskierroksen jälkeen palasimme huilimaan kämpille. Iltariennoille kiersimme viereisen Tivoli-puiston kautta. Nimestään huolimatta mitään Tivolia ei puistossa ole, mutta sen sijaan paljon ihania nurmikoita ja erilaisia liikuntapaikkoja. Viikonloppuisin suosittu picnic-paikka.
Ennen illallista kävimme paikallisessa skyscraperissa (peräti 12 kerrosta!) drinksuilla. Paikka oli tupaten täynnä, mutta löysimme pöydän ja pian seuraamme liittyi Konsta ystävänsä Binin kanssa. (www.neboticnik.si/)

Illallinen syötiin intialaisessa Namaste –ravintolassa, ruoka oli hyvää, mutta parissa annoksessa potkua olisi saanut olla enemmän, Konstan ja Binin annokset puolestaan olivat melko kuivia. Muttei haitannut, leppeässä kesäillassa nautimme hyvästä seurasta ja kuuntelimme Binin tarinoita vaihto-opiskeluajaltaan. (www.restavracija-namaste.si/en/).
Sunnuntai käynnistyi edellisen päivän tapaan. Nuorten aamiaiskahvilaksi valikoitui tällä kertaa Cafe Robba, josta minulle löytyi gluteenitonta leipää. Paahdettuna erinomaisen hyvää, kuten myös nuorten jogurtti-, kananmuna-, paahtoleipä-aamupalat. (robbarestaurant.com/en/)
Aamupäivä kului autovuokraamon etsinnässä. Ensimmäinen ei tärpännyt, mutta Hertzin vuokraamosta meille löytyi iso tila-auto – kaikki pienet olivat jo varatut. Rattiin tarttui ensin Ville ja lähdimme kohti Bled-järveä, yhtä Slovenian kauneimmaksi mainittua paikkaa. Ajomatka kesti noin 45 minuuttia ja tie oli erittäin hyvä.

Bledin pikkukaupunki oli ruuhkainen emmekä löytäneet heti isolle autollemme parkkipaikkaa, joten jatkoimme järven toiselle puolelle, joka näytti olevan suosittu retkikohde. Keskellä Bled-järveä on pieni saari ja siellä kirkko, ja kun rannassa näytti olevan soutuvenevuokrausta, päätimme lähteä saarelle veneellä.
Vuokraussysteemi oli hieman epämääräinen, mutta uskaltauduin kuitenkin antamaan passini veneen pantiksi. Läksimme matkaan, Konsta souti. Edettyämme noin 30 metriä toisesta airosta kuului raksahdus ja hups, se oli poikki. Onneksi ei oltu keskellä järveä, joten paluu yhdellä airolla onnistui jotenkuten. Vähän pitkin hampain keski-ikäinen vuokraajasetä ja hänen iäkäs äitinsä (näytti olevan perheyritys) antoivat meille uuden airon.

Hisilicon K3

Tällä kertaa saarelle soutu onnistui. Jätimme veneen – kuten kaikki muutkin – pieneen laituriin ja kapusimme ylös kirkolle. Palattuamme laiturille huomasimme että veneemme oli kadonnut. Samanlaisia vuokraveneitä oli tietty useampi kiinni laiturissa, mutta meidän numerolla varustettu vene oli sieltä hävinnyt. Vuokra-aikamme oli lopussa eikä rannalla ollut ketään jolta olisi voinut kysyä apua. Niinpä oli pakko laittaa vahinko kiertämään ja napata jonkun toisen vene. Vuokrasetä ja äitinsä olivat luonnollisesti näreissään ja pelkäsin jo passini puolesta, mutta lopulta sain passini ja poistuimme paikalta melko sukkelaan. Lounaalla taivastelimme vuokrasysteemin epämääräisyyttä – ja luulen että tämä tapaus ei ollut ainoa laatuaan. Sen verran sävyisästi väärän veneen palautus kuitenkin toimi.
Venesähläyksen (josta kyllä riitti paljon nauruakin) ajoimme vielä autolla ylös Bledin linnalle, josta oli henkeäsalpaavat näkymät alas järvelle ja ympäröiville vuorille. Paljon maailmaa kiertäneet matkakumppaninikin menivät miltei sanattomiksi.

Paluumatkalla yritimme vielä käydä katsomassa Vintgarin kuuluisaa luonnon rotkoa (http://www.vintgar.si/), mutta pihiys iski portilla ja tyydyimme vain kurkkimaan sisäänpääsyn kohdalla alhaalla kuohuvaa koskea. Ehkä väsymyskin jo painoi.
Ljubljanaan palattuamme päädyimme syömään La Paninoteca –ravintolaan, jossa alkupaloiksi nautimme monipuolisen vege-lautasen ja pääruoaksi ensimmäisen illan tapaan pastaa ja risottoa. Ruoka huuhdeltiin hyvällä kuohuviinillä. Tunnelmallinen paikka ja palvelu pelasi hyvin – toisin kuin useissa muissa ravintoloissa. (www.facebook.com/Paninoteka.Restaurant)

Maijan ja Konstan vatsaan mahtui vielä jäätelöt, joten kävimme Cacao-kahvilassa vielä ihastelemassa jokivarren ihmisvilinää. Skyscraperin drinkkibaarissa, jonne vielä jaksoimme, oli sen sijaan sunnuntai-iltana jo hyvin hiljaista. (cacao.si/en/).
Maanantai oli lähtöpäivä. Airbnb –emäntämme oli joustava ja niinpä saimme jättää matkatavarat huoneistoon lähtöhetkeen asti. Aamiainen syötiin Bazilica Bistrossa, joka oli viihtyisä ja josta löytyi jokaiselle jotakin (gluteenitonta tosin heikohkosti).

Päivä kului kävellessä, Konsta tosin piipahti läheisessä ostoskeskuksessa. Shoppailu jäi tällä reissulla vähäiseksi, osin lämpimän sään (ei maltettu hengailla kaupoissa), osin melko korkean hintatason vuoksi. Hinnat ovat merkkituotteissa suurin piirtein Suomen tasoa.
Ruoka on jonkin verran edullisempaa, neljä henkeä söi illallisen noin 80-100 eurolla. Palvelutasossa on vielä parantamisen varaa, mutta luultavasti sekin ajan kuluessa – ja turismin lisääntyessä – paranee.
Retken viimeinen lounas syötiin tutussa aamiaispaikassa Le Petit Cafeessa, auringon lämmittäessä ihanasti. Taksi kentälle maksoi puolet siitä mitä olin maksanut kyydistä kentältä kaupunkiin.
Helsinkiin palattiin yhdentoista aikoihin illalla. Totesimme jälleen kerran tehneemme onnistuneen yhteisen matkan – ja jatkoa on varmasti luvassa.

Suosittelen Ljubljanaa viikonloppukohteeksi. Se on rento, helposti lähestyttävä, kaunis ja vielä kohtuullisen hintainen. Gluteenittomalle suht vaivaton. Englannilla pärjää mainiosti.

Ljubljanassa retkeili nuorten kanssa Tiina

Kroatian keväässä matkailuautolla

Matkan ajankohta: 21.4.2013 – 10.5.2013

Menomatkallamme Balkanille oli Itävallassa tosi kylmä yö, lämpötila lähellä nollaa ja vuorilla sekä laskettelurinteillä oli lunta. Hellerajoja kolkuteltiin sitten Kroatiassa monena päivänä ja minä kävin uimassa meressä, jonka pintaveden lämpötila näytti +16 astetta Vestarin lahdella. Vettä satoi muutaman kerran, mikä näkyi luonnossa, jossa oli kevään hempeä heleä vihreys kauneimmillaan. Omena- ja mantelipuut kukkivat, samoin paikoin jo ruusut ja pionit sekä niittykukkaset.

Yksi meidän matkamme kohokohtia oli käynti Zagrebissa. Kroatiassa matkailevien ei ole syytä jättää käymättä siellä, sillä kaupunki on mielenkiintoinen. Keskusta on säilynyt aika lailla vanhassa kuosissaan, eli sinne ei pykästy moderneja lasista ja metallista rakennettuja tornitaloja. Olin tehnyt treffit Kroatian autojärjestössä HAK:ssa työskentelevän entisen kolleegani Eva Kostevcin kanssa ja hän neuvoi meille leirintäalueen (Plitvice), jonne on tosi helppo löytää Sloveniasta päin Zagrebiin ajettaessa. Alue ei ollut vielä auki, kuten ei moni muukaan leirintäalue Kroatiassa ennen toukokuuta, mutta saimme majoittua alueella sijaitsevan motellin viereen. Saimme jopa käyttää motellin vessoja sekä yhden motellihuoneen suihkua. Leirintäyömme hinta oli noin 21 euroa.

Seuraavana päivänä tutustuimme Kroatian autojärjestön palveluihin ja toimitiloihin. HAK:lla on tosi moderni ja iso toimitalo Zagrebin uudessa eteläisessä kaupunginosassa. HAK omistaa koko talon. Iso osa heidän toiminnastaan keskittyy autokoulutoimintaan ja ajotutkintoihin. Meidänkin käyntimme aikana istui autokoululaisia kirjallista tutkintoa suorittamassa, kun kurkkasimme yhteen opetustilaan.

HAK järjestää vuosittain tiepalvelumiesten EU-kisan ja tänä vuonna Eva oli ilahtunut kuulleessaan, että Autoliitto on alustavasti luvannut osallistua tiepalvelumiesten teknisiä ja ensiaputaitoja mittaavaan kilpailuun.

Zagrebistä me kiiruhdimme tapaamaan kanssamatkustajiamme, eli kahdella muulla matkailuautolla liikkeellä olevia Jürgenin ystäväpariskuntia. Siispä hurautimme A1- ja A6-moottoriteitä pitkin ensin Rijekaan. Tietulli maksoi meiltä noin 150 kilometrin matkalta 124 kunaa eli noin 16,20 euroa. Ympäristöstä huomasi, että tie kulki ylänkömailla: tien varrella oli paikoin vielä lunta eikä maastossa vielä näkynyt paljon vihreätä. Tänä vuonna tosin kevät on Balkanilla muutaman viikon myöhässä normaaliin tilanteeseen verrattuna.

Rijekasta jatkoimme Istrian niemimaan poikki länsirannalle, lähes Slovenian rajalla sijaitsevalle pikkuruiselle Savudrijan kylälle, jossa yövyimme saksalaisesta matkaopaskirjasta ”Mit dem Wohnmobil nach Kroatien” (WOMO-Verlag, ISBN-10: 3869034858)  löytyvällä matkaparkkialueella – ihan Pinetan leirintäalueen vieressä. ADAC:n Stellplatzführer –matkaparkkikirjassa on vain muutama matkaparkki Kroatiassa, ehkä yhteensä vain 5 kappaletta koko maassa.  Lisäksi meidän mukanamme olleet matkakonkarit olivat sitä mieltä, että ADAC valitsee mielellään oppaisiinsa luksuspaikkoja eikä jokamiehen paikkoja.

Kroatiassa on kiellettyä yöpyä matkailuajoneuvolla leirintäalueen ulkopuolella. Tämän saimme kokea kantapään kautta, kun jäimme hienon panoraamasijainnin houkuttelemina Labinin vanhan kaupungin pysäköintipaikalle 4.-5.5.2013 yhdeksi yöksi. Pelkän yöpymisen lisäksi teimme sen virheen, että telläsimme leirintäpöydät ja –tuolit ulos autojemme viereen pysäköintialueelle ja nautiskelimme leppoisasta kevätillasta kitaroiden kera. Klo 23:30 ilmaantui paikalle poliisiauto, ja poliisit antoivat meille varoituksen ja kehotuksen siirtyä sallitulle paikalle, eli lähinnä sijaitsevalle leirintäalueelle. He uhkasivat, että sakko laittomasta yöpymisestä on 1200 kunaa per ajoneuvo – jos teko toistuu…

Istrian rannikolla on todella paljon leirintäalueita ja alueet ovat valtavan isoja –ainakin suomalaisin silmin. Joskus paikkoja on jopa yli tuhannelle matkailuajoneuvolle! Sen mukaisesti myös saniteettitiloja on jopa 10 eri rakennusta. On diskoa ja vesipuistoa ja vaikka mitä ajanvietettä. Monet leirintäpaikat ovat kuitenkin niin ahtaita, että isommilla matkailuautolla on hankala pysäköidä niihin. Hankaluutena voivat olla tiheästi istutetut puut tai alhaalla roikkuvat puiden oksat (esimerkkinä Bi-Village Fazanassa). Useat leirintäalueet avataan vasta toukokuussa. Hinnat olivat näin sesongin ulkopuolella esimerkiksi kolmen tähden paikoilla noin 20 euroa /vrk/2 henkilöä ja matkailuauto, sisältäen sähkön ja auton vesihuollon.

Mielestäni olisi erittäin tärkeää, että Kroatiaan saataisiin matkailuautoille sopivia Stellplatz- eli matkaparkkialueita. Useat monesti vanhemmat matkailuautoilla liikkuvat pariskunnat eivät kaipaa leikkikenttiä eikä diskoja, vaan kunnon WC-tilat ja ehkä suihkun sekä autolle raikasvesi- sekä jätevesihuollon – sekä tarpeeksi ison pysäköintitilan autolleen. Miksi maksaa palveluista, joita ei lainkaan käytä? Stellplatzeja voisi rakentaa esimerkiksi isoille bussien pysäköintipaikoille, joilla ei ole mitään käyttöä öiseen aikaan. Kroatiassa on rakennettu isoja bussipysäköintipaikkoja lähes jokaisen kaupungin liepeille, koska nähtävyyskohteina olevat vanhat kaupungit ovat niin ahtaita, ettei niihin pysty ajamaan isolla linja-autolla.

Zagrebin visiitin ohella toinen todellinen – ja yllätyksellinen – huippuelämys – oli entisen opiskelukaverini tapaaminen Motovunissa! Emme ole tavanneet kertaakaan yli 30 vuoteen ja nyt sitten Kroatiassa… Nykyisen entinen opiskelutoverini on töissä sisäministeriössä ja hän oli lähtenyt matkalle pidennetyn viikonlopun viettoon äitinsä kassa. Että oli lystiä puhua suomea ja vaihtaa kuulumisia pitkän ajan jälkeen. Maailma on välillä tosi pieni.

Istrian kohteista pidän viehättävimpinä Porecia, jota kutsutaankin ”Adrian helmeksi” ja Pulaa, jossa on kosolti roomalaisajan muistomerkkejä, kuten maailman neljänneksi suurin vielä lähes kokonaan pystyssä oleva amfiteatteri. Pulan 2000 vuotta vanha Augustus-temppeli on myös harvinaisuus Euroopassa. Lisäksi pidän kovasti Istrian vuoristoalueista ja esimerkiksi Mirna-joen seuduilla on koskematonta luontoa. Buzetin tienoilla on kuvattu mm. Indiana Jones- elokuvaa.

Istrian länsirannikolla sijaitseva Opatija on yksi Kroatian vanhimmista matkailukohteista.  Monet rakennukset ovat yli 100-vuotiaita uljaita Itävalta-Unkarin valta-ajan huviloita ja kameloiden kaupunkina tunnettu Opatija on kuuluisa subtrooppisista kasveistaan. Me kävimme tietysti Angiolinan puistossa, jossa on oleantereita, magnolioita, mammuttipuita ja Libanonin seetripuita.  Voin hyvin kuvitella, että  12 kilometriä pitkällä Lungomaren rantapromenaadilla on heinä-elokuussa kuhinaa.

Liikenne sujuu aika maltillisesti, eli kroatialaiset ajavat paljon hillitymmin kuin italialaiset. Autoja ei ole teillä niin paljon kuin Saksassa, emme ole kertaakaan olleet ruuhkissa, ei edes Zagrebissa. Liikenteen opasteet ovat hyviä ja selkeitä, vaikka ne olivat mielestäni Sloveniasa vielä himpun verran parempia. Ruskeilla viitoilla opastetettuja nähtävyyskohteita on toisinaan vaikeita ymmärtää, koska opasteiden tekstit ovat usein vain kroatiaksi. Kohteen hahmottamisen helpottamiseksi on osaan nähtävyysopasteista laitettu kohteen kuva.

Hintataso Kroatiassa oli yllättävän korkea, ainakin saksalaisittain ajateltuna. Diesellitra maksoi noin 1,25 euroa, eli se oli edullista, mutta elintarvikkeet kaupoissa olivat Saksan hinnoissa ja viinit olivat yllättävän tyyriitä. Suomalaiselle hintataso on tietty edullisempi. Me hämmästelemme kuinka kroatialaiset itse pärjäävät, sillä Brijunin matkaopas kertoi, että tällä hetkellä kroatialaisen keskipalkka on 650 euroa kuukaudessa.

Opatijasta (Rijekan nurkilta) lähdimme paluumatkalle kohti Saksaa ja otimme ensin suunnan Sloveniaan. Maata lähestyttäessä oli tiuhaan muistutuksia tiemaksutarrasta. Me olimme ostaneet jo menomatkalla kuukauden tarran, jonka hinta oli alle 3,5 tonnin ajoneuvolle 30 euroa. Kaksi viikon tarraa à 15 euroa ei olisi riittänyt meidän oleskelullemme ja yksi tarra vei vähemmän tilaa tuulilasista kuin kaksi. Sloveniassa on liikenneopasteissa ennen maksullisen tieosuuden alkamista sana ”CESTNINA” (myös englanniksi PAY TOLL ja saksaksi AUTOBAHNGEBÜHR).  Kun sitten ajaa tietulliaseman luokse, on kaistaopasteissa merkintä ”VINJETA” ajoneuvoille, joilla on tiemaksutarra tuulilasissa. Tietulliasemalla on symbolikuvin merkityt ajokaistat kuorma- ja linja-autoille, jotka joutuvat maksamaan tiemaksua ajetun matkan mukaan.

Sloveniassa ajoimme oikopäätä Ljubljanaan, jossa meillä oli treffit sikäläisen autojärjestön AMZS:n pääkonttorilla – entisen kollegani Sasan kanssa.  Sasa esitteli mm AMZS:n tie- ja infopalvelun hälytyskeskuksen.  AMZS:n toimitilat sijaitsevat Ljubljanaa halkovan pitkän valtaväylän Dunajska cestan varrella. Samaisen kadun pohjoisessa päässä on hotelli ja Camping Ljubljana Resort, jossa me yövyimme 24 eurolla ilman sähköä. Autoliiton vuonna 2012 ilmestyneessä opaskirjassa ”Autolla etelään” on kattava esittely Ljubljanasta sekä Camping Ljubljana Resortista, jonne on helppo ajaa omalla ajoneuvolla ja josta on hyvät kuluyhteydet keskustaan busseilla 6, 8 ja 11.

Itävaltaa lähestyttäessä alkoi tien varsilla olla muistutuksia Itävallan moottoritietarrasta. Kipaisimme Jesenicen HipHop-huoltoasemalta ostamassa uuden 10 päivän tarran, josta pulitimme 8,30 euroa (siis reilusti halvempi hinta kuin Sloveniassa!).  Katschbergin 5,8 kilometrin mittaisen tunnelin läpiajosta maksoimme lisäksi 10 euroa. Yksi yhdensuuntainen tunnelimaksu oli siis huomattavasti tyyriimpi kuin 10 vuorokauden tiemaksutarra! Itävallassa oli diesel kallista, 1,549 euroa/litra.

Itävallassa on moottoriteillä useaan kertaan muistutuksia melko uudesta liikennelain määräyksestä, jonka mukaan seisovan ruuhkan syntyessä tielle pitää ajoneuvojen ryhmittäytyä niin, että ajoneuvojen välistä mahtuu ajamaan pelastus- tai hinausajoneuvoilla. Opasteissa lukee esimerkiksi: ”Hier gilt die Rettungsgasse” tai englanniksi ”Form emergency corridor in case of traffic jam”.

Saksaan palattuamme yövyimme Chiemseen leirintäalueella ja hinta oli kroatialaista tasoa: 21,80 euroa/vrk ilman sähköä. Dieselistä maksoimme Saksassa 1,41 euroa litralta.  

Saksan kautta ajavien kannattaa valita itäiset moottoritiet, kuten A93 tai A9, sillä ne ovat huomattavasti vähemmän liikennöityjä kuin Saksan keskellä tai länsiosissa kulkevat moottoritiet.  A9-tiellä oli tosin tietöitä, jotka hidastavat jonkin verran matkan sujumista, mutta tietöitä on myös esimerkiksi A1-tiellä.

Saksaan palattuamme koimme toisen kevään, sillä nyt oli täällä luonto keväisen vihreä. Lämpöä vaan ei ole Kroatian mitalla.

Valuuttakurssit  toukokuussa 2013:
1 HRK = 1,314 euroa, 100 HRK = 13,14 euroa
1 euro = 7,60 kunaa, 100 euroa = n 760 HRK

Kulut yhteensä:    1.351,27 euroa
Kulut per päivä ja per henkilö: 71,12  euroa/vrk eli 35,56 euroa/henkilö/vrk
Leiriytymis-, matkaparkki- ja pysäköintimaksut:  219,70 euroa
Polttoainekulut (diesel):  457,42 euroa
Moottoritie- ja tunnelimaksut:  112,40 euroa         

Reitit ja ajokilometrit:

1 päivä Pinneberg – Erfurt (Saksa)  415 km
2 päivä Erfurt (Saksa) –Flachau (Itävalta), matkaparkki eli Stellplatz Alter Jagdhof  610 km
3 päivä Flachau (Itävalta) –Zagreb (Kroatia), Odmoriste Plitvice Camping  349 km
4 päivä Zagreb – Savudrija (Kroatia, Istria)  293 km
5 päivä Savudrijan majakan matkaparkissa, polkupyörillä Umagissa (ei autolla ajoa)
6 päivä Savudrija – Groznjan  51 km
7 päivä Groznjan – Istarske Toplice, terminen kylpylä  29 km
8 päivä Istarske Toplice – Lindar  89 km
9 päivä Lindar – Vsrar  50 km
10 päivä Vsrar – Vestarin lahti Camping Vestar  37 km
11 päivä = VAPUNPÄIVÄ, Vestarin leirintäalueella pyykkipäivä, ei ajoa
12 päivä Camping Vestar –Pula  57 km
12 päivä Pulassa, ei ajoa
13 päivä Pula – Labin  54 km
14 päivä Labin- Ičiči, Camping Opatija  42 km
15 päivä Opatija Camping, ei ajoa
16 päivä Opatija – Ljubljana (Slovenia)  153 km
17 päivä Ljubljana (Slovenia) – Chiemsee (Saksa)  322 km
18 päivä Chiemsee – Haldensleben/Magdeburg   650  km
19 päivä Heldensleben (Magdeburg) – Hampuri  230 km
Yhteensä 3.474 km (eli noin 173 km/vrk)

Matkailuautolla Bürstner Travel Van T620
reissasivat Eila ja Jürgen
sekä omilla matkailuautoillaan Cavallo & Brigitta ja Mochel & Doris.
(Bürstnerimme pituus: 6,60 m, korkeus 2,85 m ja kokonaismassa 3.500 kg.)