Matkat Saksassa koronavuonna 2020

Hautajaisreissulla me kävimme vuoden 2020 tammikuussa, kun Hunsrückissä Steffenshofissa olevan Pension Pies -majatalon pitäjä kuoli juuri täytettyään 80 vuotta. Me olemme käyneet tuossa todella vaatimattomassa majapaikassa aina pääsiäisenä ja helluntaina, kun siellä on ollut laulavien Bündische Jugend -kaverusten treffit. Hautajaisissa olikin väkeä ainakin parisataa henkilöä, kahvia ja voileipiä meni kilotolkulla ja laulu raikasi myöhään yöhön.

Heti perään ennen tammikuun loppua me kävimme ihan toisella suunnalla, eli lähellä Tanskan rajaa olevalla Syltin saarella. Sehän on minulle muistojen paikka, sillä siellä olin ensimmäistä kertaa Saksassa kesätöissä vuonna 1979. Syltille pääsee autolla erikoisella tavalla, joka on turisteille jännä kokemus. Saarelle johtaa matalaan merenpohjaan marskimaalle tehty ratapenkere, jonka nimi on Hindenburgdamm. Ajoneuvot matkustajineen ajetaan junan avovaunuihin, joilla sitten ”seilataan” meren halki saarelle. Jos on nousuvesi, vesi yltää lähes junaraiteille saakka. Nyt me kävimme Syltillä Jürgenin entisen kollegan eläkkeelle läksiäisissä ja lisäksi vielä yllättäen tapaamassa Jürgenin serkkua, jota Jürgen ei ollut tavannut vuoden 1966 jälkeen kertaakaan! Serkku otti ykskaks yhteyttä ja sovittiin tapaaminen. Siinä sitä riittikin muistelua ja vanhojen valokuvien tutkailua.

Syltin saarta pidetään Saksan Cote d’Azurina, rikkaiden ja kuuluisien kultahammasrannikkona. Saarella käy vuosittain lähes miljoona matkailijaa, lähes kaikki saksalaisia. Syltillä on noin 40 kilometriä hienoa hiekkarantaa ja Pohjanmeri houkuttelee sekä surffaajia sekä purjehtijoita.

Toukokuun loppupuolella me teimme matkailuautolla retken Bad Bramstedtiin, jossa Jürgenin tytär asuu nykyään. Koronapandemian ensimmäinen lockdown oli juuri saatu jotakuinkin päätökseen, eli 18.5.2020 jälkeen sai taas matkustaa Schleswig-Holsteinin osavaltioon ja meidänkin osavaltiossa Alasaksissa sai avata hotellit ja retkeilymajat sekä leirintäalueet 25.5. jälkeen. Me vietimme yön Kellinghusenin matkaparkissa ja olimme ainoat yöpyjät, mikä olisi harvinaista Saksassa normaalioloissa. Lähistöllä sijaitsee Hohenlockstedt, jossa on suomalaisten jääkärien museo. Kävin siellä ensimmäistä kertaa, kuuluhan tämäkin Suomen historiaan.

Helluntaina me pistäydyimme ensin Friesoythessa Jürgenin veljen vaimon 79-vuotissynttäreillä. Meidän osavaltiossa on ollut näihin päiviin asti voimassa kontaktikielto, jonka perusteella enintään 10 henkilöä on saanut olla koolla yhdessä esimerkiksi perhejuhlissa. Juotiin rahkapiirakkakahvit ja sitten jatkettiin matkailuautollamme matkaa kohti Osnabrückiä. En ollut käynyt siellä vielä koskaan, joten oli jännä katsella uusia maisemia. Kaupungin vanhassa raatihuoneessa allekirjoitettiin 30-vuotisen sodan (jossa Ruotsi-Suomi kalisteli sapeleita Saksassa) päätteeksi Westfalenin rauha vuonna 1648.

Osnabrückin Nettebad-kylpylä oli koronan vuoksi edelleen suljettuna, mutta kylpylän matkaparkki oli auki, tosin ilman mitään palveluja. Siksi 15 euron yöpymismaksu oli mielestämme melko kallis, eihän sillä saanut mitään vastiketta. Matkaparkista on noin 4 km keskustaan.

Seutu on miellyttävää, eli loivasti kumpuilevaa mutta ei vuoristoista. Teutoburgin metsä alkaa Osnabrückin eteläpuolelta. Meidän matkailuautossa rikkoutui 100.000 ajokilometrin raja, eli noin 10.000 kilometriä me ollaan huruuteltu joka vuosi. Minusta karavaanailu on edelleen kaikkein kivoin matkailumuoto ja sopii meille tosi hyvin.

Koska suunnittelemamme Romanian (ja Itävallan/Unkarin) moottoripyörä- ja autojunamatkamme peruuntui, niin me päätimme tehdä pienen moottoripyörämatkan Saksassa. Olimme viikolla 25 ja siis juhannuksena Thüringer Waldissa, tarkemmin sanoen Zella Mehliksessä. En ollut ennen matkaa moisesta kaupungista kuullutkaan, mutta se osoittaa vain, että vielä on Saksassakin paljon paikkoja, joissa ei ole tullut käytyä. Hotel Stadt Suhlissa kahden hengen huone aamiaisella maksoi 72,-/vrk. Asuimme hotellissa neljä vuorokautta, koska pidimme parempana pysyä yhdessä ja samassa hotellissa, kun ei voinut tietää, ovatko kaikki hotellit näin korona-aikana edes auki.

Thüringer Wald on kaunista seutua, on niin paljon kuusimetsiä ja mustikkaa, että tulee kieltämättä Suomi mieleen. Seutu on kyllä Suomea monin verroin vuoristoisempaa. Kävimme myös osavaltion pääkaupungissa Erfurtissa ja sen jykevässä tuomiokirkossa. Kovasti on kohennettu entisen Itä-Saksan kaupunkeja ja maanteitä. Minä kun olin opiskeluaikoinani Leipzigin yliopistossa vuonna 1982, olivat kaikki idän kaupungit ihan hiilestä mustia, talot ruskeiksi rapattuja ja tiet huonossa kunnossa. Ruskohiili haisi kaikkialla.

Meiningenin kaupunki oli valloittava. Hienoin pytinki on Elisabetin linna, Schloss Elisabethenburg, joka on edustaa barokkia ja on rakennettu 1682-92 herttuatar Elisabeth Eleonorelle. Linna on nykyään museona, jossa on näytillä yli 50 erilaista huonetta.

Meidän motukkareissu oli 90-prosenttisesti onnistunut. Sää oli kiva, ei liian kuuma ja kurveja oli riittävästi, mutta ei liikaa pelkkää serpentiiniä. Kerran vedimme lipat, mutta ihan seisaaltaan risteyksessä. Jürgenin vasen jalka osui asfalttikuoppaan eikä hän jaksanut pitää raskasta noin 280 kiloa painavaa matka-Bemaria pystyssä, vaan me keikahdimme sivusuunnassa kuin heiluri maahan. Motskarin sivulaukkuun tuli pari naarmua, minulle mahtava mustelma takalistoon ja Jürgenillä turposi pikkasen vasen kämmen. Kyllä me sen jälkeen puhuimme, että pitääkö sitä tällä iällä lopettaa moottoripyörällä ajo? Kilometrejä meille tuli tuosta 6 päivän retkestä yhteensä 1.176 km.

Heinäkuussa me teimme kaksi lyhyttä reissua matkailuautolla. Ensin Lüneburgin Heiden kautta Egestorfiin, jossa on mukava matkaparkki paljasjalkapatikkapolun ja maauimalan pysäköintialueella. Uimalaan oli hirmuiset jonot. Matkaparkissa kaikki matkailuautot ovat rivissä peräkkäin, joten jokaiselle jää kivasti omaa tilaa mm. leiripöydälle ja -tuoleille. Mekin istuimme ulkona automme vieressä, Jürgen lauloi ja soitti kitaraa.
Toisen reissun Lüneburgin Heiden suuntaan me teimme Schneverdingeniin, jossa matkaparkki on Quellenbad-uimalan pysäköintialueella. Kävin uimassa illemmalla, kun isoin osa pulikoista oli häipynyt. Hellettä oli noin 30 astetta.

Elokuun alussa tein sitten lentomatkan Suomeen. Olin vain Mäntyharjussa enkä juuri kertonut kenellekään tulostani, jotta saisin pidettyä koronaetäisyyttä. Hyvin toimikin, sillä tapasin vain veljeni ja äitini. Lentokentillä oli hiljaista ja koneessa piti olla koko ajan maski naamalla.

Matkailuautoreissut jatkuivat elokuun lopulla, sehän se oli vuoden 2020 trendikkäin matkailumuoto niin täällä kuin monessa muussakin maassa. Me kävimme elo-syyskuun vaihteessa Lüneburgin nummilla sekä Elbe-joen varren entisen Itä-Saksan kaupungeissa Dömitz, Wittenberg, Havelberg ja Tangermünde.

Havelbergissä on hulppean iso tuomiokirkko korkealla mäellä ja kirkon edessä seisoo Pietari Suuren patsas. Juu, ihan totta. Otatin oikein itsestäni valokuvan Pietarin vieressä. Pietari Suuri tapasi marraskuussa 1716 Havelbergissä Preussin kuninkaan Friedrich-Wilhelm I:n, joka antoi Katariinan palatsissa sittemmin olleen kuuluisan meripihkahuoneen lahjaksi Pietarille. Niin että tuli viime vuonna koronasta piittaamatta käytyä parissa kohteessa, jossa tuntuu historian havinaa.

Seutu on maastollisesti mukavaa, ei ihan tasamaastoa vaan on jopa mäkiä. Lisäksi metsiä. Noissa kaupungeissa huomaa, että entisen DDR:n elintaso ja palvelut eivät vieläkään ole samat kuin lännen puolella. Paljon on tyhjiä kauppoja eikä kahviloita tai ravintoloita ole juuri lainkaan. Totta kai koronallakin on vaikutusta. Jotkut ravintoloitsijat tai hotellit eivät ole avanneet lainkaan oviaan, kun on niin tiukat hygienia- ym. ehdot.

Syyskuun loppupuolella me käytiin Uslarissa, Weser-Berglandin alueella. Se on hienoa seutua, puolivuoristoa, eli on jopa muutamia serpentiiniteitä, mutta ei Alppien tasoisia kiemuroita. Maisemassa kiemurtelee Weser-joki, jota pitkin voi pyöräillä kymmeniä, jos ei satoja kilometrejä. Jokilaaksosta aukeaa avaria kumpuilevia peltomaisemia sekä metsiä, jotka vallankin syksyllä ruska-aikaan ovat kauniita väriloistossaan. Uslarissahan meillä on joka syksy laulavien ystävien tapaaminen, jossa yleensä on paikalla noin 30 – 50 henkilöä. Tällä kertaa oli vain 16, eli koronapelkoa on. Yhdessä laulaminen on muuten kielletty koko Saksassa, koska laulaessa lentää triljoonia aerosoleja. Kuorotkin saavat harjoitella vain ulkosalla tai katetuilla terasseilla ja välimatkaa toiseen laulajaan on oltava 2 metriä.

Lokakuun puolivälissä ei vielä ollut toinen koronasulku alkanut. Meidän karavaani suuntasi kulkunsa taas entisen Itä-Saksan puolelle, ensin Zarrentiniin, jossa on hieno järvi. Sieltä Mecklenburg-Vorpommernin pääkaupunkiin Schweriniin, jossa on hieno linna ja vielä hienompi järvi. Schwerinissä on hirmuisen kalliit matkaparkit! Rantapaikasta vaadittiin 40,-/ vrk. Me valitsimme Ziegelseen rannalla olevan matkaparkin, jossa yöpymishinta oli 18,-/vrk. Reissu jatkui Güstrowiin, josta suuntasimme ihmettelemään yli 1.000 vuotta vanhoja Ivenackin tammia (Ivenacker Eichen).

Neustrelitz on ehdottomasti näkemisen arvoinen kaupunki. Matkaparkki rannalla oli hyvä ja rantakadulla on monenlaista tarjontaa. Brandenburgissa on myös kiva matkaparkki ja viereemme osui meidän hallintopiirin, eli Staden, rekisterissä oleva matkailuauto. Turisimme ”naapureiden” kanssa ja ihmettelimme sitä, miten pieni Saksakin voi olla, kun heti reissulla näkee oman paikkakunnan ihmisiä.

Lutherin museossa Lutherhaus me kävimme tutustumassa protestanttisen uskonnon historiaan Wittenbergissä. Kirkon oveen naulatut teesit ovat siellä edelleenkin nähtävillä, mutta niin pienellä printillä, etten ainakaan minä nähnyt niitä lukea. Kun oltiin uskonnon kanssa vauhtiin päästy, niin seuraavaksi suuntasimme Eislebeniin Lutheriin kuolintaloon (Luther Sterbehaus). Tässä museossa oli esillä monenlaiset teemat kuolemaan liittyen.

Lokakuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna olimme Jürgenille historiallisessa kohteessa. Paikka on Hoher Meissner, Pohjois-Hessenin korkein vuori, noin 720 metriä. Täällä on perustettu laululiike Bündische Jugend yli 100 vuotta sitten. Silloin oli kokoonnuttu Meissner Haus -talon vieressä olevalle niitylle, jonne oli pystytetty telttoja ja leiritulia. Jürgen on käynyt Hohen Meissnerissa ensimmäisen kerran vuonna 1963.

Laulavien ystävien patikointikohteena on useimmiten Hansteinin linna, joka on näiden Bündische Jugend -liikkeeseen kuuluvien saksalaisten ”pyhiinvaelluskohteita”. Hanstein sijaitsee juuri ja juuri entisen DDR:n puolella, Thüringenissä. DDR:n aikana linnan tornissa kyttäsi rajavartiosto. Hansteinin linnan muurissa on kieltä näyttävä irvistyskuva (Neidkopf), joka katsoo suoraan Länsi-Saksan eli Hessenin osavaltion puolella sijaitsevaan Ludwigsteinin linnaan. Ludwigsteinissa on vastaava irvistyskuva, joka on suunnattu Hansteinin linnalle.
http://wiki-de.genealogy.net/Burg_Hanstein

Sitten 2.11.2020 alkoikin koronapandemian toinen sulkukausi ja matkailut päättyivät. Täällä on edelleen ankarat koronarajoitukset, eli ravintolat, kahvilat, hotellit, leirintäalueet kaikki kiinni, saavat myydä vain noutoruokaa tai kotiin toimituksia. Voimassa ainakin 7.3.2021 asti.

Google-karttojen yhteenveto vuodelta 2020 kertoo, että

• olen käynyt 92 kaupungissa
• autoilua oli 5.730 km
• moottoripyöräilyä 1.037 km.

Nyt odotellaan, mitä vuonna 2021 tapahtuu. Jürgenillä on jo melkoinen matkakuume…

Koronavuoden kotimaan eli Saksan reissuilla retkeili Eila

Advertisement

Matkailuautolla Pohjois-Ruotsissa ja Norjan Lofooteilla

23.10.2017

Lähdimme matkailuautolla Saksasta, Kielistä kesäkuun lopulla ja tähtäimenä olivat

1) Bingsjön pelimannimusiikkipäivä 5.7. ja

2) Kiiruna, jos sää sallii.

Göteborgissa nautiskelimme vanhankaupungin rattoisasta tunnelmasta, syötiin paikallisen herrasmiehen suosituksesta maukkaat kala-ateriat Stålberg&Månssonin ravintolassa sekä käppäiltiin letkeän iltapäivän ratoksi Hagan viihtyisän puutalokaupunginosan kautta matkailuautollemme. Ensimmäinen ikävä yllätys: pysäköintisakko! Förbannad! 600,- SEK eli 61 euroa siitä riemusta, että olimme pysäköineet matkailuauton sellaiselle pysäköintialueelle, jolla oli P-liikennemerkin lisäkilpenä henkilöauton symbolikuva. Mikä tarkoittaa, että tällaisella P-alueella saavat pysäköidä vain henkilöautot… Jürgenin mielestä Saksassa kaikkialla tulkitaan matkailuauto henkilöautoksi, kuten se tietysti onkin rekisteröintitodistuksen luokituksen M1 mukaan. Mutta ei päde Ruotsissa, jos liikennemerkissä on henkilöauton kuva. Dyra lektioner!

Ajoimme alkumatkan meille jo monelta Ruotsin automatkalta tuttuja reittejä, eli Göteborgista lähdettyämme seurailimme Vänern-järven länsipuolta. Kävimme ihastelemassa Håverudin kanava-museorautatiealuetta sekä muistelemassa Bündische Jugendin 1950-luvun leiripaikkoja Östra Silen ja Övre Gla –järvien seutuvilla. Tällä kertaa emme käyneet suomalaispirteissä, vaikka poikkesimme Sunnessa ja Torsbyssä.

”Suomalaismetsistä” suuntasimme vinosti Ruotsin halki lounais-koillinen akselilla, eli seuraava kalenteriin merkitty kohde oli Bingsjö. Siljan-järvelle saavuttuamme kävin hakemassa matkailuesitteitä Rättivikin matkailuinfosta. Heti löytyikin oiva käyntikohde: Stygforsen-koski Bodassa. Jylhän uoman maastoon on muokannut maahan pudonnut meteoriitti yli 3 miljoonaa vuotta sitten.

Bingsjön pieni kyläpahanen sijaitsee aika lähellä Siljan-järveä. Seutu on kaunista kumpuilevine mäkineen ja metsineen. Kiviä riittää niin pelloilla, metsissä kuin järvissäkin. Bingsjön musiikkitreffit (Bingsjöstämman) ovat aina heinäkuun ensimmäisenä keskiviikkona, eli tänä vuonna 5.7., mutta me riensimme paikalle jo pari päivää aiemmin, jotta olisimme ajoissa pelipaikoilla. Bingsjön festari muistuttaa hieman Kaustisen kansanmusiikkijuhlia, mutta on vapaamuotoisempi, eli Bingsjössä osanottajat soittavat myös itse musiikkia eivätkä vain kuuntele musiikkia. Ihmeellinen tapahtuma tuo Bingsjöstämman on, sillä Jürgen tapasi siellä ykskaks yllättäen entisen työntekijänsä ja hyvänä ystävänään säilyneen Nikon (joka on musiikin opettaja Saksassa Hannoverin lähellä) vaimoineen. Niko oli matkalla menossa Kaustisille soittamaan viikoksi useissa orkestereissa! Että osaa maailma välillä olla pieni kylä.

Matkailuajoneuvoille Bingsjössä on käytössä pihaleirintä, eli lähes kaikkien kylän talojen pihoilla on ”karavaanareita” parkissa. Leiriytymishinta oli 150 SEK/yö.

Bingsjöstä me otimme suunnan kohti pohjoista, olihan meillä tavoitteena ajaa niin kauas pohjoiseen kuin sielu (tai lompakko) sietää ja säät antavat myöten. Hyvän mutta tuulisen sään vallitessa ajoimme ensin Orsaan, jonka tienoilla on suomalaisia paikannimiä. Siirryimme tielle E45 kohti Östersundia. Päiväkahvit me hörppäsimme Makkolassa (Kvarnberg). Noppikosken jälkee tie oli huonossa kunnossa. Tapasimme saksalaisen pitkänmatkan polkupyöräilijän, joka oli telttoineen menossa Nordkappiin – kuinkas muutenkaan. Lähes kaikki näillä seuduilla jututtamamme matkailijat olivat joko menossa Nordkappiin tai sieltä tulossa. Meitä tuo pohjoinen turistirysä ei houkuta.

E45-tie kulkee aika keskellä Ruotsia. Välillä on pitkiä pätkiä ilman kylän kylää, mutta välillä on ihan kivoja taajamia, kuten Sveg, Strömsund, Dorotea, Wilhelmina, Storuman, Arvidsjaur. Yhden yön vietimme Svegin leirintäalueella, 235 SEK ilman sähköä. Pesimme pyykkiä, hinta 75 SEK. Alue oli hiljattain remontoitu, ja saniteettitilat olivat erittäin hyvät ja siistit.

Älvrosin todella kauniin 1800-luvulla rakennetun uuden kirkon me kävimme ihastelemassa matkalla Strömsundiin. Ytterhogdalin levähdysalueella minä huomasin Ruotsin autojärjestön Motormännenin tunnuksilla olevan auton. Menin jututtamaan kuljettajaa, joka oli Stig-Björn Sundell. Hän oli juuri tullut paikalle tarkastamaan kyseisen levähdysalueen tason. Motormännenin vapaaehtoiset kesäpartiot (vägombud) ovat tarkastaneet levähdysalueiden palveluja ja siisteyttä Ruotsissa vuodesta 2001 lähtien. Motormännen tarkastaa joka vuosi miehittämättömiä levähdysalueita (siis alueita, joilla ei ole esim. huoltoasemaa), ja läänin parastasoisin levähdysalue saa M:n tunnuksilla olevan kyltin esimerkiksi WC-tilan ulkoseinään. Motormännenin testien tuloksena levähdysalueiden taso on selkeästi parantunut. Tässä olisi työsarkaa Suomessa, jossa levähdysalueet eivät juuri houkuttele pysähtymään ja WC:t on poistettu alueilta jo vuosia sitten!

Sundellin autossa oli myös tunnus ”Roadroid”, joka herätti uteliaisuuttani. Kyseessä on mobiilisovellus, jossa vibraatiosensorin avulla mitataan ajon aikana tienpinnan kuntoa. Lisätietoa verkossa: http://www.roadroid.se/ . Västerås tidning –lehdessä 22.7.2017 julkaistun jutun mukaan Motormännen on tarkastanut innovatiivisella tekniikalla jo yli 73.000 km Ruotsin yleisestä tiestöstä. Roadroidin mittauksissa on paljastunut, että tiestön kunnolla on isoja eroja Etelä- ja Pohjois-Ruotsissa. Koko Ruotsin 20 kehnoimmasta tiestä 19 sijaitsee Dala-joen pohjoispuolella. Meidän ajamamme Eurooppatie, siis E45, on mittausten mukaan Ruotsin huonotasoisin E-luokan tie.

Tapaamiseni Sundellin kanssa päätyi Motormännenin Motor-lehteen, johon Sundellia oli haastateltu hänen kesän aikana tekemistään tarkastusmatkoista. Sundell mainitsee haastattelussa kesän hauskimmaksi muistoksi ”tapaamisen suomalaisnaisen kanssa, joka tupsahti levähdysalueella saksalaisautosta juttusille.”

Strömsundissa tuumasin illalla, että nyt me olemme ajaneet lähes 1.400 km Ruotsissa emmekä me ole nähneet vielä yhtään ainutta Suomen rekisterissä olevaa yksityisajoneuvoa. Muutamia suomalaisia kuorma-autoja olimme nähneet. Päättelin siis, ettei suomalaisia kiinnosta matkailu näillä tienoilla. Vaan heti seuraavana päivänä ylitettyämme Lapin rajan alkoi suomalaisajoneuvoja, varsinkin matkailuautoja, näkyä. Maisemista ei mitenkään tullut mielikuvien Lappi mieleen, sillä metsät, puut ja kukat olivat pitkälti samoja kuin etelämmässäkin.

Huruuttelimme E45-tiellä kohti pohjoista reittiä Dorotea – Meselefors – Wilhelmina – Storuman – Sorsele – Arvidsjaur. Moskoselissä pistäydyimme rautateiden rakentajien muistoksi tehdyssä museossa (Rallarmuseet). Ruotsin tielaitoksen ylläpitämät levähdysalueet sen kun paranivat pohjoista kohti ajettaessa. Esimerkiksi Ljusselfors-kosken luona on alue, jolla on inva-WC,  raikkaan veden täyttö matkailuautoon sekä kemssan tyhjennysmahdollisuus. Kaikki maksutta matkailijoiden käytettävissä! Piitimenjoki (Pite älv) oli huikean leveä ja virtasi vuolaasti.

Ylitimme NAPAPIIRIN 9.7. klo 17:45. Ei koettu mitään Napapiirin kastetta ja todistuskin jäi saamatta, sillä sertifikaatteja myöntävä kahvila sulki juuri ovensa meidän neniemme edestä. Valokuva tuli sentään otettua isojen napapiiritaulujen juurelta. Jokkmokkissa kävimme ruokaostoille ja jatkoime Liggan voimalan patojärven rannalle yöpymään. Patojärven rannalla on suuri matkaparkki ja paikalla olikin jo suuri kansainvälinen joukko. Juttelimme illan mittaan ruotsalaisten, itävaltalaisten, tanskalaisten ja islantilaisten matkailuautoilijoiden kanssa.

Ennen Jällivaaraa (Gällivare) ajoime Porjus-vuoren laelle. Huikeat näköalat 524 metrin korkeudella. Jällivaarassa piti käydä savuporosiivuja ostamassa Karlgrenin lihakaupasta, jota niin kehuttiin matkailuesitteissä. Ostamme poroviipaleet olivatkin herkullisia, mutta jälkeen päin luin verkosta, että yritys on ollut jo useampana vuotena elintarvikevalvonnan mustilla listoilla, koska nautaeläimiä on pidetty nälässä.

Kiiruna oli jännittävä paikka, erittäin sotkuinen, jopa törkyinen, ja pihat hoitamattomia rikkaruohot rehottaen toisin kuin missään muualla Ruotsissa. Tämä voi johtua siitä, että kaupungin taloja – jopa isoa kirkkoa – ollaan siirtämässä pois paikoiltaan toisaalle, jotta talot eivät sortuisi kaikkialla kiemurtelevien kaivoskäytävien vuoksi. Sää oli sateinen, mutta aurinko ei laskenut lainkaan…

Kiirunassa me kävimme täytättämässä toisen kaasupullomme. Siis täytättämässä ei vaihtamassa. Gas-specialisten täytti mukisematta meidän suomalaisen kaasupullomme propaanilla: hinta 35,- SEK/kg, yhteensä 385,- SEK.

Jürgen sanoi Kiirunassa, että koska me jo olemme näin pohjoisessa, niin pitää nuo kaikkien niin mahdottomasti kehumat Lofootit käydä katsomassa Norjassa. Tuumasta toimeen. Auton nokka kohti Narvikia. Matkalla voi kuitenkin tapahtua vaikka mitä, ainakin meille. Heti kohta Kiirunasta lähdettyämme poikkesimme Itäisen Rautasjoen (Östra Rautasälven) levähdysalueelle, koska siellä oli useita suomalaisia matkailuvaunuilijoita. Kaikilla oli mukanaan ongenvapoja ja virveleitä. Jututimme yhtä mikkeliläispariskuntaa. Kun kysyimme, onko tullut kalaa, vaimo totesi, että jo viikko on syöty,  kohta alkaisi makkara maistua… Mies tuosta heti hoksasi tarjota meille tuoreita sinä aamuna kalastettuja harjuksia ja mehän tartuimme tarjoukseen. Kiitos Mikkelin ystävälliselle pariskunnalle – kalaillallinen oli makoisa.

Maisemat paranivat ja muuttuivat jylhemmiksi. Abiskossa oli liikkeellä paljon patikoijia ja luonnon ihailijoita.  Abiskon kansallispuistosta alkaa maailman pisin merkitty vaellusreitti, 435 kilometriä pitkä Kungsleden, kuninkaanpolku. Luonnossa on kuohuvia koskia ja jäänkirkasta vettä, unikkoja, metsäkurjenpolvea, niittyleinikkejä. Puusto koostuu väkkyröistä koivuista, havupuita ei ole. Abiskossa oli myös karsea 20 km:n mittainen tietyömaa. Matkailuautolla sai taiteilla monttujen ja urien välistä. Paikoin oli vain yksi kaista per ajosuunta käytettävissä.

Talvi ja kesä kohtasivat pohjoisessa. Norjan rajaa lähestyttäessä lumilaikkuja oli jo ihan maantien tasallakin, ei vain vuorten rinteillä. Lämpöasteita oli 5, eli kesästä ei tietoakaan.

Norjaan tultiin 11.7. klo 20:10. Rajan lähelle oli rakennettu paljon uusia mökkejä, joista monelle johti vain kinttupolku maantieltä. Satoi koko yön, jonka vietimme Narvikissa. Aamusta saatiin sateiseen päivään piristystä, kun tapasimme norjalaisella levähdysalueella suomalaisia nuoria, jotka olivat yöpyneet alueelle rakentamassaan kodassa. Pienen yhteisen kitaransoittotuokion jälkeen matkamme jatkui taas paremmalla mielellä. Maasto oli samankaltaista kuin Ruotsissa ennen Kiirunaa, eli soita ja lyhytkasvuisia koivuja, mutta myös kuusia.

Kongsvikassa tapasimme huoltoasemalla kaksi sveitsiläistä motoristia, jotka olivat tulossa Nordkapista. Miehet naureskelivat, että Suomi oli ollut tosi kiva maa ja suomalaiset huippuystävällisiä. Ei huonoa mielikuvaa, vaikka kumpikin oli saanut 1.000 euron sakot ylinopeudesta Suomessa.

Lofooteille hurautettiin Sørdals-tunnelia pitkin (6,3 km). Onneksi tässä 8,5 metriä leveässä tunnelissa ei ollut paljon muita ajoneuvoja. Yöpaikka otettiin tällä kertaa Lofoottien pääkaupungin Svolvaerin matkaparkista, jossa hinta 150,- NOK/yö. Illalla kävimme satamassa katsomassa kuuluisalla Hurtigruttenin laivareitillä seilaavan Trollfjord-laivan lähtöä laiturista.

Lofooteilla oli kyllä hienot maisemat, mutta hurjan kapeat tiet sekä sateinen ja sumuinen sää. Aivan hirveästi matkailuautoja joka puolella. Suomalaisrekisterissä olevia ajoneuvoja vilisi nyt niin, että sanoin Lofooteilla ja Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa olevan enemmän suomalaisautoja kuin saksalaisautoja! Olimme vielä yhden yön Lofooteilla, Flakstadin uimarannan levähdysalueella, taasen monen muun matkailuauton kanssa. Atlantin vesi oli tosi kylmää, ehkä keskiarvotilastojen vertaista, eli 10-asteista. Yhtään uimaria ei näkynyt.

E10-tie Lofooteilla on paikoin ainakin saarten eteläosassa vain 5,8 tai jopa 4,2 metriä leveä. Silloilla on joissain paikoin vain yksi ajokaista käytettävissä. Tarkkana pitää siis olla. Näkymät ovat mielenkiintoiset, osin pelottavatkin jyrkkine vuorineen ja tosi kapeine teineen. Isoilla matkailuautoilla saa toden teolla taiteilla siellä ja ”mobiilikoteja” riittää tungokseksi asti. Meillä oli yhden kerran kevyt sivupeilien kosketus norjalaisen matkailuauton kanssa, mutta onneksi ei tullut mitään näkyvää vahinkoa.

Matkan päämäärä, eli Å i Lofoten saavutettiin 14.7. Moskenesin satamasta otettiin Torghattan-varustamon laiva Norjan mantereelle, Bodøhön. Kallis neljän tunnin laivamatka.

Jatkoimme matkaa kohti etelää, eli kotia kohti. Sireenit kukkivat ja sade hellitti. Saltnesissa me kävimme katsomassa Blodveimuseet, eli veritien museon. Verinen tie on toisen maailmansodan aikainen rautatie, jonka keskitysleirin sotavangit joutuivat rakentamaan.

Roganissa pysähdyimme ihailemaan ilmaista matkaparkkia, eli Norjan tielaitoksen levähdysaluetta, jolla oli raikkaan veden otto, kemssan tyhjennys ja yöpymismahdollisuus. Maksutta. Nordlandin kansallispuistokeskuksessa (http://www.nordlandsnaturen.no/ ) Røklandissa me pidimme taukoa ja kävimme syömässä maukkaat 235,- NOK arvoiset lounaat seisovasta pöydästä.  Pitkästä aikaa oli aurinkoista ja matkustaminen alkoi taas maistua.

Ruotsia kohti lähdettiin ajamaan tietä 77, joka olikin tosi hieno maisematie jylhine kanjoneineen. Ruotsin puolella tie jatkui numerolla 95. Tien korkein kohta oli 740 metrissä ja tie kulki pitkän matkaa yli 600 metrin korkeudella. Tiellä ei ollut paljoa liikennettä, eikä tietyömaita, joten se oli ainakin tällä kertaa paljon parempi reitti kuin Kiiruna-Narvik-reitti. Matkan ensimmäinen hirvi maantiellä nähtiin illalla klo 20:00.

Ruotsissa palattiin omille jäljillemme, kun saavuimme Arjeplogin kautta Arvidsjauriin. Käytiin kauniissa kirkossa ennen kuin jatkettiin matkaa kohti Linbanaa. Olin lukenut saksalaisesta sanomalehdestä, että ”Linbanalla voi leijua järvien ja metsien yli Mensträskin ja Örträskin välillä”. Kertomus houkutti, joten Norsjöhön. Kyseessä on alunperin malmin kuljetukseen rakennettu yli 100 km mittainen kaapelirata. Matkailijat ovat 28 vuoden ajan päässeet ”leijumaan” 13 km:n matkan puitten latvojen tasalla tosiaan järvien yli, mutta valitettavasti vuonna 2017 ei enää leijuttu, koska yrittäjät ovat ikääntyneet ja kaapelirataa pitäisi huoltaa.

Takaisin Saksaan päin me ajoimme Ruotsin itärannikkoa siis E4-tietä pitkin. Uumaja – Örnsklödsvik – Högakusten – Sundsvall – Gävle. Sundsvallissa oltiin yötä hienolla paikalla korkealla mäellä, jolla on näkötorni. Eikös Jürgen kiivennyt haitarin kanssa näkötornin huipulle ja soitti Metsäkukkia ja Uralin pihlajaa!! Gävlessä me käytiin vuonna 2014 Bingsjössä tapaamiemme Håkanin ja Maijan luona kylässsä. He ovat ruotsalais-suomalaispariskunta. Maija on kotoisin Juvalta, hän on tosi kova ”tyttö” puhumaan ja nauramaan. Heidän kanssaan me vietettiin lystikäs ilta, kun minä lauloin yhdestä suomalaisesta laulukirjasta melkein kaikki laulut.

Västeråsin nurkilla Anundshögin eli Badelundan laivalatomuksen (skeppssättning) pysäköintialueella meillä oli treffit tukholmalaisystävämme Beatricen kanssa. Laivalatomus on yleisnimitys kiviasetelmille, jotka muodostavat maastoon palkomaisen tai laivamaisen kuvion. Niiden uskotaan olevan hautoja, jonne esimerkiksi laivan päällikkö tai ryhmän johtaja haudattiin. Beatrice tuli meitä tapaamaan varta vasten, olihan meillä hänelle josjonkinlaisia tuomisia. Beatricehan oli meillä täällä sekä pääsiäisenä että juhannuksena ja molemmilla kerroilla lentäen vain käsimatkavaroilla. Hän osteli täällä sitä sun tätä, mm. kemikaliotuotteita, joten ei voinut niitä viedä lentäen mukanaan. Mutta onneksi on hyvät kuriirit ja matkailuautoonhan mahtuu..!

Sää muuttui kuumemmaksi, hellettäkin saatiin loppumatkasta. Jürgen teki vieltä visiitin automuseoon Vättern-järven rannalla olevassa Motalassa. Häntä kun nuo ajopelit niin kiehtovat. Grännassa käytiin uteliasuuttamme, koska siellä emme olleet aiemmin poikenneet. Olihan hirmuinen turistirysä! Kaupunki on pieni, kadut kapeita ja täynnä autoja, moottoripyöriä, jalankulkijoita ja lastenvaunuja, huh. Polkagrisar-karamellien tekoa voi seurata lasiseinien takaa useammassa ”karamellileipomossa”.

Ennen Jönköpingiä oli tien laidassa mielenkiintoinen liikenneopaste. Opasteen mukaan Jönköpingin läpi johtavalla E4-tiellä testataan tiemaksuja (vägtullar). Testien takana on itävaltalainen tiemaksualan yritys Kapsch. Internetin mukaan Kapsch pystyy soveltamaan 3D-tekniikkaa tiemaksujen perimiseen: https://www.cadcraft.com/sv/uppdragsgivare/kapsch/ . Jäämme seuraamaan, josko kohta Jönköpingissäkiin peritään maksuja teillä? Göteborgin ruuhkamaksu meille tuli postitse noin kuukauden kuluttua siitä, kun olimme siellä ajaneet. Samoin matkan jälkeen tupsahtivat postista Motalan ja Sundsvallin siltojen infrastruktuurimaksutkin. Tiemaksut ovat erittäin ajankohtainen asia EU:ssa, onhan komissio antanut keväällä 2017 ohjelman, jonka tarkoituksena olisi saada aikaan koko EU:ssa yhteentoimiva järjestelmä. Kuljettaja tulisi toimeen yhdellä sopimuksella ja yhdellä ajoneuvolaitteella koko EU:ssa. Sekä Suomessa että Ruotsissa on meneillään selvityksiä satelliittipaikannukseen perustuvista kilometriperusteisista tiemaksuista.

Laivamatka Saksaan taitettiin Malmöstä Travemündeen Finnlinesiin laivalla, hinta päivälähdöllä 151 euroa ilman aterioita mutta hytillä. Finnlinesin laivassa alkaa ajan hammas näkyä, mutta sauna oli tunnelmallinen ja hyvä.

Olihan komia kierros ja olen tosi tyytyväinen, että tuli tehtyä. Yllätys oli, että Ruotsin Lapissa oli niin vehreää, jopa puitakin – vaikkakin vain koivuja. Mutta ne eivät ollut niin kitukasvuisia kuin esimerkiksi Saariselällä Suomessa. Joten saa mennä tosi pohjoiseen ennen kuin kasvillisuus ”häviää”.

Ajoa Ruotsissa ja Norjassa tuli yhteensä 5168 km. Ruotsin kruunu oli nyt euron haltijoille hiukka edullisempi kuin muutama vuosi takaperin. Täten myös polttoaineen hinta pysyi kohtuuden rajoissa. Eikä polttoaineissa ollut mitään ”Lapin lisiä”.

LOPPUTULEMA:

Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Ruotsi on ihana matkailumaa eikä hienoja maisemia tai rauhallisia järviä varten tarvitse matkustaa Lappiin saakka. Minun suosikkimaakuntiani ovat Värmlanti, Taalainmaa, Itä-Götanmaa ja Dalsland. Hieman pohjoisempana voisi käydä vielä Sundsvallin ja Östersundin välisellä alueella, eli ajella teitä 86 ja 87, koska matkailuesitteiden mukaan teiden varrella oleva Indalsälvenin jokilaakso vaihtelevine maisemineen olisi hieno elämys. Jostain luin, että Gesunden on yksi Ruotsin kauneimmista järvistä!(?).

Norjan Lofooteilla minua jopa pelotti kapeiden teiden ja siltojen vuoksi, eli en lähtisi sinne toista kertaa matkailuautolla. Moottoripyörällä voisi lähteä…. mutta silloin sää saisi olla sateettomampi ja lämpimämpi. Maailmanympärimatkaajaa tyyliin Päivi ja Pekka Heiskanen (www.epeliontheroad.com/ ) minusta ei tule missään nimessä.

FAKTOJA:

• Laivareitti Saksa-Ruotsi, Kiel – Göteborg (Stena Line) 27.-28.6.2017. Hinta 247,- euroa sisältäen alle 7 m matkailuauton, 2 aikuista, sisähytin ja aamiaiset. Edullinen n. 14 tunnin vakaa ja keinumaton merimatka yön yli. Ainut miinus: matkailuautolle ei saa sähköä matkan ajaksi, joten jääkaapissa olevat elintarvikkeet voivat lämmetä. Silti suositeltava vaihtoehto Ruotsi-Saksa-välille eikä tarvitse ajaa yhtään Tanskassa.
• Laivareitti Lofooteilta manner-Norjaan, Moskenes – BodØ (Torghattan Nord) 14.7.2017. Hinta n. 230,- euroa (alle 7 m matkailuauto, 2 aikuista). Erittäin kallis 4 tunnin merimatka vanhassa melko pienessä laivassa.
• Laivareitti Ruotsi-Saksa, Malmö-Travemünde (Finnlines) 28.7.2017. Hinta 151,- euroa (alle 7 m matkailuauto, 2 aikuista ja sisähytti) Autoliiton alennuksella Autoliiton kautta varattuna. Kohtuuhintainen matka, mutta laivassa alkaa jo ikä näkyä. Sauna oli kuitenkin hyvä ja erityispisteitä varustamo saa siitä, että sähköä suorastaan TARJOTTIIN matkailuautoille.
• Lauttamaksut yhteensä 659,67 €
• Leirintä-/matkaparkkimaksut ja pysäköintimaksut (sisältäen Göteborgin 61,- euron pysäköintisakon): 210,41 €
• Polttoainekulut (diesel): 602,00 €
• Tie-, silta- ja tunnelimaksut (Göteborgin ruuhkamaksua 4,51 €, Motalan ja Sundsvallin siltamaksut 1,48 euroa, Norjan maksuja ei ole vielä saatu): 5,99 €
• Ajokilometrejä yhteensä Ruotsissa ja Norjassa: 5168 km (Ruotsissa 4638 km ja Norjassa 530 km)
• Matkalla oloaika: 31 vrk
• Kaikki (sisältäen edellä mainitut) kulut ruokailuineen ja muine hankintoineen kahdelta henkilöltä: 81,- €/vuorokausi eli 40,50 €/vrk/hlö

HYÖDYLLISTÄ KARAVAANAREILLE:

• Trafikverket / Rastplatskarta Valitettavasti Trafikverket ei julkaise levähdysalue-esitettä paperimuodossa vuoden 2015 jälkeen, mutta verkossa on tietoja Ruotsin levähdysalueista osoitteessa https://www.trafikverket.se/resa-och-trafik/vag/Rastplatser/
• Trafikverket on hieman tiukentanut levähdysalueilla yöpymisen ehtoja ja mainitsee, että usein yhden yön yöpyminen on sallittu, mutta ei pitempi oleskelu. Joillain levähdysalueilla ei saa yöpyä lainkaan, niillä saa vain viettää lepo- tai ruokailuhetkeä.
• Matkaparkkeja on alkanut ilmaantua lisää. Verkossa tietoa navigaatiopisteineen esim. osoittessa http://www.husbilskatalogen.se/stallplatser_sverige.htm
• Matkailuauton ylipainot vaarana myös Ruotsissa: Tässä on Jorma Viitasen mainio artikkeli aiheesta: http://www.camper.fi/uutiset/ruotsissa-poliisilla-lupa-pysayttaa-ylipainoinen-matkailuajoneuvo .

Reissaajat: Eila ja Jürgen