Matkat Saksassa koronavuonna 2020

Hautajaisreissulla me kävimme vuoden 2020 tammikuussa, kun Hunsrückissä Steffenshofissa olevan Pension Pies -majatalon pitäjä kuoli juuri täytettyään 80 vuotta. Me olemme käyneet tuossa todella vaatimattomassa majapaikassa aina pääsiäisenä ja helluntaina, kun siellä on ollut laulavien Bündische Jugend -kaverusten treffit. Hautajaisissa olikin väkeä ainakin parisataa henkilöä, kahvia ja voileipiä meni kilotolkulla ja laulu raikasi myöhään yöhön.

Heti perään ennen tammikuun loppua me kävimme ihan toisella suunnalla, eli lähellä Tanskan rajaa olevalla Syltin saarella. Sehän on minulle muistojen paikka, sillä siellä olin ensimmäistä kertaa Saksassa kesätöissä vuonna 1979. Syltille pääsee autolla erikoisella tavalla, joka on turisteille jännä kokemus. Saarelle johtaa matalaan merenpohjaan marskimaalle tehty ratapenkere, jonka nimi on Hindenburgdamm. Ajoneuvot matkustajineen ajetaan junan avovaunuihin, joilla sitten ”seilataan” meren halki saarelle. Jos on nousuvesi, vesi yltää lähes junaraiteille saakka. Nyt me kävimme Syltillä Jürgenin entisen kollegan eläkkeelle läksiäisissä ja lisäksi vielä yllättäen tapaamassa Jürgenin serkkua, jota Jürgen ei ollut tavannut vuoden 1966 jälkeen kertaakaan! Serkku otti ykskaks yhteyttä ja sovittiin tapaaminen. Siinä sitä riittikin muistelua ja vanhojen valokuvien tutkailua.

Syltin saarta pidetään Saksan Cote d’Azurina, rikkaiden ja kuuluisien kultahammasrannikkona. Saarella käy vuosittain lähes miljoona matkailijaa, lähes kaikki saksalaisia. Syltillä on noin 40 kilometriä hienoa hiekkarantaa ja Pohjanmeri houkuttelee sekä surffaajia sekä purjehtijoita.

Toukokuun loppupuolella me teimme matkailuautolla retken Bad Bramstedtiin, jossa Jürgenin tytär asuu nykyään. Koronapandemian ensimmäinen lockdown oli juuri saatu jotakuinkin päätökseen, eli 18.5.2020 jälkeen sai taas matkustaa Schleswig-Holsteinin osavaltioon ja meidänkin osavaltiossa Alasaksissa sai avata hotellit ja retkeilymajat sekä leirintäalueet 25.5. jälkeen. Me vietimme yön Kellinghusenin matkaparkissa ja olimme ainoat yöpyjät, mikä olisi harvinaista Saksassa normaalioloissa. Lähistöllä sijaitsee Hohenlockstedt, jossa on suomalaisten jääkärien museo. Kävin siellä ensimmäistä kertaa, kuuluhan tämäkin Suomen historiaan.

Helluntaina me pistäydyimme ensin Friesoythessa Jürgenin veljen vaimon 79-vuotissynttäreillä. Meidän osavaltiossa on ollut näihin päiviin asti voimassa kontaktikielto, jonka perusteella enintään 10 henkilöä on saanut olla koolla yhdessä esimerkiksi perhejuhlissa. Juotiin rahkapiirakkakahvit ja sitten jatkettiin matkailuautollamme matkaa kohti Osnabrückiä. En ollut käynyt siellä vielä koskaan, joten oli jännä katsella uusia maisemia. Kaupungin vanhassa raatihuoneessa allekirjoitettiin 30-vuotisen sodan (jossa Ruotsi-Suomi kalisteli sapeleita Saksassa) päätteeksi Westfalenin rauha vuonna 1648.

Osnabrückin Nettebad-kylpylä oli koronan vuoksi edelleen suljettuna, mutta kylpylän matkaparkki oli auki, tosin ilman mitään palveluja. Siksi 15 euron yöpymismaksu oli mielestämme melko kallis, eihän sillä saanut mitään vastiketta. Matkaparkista on noin 4 km keskustaan.

Seutu on miellyttävää, eli loivasti kumpuilevaa mutta ei vuoristoista. Teutoburgin metsä alkaa Osnabrückin eteläpuolelta. Meidän matkailuautossa rikkoutui 100.000 ajokilometrin raja, eli noin 10.000 kilometriä me ollaan huruuteltu joka vuosi. Minusta karavaanailu on edelleen kaikkein kivoin matkailumuoto ja sopii meille tosi hyvin.

Koska suunnittelemamme Romanian (ja Itävallan/Unkarin) moottoripyörä- ja autojunamatkamme peruuntui, niin me päätimme tehdä pienen moottoripyörämatkan Saksassa. Olimme viikolla 25 ja siis juhannuksena Thüringer Waldissa, tarkemmin sanoen Zella Mehliksessä. En ollut ennen matkaa moisesta kaupungista kuullutkaan, mutta se osoittaa vain, että vielä on Saksassakin paljon paikkoja, joissa ei ole tullut käytyä. Hotel Stadt Suhlissa kahden hengen huone aamiaisella maksoi 72,-/vrk. Asuimme hotellissa neljä vuorokautta, koska pidimme parempana pysyä yhdessä ja samassa hotellissa, kun ei voinut tietää, ovatko kaikki hotellit näin korona-aikana edes auki.

Thüringer Wald on kaunista seutua, on niin paljon kuusimetsiä ja mustikkaa, että tulee kieltämättä Suomi mieleen. Seutu on kyllä Suomea monin verroin vuoristoisempaa. Kävimme myös osavaltion pääkaupungissa Erfurtissa ja sen jykevässä tuomiokirkossa. Kovasti on kohennettu entisen Itä-Saksan kaupunkeja ja maanteitä. Minä kun olin opiskeluaikoinani Leipzigin yliopistossa vuonna 1982, olivat kaikki idän kaupungit ihan hiilestä mustia, talot ruskeiksi rapattuja ja tiet huonossa kunnossa. Ruskohiili haisi kaikkialla.

Meiningenin kaupunki oli valloittava. Hienoin pytinki on Elisabetin linna, Schloss Elisabethenburg, joka on edustaa barokkia ja on rakennettu 1682-92 herttuatar Elisabeth Eleonorelle. Linna on nykyään museona, jossa on näytillä yli 50 erilaista huonetta.

Meidän motukkareissu oli 90-prosenttisesti onnistunut. Sää oli kiva, ei liian kuuma ja kurveja oli riittävästi, mutta ei liikaa pelkkää serpentiiniä. Kerran vedimme lipat, mutta ihan seisaaltaan risteyksessä. Jürgenin vasen jalka osui asfalttikuoppaan eikä hän jaksanut pitää raskasta noin 280 kiloa painavaa matka-Bemaria pystyssä, vaan me keikahdimme sivusuunnassa kuin heiluri maahan. Motskarin sivulaukkuun tuli pari naarmua, minulle mahtava mustelma takalistoon ja Jürgenillä turposi pikkasen vasen kämmen. Kyllä me sen jälkeen puhuimme, että pitääkö sitä tällä iällä lopettaa moottoripyörällä ajo? Kilometrejä meille tuli tuosta 6 päivän retkestä yhteensä 1.176 km.

Heinäkuussa me teimme kaksi lyhyttä reissua matkailuautolla. Ensin Lüneburgin Heiden kautta Egestorfiin, jossa on mukava matkaparkki paljasjalkapatikkapolun ja maauimalan pysäköintialueella. Uimalaan oli hirmuiset jonot. Matkaparkissa kaikki matkailuautot ovat rivissä peräkkäin, joten jokaiselle jää kivasti omaa tilaa mm. leiripöydälle ja -tuoleille. Mekin istuimme ulkona automme vieressä, Jürgen lauloi ja soitti kitaraa.
Toisen reissun Lüneburgin Heiden suuntaan me teimme Schneverdingeniin, jossa matkaparkki on Quellenbad-uimalan pysäköintialueella. Kävin uimassa illemmalla, kun isoin osa pulikoista oli häipynyt. Hellettä oli noin 30 astetta.

Elokuun alussa tein sitten lentomatkan Suomeen. Olin vain Mäntyharjussa enkä juuri kertonut kenellekään tulostani, jotta saisin pidettyä koronaetäisyyttä. Hyvin toimikin, sillä tapasin vain veljeni ja äitini. Lentokentillä oli hiljaista ja koneessa piti olla koko ajan maski naamalla.

Matkailuautoreissut jatkuivat elokuun lopulla, sehän se oli vuoden 2020 trendikkäin matkailumuoto niin täällä kuin monessa muussakin maassa. Me kävimme elo-syyskuun vaihteessa Lüneburgin nummilla sekä Elbe-joen varren entisen Itä-Saksan kaupungeissa Dömitz, Wittenberg, Havelberg ja Tangermünde.

Havelbergissä on hulppean iso tuomiokirkko korkealla mäellä ja kirkon edessä seisoo Pietari Suuren patsas. Juu, ihan totta. Otatin oikein itsestäni valokuvan Pietarin vieressä. Pietari Suuri tapasi marraskuussa 1716 Havelbergissä Preussin kuninkaan Friedrich-Wilhelm I:n, joka antoi Katariinan palatsissa sittemmin olleen kuuluisan meripihkahuoneen lahjaksi Pietarille. Niin että tuli viime vuonna koronasta piittaamatta käytyä parissa kohteessa, jossa tuntuu historian havinaa.

Seutu on maastollisesti mukavaa, ei ihan tasamaastoa vaan on jopa mäkiä. Lisäksi metsiä. Noissa kaupungeissa huomaa, että entisen DDR:n elintaso ja palvelut eivät vieläkään ole samat kuin lännen puolella. Paljon on tyhjiä kauppoja eikä kahviloita tai ravintoloita ole juuri lainkaan. Totta kai koronallakin on vaikutusta. Jotkut ravintoloitsijat tai hotellit eivät ole avanneet lainkaan oviaan, kun on niin tiukat hygienia- ym. ehdot.

Syyskuun loppupuolella me käytiin Uslarissa, Weser-Berglandin alueella. Se on hienoa seutua, puolivuoristoa, eli on jopa muutamia serpentiiniteitä, mutta ei Alppien tasoisia kiemuroita. Maisemassa kiemurtelee Weser-joki, jota pitkin voi pyöräillä kymmeniä, jos ei satoja kilometrejä. Jokilaaksosta aukeaa avaria kumpuilevia peltomaisemia sekä metsiä, jotka vallankin syksyllä ruska-aikaan ovat kauniita väriloistossaan. Uslarissahan meillä on joka syksy laulavien ystävien tapaaminen, jossa yleensä on paikalla noin 30 – 50 henkilöä. Tällä kertaa oli vain 16, eli koronapelkoa on. Yhdessä laulaminen on muuten kielletty koko Saksassa, koska laulaessa lentää triljoonia aerosoleja. Kuorotkin saavat harjoitella vain ulkosalla tai katetuilla terasseilla ja välimatkaa toiseen laulajaan on oltava 2 metriä.

Lokakuun puolivälissä ei vielä ollut toinen koronasulku alkanut. Meidän karavaani suuntasi kulkunsa taas entisen Itä-Saksan puolelle, ensin Zarrentiniin, jossa on hieno järvi. Sieltä Mecklenburg-Vorpommernin pääkaupunkiin Schweriniin, jossa on hieno linna ja vielä hienompi järvi. Schwerinissä on hirmuisen kalliit matkaparkit! Rantapaikasta vaadittiin 40,-/ vrk. Me valitsimme Ziegelseen rannalla olevan matkaparkin, jossa yöpymishinta oli 18,-/vrk. Reissu jatkui Güstrowiin, josta suuntasimme ihmettelemään yli 1.000 vuotta vanhoja Ivenackin tammia (Ivenacker Eichen).

Neustrelitz on ehdottomasti näkemisen arvoinen kaupunki. Matkaparkki rannalla oli hyvä ja rantakadulla on monenlaista tarjontaa. Brandenburgissa on myös kiva matkaparkki ja viereemme osui meidän hallintopiirin, eli Staden, rekisterissä oleva matkailuauto. Turisimme ”naapureiden” kanssa ja ihmettelimme sitä, miten pieni Saksakin voi olla, kun heti reissulla näkee oman paikkakunnan ihmisiä.

Lutherin museossa Lutherhaus me kävimme tutustumassa protestanttisen uskonnon historiaan Wittenbergissä. Kirkon oveen naulatut teesit ovat siellä edelleenkin nähtävillä, mutta niin pienellä printillä, etten ainakaan minä nähnyt niitä lukea. Kun oltiin uskonnon kanssa vauhtiin päästy, niin seuraavaksi suuntasimme Eislebeniin Lutheriin kuolintaloon (Luther Sterbehaus). Tässä museossa oli esillä monenlaiset teemat kuolemaan liittyen.

Lokakuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna olimme Jürgenille historiallisessa kohteessa. Paikka on Hoher Meissner, Pohjois-Hessenin korkein vuori, noin 720 metriä. Täällä on perustettu laululiike Bündische Jugend yli 100 vuotta sitten. Silloin oli kokoonnuttu Meissner Haus -talon vieressä olevalle niitylle, jonne oli pystytetty telttoja ja leiritulia. Jürgen on käynyt Hohen Meissnerissa ensimmäisen kerran vuonna 1963.

Laulavien ystävien patikointikohteena on useimmiten Hansteinin linna, joka on näiden Bündische Jugend -liikkeeseen kuuluvien saksalaisten ”pyhiinvaelluskohteita”. Hanstein sijaitsee juuri ja juuri entisen DDR:n puolella, Thüringenissä. DDR:n aikana linnan tornissa kyttäsi rajavartiosto. Hansteinin linnan muurissa on kieltä näyttävä irvistyskuva (Neidkopf), joka katsoo suoraan Länsi-Saksan eli Hessenin osavaltion puolella sijaitsevaan Ludwigsteinin linnaan. Ludwigsteinissa on vastaava irvistyskuva, joka on suunnattu Hansteinin linnalle.
http://wiki-de.genealogy.net/Burg_Hanstein

Sitten 2.11.2020 alkoikin koronapandemian toinen sulkukausi ja matkailut päättyivät. Täällä on edelleen ankarat koronarajoitukset, eli ravintolat, kahvilat, hotellit, leirintäalueet kaikki kiinni, saavat myydä vain noutoruokaa tai kotiin toimituksia. Voimassa ainakin 7.3.2021 asti.

Google-karttojen yhteenveto vuodelta 2020 kertoo, että

  • olen käynyt 92 kaupungissa
  • autoilua oli 5.730 km
  • moottoripyöräilyä 1.037 km.

Nyt odotellaan, mitä vuonna 2021 tapahtuu. Jürgenillä on jo melkoinen matkakuume…

Koronavuoden kotimaan eli Saksan reissuilla retkeili Eila

Hampuri – vireä hansakaupunki

Asuin Hampurissa lähes 8 vuotta mutta minusta ei tullut hampurilaista. Muulta muuttaneista paljasjalkaiset käyttävät nimitystä Quiddje (tai Quittje), joka viittaa muukalaiseen tai kirjakieltä puhuvaan kummajaiseen. Pohjoissaksalaiset osaavat olla yhtä jäyhiä kuin suomalaiset, joten ystävystyminen on vaikeaa.

Erittäin tärkeänä korskea kaupunki ja yksi Saksan osavaltioista pitää Fredrik Barbarossaa, joka legendan mukaan antoi Hampurin kauppiaille vapaakirjan. Noista ajoista saakka tämän ylpeän hansakaupungin vaakunassa ja kilvissa on ollut tunnus ”vapaa ja hansakaupunki Hampuri” (freie und Hansestadt Hamburg). Totta tai ei tuo Barbarossan myöntämä vapaakirja, niin sen kunniaksi järjestetään joka vuosi 7. toukokuuta suuret satamafestivaalit, jotka kaupungissa tunnetaan nimellä ”Hafengeburtstag”.  Silloin on satamassa täysi hulina ja karnevaalitunnelma katossa. Pari vuotta sitten Suomi oli festivaalin partnerimaa, ja eikös tietysti härmäläiset pystyttäneet juhlapaikalle saunan sekä tangolavan.

Hampurille tärkeitä ovat joet Alster ja Elbe. Ensimmäinen on vain noin 30 kilometriä pitkä, mutta joki on padottu keskiajalla niin, että nykyään ulko-Alster muistuttaa enemmän järveä kuin jokea. Hampuri kerskuu, että kaupungissa on enemmän siltoja kuin Venetsiassa ja se on paljon se. Hampurissa siltoja on noin 2 500. Olen pari kertaa ollut Alsterilla kanavaristeilyllä ja ne ovat mukavia muutaman tunnin retkiä vehreisiin rantamaisemiin ja komeiden huvilamaisten palatsien äärelle.

Hampuria pommitettiin raskaasti toisessa maailmansodassa. Sitä ennen tuhosi tuli suuressa palossa vuonna 1842 paljon vanhoja rakennuksia. Kaupungissa ei ole varsinaista vanhaakaupunkia, mutta yksi vanhimpia katuja on Deichstrasse. Jäljellä olevat vanhat talot ovat kauppiastaloja, joissa sekä asuttiin, myytiin tuotteita että pidettiin myös tuotteiden varastoja. Tonttitilaa oli vähän, joten talot ovat melko kapeita, mutta korkeutta on jopa 5-6 kerrosta.  Deichstrassen lähistöllä on Hampurin vanha satama ja sen rannalla on patsaat kaupungin perustajaisistä. Sillalla seisoo toisella puolella hengellisen vallan esi-isä piispa Ansgar ja toisella puolella tököttää maallisen vallan edustaja kreivi Schauenburg. Historian kirjojen mukaan kaupunki on perustettu 830-luvulla, siis lähes 1 200 vuotta sitten.

Erikoista on, että Hampuri on kehittynyt Euroopan toiseksi suurimmaksi kauppasatamaksi Rotterdamin jälkeen. Hampuristahan on yli 100 kilometriä Pohjanmerelle, eli kaupunki ei sijaitse minkään valtameren rannalla. Siitä huolimatta kaupunginisät ja työteliäät kauppiaat ovat aikojen saatossa tehneet Elbe-joen kaupungista merkittävän sataman ja joesta kuljetusväylän jopa suurille konttilaivoille. Toki Elbeä on pitänyt syventää monta kertaa ja uusin ruoppaushanke on esillä, mutta sillä on kovasti vastustajia omenaviljelmistään kuuluisalla ”Altes Land” –alueella Elbe-joen eteläpuolella Hampurista länteen päin.

Kaupungin vilkkaasta laivarahtiperinteestä ja sataman tärkeydestä on merkkinä kokonainen varastokaupunginosa, Speicherstadt, joka rakennettiin 1880-luvulla. Speicherstadtin rakennukset ovat korkeita monikerroksisia punatiilirakennuksia, joissa on kaunista koristelua. Nykyään rakennuksissa on monia museoita. Käynnin arvoinen on esimerkiksi Maustemuseo, jossa voi haistella ja maistella vaikka minkämoisia maustearomeja. Speicherstadtissa on myös maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen ”Miniatur-Wunderland”, kahden veljeksen perustama pienoisrautatiemaailma, joka on vuosien saatossa paisunut valtavaksi kompleksiksi. Miljoonia pikkiriikkisiä ihmishahmoja ja satumaisia kaupunki- ja valtiorakennelmia ihmetellessä kuluu aikaa monta tuntia, niinpä kävijöiden pitää varautua ovella jonotukseen päästäkseen sisälle. Suosittelen silti, sillä tällaista nähtävyyttä ei ole missään muualla.

Satamatoimien muututtua pitkälti konttien purkamiseksi ja lastaamiseksi ei suuria satama-alueita enää tarvita ja niinpä Speicherstadtin kylkeen ja viereen on alettu rakentaa ihan uutta kaupunginosaa nimeltään HafenCity. Tällä alueella rakennukset edustavat uusimpia arkkitehtoonisia suuntauksia ja esimerkiksi Unileverin talo on kuin kierteinen korkkiruuvi. Kaikkein erikoisin, kallein (monta kertaa kalliimpi kuin kaupunginisät alunperin budjetoivat) ja rakennusprosessiltaan lähes Berliinin uutta lentokenttää muistuttava revohka on uusi konserttitalo Elbphilharmonie. Entisen tiilisen varastosiilon päälle on rakennettu 110 metriä korkea 27-kerroksinen kuperista lasilevyistä koostuva aaltoharjamainen konserttitalo. Elbphilharmonian piti valmistua vuonna 2010, mutta nyt odotetaan avajaisia vuonna 2017. Kun kaupunginvaltuusto päätti rakennuttaa konserttitalon, oli ylevänä tähtäimenä rakentaa jotain yhtä suurenmoista ja maamerkiksi kelpaavaa kuin Sydneyn oopperatalo. Jo tässä vaiheessa minä arvelisin, että tuo Elben filharmonia jää muiden HafenCityyn rakennettujen uudispömpelien varjoon. Mutta onhan toki tuo tähän mennessä jo 600 miljoonaa euroa maksanut rakennus ainakin kuuluisa nähtävyys.

Vanhempaa ja arvostettua arkkitehtuuria edustavat ns. konttoritalot kaupungin keskustassa. Konttoritalokortteli (Kontorhausviertel) edustaa 1920-luvun ekspressionismia ja monet rakennuksista ovat nimiltään tunnettuja: Laeiszhof, Afrikahaus, Meßberghof, Chilehaus, Sprinkenhof ja Mönckebergstrassen Kontorhausensemble. Konttoritalokortteli on Unescon maailmanperintökohde.

Yli 100 vuotta vanha on Landungsbrückenin lähellä sijaitseva Elben alittava tunneli, joka muistuttaa meitä Hampurin satamatoimintojen tärkeydestä kaupungille. Tunneli rakennettiin 1911  satamatoimintojen laajentuessa Elben eteläpuolelle. Työväki piti saada siirrettyä muutoin kuin veneillä joen toiselle puolelle.  Tunneli oli tuolloin aikansa tekninen ihme ja erittäin vaikuttava ilmestys se on nykyäänkin. Henkilöautolla ajetaan hissiin, joka lasketaan alas tunneliin. Tunneli on 426 metriä pitkä ja ajokaista on vain 1,90 metriä leveä. Henkilöautoilta joen alitus maksaa 2 euroa, polkupyöräilijät ja jalankulkijat pääsevät ilmaiseksi. Kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa, vaikka menopaluuna, se ei kauan kestä.

Raatihuonetta ei voi ohittaa. Valtava, renessanssityylinen kaupungintalo eli Rathaus valmistui 1800-luvun lopussa. Keskustassa olevaan rakennukseen ja osaan sen miltei 650 huoneesta on mahdollista päästä tutustumaan opastetulla kiertokäynnillä. Raatihuoneen torilla voi istahtaa kahville ja ihmetellä ympärillä vallitsevaa hyörinää.

Kirkoista St. Michaelis (”Michel”) on merkittävin ja onpa pyhättö päässyt kahden euron erikoiskolikon kääntöpuolellekin. Rakennus on tärkein barokkityylinen rakennus Saksassa ja kirkossa on maan suurin tornikello. Torni on avoinna yleisölle ja huipulta yli 130 metrin korkeudella sijaitsevalta näköalatasanteelta avautuvat upeat näkymät kaupunkiin ja sen yli. Tornin kellotaulun ympärysmitta on reilut 24 metriä.

Maallisen elämän iloihin tahtova ei voi jättää väliin Reeperbahnia St. Paulin kaupunginosassa.  Hampuriksi alue tunnetaan nimellä ”der Kiez”, joka on kenties maailman tunnetuin punaisten lyhtyjen alue.

1900-luvun alussa kirjoitetun valssin sanoin:

Auf der Reeperbahn nachts um halb eins,
ob du’n Mädel hast oder hast kein’s,
amüsierst du dich,
denn das findet sich
auf der Reeperbahn nachts um halb eins.
Wer noch niemals in lauschiger Nacht
einen Reeperbahnbummel gemacht,
ist ein armer Wicht,
denn er kennt dich nicht,
mein Sankt Pauli, Sankt Pauli bei Nacht.

Nykyisin alueelle on muodostunut myös baarien, yökerhojen sekä muun viihteen (teatterit, musikaalit) keskittymä. The Beatles aloitti uransa näillä kulmilla ja heistä on muistomerkki Grosse Freiheit –kaudun alkupäässä (Beatles Square).

Fischmarkt-kalatori on 1700-luvulta peräisin oleva perinne, ehdottamasti kokemisen arvoinen nähtävyys, avoinna sunnuntaisin klo 5-9.30 (talvella 7-9.30). Nykyisin torilla myydään kalan lisäksi myös muuta tavaraa: hedelmäkoreja, kukkia ja vaatteita. Lauantai-illan bilettäjät jatkavat suoraan kalatorille aamupalalle: katkarapu- tai kalafilesämpylä (Fischbrötchen) maistuu monille.

Toreista puheenollen meidän asuinpaikkamme lähellä oli joka tiistai ja perjantai Ise-Markt. Kyseessä on Euroopan pisin ja Hampurin kuuluisin elintarviketori Eppendorfin kaupunginosassa. Torialue on noin kilometrin mittainen ja sijaitsee Hampurin U-Bahn-asemien Landungsbrücken ja Eppendorfer Baum välillä, korkeiden palkkien varaan rakennetun radan alla.

Hampurissa ei juuri ole suuria patsaita vanhoista hallitsijoista tai muista historian merkkimiehistä, mitä nyt valtaisa 34 metriä korkea Bismarck-muistomerkki vanhassa Elbenpuistossa (Alter Elbpark). Sen sijaan kaupungissa on mielenkiintoisia patsashahmoja, jotka kertovat tavallisemman kansan, jopa laitapuolen kulkijoiden, elämästä: vedenkantajamies Hummel, sitruunoita 1800-luvulla koristaan kaupitellut Zitronjette ja jopa merirosvo Klaus Störtebeker ovat saaneet patsaat muistokseen.

Minulla on erittäin henkilökohtainen side yhteen uusimmista nähtävyyksistä. Lounge & Bar 20up (Empire Riverside Hotel), Bernhard-Nocht-Straße 97, on upea näköalaravintola 20 kerroksessa. Ravintolassa on ikkunapintaa lattiasta todella korkealla sijaitsevaan kattoon asti, joten näköaloja voi ihailla suurena panoraamana. Minä pääsin ravintolaan jo silloin, kun taloa vasta rakennettiin eikä baarikaan ollut ihan valmis. Mieheni poika oli töissä kyseisessä hotellissa ja hän pääsi atk- ja puhelintekniikasta vastaavana kaikkiin kohteisiin keskeneräisessä hotellirakennuksessa. Kun pääsimme ylös 20. kerrokseen, hän päätti testata, josko musiikintoisto jo toimisi. Niinpä saimme mieheni kanssa tanssia Metallican Nothing else matters –kappaleen tahdissa tyhjässä puolivalmiissa ravintolassa, jonne nykyisin pitää jonottaa sisälle päästäkseen. Tunteellisin muisto Hampurista, sanoisin.

In Hamburg sagt man Tschüss!

Kuuluisaa laulua muistellen ja Hampurille asuinpaikkana hyvästit heittäneenä kaupunkia muisteli EILA