29.8.-8.9.2013
Puolan valtion synnyinsijoilla
Miksi Sleesiaan ja Keski-Puolaan?
Usein Puolassa käyneenä halusin tällä kertaa Lounais- ja Keski-Puolaan, joihin en ollut aiemmin tutustunut. Lounaisosassa sijaitsevalla Sleesialla on Puolan jakojen vuoksi erikoinen historiansa, joka on paljolti saksalaisuuden värittämää. Maan keskiosa eli Suur-Puola puolestaan on Puolan ydintä, eli aluetta, jolla Puolan valtio on 900-luvulla syntynyt. Toinen matkakohteen valintaan vaikuttanut motiivi oli se, että mieheni äiti on syntynyt nykyisessä Rojewon (saksalaisaikaan nimi oli Roneck) kylässä, lähellä Inowroclawin kaupunkia. Ajattelimme käydä kylässä katselemassa paikkoja ja päätimme yrittää myös saada tietoja mieheni sukulaisista vanhoista kirkonkirjoista.
Niinpä ajoimme Hampurista A24-moottoritietä pitkin ensin kohti Berliiniä, josta Spreewaldin kautta Görlitziin. A24-tiellä on kartoissa reittimerkintä ”Ruotsalaistie” sekä ”Yhdistyneen Saksan elämystie”. Viittaus ruotsalaisiin kertoo Ruotsi-Suomen sotaretkistä tällä seudulla 1600-luvulla. Saksan itä- ja länsiosat yhdistyivät vuonna 1990.
Görlitzissä pääsee entisen ”rautaesiripun” rajan tuntumaan, sillä toisen maailmansodan jälkeinen Puolan rajalinja kulkee Neisse-jokea pitkin. Tämä tarkoittaa sitä, että Görlitzin kaupungista tuli sodan loputtua kahtia jaettu rajakaupunki. Toisella puolella jokea on saksalainen Görlitz ja toisella puolella puolalainen Zgorzelec. Kun Puola vuonna 2004 tuli EU:n jäsenmaaksi, avattiin Neisse-joen ylittävä jalankulkusilta. Görlitzin kaupunki on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, sillä vanhassa kaupungissa on lukuisia myöhäisgotiikan, renessanssin ja barokkityylin rakennuksia.
Itäisestä Saksan kulmasta siirryimme Puolan puolelle Radomiezycen kautta ja huomasimme pian olevamme Tšekin puolella, niin lähekkäin ovat noilla seuduilla Saksan, Puolan ja Tšekin valtioiden rajat. Rajoja ei tietenkään käytännössä juuri enää huomaa, kun kaikki kolme maata ovat mukana Schengenin sopimuksessa eikä rajoilla ole minkäänlaisia rajatarkastuksia.
Tiestön kunto ja liikenteen sujuminen
Tiestön laatu rajaseudulla oli vaihtelevaa, kuten muuallakin Puolassa matkamme aikana. Tienpinta Puolassa saattoi olla oikein hyvää hetken aikaa ja sitten taas ykskaks ihan monttuista tai uraista. Ainoastaan moottoritie A4 oli kauttaaltaan tosi hyvätasoista, samoin tiet 92 ja 24 Poznanista Saksan suuntaan olivat myös lähestulkoon tasaisia. Tämän kokemuksen perusteella peruutan aiemmat suositukseni, eli vanhat vinkkini siitä, että Puolassa kannattaa ajella karttoihin keltaisella värillä merkittyjä teitä. Tällä reissulla „keltaiset” tiet olivat selvästi huonokuntoisempia kuin karttaani punaisella merkityt tiet.
Päätimme ehdoin tahdoin kokeilla maksullista moottoritietä, jotta tulisi testatuksi, „saako rahoille vastiketta” ja miten paljon ajohuvi maksaa. Ajoimme A4-tietä Wroclawista Brzegiin, eli noin 45 kilometriä. Lysti maksoi 4,10 zlotya, eli yhden euron verran. Moottoritie oli tosi hyvä, pinta ihan uusi, liikenne sujui melko maltillisesti ja liikenneasemilla oli isot pysäköintialueet. Puolassa on viimeisen 10 vuoden aikana rakennettu paljon uusia moottoritieosuuksia. Vuonna 2003 Puolassa oli suunnilleen saman verran moottoriteitä kuin Suomessa nykyään, mutta vuoden 2012 lopussa Puolan moottoritieverkoston pituus oli 1400 km.
Puolalla on kunnianhimoinen tavoite rakentaa lisää moottoriteitä. Hiekkaa rattaisiin tuli kesällä 2013 EU:n suunnalta, kun kuusi EU-maata teki valituksen Puolan hallitukselle siitä, ettei Puolan tiehallinto ole maksanut miljardiluokan rakennuspalkkioita tieurakoitsijoille.
Puolassa on paljon teitä, joilla on painorajoitus. Rajoitus voi olla 3,5 tai 7,5 tonnia, 12 tai 15 tonnia, joskus maaseudun kylissä jopa vain 2 tonnia. Rajoituksen liikennemerkkinä on ajokiellon merkki, jossa on ympyrän sisään merkitty kyseisellä tiellä käytössä oleva painoraja. Yhden kerran matkamme aikana näimme poliisin mittaamassa rekkojen painoja.
Puolan liikenneopasteissa käytetään rajoituksen tai varoituksen päättymismerkkiä, eli varsinaisen liikennemerkin lisäkilpeä, jossa on sana „Koniec” (suomeksi „loppuu tai päättyy”). Tämä on hyvä käytäntö, jota ei esimerkiksi Saksassa tunneta. Siksi Saksassa on toisinaan vaikea tietää, milloin esimerkiksi moottoritiellä oleva nopeusrajoitus päättyy.
Rekkaliikennettä ei ollut niin paljon kuin vuosi sitten syyskuussa Koillis-Puolassa, eivätkä rekat olleet ihan niin päällekäyviä kuin viime syyskuun matkallamme. Silloin tuntui välillä siltä, että takaa tuleva kiireinen kuormuri kilkkaa meidät kuhnustelijat ojaan. Olin luullut, että teollisuusseudulle Katowiceen päin olisi menossa tuhottomasti rekkoja A4-tiellä, ja olihan tiellä toki tonnistoa, mutta ei niin paljon kuin esimerkiksi Münchenin ja Stuttgartin välillä – tai viime vuonna Koillis-Puolassa.
Liikenneturvallisuus Puolassa on edelleen huolestuttavalla tasolla, eli maassa kuolee miljoonaa asukasta kohti tieliikenteessä vuosittain lähes kaksinkertainen määrä ihmisiä (93) verrattuna EU:n keskiarvoon 55. Tällä matkallamme näin vain kaksi kertaa „musta piste” –liikennemerkin (Czarny punkt), eli erityisen vaarallisesta tieosuudesta varoittavan merkin. Merkissä on keltaisella pohjalla iso risti ja merkin vasemmassa alakulmassa on kyseisellä tieosuudelle kuolleiden määrä ja oikeassa alanurkassa on loukkaantuneiden määrä kolmena merkin pystyttämistä edeltävänä vuotena.
Huoltoasemia on tiheämmin kuin Suomessa tai Saksassa. Syyskuussa 2013 sekä 95-oktaanisen bensiini että dieselin hinnat olivat noin 1,40 euron luokkaa litralta.
Karpaasien kotikonnuilla
Sudeettien vuoristossa suuntasimme ensimmäiseksi talviurheilukeskus Szklarska Porebaan, jossa on Sudeettien vuorten korkein vesiputous (Wodospad Kamieńczyka) ja yli 1.300 metrin korkuinen vuori Szrenica. Jopa olikin vilkas turistirysä: värikkäitä kojuja ja pikkukauppoja joka puolella. Nautimme pikkuruisessa konditoriassa kahvit ja makoiset leivokset 21 zlotyn sopuhintaan ja jatkoimme matkaa alueen toiseen talviurheilumekkaan, Karpacziin. Pakkohan sinne oli päästä, jo ihan sen vuoksi, että legendaariset dopingkäryn sävyttämät hiihtokarpaasit ovat takuulla treenanneet tuolla ja vohkineet sitten itselleen vielä karpaasi-nimityksenkin Puolasta. Karpaczissa voikin mainiosti treenata korkean paikan leirillä, tai harjoittaa vuorikiipeilyä, sillä siellä sijaitsee 1.600 metriä korkea Sniezka-vuori. Me yövyimme ympäri vuorokauden vartioidulla pysäköintipaikalla. Parkkimaksu 35 zlotya, jolla taksalla automme sekä omaisuutemme säilyivät koskemattomina.
Karpacz oli hauska turismimekka! Laita mielessäsi Leville väriä ja välkettä mm neonvaloin välkkyvien muovipalmujen muodossa sekä katujen varsille kymmeniä tyrkyllä olevia krääsäkauppiaita, niin jo siintää silmissäsi tuo Sudeettien talviurheilukeskus.
Puolassa riittää hulppeita kirkkoja
Karpaczissa on erikoinen kirkko, jonka halusin nähdä. Preussin kuningas Friedrich Wilhelm IV osti Norjasta, köyhtyneeltä Vangin kunnalta, vuonna 1841 keskiaikaisen sauvakirkon ja antoi pystyttää sen Karpacziin. Kirkko on rakennettu männystä käyttämättä yhtäkään naulaa ja kirkon sisällä on erikoisia puukaiverruksia. Katossa olevat lohikäärmeet muistuttavat viikinkien laivojen koristelua.
Swidnican (ennen saksaksi Schweidnitz) puukirkko houkutteli seuraavaksi, mutta ehdimme sinne valitettavasti vasta kirkon sulkemisen jälkeen. Rauhankirkko on Unescon maailmanperintöluettelossa, koska se on Euroopan suurin ristikkorakennuskirkko. Kirkko on rakennettu vuoden 1648 Westfaleniin rauhan jälkeen – siis sen jälkeen kun Ruotsi-Suomi oli kalistellut miekkojaan noilla tantereilla. Tuohon aikaan annettiin tiukat ehdot, joiden mukaan luterilaisen kirkon sai rakentaa vain puusta, savesta ja oljista. Siihen nähden on uskomatonta, miten pröystäilevä kirkko on sisältä. Barokin koko loistokas prameus monine yksityiskohtineen on hämmästyttävää. Verkossa kuvia ja lisätietoa: http://kosciolpokoju.pl/
Toinen vastaavanlainen luterilainen vieläkin suurempi ja hulppeampi puukirkko löytyy Jaworista. Jaworin kirkko on myös rakennettu 1600-luvulla ja sinne mahtuu jopa 6.000 sanankuulijaa. Lisätietoa: http://www.jawor.pl/eng/tresci-2.html. Koska emme käyneet tällä matkalla Jaworissa, on kirkko mainio kohde seuraavalle reisulle.
Puolassa riittää komeita kirkkoja. Seuraavaksi ajoimme Wroclawiin (entiseen Breslauhun), jossa on ihan mieletön kirkkotiheys. Inyourpocket listaa 17 kirkkoa, joihin kannattaa tutustua. Wroclaw on nykyään Puolan neljänneksi suurin kaupunki ja Breslau oli ennen toisen maailmansodan alkua Saksan suurin Berliinin itäpuolella sijaitseva kaupunki. Katolinen uskonto on nykyisin Puolan valtauskonto, eli yli 98 % puolalaisista on katolilaisia. Ennen toista maailmansotaa katolilaisia oli 75 % väestöstä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi prostestantteja ja juutalaisia ei nykyään ole juuri lainkaan. Monet Puolaa käsittelevät opaskirjat kertovat puolalaisten ongelmallisesta suhteesta vähemmistöuskontojen edustajiin.
Uskonnosta voisin vielä mainita kerran Veikka Gustafssonin luennolla oppimani ajatuksen. Hän on autoillut paljon Venäjällä ja runsaiden kokemustensa perusteella hän rohkeni väittää, että uskonnolla on vaikutusta ihmisen ajotyyliin. Hänen mielestään ortodoksisessa uskonnossa on niin vahva luottamus johdatuksen voimaan ja suojelukseen, että vaikka paahtaisi liikenteessä tuhatta ja sataa, ovat enkelit mukana matkaa turvaamassa. Ja sitten, jos jotain sattuu, on se ollut korkeimman tahto. Minusta katolisissa maissa, joissa on melko suruton ajotyyli – eli Puolassa tai Italiassa – taitaa ajattelumalli olla suunnilleen sama.
Me kävimme Wroclawin yliopiston kirkossa, jossa on mielettömän upeasti koristeltu barokkinen sisustus. Yliopiston museon Aula Leopoldina on maallikkorakennusten sarjassa vähintään yhtä loistokas barokkisali.
Panoraamamaalaus Wroclawissa ja pikavisiitti Kuopion ystävyyskaupunkiin Opoleen
Wroclawin leirintäalueen vastaanottovirkailija oli tosi ystävällinen ja hän antoi parhaat käyntivinkit kotikaupungistaan. Niinpä kävimme myös Raclawicen Panoraamassa, joka on tärkeä historiallinen kohde puolalaisille. Panoraamana on nähtävillä pyöreään rakennuksen seinille maalattu täyden ympyrän muotoinen legendaarinen taistelu, joka käytiin 5.4.1794 puolalaisten ja venäläisten välillä. Maalaus on juhlallinen ja vaikuttava, jo kokonsa puolesta: korkeutta on 5 metriä ja pituutta 120 metriä. Puolalaiset voittivat taistelun, mikä edelleen koetaan kansan itsetuntoa kohottavana voittona. Puola jaettiin 1700-luvulla kolme kertaa ja maan rajoja on siirrelty senkin jälkeen usean kerran.
Käväisimme Opolessa, koska kaupungista oli kiinnostavia kuvia minun Puola-matkailukartassani. Kaupunki oli hienoinen pettymys, se oli jotenkin nukahtaneen oloinen eikä kuuluisa ja paljon kuvattu raatihuonekaan pelastanut nuhjuista tunnelmaa. Raatihuoneen nurkalla oli sentään kiva opastepylväs, jossa oli välimatkat ystävyyskaupunkeihin. Kuopio on Opolen ystävyyskaupunki ja Kuopion kaupungin tiedotuksen mukaan yhteistyötä viritellään tieteen ja yrityselämänkin aloilla. Kävin Opolen matkailuneuvonnassa ja siellä virkailija valitteli alueen talouden tiukkuutta sekä puolalaisten panostusta Wroclawiin, Opolen jäädessä ilman apurahoja. Lisäksi hän kertoi, että kaupungin saksalaisvähemmistön ja puolalaisten välillä on jatkuvaa kahnausta. Puolassa on toisen maailmansodan jäljiltä vain todella vähän saksalaisperäistä väestöä, mutta Opolen seudulla heitä on ja tämä näkyy mm siitä, että joidenkin kylien nimet on merkitty opasteissa sekä puolaksi että saksaksi. Erikoisuutena on, että natsikauden aikana padotun Turawa-tekojärven etelärannalla on saksaksi Hitlersee-niminen kylä. Kylän puolankielinen nimi on Sczedrzik. Turawa-järvi on suosittua lomailualuetta ja järven rannoilla on useita leirintäalueita ja lomakyliä. Mekin yövyimme yhdellä leirintäalueella, joka oli matkamme halvin ja kehnoin alue. Suihkussa oli saatavilla vain kylmää vettä eikä halvalla 26 zlotyn hinnalla saanut muuta kuin rauhallisen yöpymispaikan uljaiden mäntyjen alla.
Opolen ja Turawa-järven jälkeen otimme suunnan kohti pohjoista, eli kohti mieheni äidin kotikylää Rajewoa. Ajelimme osan matkaa Warta-jokea myötäillen. Joen vesi oli melko sameaa eikä houkutellut uimaan. Uniejow oli hämmästyttävä kaupunki ja melko vauraan tuntuinen. Uniejowissa on sekä tosi moderni viihdekylpylä että terveyskylpylä ja lisäksi mahtipontinen upouusi EU-varoin rakennettu suuri tori hienoine puisine torikojuineen.
Terijokelaistyylisiä pitsihuviloita Chiechocinekissa
Ennen Rajewoa ajattelimme poiketa Chiechocinekissa, jossa minä kävin ensimmäisen kerran vuonna 2005 Hubert Rudzinskyn opastamana. Kaupunki on kuuluisa suolaparantoloistaan ja kolmesta puusta rakennetusta ”suolatornistaan”. Suolatornien yhteispituus on noin kaksi kilometriä. Puiden oksista rakennettujen haihdutustornien toimintaperiaate on se, että parantava suolavesi tippuu alas oksia pitkin ja esimerkiksi keuhkosairauksista kärsivä ihminen kävelee suolatornin vierellä hengittäen parantavaa ilmaa. Kuvia internetissä: http://www.ciechocinek.pl/172,l1.html . Lisäksi kaupungin monista rakennuksista tulee mieleen Jurmala tai Terijoki, eli rakennusarkkitehtuuri on 1800-luvun pitsikoristeltua huvilatyyliä. Erittäin suositeltava käyntikohde. Sitä paitsi kaupungissa on tuliterä leirintäalue, jossa WC ja suihkut ovat kuin käyttämättömiä ja keittiö sekä iso oleskelutila odottavat matkailijoita. Tosin matkailuautojen – tai vaunujen yöpymispaikat ovat aika ahtaasti rakennetut, eli ison matkailuauton tai matkailuvaunuyhdistelmän kanssa joutuu hieman taiteilemaan ennen kuin ajopelin saa parkkiin.
Sukututkimuksen kimppuun Rajewossa
Toinen motiivimme Puolan matkalle oli se, että Jürgenin äiti on kotoisin sieltä – tosin entisiltä saksalaisalueilta. Hän oli syntynyt vuonna 1904 nykyisen Rojewon (entinen saksalaisnimi Roneck) kylässä lähellä Inowroclawia, joka puolestaan on melko lähellä Torunin komeaa vanhaa kaupunkia. Jürgen ei tiennyt ennen tätä reissua edes isovanhempiensa nimiä, mutta sai ne selville ennen matkaa elossa olevalta 87-vuotiaalta serkultaan. Me painelimme siis tällaisin vähin tiedonrippein Rojewon kirkkoon, jossa yritimme selvittää asiaamme – vain puolaa taitavan – katolisen papin kanssa. Onneksi olimme jo kadulta saaneet napattua yhden englantia osaavan naisen tulkiksemme. Pappi kertoi, ettei vuoden 1945 jälkeisiä protestanttien kirkonkirjoja ole säilytetty, vaan saksalaiset veivät ne joko mukanaan sodan päätyttyä tai sitten kirjat on toimitettu johonkin keskusarkistoon, kenties Inowroclawiin, kenties Bydgodcziin, tai jopa Berliiniin…. Eli ei ole sukuselvityksen tekeminen ihan helppoa…. Saimme kuitenkin esimerkiksi Bydgodczin arkiston osoitteen, jonne voimme tehdä kirjallisen selvityspyynnön sukulaisista.
Tiedustelimme myös, missä mahtaisi olla hautausmaa, jolla Jürgenin sukulaisia saattaisi olla. Pappi antoi meille pitkän emminnän jälkeen koordinaatit Rojewon metsän reunaan, josta löysimmekin tosi ränsistyneen ja häväistyn vanhan hautuumaan. Paikka veti mietteliääksi. Ei ole toisuskovaisilla helppoa missään! Valtaapitävät, siis sodan jälkeen kommunistit ja katolilaiset, olivat hävittäneet vanhan vihollisen Saksan kansalaisten haudat. Hautojen läpi kasvoi isoja puita ja hautuumalle oli viskelty olut- ja viinapulloja sekä muuta roskaa.
Ikävähkön kokemuksen jälkeen ajoimme vain nelisenkymmentä kilometriä, Zninin leirintäalueelle. Alue oli vanhan vallan aikainen, mutta kaikki toimi, sähköliitännät olivat jopa uudenmallisia. Yöpyminen maksoi 70 zlotya, mitä pidimme kalliina verrattuna paikan tasoon. Paikalla olleet pari muutakin saksalaismatkailuautoilijaa olivat samaa mieltä. Illalla istuimme melko hiljaisina kämppärillä ja lauloimme pari virttä Jürgenin mummon ja vaarin muistoksi – vaikka emme heidän hautojaan löytäneetkään.
Puolan kansakunnan ytimeen
Paluumatkalla kohti Saksaa poikkesimme ensin maan vanhassa pääkaungissa Gnieznossa, joka on eräs Puolan katolilaisuuden keskuksista. Historiaa henkivällä kävelykadulla nautimme herkulliset leivonnaiset ja kahvit. Pohdimme siinä leppoisan iltapäivän hetkenä paikallisen väen hyöriessä ympärillä, miten puolalaisilla on ylipäänsä varaa ostaa maansa tuotteita ja palveluita, sillä Puolan keskimääräinen vuotuinen bruttopalkka vuonna 2010 oli vain 9.400 euroa. Suomalaisen vastaava keskiansio oli 39.900 ja saksalaisen 41.700 euroa. Ilmiselvästi maassa on osin sorruttu yltiöoptimismiin, sillä näimme ihan joka puolella paljon uusia omakotitaloja, joiden rakentaminen oli aloitettu, mutta joita ei koskaan oltu saatu valmiiksi.
Gnieznon jälkeen ennen Poznania on vielä yksi mielenkiintoinen Puolan alkuhistorian avainkohde: Lednickin saari Lednica-järvellä. Järven itärannalla on etnografinen museo, siis ulkoilmamuseo, johon on koottu puolalaistaloja eri vuosisadoilta. Lednickin saari on saanut uinua asumattomana viimeiset 600 vuotta, joten on jopa vaikea uskoa, että saari on joskus ollut yhtä tärkeä valtaapitävien paikka kuin Poznan tai Gniezno. Puolan ensimmäinen kuningas Boleslaw lisänimeltään Urhoollinen syntyi saarella vuonna 966 tai 967. Historian havinaa ihmetellessä me kävimme uimassa Lednican tosi kirkkaassa vedessä. Ihastuimme järveen niin, että jäimme yöksi sen rannalle. Tämä oli toinen ns puskaparkki Puolassa eikä kummassakaan tuntunut millään lailla vaaralliselta.
Puolan kansakunnan identiteetin ytimeen, Poznanin kaupunkiin, osuimme lauantaina ja tuntui siltä, että koko paikallinen nuori väki haluaa solmia avioliiton juuri tuona päivänä, niin monta hääparia me näimme. Pyhän Stanislauksen kirkossa olivat vihkiseremoniat jo onneksi ohi, joten pääsimme ällistelemään ihan uskomatonta barokkiloistoa. Tuntui, että kultahippusia suorastaan tipahtelee katosta tai seiniltä. Koristeissa ei ole säästelty. Rough Guide –oppaan mukaan juuri tämä kirkko kannattaa käydä katsomassa Poznanissa.
Jotta tulisi katsottua muutakin kuin kirkkoja, kävimme Poznanin Citadele-puistossa, joka on entinen linnoitusalue. Citadelen alueella on sotilaiden hautausmaita, joista liittoutuneiden haudat olivat viimeisen päälle hoidettuja, kun taas puolalaisten ja neuvostoliittolaisten haudat tuntuivat unohdetuilta. Hautausmaat saivat meidät miettimään ihmiskunnan sotaisuutta.
Puola-kuume ei laannu
Monta elämystä rikkaampina, mutta sukututkimuksen suhteen tuskin lähtökuopista päässeinä otimme suunnan takaisin kohti Saksaa, jonne saavuimmekin saman päivän iltana. Yövyimme Seelow-nimisessä kaupungissa, jossa oli – yllätys, yllätys – neuvostoliittolaisille sotilaille omistettu muistomerkki. Viime vaikutelmina tältä matkaltamme jäivät mieleen lukuisten sotien uhrit sekä valtioiden rajojen siirrot aina kulloistenkin valtaapitävien käskyjen mukaan.
Mutta vielä jäi Puola-nälkää hampaan koloon. Voisin vielä käydä mm seuraavissa kaupungeissa: Kazimierz Dolny, Chelm (ainutlaatuiset maanalaiset kalkkikivikäytävät), Zamosc (”Pohjolan Padova”), Klodzkom, Lodz, Plock, Przemysl, Stary Sacz, Szcecin, Zakopane jne. Lisäksi Itämeren rannikko on kuulemma Puolassa tosi hieno ja jo muutamaan kertaan nähty Masurian järvialue viehättää sekin. Jo nähdyt Lublin ja Sandomierz kelpaisivat nekin.
Yöpymispaikoistamme
Kuusi yötä vietimme leirintäalueilla, kaksi yötä matkaparkeissa (= Stellplatz), kaksi yötä ”puskaparkeissa” luonnonhelmassa ja yksi yö vierähti virallisella ympäri vuorokauden vartioidulla pysäköintipaikalla. Missään ei tuntunut vaaralliselta eikä meiltä hävinnyt mitään. Puolalaisten kielitaito on aika puutteellista, jonkin verran taittuu englanti, mutta saksan taitajia alkaa olla yhtä vähän kuin Suomessakin.
Wroclawin olympiastadionin – niin, ihan totta, Wroclaw kuului Berliinin vuoden 1936 olympialaisten suorituspaikkoihin – leirintäalueella vuorokausihinta oli kahdelle henkilölle ja matkailuautolle sähköineen 68 zlotya/vuorokausi (noin 16 euroa). Saniteettirakennus saattaa olla peräisin vuodelta 1936, mutta vanhasta kuosista huolimatta kuumaa vettä ja vedenpainetta oli riittävästi ja naisten puoli oli siisti. Miesten puolella miinukseksi on laitettava se, että kemssavessojen tyhjennys on tavallisten vessojen yhteydessä. Poznanin Camping Malta oli hieman kalliimpi, 80 zlotya/yö, mutta saniteettitilat olivat hieman tuoreempaa kaliiberia. Molemmilla leirintäalueilla autopaikat olivat hyvin hoidetulla nurmikolla. Hyvä puoli molemmilla alueilla oli se, että lähistöllä oli raitiotievaunupysäkki, eli liikennöinti kaupunkien keskustaan sujui helposti.
ADAC Campingführer –leirintäalueoppaassa on koko Puolassa 78 leirintäaluetta, joista suurin osa sijaitsee Itämeren rannikolla, Masurian järvialueella tai Tatra-vuoristossa. ADAC Stellplatzführer –oppaassa on 31 matkaparkkia. Tien 92/24 varrella Poznanista Saksaan päin on paljon majataloja, hotelleja, huoltoasemia ja TIR-alueita.
Yhteenvetoa:
Matkan ajankohta: 29.8.-8.9.2013
Koko matkan ajokilometrit:
2.225 km, joista 618 km Puolassa ja 607 km Saksassa.
Ajoreitti: Görlitz (Saksa) – Karpacz – Walbrzych – Wroclaw – Brzeg – Opole – Konin – Ciechocinek – Rojewo – Gniezno – Poznan – Seelow (Saksa).
Valuuttakurssit:
1 euro = 4,20 zlotya
1 zloty = 0,24 euroa
Dieselin ja 95-oktaanisen bensiinin hinnat noin 1,40 euroa/litra
Napisał tę książkę: Eila Ollikainen
reissunaisia 