Matkailuautolla Pohjois-Ruotsissa ja Norjan Lofooteilla

23.10.2017

Lähdimme matkailuautolla Saksasta, Kielistä kesäkuun lopulla ja tähtäimenä olivat

1) Bingsjön pelimannimusiikkipäivä 5.7. ja

2) Kiiruna, jos sää sallii.

Göteborgissa nautiskelimme vanhankaupungin rattoisasta tunnelmasta, syötiin paikallisen herrasmiehen suosituksesta maukkaat kala-ateriat Stålberg&Månssonin ravintolassa sekä käppäiltiin letkeän iltapäivän ratoksi Hagan viihtyisän puutalokaupunginosan kautta matkailuautollemme. Ensimmäinen ikävä yllätys: pysäköintisakko! Förbannad! 600,- SEK eli 61 euroa siitä riemusta, että olimme pysäköineet matkailuauton sellaiselle pysäköintialueelle, jolla oli P-liikennemerkin lisäkilpenä henkilöauton symbolikuva. Mikä tarkoittaa, että tällaisella P-alueella saavat pysäköidä vain henkilöautot… Jürgenin mielestä Saksassa kaikkialla tulkitaan matkailuauto henkilöautoksi, kuten se tietysti onkin rekisteröintitodistuksen luokituksen M1 mukaan. Mutta ei päde Ruotsissa, jos liikennemerkissä on henkilöauton kuva. Dyra lektioner!

Ajoimme alkumatkan meille jo monelta Ruotsin automatkalta tuttuja reittejä, eli Göteborgista lähdettyämme seurailimme Vänern-järven länsipuolta. Kävimme ihastelemassa Håverudin kanava-museorautatiealuetta sekä muistelemassa Bündische Jugendin 1950-luvun leiripaikkoja Östra Silen ja Övre Gla –järvien seutuvilla. Tällä kertaa emme käyneet suomalaispirteissä, vaikka poikkesimme Sunnessa ja Torsbyssä.

”Suomalaismetsistä” suuntasimme vinosti Ruotsin halki lounais-koillinen akselilla, eli seuraava kalenteriin merkitty kohde oli Bingsjö. Siljan-järvelle saavuttuamme kävin hakemassa matkailuesitteitä Rättivikin matkailuinfosta. Heti löytyikin oiva käyntikohde: Stygforsen-koski Bodassa. Jylhän uoman maastoon on muokannut maahan pudonnut meteoriitti yli 3 miljoonaa vuotta sitten.

Bingsjön pieni kyläpahanen sijaitsee aika lähellä Siljan-järveä. Seutu on kaunista kumpuilevine mäkineen ja metsineen. Kiviä riittää niin pelloilla, metsissä kuin järvissäkin. Bingsjön musiikkitreffit (Bingsjöstämman) ovat aina heinäkuun ensimmäisenä keskiviikkona, eli tänä vuonna 5.7., mutta me riensimme paikalle jo pari päivää aiemmin, jotta olisimme ajoissa pelipaikoilla. Bingsjön festari muistuttaa hieman Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, mutta on vapaamuotoisempi, eli Bingsjössä osanottajat soittavat myös itse musiikkia eivätkä vain kuuntele musiikkia. Ihmeellinen tapahtuma tuo Bingsjöstämman on, sillä Jürgen tapasi siellä ykskaks yllättäen entisen työntekijänsä ja hyvänä ystävänään säilyneen Nikon (joka on musiikin opettaja Saksassa Hannoverin lähellä) vaimoineen. Niko oli matkalla menossa Kaustisille soittamaan viikoksi useissa orkestereissa! Että osaa maailma välillä olla pieni kylä.

Matkailuajoneuvoille Bingsjössä on käytössä pihaleirintä, eli lähes kaikkien kylän talojen pihoilla on ”karavaanareita” parkissa. Leiriytymishinta oli 150 SEK/yö.

Bingsjöstä me otimme suunnan kohti pohjoista, olihan meillä tavoitteena ajaa niin kauas pohjoiseen kuin sielu (tai lompakko) sietää ja säät antavat myöten. Hyvän mutta tuulisen sään vallitessa ajoimme ensin Orsaan, jonka tienoilla on suomalaisia paikannimiä. Siirryimme tielle E45 kohti Östersundia. Päiväkahvit me hörppäsimme Makkolassa (Kvarnberg). Noppikosken jälkee tie oli huonossa kunnossa. Tapasimme saksalaisen pitkänmatkan polkupyöräilijän, joka oli telttoineen menossa Nordkappiin – kuinkas muutenkaan. Lähes kaikki näillä seuduilla jututtamamme matkailijat olivat joko menossa Nordkappiin tai sieltä tulossa. Meitä tuo pohjoinen turistirysä ei houkuta.

E45-tie kulkee aika keskellä Ruotsia. Välillä on pitkiä pätkiä ilman kylän kylää, mutta välillä on ihan kivoja taajamia, kuten Sveg, Strömsund, Dorotea, Wilhelmina, Storuman, Arvidsjaur. Yhden yön vietimme Svegin leirintäalueella, 235 SEK ilman sähköä. Pesimme pyykkiä, hinta 75 SEK. Alue oli hiljattain remontoitu, ja saniteettitilat olivat erittäin hyvät ja siistit.

Älvrosin todella kauniin 1800-luvulla rakennetun uuden kirkon me kävimme ihastelemassa matkalla Strömsundiin. Ytterhogdalin levähdysalueella minä huomasin Ruotsin autojärjestön Motormännenin tunnuksilla olevan auton. Menin jututtamaan kuljettajaa, joka oli Stig-Björn Sundell. Hän oli juuri tullut paikalle tarkastamaan kyseisen levähdysalueen tason. Motormännenin vapaaehtoiset kesäpartiot (vägombud) ovat tarkastaneet levähdysalueiden palveluja ja siisteyttä Ruotsissa vuodesta 2001 lähtien. Motormännen tarkastaa joka vuosi miehittämättömiä levähdysalueita (siis alueita, joilla ei ole esim. huoltoasemaa), ja läänin parastasoisin levähdysalue saa M:n tunnuksilla olevan kyltin esimerkiksi WC-tilan ulkoseinään. Motormännenin testien tuloksena levähdysalueiden taso on selkeästi parantunut. Tässä olisi työsarkaa Suomessa, jossa levähdysalueet eivät juuri houkuttele pysähtymään ja WC:t on poistettu alueilta jo vuosia sitten!

SAM_0861

Sundellin autossa oli myös tunnus ”Roadroid”, joka herätti uteliaisuuttani. Kyseessä on mobiilisovellus, jossa vibraatiosensorin avulla mitataan ajon aikana tienpinnan kuntoa. Lisätietoa verkossa: http://www.roadroid.se/ . Västerås tidning –lehdessä 22.7.2017 julkaistun jutun mukaan Motormännen on tarkastanut innovatiivisella tekniikalla jo yli 73.000 km Ruotsin yleisestä tiestöstä. Roadroidin mittauksissa on paljastunut, että tiestön kunnolla on isoja eroja Etelä- ja Pohjois-Ruotsissa. Koko Ruotsin 20 kehnoimmasta tiestä 19 sijaitsee Dala-joen pohjoispuolella. Meidän ajamamme Eurooppatie, siis E45, on mittausten mukaan Ruotsin huonotasoisin E-luokan tie.

SAM_0860

Tapaamiseni Sundellin kanssa päätyi Motormännenin Motor-lehteen, johon Sundellia oli haastateltu hänen kesän aikana tekemistään tarkastusmatkoista. Sundell mainitsee haastattelussa kesän hauskimmaksi muistoksi ”tapaamisen suomalaisnaisen kanssa, joka tupsahti levähdysalueella saksalaisautosta juttusille.”

Strömsundissa tuumasin illalla, että nyt me olemme ajaneet lähes 1.400 km Ruotsissa emmekä me ole nähneet vielä yhtään ainutta Suomen rekisterissä olevaa yksityisajoneuvoa. Muutamia suomalaisia kuorma-autoja olimme nähneet. Päättelin siis, ettei suomalaisia kiinnosta matkailu näillä tienoilla. Vaan heti seuraavana päivänä ylitettyämme Lapin rajan alkoi suomalaisajoneuvoja, varsinkin matkailuautoja, näkyä. Maisemista ei mitenkään tullut mielikuvien Lappi mieleen, sillä metsät, puut ja kukat olivat pitkälti samoja kuin etelämmässäkin.

Huruuttelimme E45-tiellä kohti pohjoista reittiä Dorotea – Meselefors – Wilhelmina – Storuman – Sorsele – Arvidsjaur. Moskoselissä pistäydyimme rautateiden rakentajien muistoksi tehdyssä museossa (Rallarmuseet). Ruotsin tielaitoksen ylläpitämät levähdysalueet sen kun paranivat pohjoista kohti ajettaessa. Esimerkiksi Ljusselfors-kosken luona on alue, jolla on inva-WC,  raikkaan veden täyttö matkailuautoon sekä kemssan tyhjennysmahdollisuus. Kaikki maksutta matkailijoiden käytettävissä! Piitimenjoki (Pite älv) oli huikean leveä ja virtasi vuolaasti.

Ylitimme NAPAPIIRIN 9.7. klo 17:45. Ei koettu mitään Napapiirin kastetta ja todistuskin jäi saamatta, sillä sertifikaatteja myöntävä kahvila sulki juuri ovensa meidän neniemme edestä. Valokuva tuli sentään otettua isojen napapiiritaulujen juurelta. Jokkmokkissa kävimme ruokaostoille ja jatkoime Liggan voimalan patojärven rannalle yöpymään. Patojärven rannalla on suuri matkaparkki ja paikalla olikin jo suuri kansainvälinen joukko. Juttelimme illan mittaan ruotsalaisten, itävaltalaisten, tanskalaisten ja islantilaisten matkailuautoilijoiden kanssa.

Ennen Jällivaaraa (Gällivare) ajoime Porjus-vuoren laelle. Huikeat näköalat 524 metrin korkeudella. Jällivaarassa piti käydä savuporosiivuja ostamassa Karlgrenin lihakaupasta, jota niin kehuttiin matkailuesitteissä. Ostamme poroviipaleet olivatkin herkullisia, mutta jälkeen päin luin verkosta, että yritys on ollut jo useampana vuotena elintarvikevalvonnan mustilla listoilla, koska nautaeläimiä on pidetty nälässä.

Kiiruna oli jännittävä paikka, erittäin sotkuinen, jopa törkyinen, ja pihat hoitamattomia rikkaruohot rehottaen toisin kuin missään muualla Ruotsissa. Tämä voi johtua siitä, että kaupungin taloja – jopa isoa kirkkoa – ollaan siirtämässä pois paikoiltaan toisaalle, jotta talot eivät sortuisi kaikkialla kiemurtelevien kaivoskäytävien vuoksi. Sää oli sateinen, mutta aurinko ei laskenut lainkaan…

SAM_0916

Kiirunassa me kävimme täytättämässä toisen kaasupullomme. Siis täytättämässä ei vaihtamassa. Gas-specialisten täytti mukisematta meidän suomalaisen kaasupullomme propaanilla: hinta 35,- SEK/kg, yhteensä 385,- SEK.

Jürgen sanoi Kiirunassa, että koska me jo olemme näin pohjoisessa, niin pitää nuo kaikkien niin mahdottomasti kehumat Lofootit käydä katsomassa Norjassa. Tuumasta toimeen. Auton nokka kohti Narvikia. Matkalla voi kuitenkin tapahtua vaikka mitä, ainakin meille. Heti kohta Kiirunasta lähdettyämme poikkesimme Itäisen Rautasjoen (Östra Rautasälven) levähdysalueelle, koska siellä oli useita suomalaisia matkailuvaunuilijoita. Kaikilla oli mukanaan ongenvapoja ja virveleitä. Jututimme yhtä mikkeliläispariskuntaa. Kun kysyimme, onko tullut kalaa, vaimo totesi, että jo viikko on syöty,  kohta alkaisi makkara maistua… Mies tuosta heti hoksasi tarjota meille tuoreita sinä aamuna kalastettuja harjuksia ja mehän tartuimme tarjoukseen. Kiitos Mikkelin ystävälliselle pariskunnalle – kalaillallinen oli makoisa.

Maisemat paranivat ja muuttuivat jylhemmiksi. Abiskossa oli liikkeellä paljon patikoijia ja luonnon ihailijoita.  Abiskon kansallispuistosta alkaa maailman pisin merkitty vaellusreitti, 435 kilometriä pitkä Kungsleden, kuninkaanpolku. Luonnossa on kuohuvia koskia ja jäänkirkasta vettä, unikkoja, metsäkurjenpolvea, niittyleinikkejä. Puusto koostuu väkkyröistä koivuista, havupuita ei ole. Abiskossa oli myös karsea 20 km:n mittainen tietyömaa. Matkailuautolla sai taiteilla monttujen ja urien välistä. Paikoin oli vain yksi kaista per ajosuunta käytettävissä.

Talvi ja kesä kohtasivat pohjoisessa. Norjan rajaa lähestyttäessä lumilaikkuja oli jo ihan maantien tasallakin, ei vain vuorten rinteillä. Lämpöasteita oli 5, eli kesästä ei tietoakaan.

Norjaan tultiin 11.7. klo 20:10. Rajan lähelle oli rakennettu paljon uusia mökkejä, joista monelle johti vain kinttupolku maantieltä. Satoi koko yön, jonka vietimme Narvikissa. Aamusta saatiin sateiseen päivään piristystä, kun tapasimme norjalaisella levähdysalueella suomalaisia nuoria, jotka olivat yöpyneet alueelle rakentamassaan kodassa. Pienen yhteisen kitaransoittotuokion jälkeen matkamme jatkui taas paremmalla mielellä. Maasto oli samankaltaista kuin Ruotsissa ennen Kiirunaa, eli soita ja lyhytkasvuisia koivuja, mutta myös kuusia.

Kongsvikassa tapasimme huoltoasemalla kaksi sveitsiläistä motoristia, jotka olivat tulossa Nordkapista. Miehet naureskelivat, että Suomi oli ollut tosi kiva maa ja suomalaiset huippuystävällisiä. Ei huonoa mielikuvaa, vaikka kumpikin oli saanut 1.000 euron sakot ylinopeudesta Suomessa.

Lofooteille hurautettiin Sørdals-tunnelia pitkin (6,3 km). Onneksi tässä 8,5 metriä leveässä tunnelissa ei ollut paljon muita ajoneuvoja. Yöpaikka otettiin tällä kertaa Lofoottien pääkaupungin Svolvaerin matkaparkista, jossa hinta 150,- NOK/yö. Illalla kävimme satamassa katsomassa kuuluisalla Hurtigruttenin laivareitillä seilaavan Trollfjord-laivan lähtöä laiturista.

Lofooteilla oli kyllä hienot maisemat, mutta hurjan kapeat tiet sekä sateinen ja sumuinen sää. Aivan hirveästi matkailuautoja joka puolella. Suomalaisrekisterissä olevia ajoneuvoja vilisi nyt niin, että sanoin Lofooteilla ja Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa olevan enemmän suomalaisautoja kuin saksalaisautoja! Olimme vielä yhden yön Lofooteilla, Flakstadin uimarannan levähdysalueella, taasen monen muun matkailuauton kanssa. Atlantin vesi oli tosi kylmää, ehkä keskiarvotilastojen vertaista, eli 10-asteista. Yhtään uimaria ei näkynyt.

E10-tie Lofooteilla on paikoin ainakin saarten eteläosassa vain 5,8 tai jopa 4,2 metriä leveä. Silloilla on joissain paikoin vain yksi ajokaista käytettävissä. Tarkkana pitää siis olla. Näkymät ovat mielenkiintoiset, osin pelottavatkin jyrkkine vuorineen ja tosi kapeine teineen. Isoilla matkailuautoilla saa toden teolla taiteilla siellä ja ”mobiilikoteja” riittää tungokseksi asti. Meillä oli yhden kerran kevyt sivupeilien kosketus norjalaisen matkailuauton kanssa, mutta onneksi ei tullut mitään näkyvää vahinkoa.

Matkan päämäärä, eli Å i Lofoten saavutettiin 14.7. Moskenesin satamasta otettiin Torghattan-varustamon laiva Norjan mantereelle, Bodøhön. Kallis neljän tunnin laivamatka.

Jatkoimme matkaa kohti etelää, eli kotia kohti. Sireenit kukkivat ja sade hellitti. Saltnesissa me kävimme katsomassa Blodveimuseet, eli veritien museon. Verinen tie on toisen maailmansodan aikainen rautatie, jonka keskitysleirin sotavangit joutuivat rakentamaan.

Roganissa pysähdyimme ihailemaan ilmaista matkaparkkia, eli Norjan tielaitoksen levähdysaluetta, jolla oli raikkaan veden otto, kemssan tyhjennys ja yöpymismahdollisuus. Maksutta. Nordlandin kansallispuistokeskuksessa (http://www.nordlandsnaturen.no/ ) Røklandissa me pidimme taukoa ja kävimme syömässä maukkaat 235,- NOK arvoiset lounaat seisovasta pöydästä.  Pitkästä aikaa oli aurinkoista ja matkustaminen alkoi taas maistua.

Ruotsia kohti lähdettiin ajamaan tietä 77, joka olikin tosi hieno maisematie jylhine kanjoneineen. Ruotsin puolella tie jatkui numerolla 95. Tien korkein kohta oli 740 metrissä ja tie kulki pitkän matkaa yli 600 metrin korkeudella. Tiellä ei ollut paljoa liikennettä, eikä tietyömaita, joten se oli ainakin tällä kertaa paljon parempi reitti kuin Kiiruna-Narvik-reitti. Matkan ensimmäinen hirvi maantiellä nähtiin illalla klo 20:00.

Ruotsissa palattiin omille jäljillemme, kun saavuimme Arjeplogin kautta Arvidsjauriin. Käytiin kauniissa kirkossa ennen kuin jatkettiin matkaa kohti Linbanaa. Olin lukenut saksalaisesta sanomalehdestä, että ”Linbanalla voi leijua järvien ja metsien yli Mensträskin ja Örträskin välillä”. Kertomus houkutti, joten Norsjöhön. Kyseessä on alunperin malmin kuljetukseen rakennettu yli 100 km mittainen kaapelirata. Matkailijat ovat 28 vuoden ajan päässeet ”leijumaan” 13 km:n matkan puitten latvojen tasalla tosiaan järvien yli, mutta valitettavasti vuonna 2017 ei enää leijuttu, koska yrittäjät ovat ikääntyneet ja kaapelirataa pitäisi huoltaa.

Takaisin Saksaan päin me ajoimme Ruotsin itärannikkoa siis E4-tietä pitkin. Uumaja – Örnsklödsvik – Högakusten – Sundsvall – Gävle. Sundsvallissa oltiin yötä hienolla paikalla korkealla mäellä, jolla on näkötorni. Eikös Jürgen kiivennyt haitarin kanssa näkötornin huipulle ja soitti Metsäkukkia ja Uralin pihlajaa!! Gävlessä me käytiin vuonna 2014 Bingsjössä tapaamiemme Håkanin ja Maijan luona kylässsä. He ovat ruotsalais-suomalaispariskunta. Maija on kotoisin Juvalta, hän on tosi kova ”tyttö” puhumaan ja nauramaan. Heidän kanssaan me vietettiin lystikäs ilta, kun minä lauloin yhdestä suomalaisesta laulukirjasta melkein kaikki laulut.

Västeråsin nurkilla Anundshögin eli Badelundan laivalatomuksen (skeppssättning) pysäköintialueella meillä oli treffit tukholmalaisystävämme Beatricen kanssa. Laivalatomus on yleisnimitys kiviasetelmille, jotka muodostavat maastoon palkomaisen tai laivamaisen kuvion. Niiden uskotaan olevan hautoja, jonne esimerkiksi laivan päällikkö tai ryhmän johtaja haudattiin. Beatrice tuli meitä tapaamaan varta vasten, olihan meillä hänelle josjonkinlaisia tuomisia. Beatricehan oli meillä täällä sekä pääsiäisenä että juhannuksena ja molemmilla kerroilla lentäen vain käsimatkavaroilla. Hän osteli täällä sitä sun tätä, mm. kemikaliotuotteita, joten ei voinut niitä viedä lentäen mukanaan. Mutta onneksi on hyvät kuriirit ja matkailuautoonhan mahtuu..!

Sää muuttui kuumemmaksi, hellettäkin saatiin loppumatkasta. Jürgen teki vieltä visiitin automuseoon Vättern-järven rannalla olevassa Motalassa. Häntä kun nuo ajopelit niin kiehtovat. Grännassa käytiin uteliasuuttamme, koska siellä emme olleet aiemmin poikenneet. Olihan hirmuinen turistirysä! Kaupunki on pieni, kadut kapeita ja täynnä autoja, moottoripyöriä, jalankulkijoita ja lastenvaunuja, huh. Polkagrisar-karamellien tekoa voi seurata lasiseinien takaa useammassa ”karamellileipomossa”.

Ennen Jönköpingiä oli tien laidassa mielenkiintoinen liikenneopaste. Opasteen mukaan Jönköpingin läpi johtavalla E4-tiellä testataan tiemaksuja (vägtullar). Testien takana on itävaltalainen tiemaksualan yritys Kapsch. Internetin mukaan Kapsch pystyy soveltamaan 3D-tekniikkaa tiemaksujen perimiseen: https://www.cadcraft.com/sv/uppdragsgivare/kapsch/ . Jäämme seuraamaan, josko kohta Jönköpingissäkiin peritään maksuja teillä? Göteborgin ruuhkamaksu meille tuli postitse noin kuukauden kuluttua siitä, kun olimme siellä ajaneet. Samoin matkan jälkeen tupsahtivat postista Motalan ja Sundsvallin siltojen infrastruktuurimaksutkin. Tiemaksut ovat erittäin ajankohtainen asia EU:ssa, onhan komissio antanut keväällä 2017 ohjelman, jonka tarkoituksena olisi saada aikaan koko EU:ssa yhteentoimiva järjestelmä. Kuljettaja tulisi toimeen yhdellä sopimuksella ja yhdellä ajoneuvolaitteella koko EU:ssa. Sekä Suomessa että Ruotsissa on meneillään selvityksiä satelliittipaikannukseen perustuvista kilometriperusteisista tiemaksuista.

Laivamatka Saksaan taitettiin Malmöstä Travemündeen Finnlinesiin laivalla, hinta päivälähdöllä 151 euroa ilman aterioita mutta hytillä. Finnlinesin laivassa alkaa ajan hammas näkyä, mutta sauna oli tunnelmallinen ja hyvä.

Olihan komia kierros ja olen tosi tyytyväinen, että tuli tehtyä. Yllätys oli, että Ruotsin Lapissa oli niin vehreää, jopa puitakin – vaikkakin vain koivuja. Mutta ne eivät ollut niin kitukasvuisia kuin esimerkiksi Saariselällä Suomessa. Joten saa mennä tosi pohjoiseen ennen kuin kasvillisuus ”häviää”.

Ajoa Ruotsissa ja Norjassa tuli yhteensä 5168 km. Ruotsin kruunu oli nyt euron haltijoille hiukka edullisempi kuin muutama vuosi takaperin. Täten myös polttoaineen hinta pysyi kohtuuden rajoissa. Eikä polttoaineissa ollut mitään ”Lapin lisiä”.

LOPPUTULEMA:

Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Ruotsi on ihana matkailumaa eikä hienoja maisemia tai rauhallisia järviä varten tarvitse matkustaa Lappiin saakka. Minun suosikkimaakuntiani ovat Värmlanti, Taalainmaa, Itä-Götanmaa ja Dalsland. Hieman pohjoisempana voisi käydä vielä Sundsvallin ja Östersundin välisellä alueella, eli ajella teitä 86 ja 87, koska matkailuesitteiden mukaan teiden varrella oleva Indalsälvenin jokilaakso vaihtelevine maisemineen olisi hieno elämys. Jostain luin, että Gesunden on yksi Ruotsin kauneimmista järvistä!(?).

Norjan Lofooteilla minua jopa pelotti kapeiden teiden ja siltojen vuoksi, eli en lähtisi sinne toista kertaa matkailuautolla. Moottoripyörällä voisi lähteä…. mutta silloin sää saisi olla sateettomampi ja lämpimämpi. Maailmanympärimatkaajaa tyyliin Päivi ja Pekka Heiskanen (www.epeliontheroad.com/ ) minusta ei tule missään nimessä.

FAKTOJA:

  • Laivareitti Saksa-Ruotsi, Kiel – Göteborg (Stena Line) 27.-28.6.2017. Hinta 247,- euroa sisältäen alle 7 m matkailuauton, 2 aikuista, sisähytin ja aamiaiset. Edullinen n. 14 tunnin vakaa ja keinumaton merimatka yön yli. Ainut miinus: matkailuautolle ei saa sähköä matkan ajaksi, joten jääkaapissa olevat elintarvikkeet voivat lämmetä. Silti suositeltava vaihtoehto Ruotsi-Saksa-välille eikä tarvitse ajaa yhtään Tanskassa.
  • Laivareitti Lofooteilta manner-Norjaan, Moskenes – BodØ (Torghattan Nord) 14.7.2017. Hinta n. 230,- euroa (alle 7 m matkailuauto, 2 aikuista). Erittäin kallis 4 tunnin merimatka vanhassa melko pienessä laivassa.
  • Laivareitti Ruotsi-Saksa, Malmö-Travemünde (Finnlines) 28.7.2017. Hinta 151,- euroa (alle 7 m matkailuauto, 2 aikuista ja sisähytti) Autoliiton alennuksella Autoliiton kautta varattuna. Kohtuuhintainen matka, mutta laivassa alkaa jo ikä näkyä. Sauna oli kuitenkin hyvä ja erityispisteitä varustamo saa siitä, että sähköä suorastaan TARJOTTIIN matkailuautoille.
  • Lauttamaksut yhteensä 659,67 €
  • Leirintä-/matkaparkkimaksut ja pysäköintimaksut (sisältäen Göteborgin 61,- euron pysäköintisakon): 210,41 €
  • Polttoainekulut (diesel): 602,00 €
  • Tie-, silta- ja tunnelimaksut (Göteborgin ruuhkamaksua 4,51 €, Motalan ja Sundsvallin siltamaksut 1,48 euroa, Norjan maksuja ei ole vielä saatu): 5,99 €
  • Ajokilometrejä yhteensä Ruotsissa ja Norjassa: 5168 km (Ruotsissa 4638 km ja Norjassa 530 km)
  • Matkalla oloaika: 31 vrk
  • Kaikki (sisältäen edellä mainitut) kulut ruokailuineen ja muine hankintoineen kahdelta henkilöltä: 81,- €/vuorokausi eli 40,50 €/vrk/hlö

HYÖDYLLISTÄ KARAVAANAREILLE:

Reissaajat: Eila ja Jürgen

Jokkmokin talvimarkkinoilla riittää ihmeteltävää

Jo 411 vuoden ajan Pohjois-Ruotsin Jokkmokkiin on kerääntynyt keskellä kovimpia paukkupakkasia valtava määrä markkinaväkeä. Viikon kestävä tapahtuma kerää nykyään kymmeniä tuhansia ihmisiä eri puolilta maapalloa. Kulttuuri-, ruoka- ja tavaratarjonta ovat sen mukaisia.

Tälle talviselle reissulle tuli idea naapurimaassa toimittajana työskentelevältä muinaiselta tutulta eli sunnuntai-iltana hän viestitteli, että jos hommaat itsesi torstai-iltapäiväksi Jokkmokiin, tehdään suoraa radiolähetystä Sisuradioon muutama viikko aiemmin valmistuneesta Porot kuuluvat tuulelle -dokumenttielokuvasta.

Ehdotus tuli täysin puskista. Tovin mietin, että yksin moista matkaa ei pysty ajamaan ikivanhalla Saabillani talvikelissä, pitää houkutella mukaan muitakin ajotaitoisia. Ensimmäinen kutsu lähti eläkkeellä olevalle kollegalle, joka tuntee saamelaiskulttuuria. Naamakirjakysymys sunnuntai-iltana kuului, että lähdetkö Jokkmokin markkinoille keskiviikkona aamulla. Paluupostissa tuli vastaus, että joo. Alkuviikon aikana mietittiin talvikeikan kestävää autoa ja kuskia. Lopulta kävi tuuri, kun juniori lupasi lähteä kuskiksi. Tai lupasi ajaa osan matkasta, mutta ajoi käytännössä koko reissun eli yli 2200 kilometriä automaattivaihteisella farmariautolla.

Vaikkei ollutkaan aiemmin käynyt markkinoilla kollega tiesi, että majapaikat Jokkmokin muutamasta hotellista varataan vuotta aiemmin. Hän keksi kysellä majapaikkaa tunturilatulaisilta, jotka järkkäilivät ryhmänä markkinareissua ja saman tien meillä oli kortteerikin valmiina.

Lähdimme Mikkelistä reissun päälle puoli seitsemältä keskiviikkoaamuna. Ajelimme viitostietä Iisalmeen. Ensimmäinen kahvitauko oli Väisäsen Kotilihassa Taipaleessa Iisalmelta. Sieltä saa tuoretta kahvia ja sämpylää, jonka päälle voi tiskistä valita mieleisensä päällykset. Myymälästä löytyy niin poropiirakkaa kuin laajasti muuta retkimuonaa pidempäänkin reissuun.

Siitä sitten ajelimme pikkuteitä Ponssen ohi kohti nelostietä ja Oulua. Oulussa piipahdettiin sen verran, että kuski ehti ostaa itselleen vartissa uuden takin alennusmyynnistä Zeppelin-tavarataivaasta. Sitä seuraava pysäkki olikin jo Tornion ABC, mistä löytyi tunturilatulaisten rytmiryhmä.

Peräkanaa sitten köröttelimme pimenevässä illassa majapaikkaan lähelle Piteån kaupunkia sijaitsevalle Stormyrberget Landgårdille, joka on nimensä mukaisesti maatalossa toimiva aamiaismajoituspaikka. Aamiainen rakennetaan huolella ja tarjolla on oman tilan takuutuoreita tuotteita. Saimme käyttöömme hulppean maalaistalon, jossa oli petipaikkoja solutyyppisissä huoneen tai kahden yksiköissä. Jokaisessa yksikössä oli oma vessa ja suihku. Valtava tupa-keittiö kabinetteineen tarjosi tilat isommallekin juhlalle. Maatilalla on lampaita, hevosia ja omia luomukanoja. Viehättävästä pihapiiristä löytyy myös lapsiperheille katseltavaa ympäri vuoden. Isäntä muuten puhuu suomea.

Majapaikasta oli Jokkmokiin 170 kilometriä yhteen suuntaan. Aamulla lähdimme köröttelemään kohti Pohjoismaiden ja Euroopankin suurinta vapaana kuohuvaa Storforsen-koskea. Vierailijoille on rakennettu väylä, jota pitkin voi turvallisesti kiertää koskialueella aina alajuoksulle saakka. Oli paukkupakkaspäivä ja osa koskesta oli jäätynyt, mikä toi oman erikoisen tunnelmansa näkymään. Alkuosaa koskesta nimitetään ”kuivaksi koskeksi” eli siinä vesi on eräänlaisissa poltereissa. Alueella kasvaa myös metsäruusuja.

Koskella käy arviolta 150 000 ihmistä vuosittain. Talvimatkailun iloihin kuuluu, ettei ruuhkaa tunneta. Kaupparakennuksesta löytyy vessoja ja kauppa, jossa olisi ollut houkuttelevaa shoppailla hyvälaatuisia käsityötuotteita. Jollei ole matkalla kohti Jokkmokin talvimarkkinoita, missä tarjonta on valtaisa ja pääsee ostamaan suoraan käsityöläisiltä ja taiteilijoilta.

Jokkmokk avaa saamelaiskulttuuria

Tapahtuman kotisivu tietää kertoa, että kun markkinat 1600-luvulla aloitettiin, ideana oli lisätä valtion kontrollia alueella. Markkinoiden aikana esivalta halusi kerätä veroja, jakaa oikeutta ja levittää jumalansanaa. Kylmin talvikausi valittiin ajankohdaksi, koska silloin talvilaitumilla liikkuneet saamelaiset pystyivät hyödyntämään liikkumisessaan jäätyneitä vesiteitä.

Jokkmokk eli suomeksi Jokimukka on reilun 5000 asukkaan kunta ja pinta-alaltaan Ruotsin toiseksi suurin. Alue on hyvin harvaan asuttu, ja asukkaat ovat pääosin saamelaisia. Wikipedia tietää kertoa, että Jokkmokin taajamassa asui vuonna 2010 noin 2800 ihmistä.

Ympäri vuoden matkailijoita vetää saamelais- ja tunturimuseo Ájtte, jossa järjestetään myös erilaisia kulttuuritapahtumia. Museossa on suuri kahvila-ravintola, pysyvä näyttely, jossa voi tutustua saamelaiskulttuuriin, pohjoisen luontoon ja käsityöperinteeseen. Markkinoiden aikana Ájttessa järjestettiin konsertteja, joissa esiintyi muun muassa utsjokelainen Niilas Holmberg yhtyeineen. Illalla tarjoiltiin erikoisillallista. Museon pihamaalla paloivat rakovalkeat ja kotaan pääsi fiilistelemään. Illan tullen pihapiiri oli hienosti valaistu.

Markkinat valtaavat koko pienen taajaman. Ohjelma kannattaa tulostaa jo etukäteen ja miettiä hieman, mitä ainakin haluaa nähdä ja kokea. Tarjonta kannattaa suhteuttaa käytettävissä olevaan aikaan. Olimme paikan päällä käytännössä kaksi päivää ja yhden aamun, mutta enemmänkin olisimme viihtyneet.

Vaikka alue on pieni, meiltä otti aikaa keksiä, miten pääsemme katsomaan järven rannalla iltapäivisin järjestettäviä poroajokisoja. Ne oli viritelty etenkin kansainvälisten matkailijoiden riemuksi ja he myös ”ajoivat” poroja pienen ympyrän verran yrittäen lähinnä pysytellä kyydissä. Kisojen suosio oli kuitenkin valtaisa, vaikka samaan aikaan paukkanen paukkui ennätyslukemissa aurinkoisessa iltapäivän kelissä.

Toinen kohde, jota jouduimme etsimällä etsimään, oli kotiseutumuseo. Siellä järjestetään iltaisin kansanmusiikkikonsertteja. Ensinnäkin museon nimi on englanninkielisissä ohjelmalehtisissä open air museum (kartassa nimellä homestead museum, hembygdsgård). Englanninkielisellä nimellä paikallista kotiseutumuseota eivät älynneet edes paikallispoliisit tai paikkakunnalla ikänsä asuneet ihmiset. Museo löytyy suunnistamalla saamelaismuseon lähellä sijaitsevan Östra skolan -koulun ja terveyskeskuksen sivuitse kohti järveä. Illalla tietä valaisevat kynttilät. Paikan päällä odottelee lämmittämätön tupa, jossa kansanmuusikot yrittävät pitää itsensä ja instrumenttinsa toimintakunnossa. Meillä oli siellä todella tunnelmallinen lauantai-ilta, jonka aikana tunnin välein vaihtui esiintyvä ryhmä. Väkeä oli lattialla ja seisomapaikoilla niin, että ulko-ovi unohtui välillä auki ja laitimmaiset olivat kylmettyä. Samassa pihapiirissä toimi myös pieni kahvila, josta sai lämmikettä ja ranskalaisia vohveleita.

Markkinat levittäytyvät taajaman pikkukatujen varsille. Kovin paljoa ei yleistä markkinakrääsää ole edes tarjolla ja olin huomaavinani sitä oikeastaan vain alueen ulkokehällä. Sisemmällä on aitoja asioita eli ruokapuolelta vaikkapa pakastettua poronverta, savustettua poronsydäntä, kuivalihaa, erilaisia makkaroita, marjoja ja mehuja. Saamelaiskäsitöitä oli paljon tarjolla markkinakojuissa, eivätkä hinnat olleet huimia. Myyjiä oli helmikuussa 2016 paljon myös Suomesta ja syyksi he kertoivat, että Ruotsissa sentään markkinoilla raha liikkuu kotimaata paremmin eli lama sai lähtemään pidemmälle myyntireissulle.

Saamelaiskulttuuriin pääsee tutustumaan laajasti. On musiikkia, käsitöitä, ruokia, vaatteita, taidetta. Jotain vain saamelaisille -tarjontaakin on eli ns. saamelaistanssit, jonne sisäänpääsyn edellytyksenä on saamen puku.

Paikalliset koulut toimivat erilaisten käsityönäyttelyiden, myyntinäyttelyinä ja taidenäyttelyiden pitopaikkoina. Koulujen näyttelyt ovat laajoja, joten niihin kannattaa varata aikaa ja ostorahaa. Myynnissä on myös saamelaiskäsityöläisten tarvitsemia tarvikkeita ja kankaita. Kävimme kaikissa kouluilla olleista myyntinäyttelyistä ja jokaisessa oli oma tunnelmansa. Käsityöläiset kertoivat omista töistään, mikä toi lisää kodikkuutta tapahtumaan. Ajoittain Västra skolanin näyttelyissä oli niin kova tungos, ettei valokuvaamisesta tullut mitään. Östra skolan toimi majoituspaikkana.

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen tiloissa oli esillä näyttäviä saamelaiskoruja ja saamelaissuunnittelijoiden tekemiä omia kokoelmia, joissa vanhan pohjalta oli luotu moderneja vaatteita etenkin nuorille. Myös Ája-rakennuksessa oli hieno näyttely, jossa nuoret saamelaistaiteilijat esittelivät vitriineissä ollutta omaa käsityötaidettaan. Samassa rakennuksessa järjestettiin myös iltatapahtumia.

Kaitumgården kirkon vieressä tarjosi paikallista ja lähiruokaa eli sieltä pystyi myös ostamaan lihatuotteita, erilaisia marjatuotteita ja luontaistuotteita, kuten salvoja, mukaan. Myös täällä toimi rennolla otteella kahvila. Täällä kävimme parikin kertaa.

Pari kertaa kävimme myös syömässä saamelaisravintolassa, joka toimi vastapäätä Ájtte-museota. Siellä oli tarjolla perinneruokaa, kuten käristystä ja poronlihakeittoa mykyineen. Hinnat olivat edulliset. Kahvileivät olivat myös omatekemiä ja niissä hyödynnettiin muun muassa lakkoja ja yrttejä.

Ohjelmaa tarjoa markkina-alueella myös valtava kota, joka toimii konserttipaikkana ja kaljatelttana. Onnistuimme osumaan paikalle levynjulkistamiskeikalle.

Matkaan kannattaa nostaa Ruotsin puolelta automaatista kruunuja, sillä Jokkmokin keskustasta löysimme kyselyjen jälkeen ilta-aikaan vain yhden toimivan pankkiautomaatin eli Sparbankenin automaatin läheltä paikallista Alkoa.

Varaudu karuunkin talvikeliin

Vielä torstaiaamuna parkkipaikan löysi markkina-alueelta melko helposti ja yli -20 asteen pakkasessa pystyi virittelemään troikalla autolleen lämmityksen. Taisi olla Ruotsin television sähköpiuha, mutta hyvin pelasi koko päivän.

Ajelimme torstaina 170 kilometriä markkinoille mennen tullen. Kun yksi ryhmäläisistä jäi matkailuinfon vinkkaamaan yksityisasuntoon, menimme perässä seuraavana päivänä. Yksityismajoituksista kannattaa kysellä matkailuinfosta, sillä peruutuksia voi tulla viime tipassakin. Jokkmokin ympärillä on myös muita pienempiä taajamia, joissa saattaa olla tarjolla majoitusta, mutta tällä aikataululla emme ehtineet sitä tarjontaa tarkistella. Ei kuitenkaan kannata tuudittautua ajatukseen, että valkkaa majapaikan matkan varrelta. Nyt puhutaan oikeasti harvaan asutusta alueesta, jolla ei talvimatkailijoita tavallisesti ruuhkaksi asti näy.

Perjantaiaamuna vapaita parkkipaikkoja löytyi enää kirkon parkkipaikalta ilman lämpöpistokkeita, mutta auto lähti liikkeelle, olihan sillä körötelty aamulla jo 170 kilometriä.

Lauantaiaamuna heräsimme Jokkmokista yksityisasunnosta Ája-rakennuksen vierestä. Yllätys oli, että parkkipaikan lämmitystolppa ei ollutkaan käynnistynyt niin kuin ajastin antoi olettaa. Onneksi parkkipaikalta löytyi yksi ihminen, suomalaisnainen, joka antoi meidän ottaa virtaa tuttavansa autokatoksessa olevasta pistorasiasta. Talvimarkkinoille reissaavan kannattaa miettiä auton lämmityskuviot kuntoon ja ottaa riittävän pitkä troikka mukaan, että pystyy virittelemään luovia ratkaisuja tilanteen mukaan. Sanomattakin lienee selvää, että kannattaa ottaa kaikkein lämpimin takki, riittävästi alusvaatekertoja, villavaatteita ja lämpimimmät kengät. Olin onneksi hankkinut mikkeliläiset Kuoma-huopasaappaat reissua varten ja niissä eivät varpaat palelleet.

Paluumatka sujui sitten Jokkmokista suoraan Haaparantaan. Kun emme kääntyneet Luulajaa kohden, niin navigaattori ajatutti meitä pieniä maalaisteitä, jotka olivat onneksi hyvässä kunnossa, vaikkakin jatkuva lumipyry teki oman lisävivahteensa matkantekoon.

Ensimmäinen pidempi pysähdyspaikka oli Kemin lumilinna, jossa olisi kulunut pidempikin aika. Lumilinna on valtava, tyylikkäästi toteutettu kokonaisuus. Kappelissa olivat parhaillaan meneillään talvihäät. Myös lumilinnan myymälä tarjoaa tolkullista tavaraa matkailijoille ja kahvila on sympaattinen.

Ajelin ensimmäistä kertaa automaattivaihteisella autolla Kemistä kohti Oulua. Keli alkoi muuttua taas lumiseksi. Oulun kohdalla moottoritiellä jäin ihmettelemään, kun edessä oli sirkuskarusellivaloin viritelty poliisin rysä, että onkohan sieltä tulossa rattijuoppoja perässä vai mitä. Ei aikaakaan, kun samainen poliisimaija ajaa kiinni auton takapuskurissa, eikä ollut epäselvää, ketä siinä jahdattiin. Vedin hätäpäissäni tosi terävällä jarrutuksella sivuun ja sieltä tulee Oulun polliisi selvittämään, että ovat saaneet autosta ilmiannon ja seuraavasta rampista alas niin tarkistavat ajajan kunnon. Siinä vaiheessa alkoi hiki nousta pintaan. Kun menin maijaan sisälle, niin kaverit eivät kysyneet nimeä, ajokorttia tai rekisteriotetta. Eivät muuten myöskään pistäneet puhaltamaan alkometriin. Kertoivat vain, että ajolinja olisi voinut olla keskemmällä ja vauhti kovempi. Joopa joo, pimenevässä illassa lumisateessa, kun puuterimaista irtolunta oli väylän laidassa vaikka kuinka pöllytettäväksi. Eli ei tullut sakkoja eikä muutakaan. Vakuuttelivat vielä, että seuraavalla kerralla saatan jo nauttia automaattivaihteisella autolla ajamisesta. Jutut niistä Oulun polliiseista eivät taida olla ihan perättömiä…

Vakiokuskimme luotsasi meitä sitten alemmas. Autossa ei ollut sumuvaloja, joten valtavan suuret kovan tuulen kierrättämät lumihiutaleet veivät ajoittain näkyvyyden kokonaan. Hitaasti ja turvallisesti madellen olimme lopulta perillä Mikkelissä yhden aikoihin yöllä. Lähdimme Jokkmokista paikallista aikaa noin yhdentoista aikoihin, joten kannattaa varata sään muutoksille muutama tunti puskuria ja yrittää ajoittaa ajomatkasta mahdollisimman suuri osa valoisan ajalle. Meilläkin oli tavoitteena lähtö paria tuntia aiemmin, mutta jouduimme ”lämmittämään” ensin auton käyntiin. Mutta selvittiin näinkin, kun kotiin saapumisajalle ei laitettu mitään ehdotonta takarajaa. Sen verran karu keli oli, että useamman kerran siinä Vaskikellon puippeilla kyllä jo mietimme yökortteerin kyselemistä.

Reissusta jäi lähinnä sellainen fiilis, että ensi vuonna uudelleen, majapaikka markkinoiden läheltä varaukseen ajoissa ja kunnolla käteistä mukaan. Ohjelmaan vielä tämänvuotistakin enemmän erilaisia konsertteja.

Markkinareissulla kävi Päivi

Tulevien vuosien markkinat:

2.-4.2.2017

1.-3.2.2018

7.-9.2.2019

6.-8.2.2020

4.-6.2.2021

Linkit:

Väisäsen kotiliha (http://www.vaisasenkotiliha.fi/)

Stormyrbergets Landgård (http://www.stormyrberget.se/)

Storforsen Wikipediassa. https://en.wikipedia.org/wiki/Storforsen

http://www.jokkmokksmarknad.se